Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tag

vanhemmuus

Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus

Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin

Kaikki luentoni vanhemmille alkavat siitä, että laitan heidät katsomaan peiliin. Seksuaalikasvattajan perusta on hänen oma elämänsä, hänen oma seksuaalihistoriansa. Olit sitten vanhempi tai kasvatusalan ammattilainen, oman elämän merkityksestä lapsen tai nuoren kohtaamiseen ei pääse eroon. Parhaassa tapauksessa se voi olla iso voimavara.

 

Edessä paljon kysymyksiä, joihin sinulla on vastauksia.

 

Kuka peilistäsi katsoo? Mitä hänen elämässään on tapahtunut? Millaista seksuaalikasvatusta hän on saanut? Voi olla, ettei heti tule mieleen mitään mutta kaivellaan lisää.

 

Palaa aikaan, kun olit vastasyntynyt vauva. Ketkä pitivät sinua sylissä? Kuka hoiti sinua eniten? Tiedätkö miten sinulle puhuttiin? Jos sinulla on mahdollisuus kysyä näistä asioista, kysy ihmisiltä, jotka ovat varhaislapsuudessa olleet lähellä sinua.

 

Se miten meitä on katsottu vauvoina, miten meille on puhuttu ja miten kehoomme on kosketettu, on antanut meille kehomme rajat ensi kerran. Kun vauvan tarpeisiin vastataan, hänelle alkaa rakentua perusluottamus toisiin ihmisiin, kokemus turvallisuudesta.

 

Perheen kosketuskulttuuri on olennainen osa seksuaalihistoriaamme. Se alkaa vauvasta ja jatkuu aikuisuuteen saakka. Millainen kosketuskulttuuri perheessäsi oli? Pidettiinkö teillä lapsia sylissä? Lohdutettiinko sinua halaamalla? Vietittekö sohvalla aikaa lähekkäin? Näitkö vanhempiesi tai muiden aikuisten halaavan tai pussaavan?

Suomalainen kosketuskulttuuri on ollut varsin niukka ja välttelevä. Kulttuuriantropologi ja sukupuolentutkija Taina Kinnunen kirjoitti kirjassaan Vahvat yksin, heikot sylityksin: ” Niin moni meistä tietää ruumillaan sukupolvien ketjussa saostuneen hellyyden niukkuuden, jolle ei ole lupaa eikä sanoja tulla julki. Liian usein tuo mykkä puute on kanavoitunut pahaksi kosketukseksi, väkivallaksi.”

 

Miten tunteista puhuttiin perheessäsi? Annettiinko niille nimiä? Näytettiinkö ne avoimesti vai vaiettiinko? Laitettiinko sinut rauhoittumaan omaan huoneeseen vaikeiden tunteiden kanssa? Tunteiden sanoittaminen on tätä päivää ja siihen sataa kokoajan ohjeita. Mutta ei  ole kauan siitä, kun ”jäähypenkki” oli vielä ihan okei, ja koulussa erilaiset häpäisyrangaistukset tyhmyyksien teosta olivat arkipäivää. Moni meistä tämän hetken vanhemmista on joutunut selviämään tunteidensa kanssa yksin, ja nyt meidän pitäisi osata sanoittaa niitä omille lapsillemme.

 

Millaisia normeja teidän perheessänne oli? Kuinka lyhyttä hametta sai käyttää? Miten alastomuuteen suhtauduttiin? Miten aikuiset suhtautuivat oman kehon tutkimiseen tai itsetyydytykseen? Minkäikäisenä seurustelukaverit saivat tulla kylään tai jäädä yöksi?

Yksi iso kysymys on uskonto. Uskontoja on monenlaisia ja tapoja elää on monia. Siksi uskalla pohtia myös uskonnon vaikutusta elämääsi. Apuna voit käyttää esimerkiksi näkökulman vaihtoa. Millainen lapsuutesi ja nuoruutesi olisi ollut jos perheesi uskonto olisi ollut jokin muu tai jos he olisivat olleet ateisteja?

 

Olen itse 1980-luvun lapsi,  ja sellaista monikulttuurisuutta kuin tämänpäivän Suomessa on, oli vähän. Tummaihoisia kutsuttiin häpeilemättä neekereiksi, ja koulussa pelattiin vielä 1990-luvulla ”Kuka pelkää mustaa miestä” -leikkiä. Homoja haukuttiin homoiksi hyvin rumasti ja  homoseksuaaliset teot olivat rangaistavia Suomessa aina vuoteen 1971. En itse muista lapsuudestani sanaa moninaisuus. Saati, että joku olisi puhunut esimerkiksi sukupuolen tai seksuaalisuuden moninaisuudesta. Jo pelkästään ”avioeroperheen lapsi” -leima tuntui kouluvuosina painavalta eikä erilaisista perheistä puhuttu positiiviseen sävyyn.

 

Moninaisuudesta puhuminen on kuitenkin yksi tärkeitä teemoja tämän päivän seksuaalikasvatuksessa ja se on myös lapsen oikeus ja siksi sinun kannattaa pohtia omia kokemuksiasi moninaisuuden äärellä olosta .Lapsen ja nuoren on tärkeä oppia ymmärtämään, että meillä kaikilla on monia rooleja, erilaisia ominaisuuksia ja kuulumme useampiin ryhmiin. ”Ominaisuudet, taustat ja ryhmät saattavat liittyä esimerkiksi sukupuoleen, seksuaalisuuteen, sosio-ekonomiseen asemaan, ikään, fyysisiin ominaisuuksiin, vammaisuuteen, ulkonäköön, uskontoon, kieleen, kulttuurieroihin, etnisiin piirteisiin, poliittisiin näkemyksiin tai erilaisiin ideologioihin ja vakaumuksiin.” (Lähde: www.kulttuuriakaikille.fi)

Siksi on hyvä pysähtyä asenteiden ja arvojen ääreen. Miten sinä suhtaudut seksuaalivähemmistöihin? Miten sinä kohtaat erilaisia ihmisiä? Miten teidän kodissanne puhutaan muista ihmisistä? Miten heidän ulkonäöstään tai kumppaneistaan puhutaan? Mitä tasa-arvo sinulle merkitsee?

 

Lopuksi on hyvä pysähtyä siihen, miten suhtaudut itseesi tänä päivänä. Miten koet, tunnet ja näet itsesi? Miten suhtaudut kehoosi ja sukupuoleesi? Miten suhtaudut seksuaalisuuteesi? Millaisessa suhteessa elät? Oletko tyytyväinen elämääsi? Keskustele myös mahdollisen kumppanisi kanssa seksuaalikasvatuksesta teidän perheessänne, jotta olisitte mahdollisimman samoilla linjoilla. Ehkä keskustelu antaa jotain uutta näkökulmaa myös teidän keskinäiseen suhteeseenne.

