Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tag

Naiseus

Hyvinvointi

Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen

”Elettiin vuotta 1999. Koulumme vietti hurjaa mainetta nauttinutta vuotuista abigaalaa, jossa abit saivat palkita nuorempia oppilaita yläasteelta ja lukiosta. Olin silloin 13-vuotias eli 7.luokalla Karkkilan yläasteella. Yhtäkkiä nimeni  sanottiin gaalassa ja sain huorapalkinnon koko koulun edessä. Palkinnon jaon yhteydessä perusteltiin, miksi palkinnon sain ja minusta näytettiin salaa kuvattu video, jonka päälle tuli lopuksi teksti: SAKKOLIHAA. Palkinnoksi tuli pala kangasta, kondomeja ja jonkin sortin kunniakirja. Muistan miten minulle naurettiin. ”

 

Voin kertoa, että se oli nöyryyttävä kokemus ja sisälläni huusinkin heille ”Haistakaa vittu!”. Olin täysin hämilläni, nolona ja koko koulun edessä leimattavana. Siinä ne opettajatkin katsoivat ympärillä eivätkä tehneet mitään. Jäin aivan yksin muiden naurettavaksi. Tälle kaikelle on termikin *slutshaming. 

 

Onko oikein salakuvata toista kesken koulupäivän? Onko oikein antaa huorapalkinto 13-vuotiaalle? Onko oikein, että palkinnon saa, koska on muiden mielestä pukeutunut ”hutsahtavasti”? Nämä kysymykset ovat ajankohtaisempia kuin koskaan, kun Sysmän peruskoulun rehtori antoi oikeutuksen koulukiusaamiselle ”hutsahtavan pukeutumistyylin” nimissä Yle:n haastattelussa.

 

Oli kyse heteroista tai homoista, kyse on ihmisistä. Ja minun ja sysmäläisten nuorten tapauksessa vielä alaikäisistä. Nuorten leimaamista ulkonäön tai käytöksen takia ei voi perustella millään tavalla, se on yksinkertaisesti väärin. Nuoruuteen kuuluu kokeilu, leikki, revittely ja vahva itsensä ilmaiseminen!

Arvata saattaa, että sain kuulla huorittelua läpi yläasteen. Olin jo muutenkin saanut sitä osakseni typerän juorun seurauksena ja huorapalkinto oli omiaan vahvistaman sitä. Mikä sinänsä on ironista, koska olin neitsyt tuolloin kun sain ”palkinnon”.

 

Tein lupauksen itselleni. Päätin, etten harrasta seksiä kenenkään ”oman kylän pojan” kanssa, ja se lupaus piti läpi nuoruuden.

 

Olin niin vihainen, kun minut häpäistiin tuolla tavalla. Viha onneksi myös suojeli minua, sillä se kovetti.  Myöhemmin olen tosin joutunut opettelemaan pehmeämmäksi, kasvatetut muurit oli opeteltava laskemaan.

 

Sain vielä kaikkien iloksi 9.luokalla jälleen palkinnon abigaalassa. Sillä kertaa minut palkittiin siitä, että olin ”parantanut tapani”. Enää en muista, mikä tuon palkinnon nimi oli. Visioin silloin mieleni jo tulevaisuuteen, kauas pois koko hiton koulurakennuksesta. Nahkani oli kasvanut jo paksuksi enkä enää välittänyt.

Lukioon mennessä, olin ”helvetin” helpottunut. Lähdin lukioon Helsinkiin. Pikkukaupunki ja huono maineeni jäivät taakseni. Henkisesti näytin keskisormea kaikille huorittelijoille.

 

En ole enää vihainen koulukavereilleni tai palkinnon antajille. Ymmärrän, että he olivat aivan keskenkasvuisia niin kuin minäkin. Me olisimme kaikki tarvinneet seksuaalikasvatusta, jota emme saaneet.

 

En ole vihainen opettajille, mutta heitä kohtaan herää edelleen kysymys: ”Eikö kukaan ajatellut, että tuo oli väärin? Miksei kukaan puuttunut?”

 

*Slutshaming= Slutshamingin perusta on patriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa miehillä on enemmän oikeuksia kuin naisilla. Se perustuu moraaliseen kahtiajakoon, jossa ihmisillä on kahdet erilaiset säännöt. Mies saa olla seksuaalisesti halukas, sensijaan jos nainen on seksuaalisesti halukas hänet leimataan huoraksi. Se voi ilmetä myös esimerkiksi syyllistävänä puheena seksuaaliväkivaltarikoksen yhteydessä naista kohtaan.

*Onko sinulla vastaavanlaisia kokemuksia? Onko sinut leimattu nuoruudessa ulkonäkösi tai pukeutumisesi takia?

*Perjantaina 11.1 voit osallistua Miila Halosen aloittamaan #hutsahtavapukeutuminen mielenilmaukseen ja somettaa hulluna. Jaoin tapahtuma kutsun Facebookista myös Puhu murun sivuille.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.

*Kaksi ylintä kuvaa Pixabay, alin omasta albumista

You may also like
Lifestyle, Seksuaalisuus
Viaton seksikissa
toukokuu 15, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Uncategorized

Puhu muru -blogi muuttaa!

Olen jo syksystä asti pitänyt tätä uutista sisälläni. Puhu muru –blogini perustamisesta on melkein kaksi vuotta. Ja nyt on aika siirtyä kohti uutta! Blogini muuttaa tammikuussa Me Naiset –lehden alle!!! Pääsen uuteen upeiden bloggareiden joukkoon, kuten Kalastajan vaimon, Venla Savikujan, Tyyliä metsästämässä, SivuraiteillaRikastamon ja Adventuristan

 

Miten kaikki sitten tapahtui? 

