Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tag

perhe

Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus

Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin

Kaikki luentoni vanhemmille alkavat siitä, että laitan heidät katsomaan peiliin. Seksuaalikasvattajan perusta on hänen oma elämänsä, hänen oma seksuaalihistoriansa. Olit sitten vanhempi tai kasvatusalan ammattilainen, oman elämän merkityksestä lapsen tai nuoren kohtaamiseen ei pääse eroon. Parhaassa tapauksessa se voi olla iso voimavara.

 

Edessä paljon kysymyksiä, joihin sinulla on vastauksia.

 

Kuka peilistäsi katsoo? Mitä hänen elämässään on tapahtunut? Millaista seksuaalikasvatusta hän on saanut? Voi olla, ettei heti tule mieleen mitään mutta kaivellaan lisää.

 

Palaa aikaan, kun olit vastasyntynyt vauva. Ketkä pitivät sinua sylissä? Kuka hoiti sinua eniten? Tiedätkö miten sinulle puhuttiin? Jos sinulla on mahdollisuus kysyä näistä asioista, kysy ihmisiltä, jotka ovat varhaislapsuudessa olleet lähellä sinua.

 

Se miten meitä on katsottu vauvoina, miten meille on puhuttu ja miten kehoomme on kosketettu, on antanut meille kehomme rajat ensi kerran. Kun vauvan tarpeisiin vastataan, hänelle alkaa rakentua perusluottamus toisiin ihmisiin, kokemus turvallisuudesta.

 

Perheen kosketuskulttuuri on olennainen osa seksuaalihistoriaamme. Se alkaa vauvasta ja jatkuu aikuisuuteen saakka. Millainen kosketuskulttuuri perheessäsi oli? Pidettiinkö teillä lapsia sylissä? Lohdutettiinko sinua halaamalla? Vietittekö sohvalla aikaa lähekkäin? Näitkö vanhempiesi tai muiden aikuisten halaavan tai pussaavan?

Suomalainen kosketuskulttuuri on ollut varsin niukka ja välttelevä. Kulttuuriantropologi ja sukupuolentutkija Taina Kinnunen kirjoitti kirjassaan Vahvat yksin, heikot sylityksin: ” Niin moni meistä tietää ruumillaan sukupolvien ketjussa saostuneen hellyyden niukkuuden, jolle ei ole lupaa eikä sanoja tulla julki. Liian usein tuo mykkä puute on kanavoitunut pahaksi kosketukseksi, väkivallaksi.”

 

Miten tunteista puhuttiin perheessäsi? Annettiinko niille nimiä? Näytettiinkö ne avoimesti vai vaiettiinko? Laitettiinko sinut rauhoittumaan omaan huoneeseen vaikeiden tunteiden kanssa? Tunteiden sanoittaminen on tätä päivää ja siihen sataa kokoajan ohjeita. Mutta ei  ole kauan siitä, kun ”jäähypenkki” oli vielä ihan okei, ja koulussa erilaiset häpäisyrangaistukset tyhmyyksien teosta olivat arkipäivää. Moni meistä tämän hetken vanhemmista on joutunut selviämään tunteidensa kanssa yksin, ja nyt meidän pitäisi osata sanoittaa niitä omille lapsillemme.

 

Millaisia normeja teidän perheessänne oli? Kuinka lyhyttä hametta sai käyttää? Miten alastomuuteen suhtauduttiin? Miten aikuiset suhtautuivat oman kehon tutkimiseen tai itsetyydytykseen? Minkäikäisenä seurustelukaverit saivat tulla kylään tai jäädä yöksi?

Yksi iso kysymys on uskonto. Uskontoja on monenlaisia ja tapoja elää on monia. Siksi uskalla pohtia myös uskonnon vaikutusta elämääsi. Apuna voit käyttää esimerkiksi näkökulman vaihtoa. Millainen lapsuutesi ja nuoruutesi olisi ollut jos perheesi uskonto olisi ollut jokin muu tai jos he olisivat olleet ateisteja?

 

Olen itse 1980-luvun lapsi,  ja sellaista monikulttuurisuutta kuin tämänpäivän Suomessa on, oli vähän. Tummaihoisia kutsuttiin häpeilemättä neekereiksi, ja koulussa pelattiin vielä 1990-luvulla ”Kuka pelkää mustaa miestä” -leikkiä. Homoja haukuttiin homoiksi hyvin rumasti ja  homoseksuaaliset teot olivat rangaistavia Suomessa aina vuoteen 1971. En itse muista lapsuudestani sanaa moninaisuus. Saati, että joku olisi puhunut esimerkiksi sukupuolen tai seksuaalisuuden moninaisuudesta. Jo pelkästään ”avioeroperheen lapsi” -leima tuntui kouluvuosina painavalta eikä erilaisista perheistä puhuttu positiiviseen sävyyn.

 

Moninaisuudesta puhuminen on kuitenkin yksi tärkeitä teemoja tämän päivän seksuaalikasvatuksessa ja se on myös lapsen oikeus ja siksi sinun kannattaa pohtia omia kokemuksiasi moninaisuuden äärellä olosta .Lapsen ja nuoren on tärkeä oppia ymmärtämään, että meillä kaikilla on monia rooleja, erilaisia ominaisuuksia ja kuulumme useampiin ryhmiin. ”Ominaisuudet, taustat ja ryhmät saattavat liittyä esimerkiksi sukupuoleen, seksuaalisuuteen, sosio-ekonomiseen asemaan, ikään, fyysisiin ominaisuuksiin, vammaisuuteen, ulkonäköön, uskontoon, kieleen, kulttuurieroihin, etnisiin piirteisiin, poliittisiin näkemyksiin tai erilaisiin ideologioihin ja vakaumuksiin.” (Lähde: www.kulttuuriakaikille.fi)

Siksi on hyvä pysähtyä asenteiden ja arvojen ääreen. Miten sinä suhtaudut seksuaalivähemmistöihin? Miten sinä kohtaat erilaisia ihmisiä? Miten teidän kodissanne puhutaan muista ihmisistä? Miten heidän ulkonäöstään tai kumppaneistaan puhutaan? Mitä tasa-arvo sinulle merkitsee?