 

Näiden kysymysten äärellä voi mennä hetki, mutta se kannattaa. Olet valmiimpi kohtaamaan lapsen kysymykset ja arkielämän kommellukset. Voit olla sellainen seksuaalikasvattaja, joka tukee ja rohkaisee ilman menneisyyden painolastia. Sen on ansainnut jokainen uusi sukupolvi. <3

*Seuraavassa postauksessa kerron lasten seksuaalikasvatuksesta ja annan työvälineitä siihen.

*Millaisia ajatuksia postaus herätti? Tuliko sinulle mieleen jotain kysymyksiä?

*Kuvat: Pixabay, (viimeinen kuva) Piia Kultalahti

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.

You may also like
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
tammikuu 9, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
tammikuu 6, 2019
Hyvinvointi

TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni

Kokosin teille iltalukemiseksi viisi eniten tunteita herättänyttä blogipostaustani. Osa näistä saattaa nostaa esiin vahvoja tunteita, joten kannattaa ihan rauhassa kuulostella omia tuntemuksiasi.

 

TOP 5 tunteita herättävät postaukset

1. Pakotettuna

”Sain lukijaltani tarinan, joka menee luihin ja ytimiin. Tarina, jota lukiessa tunnen vihlaisun sydämessäni monestakin syystä. Seksuaalinen väkivalta parisuhteissa on edelleen tabu, ja  uhriksi joutuneen vaiettu kivulias salaisuus. Lukijani halusi omalla tarinallaan rikkoa tätä hiljaisuutta. ”

2. Kaksi elävää vauvaa ja yksi kuollut – kohtuun kuollut vauva on osa perhettämme 

”Vauvastamme näkyi miten lähellä elämä oli vielä ollut. Elämä oli kuin ilmapallo, joka karkaa ja sitten sitä ei lopulta enää näe. Kuinka olisin voinut repiä sen elämän jotenkin takaisin? ”

3. Uudelleen toisen luokse <3

”Kun yhteyden toiseen kadottaa, se usein katoaa pikku hiljaa. Siksi toisen luokse pääseminenkin tapahtuu pienin askelin. Molempien on tärkeää kohdata itsensä ja oma pahaolo, jotta voi pyytää toista tukemaan ja lähelle. Joskus se vaatii jopa terapiaa.”

4. Äidiksi yllättäen

”Aika kului vauhdilla ja kaikki sujui hyvin. Voin mainiosti ja masu kasvoi. Jouduin kuitenkin yllättäen sairaalaan kovien supistusten alettua raskausviikolla 27. Kaikki tapahtui nopeasti ja minut siirrettiin ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan kätilö mukana. Olin kai shokissa. Ambulanssista soitin työnantajalleni ja ilmoitin, että maanantaina en tule vetämään uimakouluja.”

5. ”En ole kertonut tätä kenellekään”

”Tiesitkö, että hetki, jolloin joku ihminen kertoo sinulle itselleeen ihan valtavan merkityksellisen asian on ihmeellinen. Se hetki on paljas.”

 

Mitä ajatuksia nämä postaukset sinussa herättää? Onko jokin näistä sinulle erityisen tärkeä? Mikä postaukseni on koskettanut sinua kaikken eniten kautta aikojen?

 

Minua itseäni ovat koskettaneet vuosien varrella kaikkein eniten lukijoideni koskettavat kokemukset, joita olen saanut kunnian kertoa blogissani. Kiitos teille kaikille. <3

 

* Haluaisitko jakaa oman kokemuksesi blogissani? Laitathan minulle meiliä osoitteeseen puhumuru@gmail.com ja pohditaan yhdessä millainen kirjoitus siitä tulisi.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi

Äitiyden ja muuttuvan seksuaalisuuden kohtaaminen

Vauvakuumeen vimmassa tai vauvahaaveiden maalatessa kauniilla pensselillään kuvaa vauva-arjesta, ei todellisuuden ääni aina kuulu. Haaveiden maailmassa tuore äiti katselee kaunista vauvaa sylissään, ja kumppani katsoo heitä rakastunein silmin.Väsymyksen sumentama maailma, ikuinen äitinuttura ja ärsyttävä kumppani ovat vain jonkun muun elämää. 

 

Kunnes alkaa raskaus. Vaikka äitiys alkaa hiipimään naisen ja kumppanin elämään jo haaveesta, todellisuus näyttää kyntensä useimmiten viimeistään raskausaikana.Tässä vaiheessa tuoreet vanhemmat tarvitsisivat tietoa tulevasta muutoksesta myös seksuaalisuuden ja parisuhteen osalta.

 

Raskausaikana nainen kohtaa ensimmäisen kerran aikuisiällä tunteen, että omaan vartaloon ei ole kontrollia. Omaan seksuaalisuuteen ei myöskään ole kontrollia. Halu voi kadota tai hypätä tähtiin, kumppani käy samaan aikaan omaa matkaansa. Ja molempien on käytävä oma matkansa haaveiden, pelkojen ja todellisuuden viidakossa. Miten käy niiden yhteensovittaminen?

 

Raskauden kulkua etenkään ensimmäisen lapsen kohdalla on vaikea ennustaa. On otettava vain vastaan se mikä tulee. Eikä palautusmahdollisuutta ole!

Tulevat vanhemmat joutuvat kiperien tilanteiden eteen. Yksin odottaja käy asiat läpi hieman eri tavalla ja lisähuolena voi olla pelko lopullisesti yksinjäämisestä.

 

Miten ottaa uudet haasteet vastaan? Stressaako tulevaisuus jompaakumpaa? Pysyvätkö he tiiminä? Miten he sopeutuvat uusiin rooleihinsa? Miten käy parisuhteen? Kuka päättää rahan käytöstä, kun toinen jää kotiin? Entä ajankäyttö – sinun aika, minun aika, meidän aika ja perheaika?

 

Eikä onnenkeksejä jaeta tasan haasteiden viidakossa. Osa joutuu kulkemaan kivikkoisemman polun.

 

Vauvan syntyessä todellisuuden imu vain vahvistuu. Uusista rooleista tulee totisinta totta. Synnytyksen kulku ja se, miten yhteinen taival vauvan kanssa  lähtee käyntiin, vaikuttavat naisen kokemukseen äitiydestä ja omasta seksuaalisuudesta. Kumppanin on samaan aikaan löydettävä oma uusi paikkansa. Mustasukkaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteet ovat luonnollisia, kunhan ne eivät kasva liian suuriksi.

 

Väsymys on vauvavuoden vihollinen numero 1. Stressi ja huoli rahasta, asunnosta tai työpaikasta voi painaa mieltä. Parisuhteen etsiessä uutta muotoa tarvitaan kärsivällisyyttä, mikä voi olla lähes mahdotonta väsyneelle mielelle. Vaikka vauva vie paljon vanhempien huomiota,  toisen huomioimista, arvostavaa puhetta ja hellyyttä ei saisi unohtaa. On ihan normaalia, että uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen vie aikaa.