 

Olin pitämässä lokakuussa palaveria Me Naisilla ja minulta kysyttiin haluaisinko siirtyä heille bloggaamaan. Hassua tilanteessa oli se, että olin itse pohtinut jo samaa. Tai oikeastaan haaveillut Me Naisille siirtymisestä. Joten totta kai vastasin (mahdollisimman coolisti), että tulen mielelläni mutta tarkistan asian vielä.

 

Vauva.fi on ollut minun blogiurani kasvattajaseura. Aloitin bloggaamisen aivan yllättäen Vauva-lehden ja Meidän perhe –lehden alla. Siellä olen saanut kasvaa sekä kehittyä bloggaajana. Elämäni on vain mennyt eteenpäin. Vaikka olen edelleen taaperoimettäjä, minulla ei ole enää vauvaa. Enkä enää ole varma, tuleeko meille lisää lapsia.  Nyt on aika kokeilla siipiä uudessa liigassa!

Me Naisten alla blogini varmasti hieman muuttuu ja keskittyy enemmän naisen elämään, minun elämääni eikä niinkään perheeseen. Kotiäitiys loppui kohdallani vuosi sitten ja nyt luon uraa 110% innolla. Elämä muutenkin muuttuu hurjaa vauhtia, kun ei ole enää ihan pientä lasta kotona. Ehkä muru ja minä taas lähdemme kahden rakkauslomalle ulkomaille ensi vuonna? Ehkä elämäntaparemonttini saa uusia sävyjä? Rakkaus ja seksuaalisuus pysyvät aiheissa varmasti läsnä! 

 

Odotan ihan SUPERinnoissani koko tulevaa vuotta 2018. 

 

Mitä kaikkea keväällä ilmestyvä naisen orgasmeista kertova Iso O – matkaopas huipulle tuokaan mukanaan? Vireillä on muutenkin hyvin mielenkiintoisia työkuvioita. Otan edelleen seksuaaliterapia-asiakkaitani vastaan Sexpo-säätiössä ja teen luentokeikkoja ympäri Suomea. Ehkä jatkan taas opintojakin.

 

Toivottavasti te kaikki ihanat lukijat seuraatte blogiani Me Naisiin. Olkaa aktiivisia, kysykää, kommentoikaa, seuratkaa minua Facebookissa ja Instagramissa. Laittakaa omia tarinoitanne, jos haluatte jakaa niitä muille. Ja ennen kaikkea, ollaan ihmisiksi toinen toisillemme tuoden vähän lisää iloa ja väriä elämään! Minä lupaan jatkossakin puhua rakkauden ja seksuaalisuuden puolesta.  <3

 

Rakkain terveisin Puhu muru -bloggari,

Marja

 

Ja oikein onnellista uutta vuotta 2018 kaikille! Ensi vuonna jatketaan taas – uudessa osoitteessa vain! =)

 

*Onko sinulla jotain uusia suunnitelmia ensi vuodelle? Tai onko sinulla toiveita blogini aiheista? Voit laittaa tähän kommentia tai laittaa minulle meiliä puhumuru@gmail.com

*Jos et vielä ole Puhu murun seuraaja Facebookissa tai Instagramissa, nyt se kannattaa viimeistään. Laitan tarkemmin, koska blogini aukeaa Me Naisilla Puhu murun Facebook -sivuille. Tarkka päivä on vielä hieman auki teknisten asioiden takia. Huhu kertoo, että blogini olisi auki Me Naisilla maanantaina 8.1. 😉

*Kuvat Panu Pälviä

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Lifestyle, Seksuaalisuus
Viaton seksikissa
toukokuu 15, 2019
Uncategorized

Pitkä nainen ei ole julkista riistaa

Törmäsin pitkien naisten omassa facebook-ryhmässä kirjoitukseen, joka osui johonkin sisälläni. Kommentissa nainen kertoi, miten oli väsynyt nimittelyyn transuksi, etenkin jos hän laittautui. Hän pohti pitäisikö laittaa vain miesten vaatteet ja lopettaa meikkaaminen. Tuo kirjoitus nosti oudon tunteen, joka kirpaisi ja nosti vanhaa kipua esiin. Miten pitkä nuori nainen voikaan saada niin helvetin ikäviä kommentteja osakseen! Olen itsekin 180 cm pitkä ja saanut nuorena, ja aikuisenakin tosi rumiakin kommentteja. Ihmiset eivät varmasti aina edes ymmärrä, että ne sattuvat!

 

Ensimmäisen kerran mua epäiltiin mieheksi 16-vuotiaana. Oltiin kavereiden kanssa rannalla ja olin pukeutunut lökäreihin ja tankkitoppiin, hiukset olivat niin kuin aina lyhyttä pixie-tyyliä. Paikalla oli aikuinen miesporukka, joiden kanssa päädyttiin juomaan. Seuraavana päivänä mentiin taas rannalle ja olin laittanut farkkuhameen ja naisellisen t-paidan, sekä meikannut. Sama miesporukka tuli paikalle ja kommentti mulle oli ”Ootko säkin muka nainen?!” Pituutta oli tuolloin 174 cm. (lukijan kommentti)

 

Nuorena on muutenkin helposti vereslihalla kaikesta muutoksesta.  Kasvu nuoresta tytöstä naiseksi saa jo olon epävarmaksi ja herkäksi muiden kommenteille. Saati sitten, jos joutuu porukan silmätikuksi negatiivisessa valossa. Itse sain kuulla yläkoulussa harva se päivä 8.-luokasta asti, että olen amatsooni pituuteni takia. Nimittely tuntui pahalta vaikka yritin esittää tosi coolia. Nielin vain hiljaa kyyneleeni.

 

Ihailin salaa itsekseni ”puolta pienempiä” ystäviäni, he tuntuivat olevan ”oikeanlaisia tyttöjä”. Onneksi pelasin koripalloa, siellä olin  juuri oikean pituinen, ja se suojasi minua. Toki olen jälkikäteen  oivaltanut, että yksi syy huuteluun oli se, että poikien pituuskasvu oli vielä ihan kesken. Minä olin heille pelottavan pitkä ja lähes aikuisen naisen näköinen. 