 

Lopuksi on hyvä pysähtyä siihen, miten suhtaudut itseesi tänä päivänä. Miten koet, tunnet ja näet itsesi? Miten suhtaudut kehoosi ja sukupuoleesi? Miten suhtaudut seksuaalisuuteesi? Millaisessa suhteessa elät? Oletko tyytyväinen elämääsi? Keskustele myös mahdollisen kumppanisi kanssa seksuaalikasvatuksesta teidän perheessänne, jotta olisitte mahdollisimman samoilla linjoilla. Ehkä keskustelu antaa jotain uutta näkökulmaa myös teidän keskinäiseen suhteeseenne.

 

Näiden kysymysten äärellä voi mennä hetki, mutta se kannattaa. Olet valmiimpi kohtaamaan lapsen kysymykset ja arkielämän kommellukset. Voit olla sellainen seksuaalikasvattaja, joka tukee ja rohkaisee ilman menneisyyden painolastia. Sen on ansainnut jokainen uusi sukupolvi. <3

*Seuraavassa postauksessa kerron lasten seksuaalikasvatuksesta ja annan työvälineitä siihen.

*Millaisia ajatuksia postaus herätti? Tuliko sinulle mieleen jotain kysymyksiä?

*Kuvat: Pixabay, (viimeinen kuva) Piia Kultalahti

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.

You may also like
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
tammikuu 9, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
tammikuu 6, 2019
Hyvinvointi

Olenko raskaana?

Miten monta kertaa olenkaan elämäni aikana luullut olevani raskaana? Monta, liian monta kertaa! Vaikka menkkani ovat olleet suhteellisen säännölliset aina, ovat ne silti heitelleet ja olen säikähtänyt itse  ja säikytellyt poikaystäviäni. Ja kerran tuo säikähdys osuikin kohdallani oikeaan, ja minusta tuli yllättäen äiti vasta 22-vuotiaana.

 

Kuluneet yhdeksän vuotta ovat olleet siinä mielessä erilaiset, että vauvaa on välillä myös toivottu ja odotettu innolla murun kanssa. Silloin on joutunut kohtaamaan menkkojen alkamisen erityisen karvaana pettymyksenä, joka on aiheuttanut jopa kunnon ärtymyksen. Sitä on ollut niin varma kehon viesteistä: pienistä pahoinvoinnin aalloista, vatsan nipistyksenomaisista kivuista tai terästäytyneestä hajuaistista.

 

Viimeksi tähän hienoon paniikin ja ilon aallokkoon ajauduttiin vuoden viimeisinä päivinä. Murun totesikin, että taasko?! Minä sain itseni niin kierroksille, että parina yönä jäi yöunetkin varsin ohuiksi, kun kävin läpi mielessäni erilaisia skenaarioita. Neljäs lapsi muuttaisi taas elämää aikalailla, tarvitsisimmeko uuden auton, asunto olisi ainakin liian pieni… Miten minun urani?

 

”Olin jo antanut kaikki vauvantarvikkeetkin pois! Olin jo luullut, että kuoleman laakso on kohta ohi! Olimme jo päässeet lähes 100% varmuuteen, että lapsilukumme on täynnä! Meidän piti lähteä surffaamaan koko perheen voimin ilman vauvahässäkkää!”

Tiedän, etten todellakaan ole ainoa tämän aihepiirin kanssa painiva nainen. Niin monet ystäväni ovat soitelleet vuosien varrella ”hätäpuheluita” minulle, kun menkat ovat olleet tipotiessään. Yhdessä ollaan puhuttu asiat halki, poikki ja pinoon aina melkein lapsen nimiäisiin saakka. Ajatus abortista on usein ahdistanut, mutta ollut silti tärkeä turva ja osa keskustelua. Kunnes ollaan taas muistettu, että eihän kukaan ole vielä raskaana  ”virallisesti”.

 

Useimmiten  menkat ovat alkaneet aina jossain vaiheessa. Toki on tullut myös iloisen hämmentyneitä vauvauutisia ja on päädytty aborttiinkin, jota on surtu yhdessä.

 

Google on suorastaan sauhunnut hakusanoista ”ensimmäiset raskausoireet” , ”oudot raskausoireet”, ”koska huomasin olevani raskaana” ja ”lasketun ajan laskuri”. Jo pelkkä asian selvittäminen on rauhoittanut mieltä (se voi tietenkin myös pahentaa tilannetta). Mutta mieli ei tahdo millään rauhoittua ennen kuukautisten alkua tai raskaustestin tulosta. Toisinaan testejä on mennyt muutamakin…

 

Mutta miksi sitten, kaikesta paniikista huolimatta – joka kerta läsnä on pettymys? Vaikka en haluaisi olla raskaana, olen samalla pettynyt, etten ole. Seurauksena voi olla jopa surua. Eihän siinä ole järjen hiventäkään?!!!

 

Jokin outo ja ihana ilo siinä uuden raskauden mahdollisuudessa on läsnä, vaikka järki sanoisi ettei siinä ole mitään mieltä. Tuon rakkaudentäyteisen tunteen edessä tulevat ongelmat ovat vain haasteita, joista jotenkin aina selvitään.

 

Kunnes tulee realismi.

 

Olisinko ollut ensimmäisen kerran elämässäni tilanteessa, jossa abortti olisi ollut ainoa oikea ratkaisu? Resurssit ovat elämässä rajalliset, enkä tiedä olisimmeko voineet ottaa vastaan neljättä lasta. Omien resurssiemme lisäksi olen alkanut miettiä viime vuosina aivan uudella tavalla myös maapallon resursseja. Olemme jo kuormittanut maapalloa reilusti oman osamme yli!

Luonto teki kuitenkin asiasta päätöksen, ja menkat  alkoivat juhlallisesti vuoden vaihduttua melkein viikon myöhässä. Olo oli helpottunut vaikkakin hieman surumielinen. Mietin itsekseni, että montakohan kertaa vielä panikoin mahdollista raskautta ennen vaihdevuosia? Ja sitten suren ehkä sitä, kun tätä paniikkia ei enää ole? Vai tuuletanko onnesta?