 

Seksuaalisuuden saralla haasteita aiheuttaa yhteisen ajan puute. Spontaanin seksin aika loppui kuin seinään. Nyt tuo pieni nyytti määrää tahdin. Halujen eriparisuus vaivaakin monia kuten myös erilaisien tarpeiden sekamelska. Kumppani kaipaa esileikkiä, toinen vain pikapanon ja nukkumaan. Imetys voi olla aiheuttaa monenlaisia tunteita ja tuntua jopa syyltä haluttomuuteen. Ja bonuksena naiselle synnytyksestä sekaisin olevat hormonit! Ja bonuksen bonuksena keho, joka voi tuntua täysin vieraalta.

Itse kolmen lapsen äitinä haluan jakaa teille yhden parhaista ohjeista,  joka on auttanut minua pysymään järjissäni. Laura Saarikoski jalosti HS:n kolumnissaan Salamatkustaja bloggaaja Satu Rämön lainausta luoden termin ”neljän vuoden kuoleman laakso”:

 

”Kun neljä vuotta jaksaa tarpoa, vanhempien onnellisuus palautuu samalle tasolle, jolla se oli ennen lapsen syntymää.” Satu Rämö

 

Eli aika aikaansa. Juuri nyt sinusta voi tuntua siltä, että vaellat ”neljän vuoden kuoleman laaksossa”, joka muodostuu arjen raadollisesta monotonisuudesta. Se rasittaa ja miltei tappaa kaiken ihanan ja saattaa saada katumapäälle koko homman suhteen. Vaikka valoa ei näkyisi, se on siellä! Joten koita jaksaa sisko!

 

Seksuaalisuus ei lopu äitiyteen, vaan muuttuu läpi elämän ja mitä todennäköisemmin se vain syvenee . Voit lisää aiheesta postauksestani Seksuaaliterapeutin vinkit parisuhteen hoitoon pikkulapsiperheissä. <3

*Mikä sinulle oli äidiksi tulossa isoin muutos? Miten muutos näkyi seksuaalisuuden ja parisuhteen kannalta? Onko sinulla jotain hyvää vinkkiä tuoreille vanhemmille, jonka olisit itsekin halunnut kuulla.

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Kuvat Pixabay

You may also like
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Lifestyle, Seksuaalisuus
Viaton seksikissa
toukokuu 15, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Uncategorized

Nenäliinamytyt ja sähköhammasharja

Sillä yhtenä hetkenä olet pikkuinen piltti, ihmisjyvä joka kieppuu ympäriinsä tuoksuen märältä villalta, syysomenilta, lastenshampoolta, mudalta ja hiekalta.

Ja seuraavassa hetkessä olet näppylänaamainen kapinallisenplanttu, joka haisee jalkahieltä ja runkkaukselta ja haluaa repiä maan tasalle kaikki koulut. Minusta olisi kuitenkin mukavaa että joku rakastaisi minua, vaikka olen varsinainen Hessu Hopo ja hontelon varteni päässä keikkuu nolostuttavan omapäinen kulli.
– Kjell Westön romaanista Leijat Helsingin yllä

 

Miten varautua siihen, että oma pikku muru ei ole enää niin pieni? Aikuinen on voinut monta vuotta lempeästi hymyillä lapsen hassuille kysymyksille pimpistä ja pippelistä tai siitä mistä lapset tulevat. Mutta sitten tapahtuu jotain, lapsi kaivautuu huoneeseensa ja ovi on lukossa. Se hetki voi olla tyttären kuukautisten alku, pojan nenäliinamytyistä täyttynyt roskis, ainainen sähköhammasharjan surina lukitun oven takana tai nuoren ensimmäisen seurustelukumppani.

 

Tässä kohtaa saattaa iskeä paniikki. Se on voinut iskeä jo aiemmin, kun lapsi on taaperona julkisella paikalla intoutunut leikkimään vehkeillään. Mutta nyt moni vanhempi viimeistään miettii, että pitäisi varmaan puhua murrosiästä ja seksiasioista.

 

Samaan aikaan pään voivat täyttää monenlaiset kysymykset. Tumputtaako nuori liikaa? Mitä jos minun lapseni on homo? Mitä jos nuoripari harrastaa seksiä? Tai katsooko nuori salaa pornoa?

 

Voi olla, että vanhemman omassa lapsuuskodissa seksiasiat olivat täysin vaiettu asia tai omaan seksuaalisuuteen liittyy syystä tai toisesta ristiriitaisia tunteita. Eikä koulussa terveystiedon kirjassa ollut kuin yksi kappale ihmisen biologiaa, joka annettiin kotiläksyksi. Toisaalta osa vanhemmista suhtautuu avoimesti seksuaalisuuteen ja etsii lisää tietoa, kun sitä tarvitaan.

 

Tässä vaiheessa ollaan jo myöhässä asioista puhumisen suhteen. Mutta asioihin voi silti vielä vaikuttaa. Seksuaalimyönteinen kasvatustapa ei tarkoita vain seksiasioista puhumista, vaan seksuaalisuuden huomioimista ja tiedon antoa kaikissa lapsen ikävaiheissa ikään sopivalla tavalla.

 

Onneksi seksuaalikasvatusta tapahtuu läpi elämän, vaikkei sitä suunnittelisikaan. Jokainen kerta, kun vanhemmat pitivät omaa vauvaansa hellästi sylissään, hurrasivat taaperon pottapissalle tai kertoivat 5-vuotiaalle kolmannen kerran, miten vauva syntyy, oli seksuaalikasvatusta.

Jotta voi puhua nuoren kanssa rakkaudesta, murrosiästä ja seksiasioista, vanhemman olisi hyvä tehdä ”pieni suuri itsetutkiskelu”: Mitä minä ajattelen rakkaudesta? Miten hyvin tunnen murrosiän vaiheet? Onko itsetyydytys hyvä vai huono asia? Saako nuoren tyttö- tai poikaystävä olla yötä meillä? Mikä on kantani nuorten seksikokeiluihin? Mitä porno minulle merkitsee? Mitä ajattelen sukupuolen- ja seksuaalisuuden moninaisuudesta?

 

Oman pohdiskelun jälkeen näistä asioista olisi hyvä puhua mahdollisten muiden perheeseen kuuluvien aikuisten kesken. Mitä me ajattelemme? Erilaiset ajatukset ja arvot olisi hyvä puhua auki. Sillä yhteinen linja luo turvaa nuorelle.

 

Ei vanhemman tarvitse tietää kaikkea. Kirjastosta ja netistä löytyy nuorten seksuaalisuuteen liittyvää tietoa niin nuorta kuin itseäkin varten. Myös seksologian ammattilaisilta voi kysyä neuvoa mieltä painavista asioista. Nuori kaipaa ennen kaikkea turvallista aikuista, joka on läsnä ja antaa silti tilaa olla rauhassa.