 

Nuorten huutelu on väärin, mutta ymmärrän sen vielä jotenkin. Mutta miksi aikuiset ihmiset kommentoivat yhtä rumasti?!!

 

23-vuotiaana kuulin silloisen mieheni ystävältä että näytän aivan ”DDR:n kuulantyöntäjältä”, kysyin tarkennusta ja vastaus oli, ”sellaiselta mieshormoneita vetäneeltä naishirviöltä”. (lukijan kommentti)

 

Miltä sinusta tuntuisi, jos sinulle sanotaan noin? Eikö tuo ihminen tunne ollenkaan empatiaa, joka puhuu toiselle noin? 

 

On hämmentävää, että joku voi sanoa noin toiselle ihmiselle päin naamaa. Itse olen saanut kuulla olevani, kirahvi, liian pitkä nainen käyttämään korkokenkiä ja nainen, jolla on ladonoven kokoiset hartiat. Kerran kotibileissä eräs mies laittoi salaa korkokenkäni jalkaansa ja alkoi leikkiä minua niin,  että kaikki nauroivat. Se oli kuin aikahyppy yläkouluun. Olisi tehnyt mieli lähteä kotiin itkemään tyynyä vasten. 

 

Helsingissä 25-vuotiaana, kokonainen pöytäseurue seurasi minua tupakkakoppiin ja kertoivat lyöneensä vetoa siitä oonko transu. Lähdin pois kyyneleet silmissä. (lukijan kommentti)

 

Pitkien naisten facebook -ryhmän keskustelussa kävi myös ilmi, miten moni nainen oli kuullut olevansa transu. Tai että häntä oli epäilty transuksi. Ensinnäkin toisen sukupuolen arvailu tai sen kääntäminen haukkumiseksi on törkeää. Ihmisen sukupuoli on hänen asiansa, ei muiden. Me emme voi ylipäätään olettaa tai määritellä toista. Mutta mikä saa meidät haukkumaan sukupuoli  aseenamme?

Olen itsekin saanut kokea hetken, jossa kaveri sanoi minulle: ” Näytät kyllä ihan transulta!” Olin siinä vaiheessa saanut pikku joulumeikin valmiiksi ja olimme lähdössä radalle. Kaverini sitten päätti ampua vitsikkäästi nilkkaani.

 

Onneksi vuodet ovat vierineet. Enkä enää ole niin herkkä. Sanon takaisin, haastan kommentoijan ja annan kommenttien valua kuin vesi hanhen selästä. Ja kaikki kauniit kommentit säilön itseeni ja nautin niistä.

 

Kotona yritän jo nyt murun kanssa kasvattaa tyttäriämme – joista tulee pitkiä – olemaan itsevarmoja,  pituudestaan ylpeitä tyttöjä ja tulevia nuoria naisia. 

 

Älä sinä ole se, joka haukkuu pitkää naista. Ole mieluummin se, joka kehuu pitkää naista! Ja jos sinä olet pitkä nainen, lue aiempi tekstini Pitkä nainen – käytä korkokenkiä ihan rauhassa. Ja laita ihmeessä liittymispyyntö suljettuun Pitkien naisten (yli 170cm) Facebook -ryhmään. Siellä on mahtava voima vertaistuessa! Pitkät naiset ovat niin upeita kuin itse haluavat olla. Ei anneta maailman tai rumien kommenttien latistaa meidän itsevarmuutta. <3

 

 

*Oletko sinä saanut pitkänä naisena kuulla rumia kommentteja? Jos haluat, voit kirjoittaa ne tähän. Toivottavasti tämän postaukseni lukisi mahdollisimman moni, jotta ajatus haukkua toisen pituutta tai ulkonäköä häviäisi iäksi. Voit myös kirjoittaa kauniita ja ihania kommenttaja tähän, mitä olet kuullut pituudestasi! 

*Kiitoksia lukijalleni, hänen henkilökohtaisten kokemusten jakamisesta! Lukija on sama viisas, kaunis nainen, joka aloitti bongaamani keskustelun Facebookin Pitkien naisten ryhmässä. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
tammikuu 9, 2019
Uncategorized
Puhu muru -blogi muuttaa!
joulukuu 29, 2017
Uncategorized
Suru menneisyydestä elää tänäänkin
marraskuu 5, 2017
Uncategorized

Yhden naisen rintojen tarina

Nainen kuulee kaikenlaisia kommentteja rinnoistaan elämänsä aikana. Minun kohdalla kommentointi alkoi jo lapsuudessa, muiden aikuisten toimesta. Äidilläni oli isot tissit ja tästä syystä, myös minun tulevaisuuttani pohdittiin ääneen.

 

Aika hurjaa näin jälkikäteen.

 

Yksi vahvimpia omia ”tissimuistoja” lapsuudestani  oli eräs käynti uimahallissa. Olimme ystäväni kanssa suihkussa, kun viereisen suihkun mummu heitti tissin olalle ja alkoi pestä harjalla tissin alta. Oli siinä ihmettelemistä. Taisimme aika hävyttömästi suut auki tuijottaa tissinpesijä mummua.

 

En tiedä vaikuttiko aikuisten puheet minuun, mutta odotin rintojeni kasvua kovasti –isoja sellaisia. Totesin äidilleni ennen kouluikää, että minulle tulee isommat rinnat kuin hänellä!

 

No eipä tullut. Teininä se oli pettymys, mutta myös valtava helpotus. Pelasin koripalloa ja tajusin kyllä nopeasti, että isoista rinnoista olisi ollut vain haittaa. Silti tilanne välillä ihmetytti. Ja jälleen kuulin aikuisten kommentteja, että ei sille tyttärelle tullutkaan yhtä isoja rintoja kuin äidilleen.

 

Teininä olisi tehnyt mieli huutaa: ”Nyt turvat tukkoon, tämä on minun kehoni.” En kuitenkaan uskaltanut. Esitin vain, etten kuule.