 

Kallistun siihen, että tästä kaikesta kannattaa nauttia, laittaa ehkäisy kuntoon (meillä on kunnossa) ja tarvittaessa hakea ajoissa se raskaustesti – jotta voi nukkua rauhassa. <3

 

*Oletko sinä panikoinut, koska olet pohtinut että olet raskaana? Tapahtuuko sinulle tätä usein? Miten kumppanisi suhtautuu siihen?

*Tsekkaa myös aiempia kirjoituksiani aiheesta:

Raskauden keskeytys olosuhteiden pakosta

Kupari kierukka – ystävä vai vihollinen?

Kun äidin ehkäisy pettää – on kiire tehdä valintoja

Lisää lapsia vai kohti urahaaveita?

Lapsiluku täynnä(kö)?

Äidiksi yllättäen

*Kuvat by Muru

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni. =)

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Perhe
Mistä kaikesta jouluna voi riidellä
joulukuu 19, 2018
Perhe
Vinkit lasten seksuaalikasvatukseen
marraskuu 18, 2018
Perhe

Mistä kaikesta jouluna voi riidellä

Joululomaa odotetaan kuin kuuta nousevaa. Samaan aikaan stressikynnys nousee tasaiseen tahtiin. Monet perheet suuntaavat sukulaisten luo, mikä lisää jännitettä -toisille suorastaan ahdistusta.

 

Kolme kovaa saa meidät aikuiset pois balanssista: odotukset, stressi ja väsymys. Bonuksena painavat päälle vielä rahahuolet.

 

Riitelyt ovat voineet alkaa jo ennen joulukuuta. Toinen haluaa kotiin koristeet ja toinen ei. Siinä sivussa joululaulut raikaa! Toisen ne vievät liikutukseen, toisen raivon kynnykselle. Näppärä siirtyy tästä suoraan kinaamaan oikeasta joulukalenterista: pitääkö sen olla suklaakalenteri, tilpehöörikalenteri vai itse askarreltu erikoisuus. Entä jos se onkin tontun tekosia?

 

Kuuluuko kalenterit vain lapsille vai saavatko aikuisetkin hankkia omat? Onko kyse rahanhaaskauksesta, turhamaisuudesta, ilosta vai omien tarpeiden kuuntelusta?

Yksi joulun suosikkiriita ovat varmasti joululahjat. Kuka saa, mitä saa ja kuka maksaa? Miksi niitä ylipäänsä annetaan? Kuinka paljon lahjoja annetaan? Saako lahjahevosta katsoa suuhun? Raha tai etenkin sen puute kiristää tunnelmaa.

 

Jouluruuat, ihanainen keskustelu, joka voi johtaa työleiriin. Keittiössä hääräävä stressin ja väsymyksen sumentama perheenjäsen on oikea joulun superpaketti. Suosittelen, älä ärsytä häntä. Ajatus on kaunis, mutta voi polttaa näpit.

 

Ja mitä ylipäänsä tarkoittaa jouluruuat, jos saan kysyä? Onko mitään, mitä sinne pöytään ei voi laittaa, ihan oikeasti? Saako ruuat (pliis) ostaa valmiina kaupasta? Jos et muuten ole vielä väsynyt, aloita ihmeessä joulusiivous. Tai voithan jättää sen tekemättä mutta varustaudu kuuntelemaan kumppanin nalkutusta. Niin tai näin, pieleen menee helposti.

 

Viimeistään automatkalla sukulaisten luo tai hypermarkettiin voi ottaa vielä kunnon matsin, toinen ei pääse karkuun hetkeen. Riitaa säestää mahdollisten lasten oma riitelyrinki takapenkillä.

 

Mutta hei, se on vain joulu. Jouluun liittyy valtavasti tunnemuistoja, ja tapoja viettää joulua on monia. Voisimmeko luoda perhekulttuureita, joiden sisällä on useampia kulttuureita? Itse en esimerkiksi aio tänä jouluna noudattaa mitään tiettyä pakettien avaamissääntöä, vaan annan lasten nauttia enkä aio mököttää itsekään. Olen itsekin ollut välillä hankala jouluna, voin myöntää.

Muutama Vihreä kuula ja After eight -suklaa kera kirjan, niin minä olen tyytyväinen jouluun. Okei, muutaman pusun haluan murulta ja hellitellä lapsia. Rauhaa kaikille ja hyvää joulun odotusta. <3

 

Olisi kiva kuulla teidän lukijoiden kokemuksiasi. Mistä teillä riidellään vai sujuu joulu hymyssä suin?

 

P.s Mikäli joulu repii parisuhteen haasteet esille, suosittelen lämpimästi hakeutumaan terapiaan pikemminkin liian aikaisin kuin liian myöhään, yksin tai yhdessä. Minusta tammikuun ei tarvitsisi olla eropiikkien kuukausi.

 

*Kuvat Pixabay sekä Muru

*Seuraa elämääni ja tutustu naiseen Puhu muru -blogin takaa instagramista @puhumuru ja Facebookista @puhumuru.

 

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
tammikuu 6, 2019
Perhe
Vinkit lasten seksuaalikasvatukseen
marraskuu 18, 2018
Perhe

Vinkit lasten seksuaalikasvatukseen

Moni on kysellyt minulta kirjoitusta lasten seksuaalikasvatuksesta. Aihe on tullut vanhemmille tärkeäksi, mutta tietoa puuttuu. Se on ihan ymmärrettävää ja ihan ensimmäisenä haluankin sanoa sinulle – ei sinun tarvitse kaikkea tietääkään. Lapselle voi hyvin sanoa, että ”en tiedä tähän vastausta, mutta otan siitä selvää ja kerron sinulle.”

 

Seksuaalisuus on meissä läpi elämän eli se on meissä jo kun kasvamme kohdussa. Siksi jo tulevien vanhempien olisi hyvä pohtia omaa lapsuuttaan myös seksuaalisuuden näkökulmasta. Voit kysyä itseltäsi esimerkiksi millaisessa kosketuskulttuurissa kasvoit? Miten olet oppinut näyttämään ja saamaan rakkautta?

