Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tag

tunteet

Perhe

Ärtymyksestä rakkauden tulvaan

Pitkästä aikaa muru on taas lähdössä työmatkalle valtameren toiselle puolelle. Hassua sinänsä, että olen jo monta päivää pyöritellyt hänen lähtöään mielessäni. Vaikka kyse ei ole kuin vajaasta viikosta, ovat mielessä risteilleet tunteet kaipauksesta ärtymykseen.

 

Jäin pohtimaan tänään, mitä viestiä nämä tunteet kertovat. Mitä niiden takana on? Voisiko niistä oppia jotain tai ymmärtää itseään paremmin? Mitä tarkoittaa rehellinen tunteiden ja tarpeiden arviointi? Voiko puhuminen ehkäistä riitoja työmatkojen aikana?

 

Hyvä tapa tutkia tunteita on pohtia tunteen rinnalle tarve, ja tarkastella sen jälkeen tilannetta rehellisesti.

 

Otetaan esimerkiksi ärtymys, sen taustalla oleva tarve on minulla tasavertaisuus. Olen paljon ollut sen äärellä, että miksi minä jään aina lastenhoitovastuuseen? Hoidan omat työt, ja toinen reissaa työn puolesta ympäri maailmaa. Rehellisyyden nimissä, minun täytyy ymmärtää töidemme erilaisuus – murun työhön kuuluvat työmatkat. Tähän liittyy myös kateus, minkä olen opetellut sanomaan ääneen, sillä kateus kasvaa vain hiljaisuudessa. Mutta voisiko tilannetta tasapainottaa esimerkiksi minun omilla pienemmillä matkoillani, nyt kun lapset eivät ole enää niin pieniä? Tasapainoa on tuonut omalta osaltaan minun urani, tilanne oli erilainen kun olin vielä kotiäitinä.

 

Kaipauksen takana on tarve kuulla toisesta ja halu jakaa arkea, ”painaa pää toisen olkapäälle” edes vähän, vaikka toinen olisikin kaukana. Kukaan muu ei ole yhtä kiinnostunut minun tai lasten asioista kuin muru. Jos hän ei ole läsnä jakamassa sitä kaikkea, skype ja puhelut voivat tehdä ihmeitä. Sen olemme kuitenkin oppineet, että on parempi pysyä tekstiviesteissä, jos ei ehdi olla läsnä toiselle. Siitä olemme saaneet aikanaan isoja riitoja työmatkojen aikana aikaiseksi. Kaipaukseen saa kuitenkin helpotusta myös läheisten, kuten äidin kanssa juttelemalla tai kääntymällä hyvien ystävien puoleen.

Mustasukkaisuus on kiusannut minua välillä. Sillä on omat juurisyynsä, mutta keskellä pikkulapsiperheen ruuhkavuosia yksi iso tekijä on minun ja murun yhteisen ajan puute. Tuntuu lähes kohtuuttomalta, että muut saavat jakaa murun kanssa matkakokemuksia, mutta minä en. Tarve mustasukkaisuuden takana on yhteinen aika. Meidän kahdenkeskiset hetket ja erityisesti matkat. Hammasta on täytynyt purra ja puhua, sillä tässä asiassa täytyy jaksaa olla kärsivällinen. On eri asia käydä työmatkalla kuin säästää rahoja rakkauslomaan ja kesälomaan samaan aikaan.

 

Parasta lääkettä riitojen ennaltaehkäisyssä on puhuminen ja murulta saatu empatia. Kun muru jaksaa kuunnella, halia ja ymmärtää, minunkin oloni tasoittuu. Sitä ei voi tässäkään liikaa alleviivata, sillä juuri oletukset jos mitkä saavat mielikuvituksen laukkaamaan ja raivon kihisemään pahimmillaan. Pienetkin väärinkäsitykset voivat paisua kummasti, kun toinen on kaukana…

 

Olemme opetelleet käymään murun työmatkan läpi etukäteen, samoin meidän arjen täällä Suomessa. Tiedämme niin tarkkaan kuin se on mahdollista, mitä on tulossa ja onko yhteydenpito mahdollista. On parempi itselle ja lapsille, ettei edes odota skypepuhelua, jos se on epävarmaa. Se myös ehkäisee turhaa huolestumista tai väärin ajoitettuja yhteydenottoja. Myös arjen kuviot on käyty läpi, niin viikon ruuat kuin lastenhoitokuviot. Pyykit ja muut siivoushommat minimoidaan ja hoidetaan etukäteen.

 

Etukäteen kannattaa myös pohtia, mitä on tulossa reissujen jälkeen. Jos reissuun kuuluu illanviettoja tai biletystä, miten se vaikuttaa kotiintuloon? Toki on ihanaa antaa toisen nauttia elostaan, mutta tasapaino täytyy säilyttää ja ottaa kotona oleva huomioon. Ja kannattaa muistaa, milloin hehkuttaa mahtavasta ruuasta ja upeista keleistä, jos toinen rämpii loskassa kolmen lapsen kanssa syöden viidettä päivää makaroonilaatikkoa.

 

Ja loppujen lopuksi, en minä voi vastuuttaa murua minun onnestani. Yksinollessani olen kysynyt itseltäni monesti, mitä kaipaan kun muru on kotona iltaisin? Olen siis pitänyt omia ”lukumaratooneja”, soitellut ystäville, ollut vain hiljaa ja siivonnut, käynyt kylvyssä, joogannut ja yrittänyt mennä ajoissa nukkumaan. On ihan hyvä olla vähän yksinkin tämän kaiken hulinan keskellä.

Lopulta kotiinpaluun hetki tuntuu juhlavalta. Voi olla, että hieman riidellään. Lapset ottavat oman tilansa ja paikkansa murun sylistä ja kaikki kaipaavat huomiota.  Mutta kun oman rakkaan syliin pääsee, suudelmat tuntuvat erityisen pehmeiltä ja koko keho kihelmöi kosketuksesta. Ikävä pyyhkiytyy pois ja rakkaus tulvii kotiin. Joka kerta sitä jollain tavalla tajuaa, miten hyvää erossaolo ja kaipaus meille taas tekivätkään. <3

 

Miten sinä ja kumppanisi valmistaudutte, jos jompi kumpi on lähdössä työmatkalle? Onko sinulla hyviä vinkkejä muille, millä minimoida riitoja ja lisätä rakkautta?

*Kuvat ovat omia. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Collaborations, Lifestyle
Murun kanssa treffeille leffaan + ARVONTA
huhtikuu 7, 2019
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Hyvinvointi

TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni

Kokosin teille iltalukemiseksi viisi eniten tunteita herättänyttä blogipostaustani. Osa näistä saattaa nostaa esiin vahvoja tunteita, joten kannattaa ihan rauhassa kuulostella omia tuntemuksiasi.