 

Kavereiden kanssa rinnoista on puhuttu ihan alakoulusta lähtien. On leikitty ”aikuinen nainen” –leikkiä. Meikkasimme upean meikin ja täytimme äitien tissiliivejä sukilla. Yritettiin keimailla ja naisena oleminen oli yhtä suurta kabareeta kotipihoillamme.  Siitä muistona muutamakin valokuva.

 

Murrosiän alettua, hieman häpeillen, mutta ylpeinä ostettiin ekat rintaliivit kavereiden kanssa. Kateus on tullut samoihin aikoihin mukaan, kun jokaisen yksilöllinen polku on alkanut näkyä. Se tuntuu luissa ja ytimissä, kun kadehtii kaveria. Onneksi Suosikin terveyspalstaa lukiessa huomasi, ettei ole ainoa joka miettii kuppikokoaan.

 

Yläkoulussa rinnat olivat hyvin esillä. Kirjaimellisesti. Minuun ja osaan kavereistani iski rehellinen pissis-vaihe. Oli kiehtovaa esitellä uutta hienoa kehoaan! Harmi vain, että osa koulukavereista yhdisti sen huora-sanaan. Sekin vaihe meni ohi. Sitten olinkin melkein jo konservatiivinen yläkoulussa ja lukioon mennessä.

 

Noihin aikoihin yläkoulussa rintojen seksuaalisuus nousi esiin. Aluksi rinnat olivat enemmän seksuaalisia muille kuin itselle. Ja itselle rintojen seksuaalisuus tuli kuin peilikuvana muilta. Muistan, miten itsekin ihailin erää kaverini rintoja. Oli melkein helpompi nähdä muiden rinnat kuin omat.

 

Pikku hiljaa seksin tultua mukaan elämääni opin nauttimaan rinnoistani. Tajusin, miten uusi ja ihmeellinen osa minua ne ovat.

 

Poikia tuli ja meni. Oli pidempikin suhde. Sinkkuaikoina etenkin kuuli monenlaisia kommentteja. Osa oli kauniita. Osa ikäviä. Pienet rinnat ovat kuin salmiakkia, osa tykkää, osa ei ja osa ei oikein tiedä vielä mistä tykkää.

 

Ikävin kokemus oli, kun eräs poikaystäväni ilmoitti, että ei halua seksiä kanssani kuin niin, että minulla on rintaliivit päällä. Viesti oli aika selvä.

 

Tulin vain 21 -vuotiaana raskaaksi ja se muutti suhdettani kehooni. Olin innoissani erityisesti rintojeni muutoksesta. Sain vihdoin muutoin hoikkaan uumaani muotoa ja rinnat kasvoivat monella kuppikoolla. Seksuaalinen nautintokin sai aivan uuden ulottuvuuden.

 

Kauneinta on ollut kuitenkin imettäminen. Se on jotain, mihin en ehtinyt keskosvauvan äitinä valmistautua.  Jo ensimmäiset ”supermaitotipat”, jotka vein vauvateholle saivat minut arvostamaan kehoani uudella tavalla. Ja imetyksen vihdoin onnistuttua tunsin olevani osa jotain suurempaa. Kehoni todella tuotti täydellistä ravintoa vauvalleni. Upeat rintani!

 

Nyt meillä on kolme lasta. Olen imettänyt kuusi vuotta. Vuodesta 2012 olen imettänyt putkeen kokoajan 4 kuukauden jaksoa lukuun ottamatta ja silloinkin olin raskaana. Ja imetys jatkuu edelleen taaperoimetyksenä.

 

Kun katson peiliin näen kauniin kolmekymppisen naisen. Välillä katson peläten rintojani. Mitähän niistä jää, kun joskus lopetan imetyksen? Pitääkö ottaa laiva Tallinnaan ja ottaa silarit? 

 

Minä aion lempeydellä ottaa vastaan sen mitä tulee. Voi olla silti, että se vaatii aikaa. Omia rintoja voi kuitenkin oppia rakastamaan uudelleen ja uudelleen, kun ne muuttuvat. Minua helpottaa, että muru on nähnyt kehoni voiman. Hän ei näe vain nahkaani. Ja seksuaalinen halu on paljon monimutkaisempi asia kuin vain visuaalinen ärsyke, mikä on osa sitä.

 

Enää ei kannata vieraiden, ei naisten tai miesten tulla arvostelemaan rintojani. Kunpa minulla olisi ollut tämä rohkeus ja viisaus jo nuorempana!  Rinnoissa on niin monta ulottuvuutta, joista kuppikoko on vain yksi. Ja kokonaisessa naisessa on jo yksi universumi. Yrittäkää ihanat naiset olla ylpeitä rinnoistanne ja koko kehostanne. <3

 

 

 

*Kerroin teille rintojeni tarinan, historiikki vuodesta 1985. Nyt sana on vapaa. Voitte jakaa oman tarinanne tai palan siitä. Miten ja miksi suhtaudutte rintoihinne niin kuin suhtaudutte? Mikä on satuttanut ja mikä saanut hehkumaan? Ja kaikilta kommentoijilta toivon viisautta arvostaa muita ihmisiä. Kukaan ei kaipaa näin herkän aiheen äärellä haukkuja.

You may also like
Lifestyle, Seksuaalisuus
Viaton seksikissa
toukokuu 15, 2019
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Lifestyle
Puhu muru on podcast miesten salaisuuksista
maaliskuu 10, 2019
Uncategorized

En halua kuolla liian aikaisin

Lukijani Vuokko halusi jakaa tarinansa kanssanne, koska yksi suurimpia voimanlähteitä hänelle on ollut vertaistuki muilta naisilta. Yksinään kaikki tuntuu paljon raskaammalta.