 

Vauva tarvitsee vanhemmalta rakastavaa katsetta, ravintoa ja hoivaa. Kaikissa niissä on läsnä myös lapsen seksuaalisuus. Ihokontaktin kautta lapsi oppii kosketuksesta ja toisen ihmisen lähellä olosta. Ihokontakti rauhoittaa vauvaa, auttaa kipuun ja luo yhteyden vanhempaan. Katseen kautta lapsi tulee nähdyksi. Vanhempi luo sanoillaan ja kosketuksellaan perustan lapsen seksuaalisuudelle ja koko ihmisyydelle.

Taapero tutkii maailmaa uteliaasti ja ymmärtää jo olevansa ainutlaatuinen oma itsensä. Hänen uteliaisuutensa voi olla maailmoja syleilevää ja toisaalta hän tarvitsee vielä paljon aikuisen syliä. Taaperon kehonosat tarvitsevat aikuiselta nimet,  myös sukuelimet. Kun kehonosille on nimet, voi pohtia miten keho toimii – mistä pissa tulee, mistä kakka tulee… Ja kuka lapsen kehoon saa koskea ja miten. Kylvyssä on oiva hetki puhua näistä tai pottaharjoituksien yhteydessä.

 

Parhaat keskustelut lähtevät usein lapsen kysymyksestä.

 

Lapsen seksuaalikasvatus onkin kuin talon rakentamista. Joka päivä jokainen vanhempi antaa seksuaalikasvatusta, halusi tai ei. Älä siksi turhaan ajattele, että lapsen kanssa pitää ottaa seksuaalikasvatustuokio, vaan kiinnitä huomiota asiaan arjessa. Lapset ovat erilaisia ja eri kehitysvaiheissa, joten ole herkällä korvalla ja mieti mitä sanoja käytät.

 

Moni vanhempi kujertelee jo vauvalle: ”Olet varmasti nyt niin iloinen masu täynnä maitoa?” Tai ”Oletko jo ihan vihainen, kun sinulla on niin kova nälkä?” Lapsen tunteet ja tarpeet tarvitsevat nimet yhtälailla kuin kehonosat. Tunteiden ja tarpeiden tunnistamisen kautta lapsi oppi ymmärtämään myös itseään ja pikkuhiljaa toisia.

 

Leikki-ikäisenä suurin osa lapsista on jo päivähoidossa. Lapsiryhmässä opetellaan leikin kautta elämää. Lapset rakastavat erilaisia roolileikkejä, satuja ja loruja, niiden kautta he oppivat myös asioita seksuaalisuudesta. Lapsia kiinnostaa sukupuolen moninaisuus, voiko poika olla prinsessa ja hurja ritari – molempia? Onko tytön oltava hoivaava äiti vai voiko hän olla poliisi? Rakkautta harjoitellaan, leikitään perhettä ja kokeillaan lääkärileikkejä – ”näytä mulle sun pimppi niin mä näytän omani” –tyylisesti.

Aikuisen ei tarvitse säikähtää lapsen uteliaisuutta. Mutta aikuisen on tärkeää puhua ja auttaa lasta pohtimaan leikin merkitystä. Millaisia leikkejä olet leikkinyt? Miltä leikit tuntuivat? Miten toisia lapsia voi kohdella? Milloin on hyvä sanoa kyllä ja milloin ei? Miten lapsi haluaa, että häntä kosketetaan?

 

Pohtikaa yhdessä ne aikuiset, joille lapsi uskaltaa puhua, jos jotain pahaa tapahtuu. Voit sanoa heitä turva-aikuisiksi tai keksikää vaikka oma nimi. Nämä ihmiset antavat lapselle turvaa ja luvan puhua vaikeista vaikeimmistakin asioista. Olisi hyvä, jos joukossa on esimerkiksi joku perheestä, kummi tai ystävä, isovanhempi, naapuri tai päiväkodin hoitaja.

 

Mutta mikä onkaan tärkeintä lapsen seksuaalikasvatuksessa? Se, että sinä olet vanhempana läsnä. Kuuntelet ja yrität vastata kysymyksiin. Turvallinen ja luottamusta hehkuva suhde lapseen suojelee häntä ja antaa myöhemmin hyvät eväät rakkauden sekä seksuaalisuuden haparoiviin harjoituksiin. Uskon, että pystyt siihen. <3

 

 

*Mitä sinä ajattelet lapsen seksuaalisuudesta? Kuuluuko sinusta seksuaalikasvatus vanhemmille? Vai päiväkodille tai koululle? Vai pitäisikö se sinusta aloittaa vasta myöhemmin murrosiässä? Miksi? Voit myös kertoa teidän perheen seksuaalikasvatuksesta. Onko sinulla jotain hyviä vinkkejä? Vai kaipaisitko neuvoa johonkin? Olisi kiinnostavaa tehdä blogipostaus jonkun lukijana kysymyksen pohjalta lasten seksuaalikasvatus aiheesta. Joten jos sinulla on jokin kysymys mielessä, laita minulle rohkeasti meiliä puhumuru@gmail.com

*Käy lukemassa lisää lasten seksuaalikasvatuksesta Väestöliiton sivuilta – Lapsi ja seksuaalisuus –osiosta

*Kuvat Pixabay

*Mikäli kaipaat enemmän neuvoja omien lasten seksuaalikasvatukseen tai olet töissä päiväkodissa tai koulussa ja kaipaat työpaikallesi koulutusta seksuaalikasvatuksesta, laita minulle rohkeasti viestiä marja@marjakihlstrom.fi  Teen konsultaatioita niin perheille, isovanhemmille kuin ammattilaisille. Voit lukea minusta lisää nettisivuiltani www.marjakihlstrom.fi

 

*Seuraa minua somessa: Instagram @puhumuru ja Facebookissa @puhumuru <3

You may also like
Lifestyle, Seksuaalisuus
Viaton seksikissa
toukokuu 15, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Lifestyle

Meidän kesä <3

Tein teitä lukijoita varten kurkkauksen meidän perheen kesään. Osa teistä on saattanut nähdä kesäkuvia instan puolelta, mutta tässä lisää.