 

 

*Tämä kirjoitus on ihka ensimmäinen blogipostaukseni ja se on julkaistu Sexpon nuorille suunnatussa Seksiboxi -blogissa 14.8.2014. Olin tuolloin yksi Seksiboxi blogin kirjoittajista ja työskentelin Sexpo-säätiöllä vapaaehtoistyön ohjaajana ja seksuaalineuvojana.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)

*Kuvat Pixabay

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
tammikuu 9, 2019
Perhe
Vinkit lasten seksuaalikasvatukseen
marraskuu 18, 2018
Uncategorized

Nainen, joka hoiti etä-äidin lasta

”Ensimmäinen ajatus oli, että miksi äiti on lähtenyt lapsensa luota. En mahtanut sille ajatukselle mitään. Onneksi hänen entinen kumppaninsa kertoi tilanteesta avoimesta, jotta sain eväät ymmärtää.”

 

Uusi suhde. Kaksi yksinhuoltajaa, molemmilla yksi lapsi – yhdessä uusperhe. Ja kuvioissa yksi etä-äiti. Tilanne vaati hieman sulattelua ja totuttelua. Olisi ollut niin paljon kysymyksiä, joiden vastaukset olisivat tehneet arjesta selkeämpää. Ja parisuhteen rakentamisesta helpompaa.

 

En missään vaiheessa halveksinut tuota toista äitiä. En halunnut varastaa hänen lastaan, vaan ainoastaan pitää huolta.

 

Näin lapsen ikävän, ahdistuksen ja surun – lohdutin. Samalla näin ilon uudesta perheestä ja pikku sisaruksesta. Se oli arkista rakkauden opettelua meille kaikille. Olimme yhtäkkiä ”kokonainen” perhe!

 

Toinen ”ylimääräinen” vanhempi ruokkii, pyykkää, auttaa läksyissä ja pyörittää arkea. Eikä se riitä, on myös henkinen kasvatusvastuu. Mutta mitään oikeuksia ei ole. Kaikessa olet se ulkopuolinen, jota ei kuunnella vaan lähinnä arvostellaan. Se on raskas paikka. 

Minun tarinassani etä-äiti kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä. Hän ei halunnut puhua puhelimessa, nähdä tai jutella kanssani. Ainoastaan kritiikkiä tuli miehen kautta ja oletukset saivat jyllätä. Toivoin aina, ettei lapsi kuulisi kritiikkiä. Välillä purin omaa kiukkuani ja turhautumistani mieheen, välillä purin vain hammasta.

 

Viimeinen niitti oli se, kun lapsi halusi kutsua minua vara-äidiksi. Se oli liikaa etä-äidille.

 

Olin sanonut lapselle, että voit kutsua nimelläni tai millä sanalla haluat. Ajatus oli minusta kaunis, hänellä oli äiti, yksi ja ainoa. Minä olin se arjen varahenkilö, jota tämä lapsi kaipasi. Aikuinen nainen, josta pystyi peilaamaan omaa naiseksi kasvua ja halaamaan, kun kaipasi syliä.

 

Erojen jälkeen on vaikea hyväksyä kumppaneiden uusia puolisoita hoitamassa lapsia. Haluan kuitenkin haastaa jokaisen aikuisen miettimään, onko se väärin, että lasta rakastaa joku muu aikuinen? Keneltä se on pois, jos joku muukin huolehtii hänestä kuin omastaan? Vai onko kyse vain aikuisen itsekkyydestä? Mustasukkaisuudesta, kateudesta? Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä – keneltä se on pois, jos ex-puoliso saa rakastua uudelleen? 

 

Toki on tilanteita, joissa kaikilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Mutta lähtökohtaisesti, voisimmeko toimia lapsen etua ajatellen toisia aikuisia kunnioittaen?

 

Blogin tarina on oma kokemukseni vuosien takaa. Vieläkin minulla on ikävä sitä pientä lasta. Nyt hän on jo aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori. Luonnollisesti kun suhteemme päättyi miehen kanssa, myös minun ja lapsen välit katkaistiin. Muutaman kerran hän on soittanut salaa minulle. Itkua pidätellen, olen muistuttanut häntä, ettei vanhempien selän takana kannata touhuta salaa. Hänellä on aina paikka sydämessäni. <3

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)

*Oletko sinä ollut uusperheen ”varaäiti” tai ns. uusi lähi-äiti? Miten sinut on otettu huomioon? Onko tilanne toiminut hyvin vai onko ollut haasteita? Oletko tai oletko ollut etä-äiti? Voit avata minulle ja muille, sinun näkökulmaasi? Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös Etä-äidin blogiin. Hän nostaa rohkeasti esiin Etä-äidin fiiliksiä ja kokemuksia sekä muidenkin tarinoita.

*Kuvat Pixabay. Koska en voi kysyä lupaa, en halua käyttää omia valokuvia noilta vuosilta.

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Lifestyle, Seksuaalisuus
Viaton seksikissa
toukokuu 15, 2019
Uncategorized

Lapseni – avunpyyntö kannattaa 

On lapsen perhetausta ja kasvatus millainen tahansa, tulee lapsen tehtyä tyhmiä. Kaikki ei mene aina hyvin. Lapsi tai nuori ei edes ehkä huomaa, miten ajautui ongelmiin. Mokailun ja hölmöyksien kierre voi alkaa pikku hiljaa tai siihen voi ajautua hyvin nopeasti.

 

Yritän luoda lapsilleni rohkeuden pyytää apua. Niin myös oma äitini opetti minulle. Se oli minulle iso voimavara nuoruuden myrskyissä.

 

Päiväkoti-ikäisten lasten kanssa on vielä helppoa, kun lapsen lisäksi vaihdetaan myös kuulumiset tuttujen hoitajien kanssa. Päivän kaveririidat tai muut törttöilyt on jo selvitetty päiväkodin hoitajien kanssa.

 

Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, niin sitä isommiksi ongelmat ja haasteet kasvavat.  Koululaisen kanssa saattaa olla aivan pihalla siitä, mitä hänelle oikeasti kuuluu. Wilmaviestejä tulee, kun tulee, koska ei opettajakaan tiedä kaikkea, mitä lapselle koulupäivän aikana tapahtuu. Vanhemman mahdollisuus jutella opettajan kanssa on vain vanhempainilloissa ja vanhempainvartissa. Jos lapsi ei avaudu vanhemmilleen, ei vanhempi tiedä paljoakaan lapsen kuulumisista.

 

Joten puhua pitäisi ja mieluiten ajoissa! Siksi yritän kysellä joka päivä kuulumisia. Vastaukset ovat usein varsin ”yksitavuisia” murahduksia, etenkin jos kavereita on kylässä. Esikoisen olemus paljastaa sanoja paremmin, jos jokin asia painaa mieltä. Levottomuus ja kiukku kertovat usein, että nyt on jokin vinossa.