 

Tämä on Vuokon tarina:

 

Isoäitini kuoli vuonna 1993 hyvin todennäköisesti munasarjasyöpään. Äitini sairastui vuonna 2009 rintasyöpään, joka uusiutui vuoden 2015 tammikuussa. Äiti kuoli samana kesänä. Asiaa tutkittuamme huomasimme, että suvussamme on kuollut ainakin kolmessa polvessa naisia munasarja- tai rintasyövän aiheuttamiin syöpiin.

 

Hyvin todennäköinen syy äitini ja isoäitini syöpiin on geenivirhe BRCA2, joka on sukumme geeneissä. BRCA2 lisää naisilla rintasyövän riskiä 40-70% ja riskiä munasarjasyöpään 10-20%. Heidi Sohlberg sairastui rintasyöpään tämän saman geenin takia. Siihen auttaa vain leikkaus, jossa poistetaan rinnat, munasarjat ja kohtu. Leikkausten avulla rintasyövän riski on enää 5% ja munasarjojen syövän riski lähes nollassa. 

 

Sain itse kuulla, että minulla on BRCA2 kesällä 2013. Se hiljensi minut, en osannut puhua kokemuksestani. Toisaalta, kukaan muukaan ei osannut suhtautua saamaani tietoon. Kaiken sen keskellä elimme pikkulapsiperheen arkea 1- ja 3-vuotiaiden lapsiemme kanssa.

Ei silloin pitäisi saada tällaisia uutisia! Ei pienten lasten äiti voi kuolla.

 

Kyllä se taisi olla aika järkytys. Vaikka olin tehnyt päätöksen, etten itke niin kyllä siinä tuli kyynel tai pari. Oltiin yhtä shokissa mieheni kanssa. Aika paljon taisi jäädä kuulematta, mitä lääkäri puhui.

 

Vaikka olin hiljaa, sisälläni myllersi. Jälkikäteen siitä jäi näkyväksi muistoksi kampaajankäynti. Menin heti tiedon saatuani kampaajalle. Värjäsin tukkani punaiseksi. Se oli kamala eikä sopinut minulle yhtään. Kukaan ei sanonut siitäkään mitään. Ei varmaan uskaltanut. 

 

Hiusten värjääminen taisi olla oma reaktio kuolemaan varjoon, joka tuli päälleni. Se kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Ihan kuin minut olisi revitty elämään ihan eri elämää, mitä olin elänyt siihen asti.

 

Edessä olisi kontrollikäyntejä ja minua tutkittaisiin säännöllisesti. Lääkärit suosittelivat minulle leikkausta. En ollut siihen mitenkään valmis. Eikä minulla ollut voimavarojakaan. 

 

Parisuhteemme joutui myös isolle koetukselle tämän uutisen jälkeen. En osannut jakaa kokemustani kumppanini kanssa. Käännyin sisäänpäin ja suljin asian sisälleni. 

 

Jotain tapahtui, kun äitini sairastui uudelleen. Rintasyöpä oli ehtinyt jo levitä ja kuolema häämötti edessä. Tuntui niin pahalta luopua äidistä ja lasteni mummista liian aikaisin. Surun määrää ei voi edes kuvailla. Onneksi äitini eli hyvän elämän.

 

Sisälläni alkoi kasvaa valtava taistelutahto. En halunnut kuolla liian aikaisin. Halusin elää. Ja mieluiten ilman helvetillistä kuoleman pelkoa. 

 

Prosessini oli käynnistynyt. Prosessi, joka päätyisi elämääni suurimpaan päätökseen, joka veisi minut leikkauspöydälle. Maailman kuuluisin samanlaisen leikkauksen läpikäynyt nainen on Angelina Jolie, jolla on geenivirhe BRCA-1. Hänen ja Heidi Sohlbergin tarinat ovat olleet minulle tärkeänä tukena.

Leikkauspöydällä olisi koko naiseuteni. Voiko nainen luopua rinnoista, munasarjoista, munajohtimista ja kohdusta? Mitä sen jälkeen jää? Miten käy minä-kuvalleni? Miten käy parisuhteelle? Mitä ennen aikaiset vaihdevuodet aiheuttavat?

 

Mieleni on ollut ja on edelleen täynnä valtavia kysymyksiä. Päätökseni lähteä leikkaukseen on tuonut minua ja miestäni lähemmäs toisiamme. Tämä on meidän juttu, ei vain minun. Mieheni on ollut mukanani lääkärikäynneillä ja tukenani. Hän ei halua menettää vaimoaan.

 

Leikkauksiin liittyy silti oma kuoleman pelkonsa. Ne eivät ole pieniä leikkauksia. Itse olen kantanut huolta, miten perheeni käy, jos kuolen. Mieheni ei halua edes puhua mahdollisuudesta, että kuolisin.  

 

Onneksi minulla on ollut muutama upea nainen tukenani, jotka ovat käyneet nämä leikkaukset ja kantavat samaa geenivirhettä. Ilman heitä olisin ollut yksin pelkojeni kanssa. Heidän kanssaan olen vahvempi ja voin aina puhua, jos kaipaan kuuntelijaa. Me puhumme samaa kieltä.

 

Leikkaukset ovat edessäni keväällä ja loppuvuodesta. Edelleen minua pelottaa. Joudun kohtaamaan vaihdevuodet 40-vuotiaana. Toipuminen vie aikansa ja henkinen tottuminen vielä paljon pidempään. Silti tähän päätökseen liittyy jokin valtava rauha. 

 

Opinko jotain tästä kaikesta?

 

Opin, että elämä on tässä ja nyt. Ennen pingotin milloin mistäkin, nyt otan rennommin. Haluan nauttia elämästä, miehestäni ja lapsistani. Parisuhteemme on jopa parantunut kaiken tämän keskellä. Olemme lähentyneet ja löytäneet toisemme syvemmin.