Meidän kesän parhaat:

”Hetket murun kanssa samettisen lämpimässä Suomen kesäyössä ovat PARASTA. Kahden keskistä aikaa rakkaudelle ei tarvitse olla koko ajan, mutta sitä pitää olla. On ihana huomata rakkauden kuplivan rinnassa. ” <3

”Päiväni murmelina -vaihe oli ihan parasta. Aamulla herätys, aamupala ja rantsuun eväät kassissa. Illalla takaisin, syömään ja nukkumaan. Tätä jatkui lähes kymmenen päivä putki. Vitsit, miten se vapautti mielen!” 

”Hurjin reissu oli yhteinen laivamatkamme Tukholmaan. Riemun kiljahduksien raikuessa me lähdimme juhannuksena reissuun tietämättä, mikä mylly olisi edessä. Lapsille se oli elämän tähtihetkiä, meille vanhemmille extreme-loma vailla hengähdystaukoja.”

”Oma hauska ohjelmanumero meidän kesässä oli minun kunniatehtäväni olla bestman eli bestwoman Havaintoja parisuhteessa -bloggari Sami Minkkiselle. Polttarit sekä Katrin ja Samin häät värittivät kesää rakkauden sekä rohkeuden sanomalla. Polttarit olivatkin niin hurjat, että päätyivät Iltalehteen… ”

”Ystävien, sukulaisten ja tuttavien näkeminen kirvoitti monta loistavaa keskustelua kesän aikana. Tyttöjenillat olivat tärkeää omaa aikaa! Ja oli minulla myös ihan ”omaa omaa -aikaa”, mikä latasi akkuja, tyhjensi kaappeja ja varmaan muutama ryppykin oikeni. Kirjojen lukeminen antoi mielelle aikaa levähtää lennättäen ajatuksen toisiin maailmoihin. Ina Westmanin uusi romaani Henkien saari palautuu vieläkin mieleeni keskellä arjen hulinoiden. Suosittelen! ”

*Kuvakaappaus https://www.kosmoskirjat.fi/henkien-saari/

Tämä kesä oli ihana vaikka välillä illalla kaaduin sänkyyn kuoleman väsyneenä. Rakkautta ja naurua riitti varastoon talven pimeisiin iltoihin! Kiitos ihana lämmin kesä, muru, lapset ja te – kyllä te tiedätte ketkä. <3

Millainen sinun kesäsi oli? Kerro kommentteihin kesästäsi. Olisi kiva kuulla, miten sinulla menii. 

 

*Kuvat omasta puhelimesta.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä.

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi

Raskauden keskeytys olosuhteiden pakosta

Eräs lukijani otti minuun yhteyttä. Hän oli keskellä painajaista. Mieli oli täynnä ristiriitaa. Hän odotti vauvaa oikein huolehditusta ehkäisystä huolimatta, mutta oli varannut ajan raskauden keskeytykseen. Se tuntui hänestä väärältä, mutta onko hänellä vaihtoehtoja?

 

Hän oli jo pari viikkoa aiemmin ihmetellyt kuukautisiaan, tehnyt testin ja käynyt ehkäisyneuvolassa. Siellä hoitaja oli ollut sitä mieltä, ettei hän ollut raskaana. Ohjeeksi tuli odottaa vielä kaksi viikkoa.

 

Plussa. Selkeät kaksi viivaa. Ei helvetti. Mieli huusi: ”Miksi odotin sen kaksi viikkoa?!!!”

 

Käynti monen mutkan jälkeen yksityisellä gynekologilla, joka totesi raskauden ja kertoi, että syke näkyy jo. Lopuksi antoi kuvan mukaan lausuntonsa lisäksi. Tilanne kävi  entistä ahdistavammaksi hänelle eikä lääkärin empatiasta ollut tietoakaan.

Lukijani oli löytänyt netistä monenlaista vertaistukea ja kokemuksia raskauden keskeytyksestä. Hän kuitenkin koki jääneensä hyvin yksin omassa tilanteessaan.

 

Perheessä on jo kaksi lasta ja rinnalla aviomies. Hän kertoi, että kumppanin terveys oli ollut perheelle haaste viime vuodet. Tällä hetkellä kumppanilta ei onnistu edes tiskikoneen täyttö ja luvassa voi olla lääkäreiden mukaan vielä vaikeampia vaiheita. Vaikka vauva voisi olla toivottu, miten uskoa omaan jaksamiseen, kun voimat nykyisessä tilanteessakin olivat koetuksella?

 

Samaan hengenvetoon hän kertoi, miten oli itse ollut aina suuri raskauden keskeytyksen vastustaja. Ja nyt se kuitenkin tapahtuisi hänelle itselleen. Se tuntui aivan kamalalta. Hirvittävältä.

 

”Miksi juuri minulle käy näin?” ”Voinko antaa tätä anteeksi itselleni?” ”Mitä jos katkeroidun miehelleni?” ”Mistä tiedän, teenkö oikein vai väärin?” ”Mitä jos masennun?” ”Voinko joskus vielä toivoa kolmatta lasta, jos elämä muuten helpottaa?”

Entä perheen kaksi muuta lasta?Lukijani pohti, miten heidän kävisi jos vauva syntyisi. Jokainen lapsi tarvitsee kuitenkin hoivaa ja huolenpitoa, mutta myös rakkautta ja arkista kohtaamista. Miten parisuhteen kävisi? Miten hän itse jaksaisi?

 

Vaikka itse päättää tehdä raskauden keskeytyksen, se voi olla silti samaan aikaan iso menetys, sanoi lukijani. Heille se on menetys. <3

 

Tietoa raskauden keskeytyksistä (THL):

  • Vuonna 2016 tehtiin 9464 raskauden keskeytystä Suomessa.
  • Eniten raskauden keskeytyksiä tehtiin 20-24-vuotiaille naisille.
  • Naisista, joiden raskaus keskeytettiin vuonna 2016, 10 prosenttia oli synnyttänyt vuonna 2015-2016.
  • Vaikka raskauden keskeytysten kokonaismäärä on laskenut viimeiset 10 vuotta Suomessa, silti toistuvien keskeytysten osuus kasvaa edelleen.
  • Muun muassa oikean ehkäisymenetelmän löytäminen ja ehkäisyn parempi saatavuus ovat vaikuttaneet raskauden keskeytysten määrän vähentymiseen.