 

TOP 5 tunteita herättävät postaukset

1. Pakotettuna

”Sain lukijaltani tarinan, joka menee luihin ja ytimiin. Tarina, jota lukiessa tunnen vihlaisun sydämessäni monestakin syystä. Seksuaalinen väkivalta parisuhteissa on edelleen tabu, ja  uhriksi joutuneen vaiettu kivulias salaisuus. Lukijani halusi omalla tarinallaan rikkoa tätä hiljaisuutta. ”

2. Kaksi elävää vauvaa ja yksi kuollut – kohtuun kuollut vauva on osa perhettämme 

”Vauvastamme näkyi miten lähellä elämä oli vielä ollut. Elämä oli kuin ilmapallo, joka karkaa ja sitten sitä ei lopulta enää näe. Kuinka olisin voinut repiä sen elämän jotenkin takaisin? ”

3. Uudelleen toisen luokse <3

”Kun yhteyden toiseen kadottaa, se usein katoaa pikku hiljaa. Siksi toisen luokse pääseminenkin tapahtuu pienin askelin. Molempien on tärkeää kohdata itsensä ja oma pahaolo, jotta voi pyytää toista tukemaan ja lähelle. Joskus se vaatii jopa terapiaa.”

4. Äidiksi yllättäen

”Aika kului vauhdilla ja kaikki sujui hyvin. Voin mainiosti ja masu kasvoi. Jouduin kuitenkin yllättäen sairaalaan kovien supistusten alettua raskausviikolla 27. Kaikki tapahtui nopeasti ja minut siirrettiin ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan kätilö mukana. Olin kai shokissa. Ambulanssista soitin työnantajalleni ja ilmoitin, että maanantaina en tule vetämään uimakouluja.”

5. ”En ole kertonut tätä kenellekään”

”Tiesitkö, että hetki, jolloin joku ihminen kertoo sinulle itselleeen ihan valtavan merkityksellisen asian on ihmeellinen. Se hetki on paljas.”

 

Mitä ajatuksia nämä postaukset sinussa herättää? Onko jokin näistä sinulle erityisen tärkeä? Mikä postaukseni on koskettanut sinua kaikken eniten kautta aikojen?

 

Minua itseäni ovat koskettaneet vuosien varrella kaikkein eniten lukijoideni koskettavat kokemukset, joita olen saanut kunnian kertoa blogissani. Kiitos teille kaikille. <3

 

* Haluaisitko jakaa oman kokemuksesi blogissani? Laitathan minulle meiliä osoitteeseen puhumuru@gmail.com ja pohditaan yhdessä millainen kirjoitus siitä tulisi.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Collaborations, Lifestyle
Murun kanssa treffeille leffaan + ARVONTA
huhtikuu 7, 2019
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Hyvinvointi

Oi tissit, tissit

”Mitäpä jos sä hankkisit silarit?” totesi kerran eräs nuori mies minulle seksin jälkeen. Oli kuulemma entinenkin tyttöystävä hankkinut ja oli niin kivasti tuonut vauhtia petipuuhiin.

 

Olin itse lähinnä järkyttynyt tuon törpön kommentista. Silti se aiheutti peiliin vilkaisun. Onko tisseissäni jotain vikaa?

 

Tissikeskustelu tuntuu olevan loputon maraton, jota ei pääse karkuun. Kohta lehdet alkavat taas huutaa kesämekkojen, bikinien ja tissivakojen perään. Parhaimmista löytyy kuvat ja muotoja ihaillaan kilvan. Osalle naisista munkit, tissit, lollot – millä nimellä rintoja ikinä kutsummekaan, on kärsimyksen paikka, huomasi Taina Kinnunen tutkimuksessaan*. Tisseistä johtuva paha olo puhututtaa naisia myös seksuaaliterapiavastaanotollani.

 

Naiset kuvailivat Kinnusen tutkimusaineistossa, miten rinnat aiheuttivat puutteellisuuden tunteen ja vaikuttivat omaan seksuaaliseen itsetuntoon negatiivisesti. Visuaalisuus oli heille tärkeä osa seksuaalisuutta. Yli puolet tutkimukseen osallistuneista naisista kertoi, että he olivat saaneet kuulla huomautuksia rintojensa epätäydellisyydestä. Rintojen suurennusleikkauksen jälkeen he kokivat kärsimyksen helpottavan ainakin hetkellisesti.

Itse pähkäilin tänään pitkän aikaa voinko laittaa kesämekon, jonka alle en laita rintaliivejä. Mitä jos nännit näkyvät liikaa? Ja kun päätin, että voin, aloin pohtia näyttävätkö rintani ihan latistuneilta ja mekko hassulta sen seurauksena. Kun kerroin tästä ystävälleni, hän ymmärsi heti mistä puhun.

 

Isompirintainen ystäväni olisi voinut käydä saman pohdinnan itsensä kanssa päättyen siihen, että voinko laittaa tämän mekon olematta liian tyrkky.

 

Minä olisin ehkä kaivannut hieman lisää tissejä ja ystäväni hieman vähemmän. Miksi? Itsemmekö vai muiden takia?

 

Katsoin sattumalta tänään Yleltä lyhytelokuvan nimeltä Tissit. 16 minuuttia draamaa siitä, miten tissit vaikuttavat naisten välisiin suhteisiin sekä naisten ja miesten väliseen jännitteeseen. Ja erityisesti, miten tissit vaikuttavat naisen käsitykseen omasta vartalostaan. Lyhytelokuvan oli ohjannut mies, Teemu Nikki, ja jäin pohtimaan myös, miten paljon elokuvassa oli kyse miehen oletuksesta siitä, mitä nainen kokee?

 

”Lyhytelokuva Pipsasta, joka kyllästyy siihen, että kaikki miesasiakkaat töissä valitsevat aina Kaarinan kassan. Pipsa epäilee sen johtuvan Kaarinan isoista rinnoista ja päättää tehdä asialle jotain.”

(Kuvaus Yle Areenan sivuilta)

 

Päätin mennä googleen. Mitä ihmiset kirjoittavat tisseistä netin keskustelupalstoilla? Ja kyllä siellä kirjoitetaan!  ”Minkälaiset tissit ovat parhaat seksiin?” ”Tissit vai perse?”  ”TISSIT, TISSIT, TISSIT – Ihannenainen” ”Ihana nainen, MUTTA pienet rinnat” ”Saako naisella olla pienet rinnat?” ”Miksi naisilla on pienet rinnat?

Minua kiinnostaa kovasti, mistä tämä naisten kateus  rintoihin liittyen johtuu. Liittyykö se evoluutiobiologiaan ja kilpailuun parhaista miehistä? Vai onko kyse kulttuurisesta kysymyksestä, amerikkalaistuneesta kehokulttuurista, jossa suuria rintoja ihaillaan luonnollisuuden kustannuksella? Voidaanko media haarukoida syylliseksi? Vai onko kyse hyväksynnän tarpeesta? Toiveesta olla haluttavan katseen kohde?

 

Mitä mieltä te olette? Suosittelen muuten katsomaan tuon Teemu Nikin lyhytelokuvan Tissit. Ja pohtimaan niitä tunteita, joita se herättää. Tai mitä, jos ottaisit tissit keskustelunaiheeksi ystäviesi kanssa? Olen kirjoittanut aiemmin blogiini Yhden naisen rintojen tarina postauksen, jossa pohdin omaa suhdettani rintoihini. Millainen on sinun rintojesi tarina?