 

Ihmiset, jotka ovat täynnä negatiivista energiaa eivät enää kuulu elämääni. Haluan ympäröidä itseni ilolla ja positiivisuudella. Enkä enää ikinä halua kätkeä edes vaikeita asioita syvälle itseeni. Olen huomannut, että mitä vaikeampi asia on, sen tärkeämpää se on jakaa. <3

 

 

 

*Kävin haastattelemassa Vuokkoa hänen kotonaan joululomalla. Suuri kiitos Vuokolle hänen kokemuksensa jakamisesta blogissani ja voimia leikkauksiin. Kommentteihin voitte laittaa tsemppiviestejä Vuokolle, omia kokemuksianne tai ajatuksia, mitä tämä kirjoitus herätti. Toivon, että pysymme kuitenkin tyylissä, joka ei loukkaa ketään. Vuokko on luvannut myös, että hänelle voi laittaa meiliä. Jos haluat jatkaa Vuokon kanssa keskustelua, laitathan minulle meiliä puhumuru@gmail.com niin minä välitän meilit hänelle.

You may also like
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Collaborations, Lifestyle
Murun kanssa treffeille leffaan + ARVONTA
huhtikuu 7, 2019
Uncategorized

Ina Westmanin Syliin-kirja lohduttaa äitejä – osallistu kirja-arvontaan!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Syliin-kirja avaa upeasti tulevan äidin tunnemyrskyä aina siihen hetkeen, kun lapset ovat jo isoja ja pärjäävät omillaan. Se ei maalaa ruusunpunaista arjen todellisuudesta poikkeavaa myyttiä ihanasta äidistä, vaan avaa todellisuuden karun kauneuden. Ina Westman tekee äideille palveluksen kirjoittamalla näin rohkeasti ja suoraan vaikeistakin asioista.

 

Aloin ahmia tätä kirjaa ensimmäisistä sivuista lähtien. Tein varmaan jonkin sortin uuden ennätyksen, kun luin koko kirjan vajaassa kolmessa päivässä. Se on kova suoritus kolmen lapsen äidille ja hurraahuuto Syliin-kirjalle. Tällaisella ahmimisella kirjan on oltava koukuttava!

 

On hirveän tervehdyttävää lukea äitiyden vaikeista tunteista, kun itsekin on keskellä kaaosta säännöllisesti. Vaikka kuinka artikkeleissa ja blogeissa annetaan lupa äideillekin väsyä, tämä on eri asia.

 

Westman kirjoittaa kirjan äidit niin lähelle, että he ovat melkein äitituttujasi perhekerhosta. Et kuule vain hetkeä heidän elämästään, vaan kuljet näiden naisten rinnalla reilut 200 sivua. Kirjan luettuasi, mietit mitenköhän kirjan äideillä menee nyt. ”Pidettäiskö naisten ilta ja puhuttaisi asiat halki?”

Kirjan äitien ja naisten tullessa iholle, tuntuu, että myötäelää heidän elämäänsä. Heidän kipunsa, surunsa, onnensa ja halunsa tulevat käsin kosketeltaviksi. Kyyneleet valuivat useaan kertaan pitkin poskiani ja tuli tarve jakaa tekstin nostattamat tunteet murun kanssa. Tuli tarve päästä lohdutettavaksi, kun samaan aikaan olisi halunnut lohduttaa kirjan väsynyttä äitiä.

 

Nauroin myös ääneen tuntien ilon tarttuvan kirjasta. Hymyilin leveästi ja ilkikurisesti! Nyökyttelin. Tunnelmat vaihtuivat hienosti eikä minua haitannut yhtään pieni rönsyily. Kun kuulin, että Westman on kirjoittanut tätä myös kotona lasten nukkuessa päiväunia, hän sai kaiken anteeksi. Kumpi onkaan tärkeää, hieno yhtenäinen tarina – vai upea autenttisuus? Minä valitsen ehdottomasti jälkimmäisen.

 

Olen sitä meiltä, että tämä voisi olla osana äitien ”pakollista” lukupakettia. Se kuuluu samaan kastiin Pauliina Suden Ruuhkavuosi-kirjan ja Eve Hietamiehen Yösyöttö-kirjan kanssa. Äidiksi tulo, äitiys ja pikkulapsiperheen parisuhteen hoito ovat jotain, mitä ei perinteisistä oppaista voi lukea. Syliin-kirja kuuluisi äitiyspakkaukseen!

 

”Äitikirjoista” voi oppia ennen kaikkea armollisuutta itseä kohtaan tarinan avulla. Lempeyttä omaa parisuhdetta kohtaan. Ne tekevät myös armollisemmaksi muita äitejä kohtaan. Tarinat tunnetusti lisäävät ihmisen empatiakykyä. Jos vaikka me äidit arvostelisimme vähemmän toinen toisiamme?

Kumppanisi ei todennäköisesti lue niitä, mutta hänelle voi sohvalla lukea pätkiä, jotka ovat hänen erityisen tärkeää ymmärtää. Kuten Westman hyvin opettaa, älä soittele kotiin ja herätä nukkuvaa äitiä työjuttujesi takia. Tunsin melkein omankin raivon nousevan, tuon herätetyn äidin puolesta.

 

Syliin-kirja ravistelee reippaalla kädellä myös pikkulapsiperheen parisuhdetta. Se ei ole helppoa vaihe – sen kaikki tietävät. Mutta, Westman menee syvemmälle, kun nainen hullaantuu nuoremmasta miehestä ja löytää taas seksuaalisuutensa. Eihän kukaan toivo, että pettäminen nostaa suhteen uuteen nousuun, mutta niinkin voi käydä.

 

Seksuaaliterapeuttina olen iloinen, että Westman uskaltaa puhua seksuaalisuudesta ja naiseuden kadottamisesta sekä uudelleen löytämisestä. Uskon, että moni äiti nyökkäilee näissä kohdissa.