Tukea löydät Itu-projektin kautta:

  • Tampereen NNKY:n Ituprojekti auttaa naisia ja tyttöjä yllätysraskaustilanteissa ja abortin jälkeisissä kriiseissä. Naisia tuetaan myös tilanteessa, jossa he jatkavat raskauttaan vaikeassa tilanteessa.
  • Tärkeimmät työmuodot ovat yksilötapaamiset, puhelinpäivystys sekä abortin läpikäyneiden vertaistukiryhmät.
  • Joillakin paikkakunnilla tehdään äiti-lapsikahvilatyötä.

 

*Kun lukee muiden ihmisten kokemuksista, saa mahdollisuuden peilata niihin omia tunteitaan. Lukijani kaipaisi muiden kokemuksia, vertaistuekseen tähän vaikeaan hetkeen. Oletko sinä ollut vastaavanlaisessa tilanteessa? Mihin ratkaisuun sinä päädyit? Miten teillä menee nyt? Saitko jostain apua? Mistä? Kerrothan tarinasi, kunhan se ei ole sinulle liian kipeä.  Jos kommentoit postausta, kirjoitathan asiallisesti lukijaani syyllistämättä. Poistan keskustelusta kaikki ikävät kommentit.

*Kuvat Pixabay

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
tammikuu 6, 2019
Perhe
Mistä kaikesta jouluna voi riidellä
joulukuu 19, 2018
Perhe

Millaisena äitinä sinut muistetaan

Voin heti myöntää, etten ole pullantuoksuinen äiti. Minulle ei ole sopinut erityisen hyvin kotiäitiys. Parhaimmillani olen, kun voin toteuttaa itseäni sekä äitinä että naisena.

 

Se on vaatinut perheeltä joustoa. Viimeisen vuoden aikana olen tietoisesti tehnyt töitä urani eteen ja muru on ottanut enemmän vastuuta perheestä. Minusta se on hyvä asia, haluan näyttää lapsille, että naisen ja miehen roolit ovat joustavina.

Parasta minussa on että olen äiti, joka rakastaa perhettään avoimesti – halii, suukottaa ja puhuu rakkaudesta. Haluan myös näyttää, että rakastan itseäni ja murua. Välillä olen nopeasti kiihtyvä ruutitynnyri mutta olen onnistunut kehittymään eli ruutitynnyri on rauhoittunut kokoajan! Osaan pyytää anteeksi ja lauhdun nopeasti. En ole kodinhengetär, ja meillä saa olla villakoiria.

 

Muru opetti minut nauttimaan rakkaudesta ennen pakkoa tehdä kotitöitä, ne kyllä ehtii hoitaa myöhemminkin.

 

Minusta äiti saa olla välillä ”huono äiti”. Ei äidin tarvitse aina jaksaa hymyillä ja tehdä kaikkea toisten vuoksi, uhrautua. Toki poden syyllisyyttä ja huomaan kateuden tunteita, saatan verrata itseäni eri tavoin toisiin äiteihin. Minusta kuitenkin sopivasti epätäydellinen äiti on ihanan armollinen lapsillekin, hekin tietävät ettei tarvitse olla täydellinen!

Toivon, että lapset muistuvat minut äitinä joka oli läsnä. Kotona, harrastuksissa, koulujutuissa, apuna ihmissuhteissa. Äitinä jolle voi kertoa kaiken, joka sanoo: ”Sinä selviät tästä.” ”Me selvitämme tämän.” Haluan antaa lapsilleni sisäisen uskon siihen, että he selviävät ja osaavat tarvittaessa pyytää apua muilta.

 

Tärkeänä sokerina äitiyden kakussa on leikkiminen, heittäytyminen – rakkaus liikuntaan, luontoon sekä kirjoihin. Yritän säilyttää uteliaan suhtautumisen maailmaan vielä mummunakin ja toivon, että se tarttuu lapsiinkin! Minä voin olla välillä nolo, se ei saa estää minua kokeilemasta uusia juttuja!

 

Yritän taistella lasteni nähden epäonnistumisen pelkoa vastaan ja kääntää sen voimaksi.

Sukupolvien ketjun vahvuuden tunteen hyvin äitienpäivänä, mikä on taas tulevana sunnuntaina. Me olemme tulleet jostakin, meillä on juuret. Menneisyydellä on merkitys tässä hetkessä.

 

Sinä ja minä, me jatkamme tavalla tai toisella tuota ketjua. Äitiys ei ole missään nimessä ainoa tapa, sukupuu kasvaa ja muotoutuu monin eri tavoin.

 

Olen saanut toivomani kolme ihanaa lasta. Nyt kun lapset kasvavat he tuottavat sanoillaan ja teoillaan myös kuvaa minusta äitinä. Yhdessä luomme heille muistot minusta heidän äitinään, tarinan heidän lapsuudestaan. <3

*Millaisena äitinä sinä toivot, että sinut muistetaan? Kerro kommenteissa toiveestasi olit sitten äiti, äidin kaltainen, mummo tai vaikka nainen joka vasta haaveilee vauvasta. Ja oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideillä ja äitien kaltaisille ihmisille! Äitiys ei ole vain biologiaa. Tsekkaa myös viime kevään kirjoitukseni Kaikki äitini <3 ja tarina, miten minusta tuli äiti eli Äidiksi yllättäen.

*Kuvat ovat omasta albumista. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
tammikuu 6, 2019
Perhe
Mistä kaikesta jouluna voi riidellä
joulukuu 19, 2018
Uncategorized

Kotiinpaluuriita

”Voihan kaipaus! Istun täällä lentokentän parkkipaikalla odottamassa murua työmatkalta. Miten paljon tunnenkaan rakkautta, kun ajattelen häntä. Melkein jännitän, miltä hän näyttää.  Miltä hänen huulensa tuntuvat kun kohta taas suutelemme.”