 

* Artikkeli ”Silikoni-implantit omaksi iloksi” Taina Kinnunen (s.160-182) kirjasta Seksuaalinen ruumis (toim.) Taina Kinnunen, Anne Puuronen (2006) Gaudeamus

*Kuvat Pixabay

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

You may also like
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Lifestyle
Puhu muru on podcast miesten salaisuuksista
maaliskuu 10, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Uncategorized

”Sinua ei valittu tällä kertaa…”

PETTYMYS. Kirvelevä, kuumottava, koko kehon läpi menevä isku vyön alle. Hetken aikaa oloni oli jopa epätodellinen. ”Mitä helevettiä?!” Unelmani oli jo niin lähellä, että olin mielikuvissani jo elänyt sitä. Ja yksi puhelu murskasi sen. 

 

Finaalissa meitä oli neljä ja kaksi valittiin. Eli jaettu hopea tuli. Eipä pahemmin lohduta. Sama fiilis kuin aikanaan koripallossa SM-hopea. Häviö on häviö. Ja minä haluan voittaa.

 

Puhelun ajan pinnistin, kuuntelin tarkkaan ja kysyin perustelut. Sain oikeastaan aivan ihanan palautteen ja paljon kannustusta tulevaan. (Mikä on oman kokemukseni mukaan harvinaista.)

 

Toivotimme hyvät viikonloput ja oloni oli kuin katujyrän alle jääneellä. 

 

Päässäni pyöri, miten kerron tästä niille muutamille, jotka tietävät pettymykseni syyn. Jotenkin se tuntui vain kauhean nololta myöntää, etten ollutkaan riittävän hyvä. Tai oikea tyyppi tähän juttuun. Ihan kuin muuttuisin kokonaan ihmisenä vähän huonommaksi. Tiedätkö tunteen, jota tarkoitan?

 

Kotiin päästessäni itkuani ei enää pysäyttänyt mikään. Itkin hetken salaa, toisessa huoneessa mutta sitten menen murun luo. Tajuan, että pettymyksen ohi eikä ympäri ei jumalauta pääse mitenkään. Oli pakko mennä kohti  ja tuntea se kipu. Luopua tästä unelmasta. Surra, vihata, jossitella ja aloittaa koko ajatusrumba alusta uudelleen ja uudelleen.

 

Onneksi muru jaksoi kuunnella minua. Ja halata, ottaa syliin juuri silloin kun, en voinut puhua kyyneleiltäni. 

 

Olen päättänyt tälle vuodelle perheemme ”teemaksi” epäonnistumisten kääntämisen voitoksi. Siksi kerroin lapsille kyyneleet silmissäni, että en saanut tavoittelemaani paikkaa ja siksi me juhlimme! Päivällisen jälkeen söimme karkkia ja kerroin, kuinka ikävältä tuntuu epäonnistua. Lapset kertoivat omia kokemuksiaan. 

 

Oli outoa olla niin haavoittunut lasten edessä, mutta halusin näyttää sen heille. Ajattelen kuitenkin, ettei äidin tarvitse aina näyttäytyä vain vahvana. Olin sen hetken heikko.

 

Muru ja lapset ovat tärkein turvasatamani kaikessa. Mikään työasia ei ole heitä suurempi tai tärkeämpi. Pahimmalla pettymyksen hetkellä tunsin, että he kannattelivat minua. Ja voin onneksi jutella myös äidin, muutaman kollegan tai mentorini kanssa. Ystävän halaus tekee ihmeitä.

 

Nyt nuolen pettymyksen aiheuttamaa haavaa muutaman päivän, käyn asiaa läpi mielessäni, kirjoittamalla ja ääneen. Ja sitten on aika mennä eteenpäin. Koska tuo nyt ohimennyt unelmanikeikkani ei ole haalistanut unelmaani, aion jatkaa sen tavoittelua. Nyt vain reitti muuttui.

 

Eikä tämä onneksi ollut ensimmäinen pettymykseni. Työkeikkoja ja -paikkoja on mennyt ennenkin ohi maalisuoralla. Rakkaudessa on tullut pettymyksiä. Koripallo on varmasti opettanut kaikkein eniten. Sitä oppii vuosien varrella, että kukaan ei selviä voittajaksi ilman tappioita, mutta todelliset voittajat eivät luovuta. 

 

Enkä minä todellakaan aio luovuttaa. 

 

Eikä minulla ole hätää.  Rakas työni yrittäjänä, mikä nyt tuotti yhden pettymyksen, on unelmatyötäni joka päivä. Ihan kohta kirjavauvani Iso O –matkaopas huipulle saapuu maailmaan, mikä on YKSI TOTEUTUNUT UNELMANI! Eli kaikki on ihan hyvin. <3

*Kirjani Iso O – matkaopas huipulle julkaistaan 29.3.2018! <3

*Olisi mahtavaa kuulla teidän kokemuksia kohtaamistanne pettymyksistä. Millaisia pettymyksiä sinä olet kokenut? Tai mikä on ollut kirvelevin pettymyksesi? Miten olet siitä selvinnyt eteenpäin? Oliko sinulla joku tietty henkilö, joka antoi erityisen tärkeän tuen sinulle? Pettymyskokemuksesi voi liittyä niin työhön, rakkauteen, ystävyyteen tai vaikka lapsuuden muistoihin. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Kuvat: avauskuva Panu Pälviä, kirjani kansi Sanna-Reeta Meilahti 

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
tammikuu 6, 2019
Uncategorized

Älä anna riitojen kasaantua

Terapiavastaanotollani näen monenlaisia riitoja. Osa on hyvin äänekkäitä, osa taas hiljaisia ja nieltyjä. Joku näyttää mielipiteensä teoillaan. Niiden äärellä ei voi kuin hidastaa vauhtia. Pienin askelin selvitetään ja tutkitaan, mennään yhdessä kohti pohjimmaisia syitä riitaan.

 

Joku asiakkaani on joskus sanonut ääneen: Miten omasta rakkaasta voikaan tulla pahin verivihollinen?

 

Riita sinänsä voi tuntua kevyeltä. Mutta kun kevyitäkin riitoja alkaa kasaantumaan, niin kasaantuu myös ikäviä tunteita. Surua, vihaa, ärsytystä, kaunaa, inhoa, halveksuntaa… Siksi riitoja pitäisi jokaisen opetella aktiivisesti selvittämään, eikä ikävän paikan tullessa heti nostaisi piikkejä pystyyn tai menisi kilven alle piiloon.  

 

Näillä muutamalla pienelläkin vinkillä pääsee jo alkuun riitojen selvittelyssä. Kaikki lähtee siitä, että sinä opit tunnistamaan omaa käyttäytymistäsi ja alat muuttamaan sitä. Parhaimmillaan voit houkutella toisenkin mukaan keskusteluun, jossa ei ole voittajaan vaan te huomaatte olevanne samalla puolella.                      