 

Olen monta kertaa kirjan lukemisen jälkeen pohtinut lopussa ollutta kohtausta, jossa pahimmat ruuhkavuodet ovat jo ohi yhdellä perheellä. Sillä nyt kun on myrskyn silmässä, on vaikea muistaa, että tämäkin on vain vaihe. Se lohduttaa. Ja muistuttaa, että lapset huutavat vain hetken näin intensiivisesti ”Äitii!!!”.

 

En edelleenkään tiedä, miten Westman sen teki. Mutta hän onnistui antamaan minulle Syliin-kirjallaan toisen äidin ymmärtävän katseen ja halauksen sanojen voimalla. Suosittelen lämpimästi tätä. Kiitos Ina.  <3

 

*Arvon blogissani kolme ihanaa Ina Westmanin Syliin-kirjaa. Joten jos innostuit kirjasta, osallistu arvontaan ja kokeile onneasi. Ainahan kirjan voi antaa vaikka ystävälle lahjaksi.

Säännöt ovat helpot. Kerro kommentissa joku hetki äitiydestä, mikä on jäänyt mieleesi. Tai jos et ole vielä äiti, kerro joku muisto omasta äidistäsi tai ajatuksia millainen äiti sinusta tulee.  Muista myös laittaa erottuva nimimerkki ja kirjoita se itsellesi muistiin. Suosittelen jättämään sähköpostiosoitteesi, koska se auttaa voittajan tavoittamisessa. Arvonta alkaa NYT ja loppuu ensi viikon sunnuntaina 25.9. klo 23:59. Ilmoitan kolme voittajaa täällä blogissa. Onnea kaikille arvontaan! =)

You may also like
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Collaborations, Lifestyle
Murun kanssa treffeille leffaan + ARVONTA
huhtikuu 7, 2019
Uncategorized

Pitkä nainen – käytä korkokenkiä ihan rauhassa

Pitkä nainen kuulee elämänsä aikana useita kertoja: ”Kuinka pitkä sä oikein olet?” Se loukkaa monia, vaikka kysyjä ei edes sitä tarkoittaisi loukkaavaksi. Kuitenkin tilanne on samankaltainen kuin, jos kyseessä olisi pyöreä ihminen.  Heitä loukkaa kysymys: ”Kuinka paljon sä oikein painat?” On selvää, ettei niin saisi kysyä toiselta ihmiseltä.

 

Pituus aiheuttaa helposti naiselle häpeän tunteita, mikä on mielestäni väärin. Nainen saattaa pohtia kelpaako hän naisena. Onko hän ruma, pelottava tai epäsopivan kokoinen? Kelpaamattomuuden tunne johtaa helposti siihen, että ryhti menee kumaraan ja nainen yrittää olla lyhyempi.

 

Olisi tärkeää saada olla ylpeä itsestään kaiken kokoisena. Pitkiä naisia on koko ajan enemmän, mutta silti se on joillekin ongelma.  Voi olla hyvin, että nainen on itse tyytyväinen ulkomuotoonsa, kunnes joku kommentoi ilkeästi hänen pituuttaan. Se voi olla joku ventovieras mummu, joka sanoo: ”Ai kauhee ku sää oot pitkä! Mistäs luulet miehen löytäväs?”

 

Monia pitkiä naisia huolettaakin seurustelukumppanin löytäminen. Moni pelkää kelpaanko, löytyykö minua pidempää kumppania, voinko olla itseäni lyhyemmän kumppanin kanssa tai mitä muut ajattelee. Treffeillä saattaa kuulla typeriä kommentteja pituudesta ja niitä alvariinsa viljelevät kannattaa jättää kahvilan pöytään yksin istumaan. Kengän kokoa tai housujen lahkeen pituutta kyselevät dillet eivät ole useinkaan elämänkumppanimateriaalia. Voit vastata iloisesti, ettet aio kutistua lähivuosina ja sitten vain lähdet.

Olen itse 180 cm pitkä. Olen kuullut monenlaisia kommentteja ja mielipiteitä pituudestani elämäni aikana. Miksi käytän korkokenkiä tai mitä olen oikein syönyt, kun minusta tuli näin pitkä. Baarissa useampi vastakkaista sukupuolta edustava ”känni-urpo” on tullut inttämään, etten saisi käyttää korkokenkiä. Paras kommentti on ollut ehdottomasti: ”Et kuuletko sä ees pieruas?”

 

Toiset taas ovat suorastaan palvoneet pituuttani ja ihailleet pitkiä sääriäni. Heistä pitkä nainen saa sukat pyörimään jaloissa ja kiinnittää huomion paikassa kuin paikassa. Erityisesti on ihana kuulla, kun toinen nainen ihailee rohkeutta näyttää naisellisuutensa 110 prosenttisesti.

 

Murrosiässä ei ole helppo olla pitkä nuori nainen. Pojat laahaavat perässä pituuskasvussa ja suurin osa tytöistäkin on pienempiä. Sitä pohtii helposti, miksi ihmeessä minua rangaistaan pituudella. Tulee olo, ettei kuulu joukkoon tai on jotenkin vääränlainen. Itse kuulin huutelua kirahviksi ja amatsoniksi. Se tuntui todella pahalta ja teki lommon herkkään nuoren naisen itseluottamukseen.

 

Minun onneni oli, että pelasin koripalloa. Siellä pituus oli hyvä asia ja siitä oli hyötyä. Sain olla pitkien naisten ympäröimä positiivisella tavalla. Olen tavannut niin monta upeaa pitkää naista! Kukaan heistä ei varmaan ole aikuiseksi kasvanut ilman omaa kipuilua pituuden kanssa, mutta jokainen heistä on saanut voimaa huomatessaan, ettei ole ainoa.

Viime keväänä kuuntelin ostoksilla ollessani äidin ja teini-ikäisen tyttären keskustelua. Tyttö oli varmaan minun pituiseni ja äiti muistutti häntä koko ajan, ettei kannata ostaa mitään kenkiä, joissa on korkoa. Olin järkyttynyt. Miten tuo äiti ajatteli? Voi olla, että hän ”suojeli” tytärtään. Samaan aikaan hän epäsuorasti sanoi, että tytär ei kelpaa.