(Puhu murun -Facebooksivut)

 

Kirjoitin tuon tekstin vain pari tuntia sitten rakkauden pursuillessa rinnastani murun kotiinpaluusta. Linkitin samaan päivitykseen vähän kirjoitukseni Kaipaus voi vahvistaa arjessa haalistunutta rakkautta. Silti muutama tunti kotiinpaluun jälkeen löydän itseni mököttämästä murulle keittiössä. Miten hitossa tämä on mahdollista?

 

Ja samaan aikaan vielä niin tuttua. Ei ole ensimmäinen kerta, kun riitelemme heti kotiinpaluun jälkeen.

 

Joka päivä olen odottanut murun kotiinpaluuta. Olen tuntenut ikävän kehossani ja väsymyksen päänsärkynä. Lapsien kanssa viikko meni mukavasti, mutta viikonlopun vapaapäivinä heidänkin ikävänsä tiivistyi. Jokainen kiukutteli tasaisesti ikätasoon sopivalla tyylillä.

 

Taapero käytti suoran huudon ja itkun taktiikkaa. 6-vuotias kiukutteli, mökötti ja yritti salaa tehdä kiellettyjä asioita. Koululainen haastoi minua uudelleen ja uudelleen pelaamisesta. Josko vielä vähän saisi pelata?!! Tuntui, että järki lähtee ja kirosin murun mielessäni.

Vaihdetaan näkökulmaa. Jos katson lintuperspektiivistä, ymmärrän tilannetta paremmin. Murun tullessa kotiin vastassa oli neljä ihmistä, joista jokainen halusi tasoituksen ikävälleen. Heti tässä ja nyt. 

 

Muru oli silmät väsymyksestä sikkuralla 18 tunnin lennon jäljiltä, sitä paitsi hän tuli Balilta työmatkalta ei lomalta. Ymmärrys hänen väsymykseensä oli nolla, etenkin minulla. Huomattava, kotona olevan kumppanin marttyyri-kosto-moodi oli päällä. Päässäni vain surisee: ”Minä olen enemmän väsynyt. Olen ollut koko viikon yksin lasten kanssa.”

 

Tässä kun tätä blogia kirjoittaa autenttisessa tilassa huomaan, miten inhimillistä kotiinpaluuriitely on. Odotuksemme ovat vain olleet kohtuuttomat, viikon ikävä purkautuu ja kaikkia väsyttää. Onneksi tiedän, että kyllä tämä tästä asettuu parissa päivässä.

 

Jokaisen on vain saatava  oma annoksensa rakkautta ja unta. 

 

Aion myös pyytää murulta rauhassa anteeksi, kunhan saan hänen huomionsa hetkeksi itselleni. Ollaan siis armollisia kotiinpalaajalle ja toisaalta, ymmärretään myös kotona odottaneiden ikävää ja odotuksia. Kotiinpaluuriitely ei riko rakkautta, vaan jopa vahvistaa, kunhan selvittää riidan ja kertoo omista tunteistaan. <3

 

*Kuvat Meri Björn

* Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Uncategorized

”Sinua ei valittu tällä kertaa…”

PETTYMYS. Kirvelevä, kuumottava, koko kehon läpi menevä isku vyön alle. Hetken aikaa oloni oli jopa epätodellinen. ”Mitä helevettiä?!” Unelmani oli jo niin lähellä, että olin mielikuvissani jo elänyt sitä. Ja yksi puhelu murskasi sen. 

 

Finaalissa meitä oli neljä ja kaksi valittiin. Eli jaettu hopea tuli. Eipä pahemmin lohduta. Sama fiilis kuin aikanaan koripallossa SM-hopea. Häviö on häviö. Ja minä haluan voittaa.

 

Puhelun ajan pinnistin, kuuntelin tarkkaan ja kysyin perustelut. Sain oikeastaan aivan ihanan palautteen ja paljon kannustusta tulevaan. (Mikä on oman kokemukseni mukaan harvinaista.)

 

Toivotimme hyvät viikonloput ja oloni oli kuin katujyrän alle jääneellä. 

 

Päässäni pyöri, miten kerron tästä niille muutamille, jotka tietävät pettymykseni syyn. Jotenkin se tuntui vain kauhean nololta myöntää, etten ollutkaan riittävän hyvä. Tai oikea tyyppi tähän juttuun. Ihan kuin muuttuisin kokonaan ihmisenä vähän huonommaksi. Tiedätkö tunteen, jota tarkoitan?

 

Kotiin päästessäni itkuani ei enää pysäyttänyt mikään. Itkin hetken salaa, toisessa huoneessa mutta sitten menen murun luo. Tajuan, että pettymyksen ohi eikä ympäri ei jumalauta pääse mitenkään. Oli pakko mennä kohti  ja tuntea se kipu. Luopua tästä unelmasta. Surra, vihata, jossitella ja aloittaa koko ajatusrumba alusta uudelleen ja uudelleen.

 

Onneksi muru jaksoi kuunnella minua. Ja halata, ottaa syliin juuri silloin kun, en voinut puhua kyyneleiltäni. 

 

Olen päättänyt tälle vuodelle perheemme ”teemaksi” epäonnistumisten kääntämisen voitoksi. Siksi kerroin lapsille kyyneleet silmissäni, että en saanut tavoittelemaani paikkaa ja siksi me juhlimme! Päivällisen jälkeen söimme karkkia ja kerroin, kuinka ikävältä tuntuu epäonnistua. Lapset kertoivat omia kokemuksiaan. 

 

Oli outoa olla niin haavoittunut lasten edessä, mutta halusin näyttää sen heille. Ajattelen kuitenkin, ettei äidin tarvitse aina näyttäytyä vain vahvana. Olin sen hetken heikko.