 

Puhu murun viisi vinkkiä riitojen selvittelyyn:

  1.  Aktiivinen riitojen selvittäminen vaatii sykkeen laskua eli kehon ollessa hälytystilassa on turha aloittaa viisasta keskustelua. Sitä ei todennäköisesti ole luvassa. Siirry sen sijaan vaikka hetkeksi toiseen huoneeseen ja palaa sitten takaisin. Kerro tästä myös kumppanillesi, ettei hän tulkitse lähtöäsi väärin.
  2. Pohdi mielessäsi jo etukäteen, mitä sinä voisit tehdä ettei riita toistuisi. Yritä ottaa vastuuta tilanteesta ja tulla vastaan eli tehdä kompromisseja. Parisuhteessa ei voi pelata vain toisen säännöillä.
  3. Kun palaat, kerro miltä sinusta TUNTUU. Älä syyttele toista, älä arvostele hänen käytöstään. Opettele kuvailemaan, mistä pahamielesi johtui. Ja miksi pahamieli yltyi ja aloit mököttämään. Olitko esimerkiksi pettynyt? Tai koitko tulleesi loukatuksi? Koitko riittämättömyyden tunnetta`
  4. Kuuntele kumppaniasi. Älä puhu tai huuda päälle ja yritä katsoa häntä silmiin. Kumppanin turvallinen katse antaa luvan olla herkkä ja haavoittuva. Ehkä silloin on myös helpompi laskea oma puolustus ja heiluttaa valkoista rauhan lippua.
  5. Joskus pelkkä puhe ei riitä riitojen selvittelyssä, vaan voi olla tärkeää vain hiljentyä toisen vierelle ja koskettaa. Silittää, halata ja näyttää että välität. Kosketuksella voi olla uskomattoman rauhoittava voima, etenkin kun siihen lisää vielä yhden maailman tärkeimmistä sanoista anteeksi. 

Avun haku. Jos riitoja kasautuu aina vaan ja koet, ettei sinulla ole välineitä ratkoa niitä, hakekaa ajoissa apua. On olemassa maksuttomia terapiapalveluita esimerkiksi seurakunnilla tai kaupungilla sekä maksullisia yksityisellä puolella. Mitä aiemmin apua hakee sen parempi!

 

Vaikka työkseni ratkon riitoja, ei niiltä silti välty omassa elämässäkään. Kyllä minä ja muru riitelemme, etenkin jos olemme väsyneitä. Pienet väärin ymmärrykset antavat usein vain bensaa liekkeihin.

 

Olen ottanut  kotimissiokseni yrittää selvittää riidat AINA. Se ei todellakaan tarkoita, että onnistuisin siinä aina. Mutta en halua, että välillemme kasvaa ikävien tunteiden möykky. Tulevaisuus näyttää onnistunko kotimissiossani, onneksi muru on hyvä tiimipelaaja. <3

 

*Miten teillä ratkotaan riidat? Onko sinulla oma rakkauden kotimissio, jolla taistelet riitojen aiheuttamia ongelmia vastaan?

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Kuvat Pixabay

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Murun kanssa treffeille leffaan + ARVONTA
huhtikuu 7, 2019
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Lifestyle
Puhu muru on podcast miesten salaisuuksista
maaliskuu 10, 2019
Uncategorized

Rakkauden eri kielet – Mitä kieliä te puhutte?

Ei ole olemassa yhtä tapaa rakastaa. Onneksi. On monia tapoja rakastaa ja tulla rakastetuksi, pitää vain oppia ymmärtämään kumppanin rakkauden kieltä. Helppoa kuin heinänteko! Ei todellakaan.

 

Jos rakkauden kielien ymmärtäminen olisi helppoa, en usko että pariterapiaan olisi tulijoita yhtään niin paljoa.

 

Oletko sinä ollut suhteessa, jossa tuntuu, että et saa riittävästi rakkautta? Jos kysyt ihan rehellisesti itseltäsi, mihin tunne perustuu, niin mitä vastaat? Oikeasti voi olla, ettei rakkautta ollut riittävästi. Tai voi olla, ettet huomannut sitä, koska ette ymmärtäneet kumppanisi kanssa toistenne rakkauden kieltä.

 

On tärkeää oppia ymmärtämään toisen ominta tapaa osoittaa ja antaa rakkautta. Mutta on tärkeä tuntea ja ymmärtää myös oma rakkauden kieli. Mitä kieltä sinä puhut? Ja mitä kieltä toivoisit sinulle puhuttavan? Tai oikeastaan, mitä rakkauden kieliä sinä osaat puhua ja ymmärrät.

 

Aika moni oppii kotoaan rakkauden kielen. Voi olla, että vanhempasi ovat näyttäneet rakkauden hiljaa töitä puurtaen. Toisen pyykkien pesu ja pihatöiden teko ovat olleet vahvan sekä kestävän rakkauden merkkejä. Oletko kuullut sanoja? Et. Okei.

 

Minun kotonani äiti on rakastanut meitä lapsia halauksilla, sanoilla ja olemalla aina paikalla. Vanhempien keskinäinen rakkaus on jäänyt hieman pimentoon ja he erosivat myöhemmin. Onneksi isovanhempani rakastivat, sanoivat ja halivat näkyvästi. Sen rinnalla he osoittivat maatilan töillään rakkauttaan toisilleen.

 

Murun rakkauden kieli näkyy tekoina. Tässä hyvä esimerkki. Vuodesta toiseen hän on aina pitänyt huolta, että minä ja kasvava perheemme saamme hyvää itse tehtyä ruokaa. Ja aina ennen työmatkalle lähtöä, hän täyttää jääkaapin lempiruuillamme.

 

Rakkauden kieli – teot

 

Rakkaus näytetään teoin. Se voi olla, että paiskitaan töitä niska limassa, aamun sarastuksesta auringon laskuun. Töitä voi tehdä niin kotona kuin kodin ulkopuolella. Pyykinpesu, lastenhoito, siivoaminen kuin pihatyötkin vievät paljon aikaa ja vaivaa. Jos kysyt rakkauden tekoja tekevältä, miksei hän ikinä kerro rakastavansa, saat vain hölmistyneen katseen. Hänhän on kertonut rakastavansa Sinua ja teidän perhettä pitämällä huolta, ettei keneltäkään koskaan puutu mitään.

 

Rakkauden teot voivat olla myös arkisia, pieniä palveluksia tai hyviä töitä. Keittääkö rakkaasi aamukahvit? Kuka teillä vie roskapussit ulos? Odottavatko aamuisin puhtaat vaatteet uutta päivää? Saatko iloa arkisista askareista ja perheen hyvinvoinnin turvaamisesta?

 

Rakkauden kieli – sanat

 

Suuret sanat, mitä suuremmat sen paremmat. Saat sellaista verbaalista tykitystä, että tuntuu, ettei kukaan ole koskaan nähnyt sinua yhtä upeana ja rakastettavana. Kun sitten olette kaksin, syttyykö intohimo pienistä ja suurista sanoista? Puhutteko toisillenne ystävällisesti, hellästi ja rohkaisevasti? Saako teot merkityksen vasta, kun toinen ne huomaa ja kiittää niistä?