 

Kävimme läpi meidän neljäsluokkalaisen kanssa ensimmäisen hieman isomman haasteen tänä syksynä. Hänelle oli valtava kynnys pyytää apua.

Ilta meni kokoajan jotain riitaa selvitellessä hänen kanssaan. Itselläkin meinasi mennä hermot. Komentaminen ja kiukustuminen vei tilannetta vain pahemmaksi. Vasta kun pienet saatiin nukkumaan, valot sammuivat ja rauhoituin itsekin, tilanne muuttui.

 

Ensin alkoi lohduton nyyhkytys. Sohvatyynyjen alta hän sai sanottua, miksi ei halua enää mennä kouluun. Minä otin heti yhteyttä opettajaan ja asia lähti aukeamaan. Mikä helpotus näkyi lapsen kasvoilta!

 

Opettaja, minä ja lapseni muodostimme vahvan tiimin, jossa lapsen oli turvallista olla heikko ja pyytää apua. JA HÄN SAI APUA.

 

Olin niin valtavan iloinen, että lapseni näki konkreettisesti, että silloinkin pitää puhua, kun nolottaa tai on itse toiminut väärin. Hän oppi, että aikuisiin voi luottaa ja avunpyyntö kannattaa. Suurkiitos lapseni ihanalle opettajalle hyvästä kasvatuskumppanuudesta!

 

Toivottavasti saamme olla murun kanssa lapsiemme turvatyynynä vaikeissakin paikoissa. Haluamme olla vanhemmat, joille voi tulla kertomaan mistä vain. <3

 

 

*Millaisia kokemuksia sinulla on itse avunpyytämisestä tai oman lapsen avunpyynnöistä? Keneltä sinä pyysit apua lapsena tai nuorena vaikeissa tilanteissa? Vai ajatteletko, että lapsen pitää oppia pärjäämään itse? Jos sinulla on joku oma hyväksi koettu kasvatusvinkki, niin kirjoita se ihmeessä tähän.

*Kuvat Pixabay

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
kesäkuu 3, 2018
Hyvinvointi
Äitiyden ja muuttuvan seksuaalisuuden kohtaaminen
huhtikuu 8, 2018
Uncategorized

Lapsen oikeus totuuteen – hän kestää sen

Kun aloin odottaa esikoistani, tiesin sisimmässäni, että minusta tulee äiti yksin. Oli selvä, että minun ja hänen isänsä yhteiselo ei onnistuisi. Tulevan lapseni isättömyys mietitytti paljon.

 

Lapseni isä halusi vain minut. Minä en halunnut häntä miehekseni, vain ainoastaan isäksi lapselleni. Emme päässeet yhteisymmärrykseen ja tiet erosivat lopullisesti.

 

Otin asian puheeksi neuvolassa ja lastenvalvojan luona. Pohdimme yhdessä, miten aikanaan kertoisin lapselleni hänen isästään. Halusin puhua totta ja jättää negatiiviset asiat taakseni.

 

Aika kului.

 

Tapasin murun. Murun kanssa puhuimme lapseeni liittyvät asiat selville parien ensimmäisten treffien aikana. Muru oli kanssani samaa mieltä siitä, että kertoisimme totuuden lapselleni, kun hän alkaisi kysellä asiasta. 

 

Murusta tuli lapselleni isä. Isä, joka oli läsnä elämässä jokaisena päivänä, ottamassa vastaan tunteet kiukusta iloon. Me muodostimme perheen. Saman katon alle muutimme jo parin kuukauden seurustelun jälkeen.

 

Saimme murun kanssa yhteisen biologisen lapsen. Esikoiseni oli silloin jo 4-vuotias. Tuli SE hetki. Tuli kysymys, jota olin odottanut ja pelännyt.

 

”Kuka laittoi äiti minun vauvasiemeneni sinun pimppiisi? Ethän sinä ollut isin kanssa vielä silloin, kun minä synnyin. ”

 

Oli aika kertoa hänelle, että olin ollut rakastunut toiseen mieheen kuin muruun, kun hän sai alkunsa. Vuosien varrella olimme kertoneet esikoiselle ajasta, jolloin olin hänen kanssaan kahden. Nyt vain jatkoimme tarinaa. 

 

Kysyin, halusiko hän nähdä kuvan biologisesta isästään. Hän halusi. Jännitys oli läsnä hetkessä, jolloin avasin laatikon, jossa kuvat olivat.

 

Kaikki tapahtui nopeasti. 4-vuotias oli hetken hyvin utelias. Muru vakuutti, että hän on yhtä paljon isä hänelle kuin aiemminkin.  Esikoinen sai kysymykselleen vastauksen ja kerroimme, että hän saa aina kysyä asiasta. Sitten hän palasi legojen luo. Elämä jatkui.

 

Välissä on kulunut vuosia. Nyt esikoisen 10-vuotissyntymäpäivät ovat jo lähellä. Hänen biologisesta isästään on puhuttu. Kuvia on katseltu satunnaisesti koko perheen voimin. Ikinä he eivät ole tavanneet. Uskon, että hiljalleen alkanut murrosikä nostaa myös tämän asian pinnalle.

 

Olen iloinen, että uusperheessämme on näin avoin ilmapiiri. Tästä olisi voinut kasvaa iso ruma salaisuus, jota vähän pelkäsin.  Uskon itse totuuteen ja se on auttanut pelon sekä epävarmuuden sietämisessä. Uskon ennen kaikkea lapseni oikeuteen kuulla totuus isästään. Haluan, että hän voi olla ylpeä kaikista juuristaan. 

 

En tiedä, koska tulee se hetki, kun esikoinen sanoo: ”Haluan tavata biologisen isäni”. Se jännittää, mutta sitäkin olen odottanut. Haluan, että hän saa olla kokonainen. Tiedän, että hän on kyllin vahva käsittelemään tämän kaiken minun ja murun kanssa. Olen sopinut jo vuosia sitten esikoiseni biologisen isän kanssa, että häneen voi ottaa yhteyttä kun on sen aika.

 

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Jotkut asiat aiheuttavat kirvelevää pahaa mieltä jälkikäteen ja tekee mieli salata ne. En minäkään olisi halunnut, että esikoiseni äidiksi tulo menee näin! 

 

Osa ihmisistä voi vain lisätä kirvelyä. Se saa kirvelyn pahenemaan ja siitä tulee häpeää. Häpeä saattaa kuiskia korviin hyvin synkkiä asioita ja käskeä tukkimaan suun. Älkää suostuko siihen. Hakekaa apua ja yrittäkää selvittää häpeän juuret. Jokaisella on oikeus virheisiin ja yleensä olemme itse itsemme pahimpia syyllistäjiä.

 

Miten olisikin lempeys? Armollisuus? Ymmärrys? Tämän meidän perheen tarinankin voi tulkita monella tapaa. Yhteen blogikirjoitukseen kun mahtuu vain pintaraapaisu. Onko siitä silti mitään hyötyä, että tuomitsee itsensä tai muita? Suurin osa meistä yrittää toimia niin hyvin kuin pystyy vaikeinakin hetkinä. 