 

Muru ja lapset ovat tärkein turvasatamani kaikessa. Mikään työasia ei ole heitä suurempi tai tärkeämpi. Pahimmalla pettymyksen hetkellä tunsin, että he kannattelivat minua. Ja voin onneksi jutella myös äidin, muutaman kollegan tai mentorini kanssa. Ystävän halaus tekee ihmeitä.

 

Nyt nuolen pettymyksen aiheuttamaa haavaa muutaman päivän, käyn asiaa läpi mielessäni, kirjoittamalla ja ääneen. Ja sitten on aika mennä eteenpäin. Koska tuo nyt ohimennyt unelmanikeikkani ei ole haalistanut unelmaani, aion jatkaa sen tavoittelua. Nyt vain reitti muuttui.

 

Eikä tämä onneksi ollut ensimmäinen pettymykseni. Työkeikkoja ja -paikkoja on mennyt ennenkin ohi maalisuoralla. Rakkaudessa on tullut pettymyksiä. Koripallo on varmasti opettanut kaikkein eniten. Sitä oppii vuosien varrella, että kukaan ei selviä voittajaksi ilman tappioita, mutta todelliset voittajat eivät luovuta. 

 

Enkä minä todellakaan aio luovuttaa. 

 

Eikä minulla ole hätää.  Rakas työni yrittäjänä, mikä nyt tuotti yhden pettymyksen, on unelmatyötäni joka päivä. Ihan kohta kirjavauvani Iso O –matkaopas huipulle saapuu maailmaan, mikä on YKSI TOTEUTUNUT UNELMANI! Eli kaikki on ihan hyvin. <3

*Kirjani Iso O – matkaopas huipulle julkaistaan 29.3.2018! <3

*Olisi mahtavaa kuulla teidän kokemuksia kohtaamistanne pettymyksistä. Millaisia pettymyksiä sinä olet kokenut? Tai mikä on ollut kirvelevin pettymyksesi? Miten olet siitä selvinnyt eteenpäin? Oliko sinulla joku tietty henkilö, joka antoi erityisen tärkeän tuen sinulle? Pettymyskokemuksesi voi liittyä niin työhön, rakkauteen, ystävyyteen tai vaikka lapsuuden muistoihin. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Kuvat: avauskuva Panu Pälviä, kirjani kansi Sanna-Reeta Meilahti 

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
tammikuu 6, 2019
Uncategorized

Suru menneisyydestä elää tänäänkin

Äitini eli tavallisen, hyvän lapsuuden maatilalla. Oli äiti, isä ja isoveli. Hänen, ja koko perheen aurinkoinen kesä muuttui kuitenkin synkkien pilvien ilmaannuttua horisonttiin.

 

Isoveli, joka oli juuri päässyt ripiltä, oli kalpea jo kesällä. Ensimmäisen kerran hän pyörtyi syksyllä isopapan hautajaisissa, jolloin äitini muistaa kysyneensä: ”Mikä sulla on broidi?” Äitini oli tuolloin 12-vuotias. 

 

Perheen valtasi huoli. Käynti sairaalassa vahvisti huolen aiheelliseksi. 

 

Isoveljellä oli leukemia eli verisyöpä. Tuolloin elettiin 1970-lukua, eivätkä syöpähoidot olleet vielä samalla tasolla kuin nykyään. Alussa oli toivoa, seuraavana kesänä elämä tuntui jopa olevan lähellä normaalia. Mutta ei kuitenkaan.

 

Tuli joulu. Ja sairaala kutsui taas isoveljeä. Syöpä näytti ruman voimansa nuoren eloisan pojan elämässä. Se luikerteli koko perheen elämään, täyttäen sen huolella, selviämisellä ja hiipuvana toivona. 

 

Mitään ei ollut enää tehtävissä.Oli jäljellä enää viimeiset hetket ennen lopullista luopumista. 

 

Isoveli kuoli pääsiäislauantaiina mammani ja äitini pidellessä häntä kädestä. Hän oli kuin vaipumassa vain uneen, rauhallisena ja kauniina. Äitini on sanonut, että ei silloin tajunnut, ettei isoveli heräisi enää koskaan. Jäljelle jäi valtava suru. Isoäiti haki apua jumalasta, isoisä itki yksin hiljaa isoveljen huoneessa. Äitini yritti olla vahva nähdessään vanhempiensa tuskan ja ikävän.

 

Uuden suunnan elämään antoi isoäitini raskaus. Se oli kuin valo pimeässä.

 

Äitini on isovanhempieni kanssa muistellut isoveljeä puheissaan läpi elämäni. Äitini isoveljen kuolema on ollut läsnä kauniina, mutta kipeänä muistona. Suru on ollut käsinkosketeltavaa,  ja se on näkynyt kyyneleinä poskilla. Olen itsekin itkenyt tuota minulle tuntematonta enoa, joka poissaolostaan huolimatta tuntuu läheiseltä. Tiedän, miten tärkeä hän oli. Miten paljon rakkautta ja kaipuuta elääkään hänen muistossaan.

Joskus suurin mahdollinen suru voi tuoda mukanaan jotain hyvääkin. Isoveljen kuolema nosti rakkauden merkityksen äitini perheessä uudelle tasolle. Arjessa se tarkoitti rakkauden näyttämistä kumppanille ja lapsille ilman kiirettä. Minulle se on näkynyt koko elämäni. Olen saanut kasvaa isovanhempieni ja äitini rakkaudessa. Syliin on aina päässyt ja iltaisin on annettu hyvänyönsuukot.

 

Isoveljen luona on jo hänen isänsä, minun isoisäni. Siellä jossain, missä te olette – teitä ei ole unohdettu. Suruun sekoittuu aina myös rakkautta. Ja kiitollisuutta yhteisistä hetkistä. Minunkin lapset tietävät, keitä te olette ja miten paljon teitä on rakastettu. <3

 

Voimia kaikille, jotka sitä tarvitsevat surun keskellä. <3

 

*Voit jakaa oman kokemuksesi surusta tähän, jos haluat. Tai voit kommentoida tekstiäni. Muistetaan kaikki aiheen herkkä luonne, ettei loukata toisiamme. 

*Kuvat Pixabay.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Close