 

Rakkauden kieli – lahjat ja yllätykset

 

Suureelliset yllätykset  tai pienet lahjat. Milloin mennään yllätyspiknikille merenrannalle katselemaan auringon laskua, milloin drinkeille kattoterassille tai tanssia kuutamon loisteessa. Saat ihania lahjoja alusvaatteista koruihin. Tai kauppareissun jälkeen, kun kumppanisi on täyttänyt jääkaapin viikon ruuilla, löytyykö kauppakassien pohjalta vielä suklaa, vain Sinulle? Kun kumppanisi juhlapäivä lähestyy, mietit jo hyvissä ajoin, mikä häntä ilahduttaa ja rohkaisee.

 

Rakkauden kieli – kosketus

 

Hellä sipaisu aamulla toisen olkapäälle, jalan hipaisu aamupala pöydässä ja suukko lähtiessä. Kumppanin kosketus on kuin ilmaa jota hengität rakkaudellenne. Koskettamalla rakkautta osoittavan voi olla vaikeaa ymmärtää kumppanin oman tilan tarvetta ja hän saattaa ihmetellä, miksi olisi pitänyt ostaa lahja. Hän kuitenkin hieroi hartioitasi syntymäpäiväsi kunniaksi.

 

Rakkauden kieli – hoivaaminen

 

Hellä ja ymmärtäväinen auttaja, lohduttaa, silittää ja antaa kaikkensa. Rakkaus näkyy siinä että hoivaa on aina tarjolla eri muodoissa.  Hoivaajan lähellä on rauhallista ja turvallista.

 

Oli rakkauden kielesi mikä vain, se on oikea. Voi olla myös, että rakkauden kielesi on sekoitus useampaan ja se vaihtelee tilanteen mukaan. Jokaisella on oma kielimurteensa tai slanginsa. Omaan ja kumppanin rakkauden kieleen tutustuminen on tärkeää, mutta myös jännitävää ja kiinnostavaa.

 

Joskus tulee kieliriitoja. Sekin on normaalia. Toinen huutaa toisella kielellä ja toinen toisella. Kumpikaan ei ymmärrä mitään.

 

Meillä on murun kanssa säännöllisesti kieliriitaa. Minä vaadin sanoja ja kosketusta, toisinaan myös yllätyksiä sekä lahjoja. Muru ennen kaikkea rakastaa minua  teoillaan.  Etenkin suhteen alussa tulkkia olisi tarvittu. Nyt pikku hiljaa huomaamme jo itse, mistä kenkä puristaa.

 

Mutta emmehän me kukaan halua rakkauden kielimuureja. On parempi opiskella mahdollisimman montaa kieltä ja kuka onkaan ihanampi opettaja kuin oma rakastettu. Ja tarvittaessa voi mennä pariterapiaan, sillä joskus tulkki on paikallaan.

 

Rakkaudessa eri kielet ovat rikkaus. Te itse päätätte tuon rikkauden arvon. <3

 

 

 

*Laita kommentteihin, mikä on sinun rakkauden kielesi ja minkä arvioisit olevan kumppanisi rakkaudenkieli. Miten ne mahtavat sopia yhteen? Nyt rakkautta kehiin lukijat. <3

 

*Blogin avauskuva on otettu kotona olevasta Tapio Nyysösen taulusta Lovers. 

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Murun kanssa treffeille leffaan + ARVONTA
huhtikuu 7, 2019
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Lifestyle
Puhu muru on podcast miesten salaisuuksista
maaliskuu 10, 2019
Uncategorized

Kuopuksen päiväkodin aloitus – itkua ja onnistumisia

Kaksi viikkoa oli täynnä jännitystä, haikeutta ja epävarmuutta. Teidän lukijoiden viime viikkoiset kommentit tuntuivat hyvälle. Empatian määrä yllätti ja antoi luvan olla haikeissa tunnelmissa.

 

Vihdoinkin piinaava odotus oli ohi ja lähdimme viime maanantaina tyttöjen kanssa päiväkodille. Oli kuopuksen aika aloittaa pienten ryhmässä. Jokin rauha laskeutui yllemme. Tytöissä havaitsin jännityksen lisäksi innostusta.

 

Miten ensimmäinen päiväkotiviikko meni? Oliko se yhtä itkua? Miltä minusta tuntui?

Ensimmäinen päivä päiväkodissa: Otamme perinteisen ”hoidon aloitus kuvan” kotiovella. Sitten lähdemme kohti päiväkotia. Vien aluksi isomman omaan ryhmäänsä ja sitten menen kuopuksen kanssa hänen ryhmäänsä. Ensimmäinen itku tulee isosiskon mentyä omaan ryhmäänsä. Voi ei. Näinkö tämä alkaa?

 

Tuttu lastentarhaopettaja tulee vastaan käytävällä ja toivottaa kuopuksemme iloisesti tervetulleeksi päiväkotiin ja pienten ryhmään. Olemme sopineet, että olen koko päivän kuopuksen kanssa harjoittelemassa. Aloitamme ihan rauhassa lapsentahtisesti. 

 

Yllättäen kuopus ei roiku jalassani pihalla vaan lähtee muiden lasten kanssa leikkimään. Pihalla on monta tuttua lasta ja kuopus lähtee omiin puuhiin luotani. Hän ei edes itke, vaikka käyn sisällä yksin pukemassa lisää vaatetta. Olen hieman ihmeissäni. Tämä lupaa hyvää.

 

Jäämme syömään ryhmän kanssa. Onpa hiljaista. Hämmentävää, miten rauhallista. Kuopus istuu tyytyväisenä omalla paikallaan ja minä yritän olla sivussa. Muut lapset katselevat uteliaina kuopusta. Vasta ruokailun jälkeen hän alkaa itkeä, koska haluaa, että imetän. Koen ristiriitaisia tunteita imetyksestä. Onko päiväkodissa järkevää imettää? Sekoittaako se kuopusta entisestään?

 

Kokeilemme kuitenkin päiväunille menoa muun ryhmän kanssa ilman imetystä. Paikka on kuitenkin liian kiinnostava kuopukselle ja hän haluaa vaeltaa huoneessa. Saan hänet muutaman kerran omaan sänkyyn, mutta itku tulee aina. Kerran tutuin hoitajista on vähällä saada hänet rauhoittumaan, mutta hän haluaa taas ”äidin maitoa”. Lähdemme pois nukkarista, etteivät muut lapset heräisi.

 

Imetän päiväkodin käytävässä ja kuopus nukahtaa syliini. Hän näyttää niin suloiselta. Huomenna uusi yritys. Lisää harjoittelua. Minä ja ryhmän hoitajat olemme tyytyväisiä. Tästä on hyvä jatkaa. Eikä meillä ole mihinkään kiire.