 

Olen lastenpsykiatri Janna Rantalan kanssa täysin samaa mieltä. Siksi haluan tähän loppuun jakaa hänen neuvonsa, joka antoi minulle voimaa kirjoittaa tästä minulle vaikeasta aiheesta:

 

”Kun lapselle kertoo myös ikävistä asioista, samalla rakentaa lapsen luottamusta. Kun lapsi oppii, että kurjistakin asioista voi puhua, hän uskaltaa ehkä itsekin myöhemmin puhua omista ongelmistaan vanhemmille. Hän oppii luottamaan, että vanhempi ei vähästä hätkähdä ja että yhdessä voi selvitä vaikeistakin asioista.” (Helsingin Sanomat 17.4.2017

 

 

 

*Oletko sinä joutunut kantamaan lastasi koskevaa salaisuutta? Miltä se on tuntunut? Oletko kertonut hänelle totuuden? Mitä sitten tapahtui? Tai onko sinulta jätetty kertomatta tai kerrottu lapsena jokin sinuun liittyvä salaisuus? Jos joku kertoo tänne oman tarinansa, toivon että kaikki kunnioittavat häntä. En suvaitse tänne kommentteihin minkäänlaista haukkumista. Muistetaan armollisuus. <3

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
kesäkuu 3, 2018
Hyvinvointi
Äitiyden ja muuttuvan seksuaalisuuden kohtaaminen
huhtikuu 8, 2018
Uncategorized

Ami Lindholmin Vauvakirja kuuluisi äitiyspakkaukseen <3 + osallistu kirja-arvontaan!

Kaupallinen yhteistyö Kustannusosakeyhtiö Kosmoksen kanssa

 

Olin ensi sivuista asti myyty! Miksi tämä kirja ei ilmestynyt jo vuonna 2007, kun minä tulin yllättäen äidiksi. Olisin todella tarvinnut tätä. Tätä olisi voinut lukea väsyneenäkin, toisin kun jotain tylsää opasta.

 

Ami Lindholmin Vauvakirjassa on kaikki olennainen tiivistettynä hauskoihin, mutta koskettaviin kuviin. Kolmen lapsen äitinä nauroin ääneen kuville. Toisaalta osa koskettaa joitain tunnemuistoja niin syvältä, että meinaan alkaa itkeä.

 

Tämä kirja ei pihtaa, vaan näyttää koko totuuden. Ruusunpunaisista unelmista päästään suoraan helvettiin vauvavuoden aikana. Välillä hyvinkin lyhyen ajan sisällä.

Ihana vauva on usein rakkauden ilmentymä , mutta joinain hetkinä (tai useampinakin) vauvavuonna, voi tuntua että vauva repii vanhemmat erilleen.

 

Ehdotan jälleen kunnon kirjaa äitiyspakkaukseen opasvihkojen rinnalle täydentämään perheiden tietopakettia vanhemmuudesta ja vauvanhoidosta. Aiemmin suosittelin esimerkiksi Ina Westamanin Syliin kirjaa äitiyspakkaukseen. Tämä Vauvakirja täydentäisi sitä hyvin. Vielä kun löytyisi jotain, joka ei olisi heteronormatiivista, olisi jokaiselle jotakin, sillä perheitä on monenlaisia.

 

Voisiko tällä jopa alentaa pikkulapsiperheiden erolukuja? Ihan oikeasti. Voisi tietty realismi ja toisaalta vertaistuki auttaa perheitä? Neuvolassakin voisi aloittaa keskustelun näyttämällä kuvaa kirjan sivulta. Kertoa, että väsyttää niin paljon ettei meinaa osaa keittää kahvia. Tai miten parisuhde tuntuu oudolta, kun ei olla enää kahden.

Minusta pikkulapsiperheen yksi suurimpia voimavaroja on myös rakkaus. Ami Lindholm tuo Vauvakirjassaan kauniisti esille rakkauden erilaisia vaiheita vauvavuoden aikana, mikä on tärkeää. Kirja muistuttaa lempeästi, että vauvavuosi ei ole rakkauden hehkeintä aikaa mutta tulee aika toinenkin.

 

VAHVA lukusuositus Vauvakirjaan – äitinä, vaimona ja seksuaaliterapeuttina. Suositus lahjaksi esimerkiksi babyshoweriin ystävälle. Sopii myös lahjaksi isovanhemmille. Ja lahjaksi itselle tai kumppanille, kun bebe on tulossa. Tämän voi antaa sitten vaikka omille lapsille eteenpäin, kun he saavat lapsia. <3

 

*Sain kunnian arpoa Ami Lindholmin Vauvakirjaa kolme kappaletta blogini lukijoiden kesken. Käy kommentoimassa nimimerkin ja sähköpostin kera, mitä odotat vauvavuodelta tai mitä olisit siitä halunnut tietää etukäteen. Arvonta päättyy ensi sunnuntaina 9.4.2017 klo 23:59. Ilmoitan täällä kommenteissa voittajat ja laitan heille kaikille myös henkilökohtaisesti sähköpostia. Kirja voidaan lähettää myös suoraan ystävälle yllätyslahjaksi, jos niin toivot. Onnea kaikille arvontaan! =)

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
kesäkuu 3, 2018
Hyvinvointi
Kun kakalle meno nolottaa uudessa suhteessa
toukokuu 6, 2018
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 16

Huoleton muuttuu huolehtimiseksi. Ei ole enää vain minä ja sinä. Alkaa valmistautuminen elämän isoimpaan seikkailuun, jonka jälkeen, mikään ei ole niin kuin ennen.

 

Toisesta tuli äiti. Yksin. Toisesta tuli isä. Yhdessä.  

 

Marja: Mitä tapahtui, kun rakkauden valmennuskurssi oli käyty, hengailut loppuivat ja suuntasit elämässä eteenpäin?

 

Sami: Mä olin kuin tuulen liikuttama lehti ja tuuli vei minut seuraavaan parisuhteeseen. Halusin kiivaasti jäädä johonkin kiinni. Saada elämään pysyvyyttä ja turvaa. Alkaa rakentaa jotain ympärilleni. Jotain, joka olisi enemmän pysyvää kuin kaikki aikaisempi. Muutettiin nopeasti yhteen. Perustettiin koti. Alettiin suunnitella häitä. Kaiken muun lisäksi sisältäni alkoi kuoriutua isä.

 

Elämä meni askel kerrallaan eteenpäin. Kerrostaloasunto muuttui rivitaloasunnoksi. Oli puhetta koirasta. Aamu alkoi kello seitsemältä ja ilta päättyi  ennen yhtätoista. Elämä alkoi saada rytmiä. Tuli suunnitelmia, joita kohti mennä.

 

Kaiken uuden sisällä pysyi vanhakin elämä vahvana. Kuljin kohti arkea ja rutiinia, mutta tietoisesti halusin myös rikkoa niitä. Jos arki meni liian turvalliseksi, tuli halu rikkoa sitä jollakin tavalla. Enkä tarkoita hajoittavalla tavalla, vaan pyrin ainakin toteuttamaan rutiinien rikkomista niin, että se olisi vain piristävää. Halusin samaan aikaan elämääni jotain aivan uutta, mutta samalla en ollut vielä valmis päästämään irti vanhasta.

 

Sami: Miten sinun romanttinen elokuva jatkui kauniin alkukohtaamisen jälkeen?

 

Marja: Se oli alusta asti tunteiden paloa. Intohimo näytteli pääosaa, sivuosissa oli rakkaus, viha ja mustasukkaisuus. Me mentiin kovaa ylämäkeen ja seuraavana päivänä alamäkeen. Elämä oli melkein hengästyttävää jopa niin, että se välillä ahdisti. Sitten taas joku outo voima imaisi mut, kun tuo mies puhui hetken kauniita ja suuteli sen jälkeen läpi yön kunnes annoin kaiken anteeksi.

 

Se taisi olla sitä kuuluisaa vaarallista rakkautta. Erityisen vaarallista siitä teki mustasukkaisuus, mikä oli kuin myrkkyä. Silti syksyn tullen, me muutettiin yhteen. Mä olin saanut opiskelupaikan Mikkelistä ja mies seurasi mua. Hetken oltiin niin ihanaa kotileikkiä, kunnes homma meni entistä hullummaksi.

 

Marja: Sä olit kahden maailman välissä. Valitsitko uuden ja turvallisen elämän vai palasitko vielä vanhaan vähän turvattomaan?

 

Sami: Kyllä mä valitsin turvallisemman elämän. Se tuntui hyvältä. Oli vakituinen työpaikka. Se oli syy tai pakko herätä aamulla. Oli vakituinen suhde. Se herätti halun miettiä tulevaisuutta enemmän kuin päivän tai viikon päähän. Oli vakituinen saunavuoro. Oli vakituinen sulkapallovuoro.

 

Ensimmäistä kertaa elämässä kaikki asiat olivat vain hoitamista vaille valmiina. Toisinaan se aiheutti pelon ja kauhun sekaisia tunteita. Ajatuksia, että rakentaako sitä vapaaehtoisesti muuria itsensä ja elämän välille. Eikä niissä ajatuksissa mitään väärää ollut.

 

Olen sitä mieltä, että jokaisen ihmisen pitääkin toisinaan pohtia sitä, että elääkö elämää, jota haluaa elää. Koska helposti käy niin, että luulee elävänsä haluamaansa elämää. Minulla oli tunne, että suunta johon olin menossa oli oikea. Ensimmäistä kertaa elämässäni aloin rakentaa tulevaisuutta pala kerrallaan.

 

Sami: Mitä Mikkelissä ollessa tapahtui? Olit vieraassa kaupungissa. Kaukana kaikesta. Alkoiko todellisuus lyödä kasvoille?

 

Marja: Ei me vaan osattu olla yhdessä. Mulla oli valtava palo elää opiskelija elämää, tutustua uusiin ihmisiin ja uuteen kaupunkiin. Koripallokin tuli taas elämään ja tuntui, kuin olisin tullut kotiin koripallohallissa. Meidän kodin seinien sisäpuolella ilma oli kuitenkin sakea epäilyistä, painostuksesta, epämääräisestä pelosta ja salaisuuksista. Ehkä siksi oli ihanaa hengittää kodin ulkopuolella.

 

Nyt kun katson tuota aikaa, näen nuoren naisen vieraalla paikkakunnalla täynnä elämän iloa. Suhde, jota kutsuin parisuhteeksi oli kuin rautapallo jalassani. Se piti minut otteessaan, eikä antanut minun ikinä mennä ilman painolastiaan. Silti minä tein siitä rautapallosta niin kovin rakkaan, että annoin sen satuttaa ja kutsuin sitä siltikin rakkaudeksi. Pelkäsin ottaa ohjat omiin käsiini ja olla taas yksin.

 

Marja: Millainen tulevaisuus noista paloista muodostui? Oliko se sitä elämää, mitä halusit elää?

 

Sami: Kyllä se siihen kohtaan riitti helposti. Palapeli oli vain yhtä palaa vailla. Se pala alkoi kasvaa vaimoni vatsassa. Minulla oli yhdeksän kuukautta aikaa muuntautua isäksi. Ystävä, joka oli tullut vajaata vuotta aikaisemmin isäksi alkoi opastaa minua, että lapsen tultua elämä muuttuu tyystin. Mikään ei ole kuin ennen ja minkään ei edes halua olla kuin ennen. Hän sanoi nukkuneensa kuukauden ajan kaksi tuntia yössä, mutta näytti siitä huolimatta onnelliselta ja levolliselta.

 

Yhdeksän kuukauden kuluttua minusta kuoritui isä. Oli lokakuu. Kello löi kuusi illalla. Lapsi makasi pienenä ja hentona äitinsä rinnoilla. Minun sisälläni liikahti pala, joka ei ole liikahtanut vieläkään paikoilleen. Se oli se palapelin puuttunut pala, joka on määritellyt elämäni tuosta hetkestä eteenpäin ja tulee määrittelemään elämäni loppuun asti. Pala, joka jo itsessään saa tämän maailman kauniiksi.

 

Sami: Uskalsitko lopulta ottaa ohjat käsiisi ja tehdä ratkaisun?

 

Marja: Elämä antoi mulle yllätyksen. Oudolle väsymykselle löytyi syy ja testiin ilmestyi kaksi palloa kylmänä helmikuisena perjantaina. Tuo hykerryttävä, ihmistä vavisuttava yllätys sai mun päässä asiat järjestymään. Raivasin yllätykselle turvallisen pesän, jossa minun oli hyvä olla ilman, että minua määrättiin.

 

Kävin sen kevään terapiassa, tapasin lastenvalvojaa, tutustuin neuvolaan ja kasvatin onnellisena mahaani. Olin halunnut äidiksi pikku tytöstä asti. Uhosin aina, että haluan nuorena äidiksi. Ennen kuin sain pienen yllätyksen käsivarsilleni, elämä yllätti vielä kerran. Se melkein kysyi haluatko varmasti tulla äidiksi ja ottaa vastuun toisen ihmisen elämästä? Minä halusin, joka solullani.

 

Synnytin kesän kuumimpana päivänä lokakuisen vauvani, kaksi kuukautta liian aikaisin. Koko synnytyssali hiljeni ja sitten kuului pieni vaikeroiva vauvan itku. Kaikki tapahtui nopeasti, vauvaa näytettiin ja sitten se vietiin vauva-teholle. En osannut itkeä. Katsoin vain turtana synnytyksessä mukana ollutta äitiäni. Vauvani ei ollut enää kohdussani, mutta sylinikin oli tyhjä. En halunnut lähetellä viestejä vauvani syntymästä, koska en tiennyt sainko olla onnellinen. En tiennyt edes olinko äiti.