Toinen päivä päivähoidossa: Kuopus menee toisena päivänä päiväkotiin, kuin mihin tahansa tuttuun paikkaan. Hän menee uteliaana omaan ryhmäänsä jo ilman minua, mikä hämmästyttää. Saan riisua rauhassa ulkovaatteet ja juttelen isosiskon hoitajien kanssa.

 

Ulkona kuopus saa leikkiä isosiskon kanssa, mikä tuntuu olevan molemmille tärkeää. Heillä on silmin nähden hauskaa. Isosisko on niin ylpeän näköinen.

 

Päivä sujuu ensimmäistä päivää paremmin ja päätämme hoitajien kanssa kokeilla, jos hän söisi ja menisi nukkumaan ilman minua. Sovimme, että jään päiväkodin käytävälle odottamaan. Minulla on kirja ja läppäri mukana. Yritän tehdä töitä, vaikka keskittyminen ei ole helppoa, sillä jännitän kuopuksen puolesta. Hoitajat saavat hänet nukkumaan. Hieman hän oli kuulemma itkenyt.

 

Unien aikana käyn lastentarhaopettajan kanssa päiväkodin aloituskeskustelun, mikä on minusta todella tärkeä. Siitä alkaa kasvatuskumppanuus ja on kiva kertoa hoitajille omin sanoin,  millainen tyyppi meidän lapsi on.  Ja kuulla myös heidän ajatuksiaan hänen hoitamisestaan. Hoitaja tuntuu todella mukavalle. (Ihanaa!)

 

Kuopus nukkuu melkein kaksi tuntia! Wau! Herättyään hän on tyytyväisen näköisenä hoitajan sylissä eikä kiirehdi luokseni, hymyilee vain. Syömme vielä välipalan ja sitten lähdemme kotiin. Sovimme, että huomenna tyttö voisi jäädä yksin jo joksikin aikaa. Olemme taas yhtä mieltä siitä, että päivä meni todella hienosti. Olen ylpeä kuopuksesta.

Kolmas ja neljäs päivä:  Sovimme hoitajien kanssa, että kokeilemme, miten kuopuksella sujuisi yksin. Muru on kotona valmiudessa tulla hakemaan hänet, jos tuntuu, että yksin jääminen ei vielä onnistu. Minä sain työkeikan yllättäen. Poden huonoa omaatuntoa vaikka tiedän, ettei murulla ole mitään hätää.

 

Muru vie kuopuksen aamulla yhdeksän aikaan ja hakee heti päiväunien jälkeen. Molemmat päivät menevät pääsääntöisesti hyvin. Murua ei soiteta etukäteen paikalle ja päiväkodilla odottaa tyytyväinen taapero. Hoitajat tuntuvat pitävän kuopuksesta ja kuopus heistä. Ehkä me vanhemmatkin voimme huokaista helpotuksesta.

 

Ensimmäisen hoitoviikon jälkeiset tunnelmat: Kuopus yllätti ja samaan aikaan oli ihan oma itsensä. Hän on ollut pienen elämänsä ajan iloinen ja temperamentiltaan sopeutuvainen. Tiedän silti, että hän osaa pitää puolensa. Meillä on usein isompien sisarusten kavereita kylässä ja välillä hoitolapsiakin. Hän on tottunut olemaan isossa porukassa.

 

Olo on VALTAVAN helpottunut. Edelleenkin suren, että hänen piti mennä nyt jo hoitoon. On silti paljon helpompi mennä töihin, kun tietää, ettei hän itke kokopäivää päiväkodissa. Tiedän, että hän pärjää. Uskon, että hänellä on myös kivaa päiväkodissa. Odotan myös ilolla, miten sisarusten suhde tiivistyy edelleen nyt, kun he ovat yhdessä päivätkin. Hoitajat osaavat ihanasti tukea sisarussuhdetta.

 

Iso kiitos kuuluu ihanille hoitajille. Miten lämpimästi he ottivat kuopuksemme vastaan, antoivat tilaa, mutta avasivat silti sylinsä. Heistä kaikista näki, miten aidosti he välittivät lapsista. Hoitajat auttoivat myös meitä haikeita vanhempia. Viikon aikana huomasi, miten tärkeää on luottaa oman lapsensa hoitajiin.

 

Aloitin itse tällä viikolla lyhyen päiväkotisijaisuuden. Iltaisin olen katsellut työpaikkoja, viimeistellyt kirjaa Samin kanssa ja köllinyt murun vieressä sohvalla. Täytyy myöntää, että olin aika väsynyt viikon päätteeksi. Ihan sairaan väsynyt oikeastaan. Välillä itketti. Surutyö jatkuu vielä, mutta kyllä tämä tästä. Aikamoinen viikko!

 

Tästä on hyvä jatkaa. Yöt ovat olleet vielä vaikeita. Uskon, että ikävä tulee ulos itkuna ja huutona. Silloin otan kuopuksen lähelleni ja välillä hän nukkuu vieressä jopa tissi suussa. Minusta tästä on hyvä jatkaa.  Olo on kiitollisen haikea ja hieman uninen. (Huokaus) <3

*Tsemppiä kaikille muillekin hoitoon menevien pienten vanhemmille. Ja jo hoidossa aloittaneiden vanhemmille! =) Miten teidän päiväkodin aloitus on mennyt? Miten itse koit hetket ennen päivähoidon aloitusta ja hoidon alettua? Voit kertoa tarinasi kommenteissa. Tässä on taas hyvä hetki antaa toinen toisillemme vertaistukea.

You may also like
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
kesäkuu 3, 2018
Hyvinvointi
Oi tissit, tissit
toukokuu 20, 2018
Uncategorized

Haikeus – tunnelmia ennen kuopuksen päiväkodin aloitusta

Elämässä on välillä hetkiä, jolloin aika matelee tai menee liian äkkiä. Kuopuksen hoidon aloitus tuntui hetkellisesti melkein siltä kuin olisin joutunut viemään hänet ikuisiksi ajoiksi päiväkotiin. Lopulta tuli silti jokin helpotus ja rauha. Oma tulevaisuus jännitti myös. En tiedä vieläkään, mihin olen palaamassa.

 

Mitä kaikkea tapahtui kahden viikon aikana ennen päiväkotiin menoa? Miltä se tuntui?

 

 

Kaksi viikkoa ennen hoidon alkua: Saan päiväkodinjohtajalta soiton. Minun pitäisi hyppiä onnesta ja olla kiitollinen. Kuopus sai paikan samasta päiväkodista, jossa isosisko on. Asia on selvä, me otamme paikan. Se on peruutuspaikka ja hoito alkaa jo kahden viikon päästä. Tuntuu hurjalta, miten äkkiä hoidon aloitus tulee. Tunteet ovat hyvin ristiriitaiset. Illalla itkettää.

 

Kerroin päiväkodinjohtajalle, että oma tilanteeni on vielä ihan auki. Voi olla, että palaan nopeasti töihin tai sitten teen keikkaa koko kevään. Tähän väliin tulevaisuutta ennustava kristallipallo olisi ollut loistava.

 

Viikko ennen hoidon alkua: Yritin olla viime viikon ajattelematta kuopuksen hoitoonmenoa. Jos ajattelin, käänsin sen positiiviseksi. Työnsin kaikella mielen voimallani negatiiviset tunteet syrjään ”Onpa hienoa, että saimme paikan!” -tyylillä. Moni ihmettelee, miten nopeasti hoidon aloitus tulee. Joku sanoi, onpa kuopuksemme vielä pieni päiväkotiin.

 

Päiväkodilla kuopuksen tuleva hoitaja kyselee, koska aloitamme ryhmässä. Se tekee tästä kaikesta todellista. Todellisempaa kuin aiemmin. Melkein pelottaa, vaikka hymyilen iloisesti hoitajalle.

 

Viisi päivää ennen hoidon alkua: Kurkkua kuristaa. Tuntuu kuin olisin nielaissut jotain liian isoa ja se on jäänyt jumiin kurkkuuni. Tiedän kyllä, mistä tunne johtuu. Tunne vain vahvistuu, kun katson suloista kuopusta nukkumassa päiväunia. En enää ole kohta ottamassa pientä unista taaperoani vastaan päiväunien jälkeen. Kyyneleet polttavat silmiä.

 

En haluaisi vielä laittaa häntä ”isoon maailmaan” pärjäämään ilman äitiä ja isiä. Mietin kaikkea mahdollista lähtien päiväkodin aloituksen vaikutuksesta kiintymyssuhteeseen. Satuin lukemaan illalla Facebookista professori Liisa Keltigas-Järvisen haastattelun Suomenkuvalehdestä, missä hän oli sitä mieltä etteivät alle 2-vuotiaat kuulu päiväkotiin. Uni ei meinannut tulla silmään syyllisyyden tunteiden takia.

 

Kolme päivää ennen hoidon alkua: Olemme puhuneet murun kanssa hoitoon menosta melkein joka ilta lasten mentyä nukkumaan. Murullakin on samanlaisia surun ja haikeuden tunteita. Yritämme tukea toisiamme.

 

Nyt on vain pakko tehdä näin taloudellisista syistä. Kotihoidontuki ja pienet lisätuloni eivät vain riitä. Helsingissä asuminen kolmen lapsen kanssa on kallista. Se on ihan perseestä, mutta ei voi mitään. Minun piti olla alun perin kuopuksen kanssa kotona syksyyn 2017 asti. Käyn läpi luopumisen lisäksi pettymystä. Onneksi saan murulta hellyyttä lohdutukseksi.

 

Päivä ennen hoitoon menoa: Koko viikko on mennyt haikeissa tunnelmissa. Emme ole tilanteessa ensimmäistä kertaa. Tiedämme murun kanssa molemmat, että surulliset vanhemmat eivät ole avuksi päiväkodissa aloittavalle lapselle. Kuopus tarvitsee meiltä rohkaisevia katseita ja uskoa siihen, että hän pärjää. 1,5-vuotiaalle se ei tarkoita sanoja, vaan koko olemusta.

 

Pakkaan illalla kuopuksen päiväkotitavaroita, nimeän vaatteita, etsin varavaatteita ja isosisko valitsee pikkusiskolle unilelua hartaudella. Isosisko on ainoa meistä, joka on superinnoissaan kuopuksen päiväkodin aloituksesta. Hän on odottanut pikkusiskon hoidon aloitusta, kuin odottaisi joulua.

 

Oma oloni alkaa rauhoittua. Hyväksyn tilanteen ja yritän nähdä tilanteen hyviä puolia. Pakko on myöntää, että minuakin jännittää oman itseni puolesta. Minulla ei ole työpaikkaa mihin palata. Kelpaanko? Löydänkö oman alani töitä?

 

Lähden työnhakuun ja tekemään keikkatöitä nyt aluksi. Juuri tällä hetkellä oman yrityksen perustaminen ei ole järkevää. Tulevaisuudessa on odottamassa kuitenkin paljon jänniä juttuja. Pari neuvottelua on kesken. Keväällä tulee minun ja Samin kirja. 

 

Taidan olla salaa sisimmässäni innoissani tulevasta, kaiken haikeuden keskellä. Täytyy luottaa siihen, että tulevaisuus kantaa. Kyllä me molemmat löydämme paikkamme. <3

 

 

 

* Miltä sinusta tuntui hetki, jona hoidon aloitus varmistui? Olitko innoissasi vai surullinen? Minkä ikäisenä lapsesi aloitti hoidossa? Miten sinun töihin paluusi tai työnhaku sujui? Blogini kommentteihin voi laittaa omia kokemuksia. Ollaan silti reiluja toisillemme, eikä arvostella kenenkään valintoja.

You may also like
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Perhe
Imetyksen lopetus tuntuu luopumiselta
syyskuu 2, 2018
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
kesäkuu 3, 2018
Uncategorized

Rakkauskirje vuodelta 1998

Olen äitini kanssa käynyt läpi vanhoja laatikoita, joissa on kirjeitä vuosien takaa. Löysin tämän suloisen rakkauskirjeen Turussa asuneelta nuorelta mieheltä, johon ihastuin koripalloturnauksessa 13-vuotiaana. Hento rakkaus jatkui lankapuhelimen avulla Karkkilan ja Turun välillä muutamia kuukausia, mutta hiipui kesäloman alettua.

 

Silti vieläkin tämä kirje saa minut hymyilemään ja muistamaan, miten korviani myöten ihastunut olin. Olkoon tämä kirjoitus omistettu kaikille nuoruuden kevyille, mutta niin intensiivisille ihastuksille. Omille ja muiden lapsille, jotka haaveilevat nytkin ihastuksen kohteestaan. Ei anneta rakkauskirjeiden hävitä maailmasta. <3

 

 

RAKKAUSKIRJE                17.4.1998

 

Sää et sit kato niitä Karkkilan poikia paitsi ehkä pikkuveljeäs.

 

Mä kirjoittelen nyt Makken luona. Koska mun pikkuveli harjoitteli ruotsia. Ei tänne olisi pitänyt tulla, koska Makke räyhää täällä mutsilleen ja aikoo lähettää kirjeen Riikalle. Sähän pidät Makkesta NIIN paljon. Musta tuntuu, että sä et voita mua juoksussa. Paitsi et sä oot niin kaunis ja mä häviän aina kauniille naisille. Nyt Makke aikoo myös lähettää hänen valokuvasa Riikalle. Sä oot vakussa kauhean pienen näköinen (paitsi pituudelta.). Enkä mä oo katellu Turun tyttöjä, koska ne ei ole niin kivoja, kauniita ja viisaita kuin sä. Kesällä mä sitten pyörittelen sua koripallossa. Sori vaan mutta mä en ole löytänyt hyvää valokuvaa itsestäni. Koulussa otetusta kuvasta tuli ihan huono. Tässä koulun alkamis- ja loppumisajat:

Maanantai: 8-15               Torstai: 9-16

Tiistai: 8-15                       Perjantai: 9-13

Keskiviikko: 8-14

 

Mulla tuli aika paljon kirjoitusvirheitä.