 

Vasta neljän päivän päästä sain tuon pienen, puolentoista kilon ihmistaimen syliini ja lupasin rakastaa häntä aina vaikka minua pelotti. Sillä hetkellä minusta tuli äiti. <3

 

Onko elämässä olemassa oikeaa hetkeä tulla vanhemmaksi? Tai eihän sitä saa edes valita. Se hurja lottoarvonta, missä me olemme ihmisinä edelleen luonnon armoilla. On olemassa toivottuja, kaivattuja, vahinkoja ja yllätyksiä – monenlaisia tapoja tulla raskaaksi. Se pieni ihminen, mikä meille suodaan on meille kuin peili elämästämme. Se karistaa kaikkivoipaisuuden meistä avaamalla suunsa leijonan karjaisuun kerta kerran jälkeen. Sillä on taito löytää heikkoutesi ja opettaa sinulle lisää, jos suostut oppimaan. Pieni ihminen raivaa sydämeesi merkin, joka on kuin tatuoitu sinuun iäksi. Enää vain sinun tulee antautua rakkaudelle, hoivata ja pian taas päästä irti. 

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
tammikuu 6, 2019
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
kesäkuu 3, 2018
Uncategorized

Vauvan unet määrittelevät minua

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Ennen esikoiseni syntymää väsymyksellä oli erilainen merkitys. Se oli pääasiassa itse aiheutettua. Poikani synnyttyä jouduin aivan uuden eteen.

 

Pieni keskosvauva halusi syödä koko ajan, oli vuorokauden aika mikä vain. Vauva vaan söi ja söi ja söi. Sitten hän alkoi puklaamaan oikein urakalla. Ja nukkua pieni olisi halunnut vain sylissäni tai kantoliinassa. Jos hänet laski pinnasänkyyn alkoi hurja itku alle puolessa tunnissa. Jossain vaiheessa tajusin, ettei se ollut normaalia. Se oli refluksiaa, totesi kokenut lastenlääkäri pojan ollessa melkein vuoden. Ja d-tippojen aloitus vain tuntui pahentavan vatsakipua. Ei niitä voinut silti jättää poiskaan.

 

Silloin en vielä tiennyt d-tipoista, missä on mukana maitohappobakteereja. Olisin kyllä varmaan heti juossut apteekkiin ja ostanut ne. Muistan, miten äitikaverieni kanssa kävimme keskusteluja, mitkä d-tipat aiheuttavat vähiten vatsavaivoja vauvalle. Se tuntui normaalilta silloin.

 

Kun aloin odottamaan toista lastamme pelkäsin ennen kaikkea valvomista. Esikoisen aikana olin yksin eikä minun tarvinnut huolehtia parisuhteesta. Nyt minulla oli kuitenkin muru. Rakkauttakin pitäisi jaksaa hoitaa. En voinut vain hautautua hattaramaiseen unen ja valveen rajatilaan. Uni muutenkin määrittelee minua. Olenko ihana hymyilevä ja pitkäpinnainen. Vai äreä, kiukkuinen ja jopa apaattinen. Lyhyestä pinnasta puhumattakaan.

 

 

Tyttömme synnyttyä ihana viisas neuvolatätimme vinkkasi minulle d-tipoista nimeltä Rela Drops + D3. Tiesin heti, että näitä haluan kokeilla. Jos vaikka nyt saamme nukkua paremmin?

 

Pikkuisen vauvamme ollessa vasta 9 päivän ikäinen jouduimme yllättäen Lastenklinikalle. Olin yrittänyt imettää vauvaa yöllä, mutta hän ei huolinut rintaa. Nenä rohisi hieman. Vauva oli liian rauhallinen. Herätin mieheni ja lähdin taksilla Lastenklinikalle. Olin pelosta sekaisin vaikka yritin olla rauhallinen. Päässäni jyskytti, että ei niin pienen pitäisi edes sairastua.

 

Vauvallamme todettiin rs-virus. Elimme raastavan viikon infektio-osastolla. Pikku tyttömme oli hyvin kipeä, mutta onneksi hoito oli ensiluokkaista. Jälkitautina hän sai vielä korvatulehduksen ja antibiootit. Kysyin lääkäriltä, miten voin estää antibioottien aiheuttamia vaurioita suolistossa. Hän sanoi, että Rela Dropsit, joissa on myös D3 –vitamiini käyvät hyvin.

 

Lääkäri oli oikeassa. Rs-viruksen hellitettyä tyttömme nukkui hyvin. Välillä heräiltiin, mutta ei huudettu koko yötä. Olin itsekin paljon virkeämpi kuin esikoisen aikana. Tunsin itseni myös paremmaksi äidiksi. Uni teki hyvää myös parisuhteelle ja toivoimme murun kanssa molemmat kolmatta lasta.

 

Viime keväänä pikkuinen tyttömme, kolmas lapsemme saapui maailmaan. Mieleni oli rauhallinen, synnytys oli kaunis kokemus. Ne pelot, mitkä minulla oli esikoisen jälkeen olivat hälvenneet. Toki olin henkisesti valmistautunut valvomaan, mutta nyt minulla oli keinoja yrittää helpottaa vauvan masukipuja. Osasimme vauvahierontaa, kantoliina oli tuttu ja tutut Rela Dropsin +D3 tipat odottivat kotona valmiina.

 

On ollut hienoa huomata, että uudistuneen Rela Dropsin +D3 purkin tippojen annostelu on vielä helpompaa ja tarkempaa kuin aiemmin. Purkista saa helposti viisi tippaa esimerkiksi lusikkaan. Meidän 10 kuukauden ikäinen tyttö odottaa innolla sylissä, kun annostelen tipat ja laitan hänen suuhunsa. Uusi muovinen ja hieman eri mallinen purkki on myös lapsiystävällisempi. Minulla on käytössä aina kaksi purkkia ja toinen on ”vauvan” purkki. Voi sitä riemua kun vauva saa oman Rela Drops +D3 purkin, missä on nallenkuva.

 

 

Nyt kun vauva vuosi alkaa olla lopuillaan on ihana ajatella ensimmäisiä kuukausia hyvillä mielin. Kuopuksemme nukkui todella hyvin. En edes tiennyt, miten hyvin pieni vauva voi nukkua. Masu ei ollut kipeä. Oli helppo hymyillä ja jaksoin helliä muruakin. Sanoin kyllä usein äitikaverien kanssa keskusteluissa, että ehkä kuopus tiesi miten tärkeää hyvä uni on koko perheelle. <3

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
Älä anna väsymyksen tuhota parisuhdettasi
elokuu 30, 2018
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
kesäkuu 3, 2018
Close