 

Hyvää yötä ja Pusi Pusi.

 

Toivoo: TPT

 

 

 

*Onko sinulla tallessa rakkauskirjeitä vuosien takaa? 

You may also like
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
tammikuu 9, 2019
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
kesäkuu 3, 2018
Uncategorized

Päätimme jäädä kaupunkiin –toistaiseksi

Toukokuu tuli ja meni. Päätöksen tekeminen tuntui luissa ja ytimissä. Päättäväisesti veimme muuttoa eteenpäin ja minä hoidin käytännön asioita. Olin jo soittanut päiväkotipaikan tytöllemme ja pojan uuteen kouluun. Tyttö sai paikan yhdestä maailman ihanimmista päiväkodeista. Pojan uusi opekin oli jo tiedossa, hän oli minun vanha openi. Muutto tuntui hetken niin selvältä ja oikealta.

 

Isommat lapset näyttivät omilla tavoillaan pelkonsa ja huolensa. Keskimmäinen pissaili sänkyyn vähän väliä öisin ja koululainen kiukutteli. Hän oli jopa muuttamassa naapuriin kaverinsa luokse. Vauva takertui minuun normaalia enemmän. Ehkä hän ymmärsi puheet lähtemisestä ja pelosta.

 

Epävarmuus alkoi kalvamaan mieltä kuitenkin, vaikka olimme tehneet päätöksen. Enää en nähnyt ihanaa helpompaa elämää maalla vaan liian ison talon, jota siivosin yksin uupuneena murun ollessa töissä. Muru näki itsensä väsyneenä pimeässä ajamassa kohti Karkkilaa. Olisinko yksin lasten kanssa suurimman osan ajasta, kun työmatkat veisivät isän, aviomiehen ja rakkauden?

 

Meillä kummallakin työt painottuvat pääkaupunkiseudulle. Työmatkat olivat huolemme jo alun alkaen. Ne huolettivat edelleen tai jopa enemmän. Itse olin alkanut pohtia, olinko nähnyt itseni vain kotiäitinä. Ensi vuonna minun oli kuitenkin tarkoitus palata työelämään. Miten voisin alkaa yrittäjäksi ja perustaa seksuaaliterapia vastaanoton Helsinkiin, jos asuisin Karkkilassa?

 

Samaan aikaan näin silmissäni tutun Karkkilan liikuntahallin. Siellä lapseni pääsisivät hyvien valmentajien siipien suojassa kasvamaan koripalloilijoiksi ja urheilijoiksi. He saisivat saman ilon ja rakkauden liikuntaa kohtaan kuin me saimme lapsina murun kanssa. Pelko liian totisesta ”otsa kurtussa” urheilusta jäisi Helsinkiin. Maalla jokainen lapsi on arvokas ja kentälle pääsee kaikki, jotka  haluavat pelata.

Me olimme murun kanssa jo etukäteen suunnitelleet muuton. Ennen muuttoa talo olisi kuitenkin pitänyt tyhjentää täysin, siivota putipuhtaaksi. Ja remonttikin olisi pitänyt tehdä. Itse muutto alkoi myös tuntua varsinaiselta painajaiselta. Perheeni oli asunut talossa jo 80-luvulta saakka ja talon tyhjeneminen alkoi näyttää epätodennäköiseltä aikatauluumme nähden. Oli pakko todeta, että emme voi tehdä asialle mitään. Talosta ei tulisi ikinä meidän taloa, jos perheeni tavarat jäisivät sinne pyörimään.

 

Tuntui vaikealta myöntää, että maalle muuttomme päälle alkoi kertyä harmaita pilviä. Toivoin niin monena iltana salaa sitä ihmeellistä kristallipalloa, josta olisi voinut tarkistaa, teemmekö elämämme virheen, jos muutamme. Tai vielä isomman virheen, jos jänistämme. Vai olemmeko niitä pirun jahkaajia, joilta elämä menee ohi niin kuin viimeksi pohdin?

 

Huomasin myös, että minuun vaikuttivat  eri ihmisten mielipiteet. Toiset kannustivat ihanasti muuttamaan maalle, toiset nostivat rehellisesti esiin asioita, jotka puolsivat kaupungissa asumista. Osa pelotteli tai ihmetteli suuresti, miten ihmeessä me muutamme Karkkilaan. Oli todella mielenkiintoista lukea teidän kaikkien kommentteja viestiketjusta. Miten näin jo mielessäni sen helpotuksen ja vapaan olon maalla. Tai toisaalta ahdistuksen ja yksinäisyyden omalla pihalla nököttäessä. Olen palannut lukemaan kommenttejanne monta kertaa.

Teimme päätöksen jäädä vielä Helsinkiin. Peruin päiväkotipaikan ja koulupaikan. Se tuntui melkein tappion myöntämiseltä. Nolotti ja hävetti. Esikoinen oli hyvin onnellinen meidän jäädessä. Keskimmäinen vähän ihmeissään, mutta tyytyväinen ja yöpissailut loppuivat kuin seinään. Vauva tunnusteli muiden fiiliksiä. Meille jäi vieläkin ristiriitainen olo murun kanssa. Ja haikeus. Minä olin jopa turhautunut ja toisaalta helpottunut.

 

Kun olemme käyneet Karkkilassa päätöksen teon jälkeen, on tullut outo tunne. Tunne siitä, että tänne me kuulumme. Aika ei vaan ollut vielä oikea. Siksi olemme jatkaneet muuton suunnittelua rauhallisemmalla tahdilla. Jos remontti saadaan kuntoon ja työkuviot selviävät, voipi olla, että ensi vuonna suuntaamme jo Karkkilaan. Puhtaus, rauha ja hieman lisää tilaa ovat tarpeita, jotka eivät ole hävinneet mihinkään.

Nyt kuitenkin Töölö Helsingin sydämessä on kotimme. Jos jotain opimme ja saimme arkeemme,  niin rakkautta nykyistä eloa kohtaan. Miksi emme nauttisi nyt kaupungin vilinästä, ystävistä täällä, merestä ja kesäisistä leikkipuisto hulinoista täysin rinnoin. Kyllä meidän täytyy murun kanssa varmaan käydä vielä Helsingin yöelämässä ja nauttia hiprakassa aamu auringon noususta, kun kävelemme kotiin lasten ollessa mummolassa. Se on meinaa aika ihanaa. <3

 

*Miten te jotka olette muuttaneet maalle, olette kokeneet työmatkat, jos ne ovat pitkät? Onko lukijoissa, niitä jotka asuvat Helsingissä ennen kaikkea töiden takia? Tai niitä, jotka ovat muuttaneet maalta takaisin kaupunkiin syystä tai toisesta? Kaikki kommentit ovat arvokkaita. Uskon itse siihen, että muiden kokemuksista voi itsekin oppia.

 

Kiitos jo etukäteen! =)

You may also like
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Perhe
Putkiremontti tulossa – vinkkejä otetaan vastaan!
elokuu 26, 2018
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
kesäkuu 3, 2018
Close