 

Minun oli pakko mennä äidin ja tyttären luokse. Sanoin ystävällisesti, että kannattaa ihmeessä ostaa sellaiset kengät, joista tykkää. Pitkät naiset ovat upeita korkokengissä. Kerroin myös, että itsekin ujostelin nuorempana käyttää korkokenkiä, mutta nykyään käytän niitä aina juhlissa ja muulloinkin. Tyttö hymyili minulle arasti, myyjä nyökytteli ja äiti katsoi poispäin.

 

Jokaisella vanhemmalla onkin tärkeä rooli pitkän tytön ja nuoren naisen itsensä hyväksymisen tiellä. Jos kotoa tulee viesti, että sinä olet upea, on muun maailman kommentit helpompi kestää. Vanhemmat voivat myös opettaa oikeanlaista asennetta ottaa vastaan kaikki ”lannistaja-siat”. Kaikkea ei tarvitse sietää eikä kaikkia kannata kuunnella.

 

Älkää siis sisaret ikinä lopettako korkokenkien käyttöä! Ainakaan kenenkään miehen takia.

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Lifestyle, Seksuaalisuus
Viaton seksikissa
toukokuu 15, 2019
Uncategorized

Ihanat naiset rannalla <3

Olen seurannut mielenkiinnolla jo pidemmän aikaa naisten, erityisesti äitien keskustelua uimarannalle menosta eri keskustelufoorumeilla. Tunteet naisilla heittelevät surun, ilon, kateuden, katkeruuden, ylpeyden ja häpeän ristiaallokossa. Nämä keskustelut ovat koskettaneet minuakin jollain syvällä tavalla. Tuntuu pahalta, että joku ihana nainen jättää menemättä rannalle muiden ihmisten takia kauniina kesäpäivänä.

Pyysin pari viikkoa sitten Facebookin eri ryhmien kautta naisilta kuvia heidän bikinivartaloistaan ja tarinoita vartaloiden takaa. Mukaan lähti 11 upeaa, rohkeaa ja ainutlaatuista naista. He halusivat antaa kuvansa mukaan tähän, jotta sinä ja minä, me kaikki ymmärtäisimme, että saamme olla kukin oman näköisiämme.

Kehonkuvamme alkaa rakentua jo vauvoina äidin ja isän katseesta sekä kosketuksesta. Kehut ja haukut lapsuudessa rakentavat kuvaamme itsestämme. Jo lapsina olemme erilaisia ja eri kokoisia. Eräs nainen kertoo lapsuudestaan näin:

”Oon koko elämäni ollut aina pienikokoinen ja kaikki päivitellyt sitä kuinka laiha ja hoikka oon.”

Murrosikä muuttaa naisen vartaloa lisäämällä kaaria ja pehmeyttä, mutta myös raskausarpia ja selluliittiä. Samaan aikaan kun joku on ylpeä kehostaan, toinen voi ahdistua ja haluta takaisin lapsen vartaloon. Murrosiän muutokset voivat yllättää nuoren kasvavan naisen, niin kuin eräs tuore äiti kirjoitti:

” Nuoruuden kynnyksellä kroppa alkaa saamaan naisellisia piirteitä. Itsellä tämä tapahtui suht nopeaa tahtia, muistankin tyrmistyneen fiiliksen kun ensikerran huomasin venymä-arven rinnassa. Hyvästi bikinit, hyvästi uiminen julkisilla rannoilla. Ja tämähän piti, vasta 12 vuotta tuon hetken jälkeen olin uimassa julkisella rannalla ja vielä bikineissä! Tosin, turistirannalla Turkissa.”

Moni kokee nuorena hehkeänä naisena valtavia ulkonäköpaineita. Niitä esimerkiksi ruokkii media, somemaailma ja kaveripiiri.  Kunpa tietäisimme, että sen toisen sinua ”arvioivan” naisen mielessä voi olla esimerkiksi tällainen ajatus sinusta:

” Ihailen niitä naisia, ketkä ylpeänä kantavat vartalonsa, vaikkei se median luoman kauneusihanteen sisällä olisikaan. Ne ovat mulle niitä todellisia kaunottaria.”

Naisen vartaloa ja sen kaaria muokataan läpi elämän. Raskaudet ovat oikea tehosekoitin monelle. Iho venyy ja paukkuu, nivelet pehmenevät ja vatsalihakset siirtyvät sivuun vauvan tieltä. Kaiken sen jälkeen vielä synnytys.  Keho palautuu omaa tahtiaan. En ikinä lakkaa ihmettelemästä raskauden ihmettä. Raskaus voi tuoda mukanaan paljon kaunista ja hyvää, joka korjaa rakkaudellaan meitä. Se voi myös aiheuttaa pelkoa, ahdistusta ja jopa epätoivoa.

”Olen aina ollut todella kriittinen itseäni kohtaan, oikeastaan olen suunnilleen vihannut itseäni koko pienen ikäni. Monet syömishäiriötkin on käyty läpi. Pelkäsin kuollakseni miltä tulisin tänä kesänä näyttämään, kun odotin esikoistani joka syntyi 7.4.16, olin varma etten enää kehtaa liikkua missään. Mutta niin siinä sitten vain kävi, että näytän mielestäni elämäni ensimmäistä kertaa oikeasti siedettävältä makkaroineen päivineen. Kannan arpenikin ylpeydellä, sillä kehoni sai aikaan jotain niin upeeta.”

” Itse kärsin kovista itsetunto ongelmista, ja vaikka tiedostin kropan muutokset pitäessäni positiivista raskaustestiä kädessäni, en uskonut silti että asian kanssa on näin paha olla. Jokainen aamu alkaa itkemisellä kun näyttää valaalta kaikissa vaatteissa, ja harvoin tulee vapaapäivinä lähettyä kotoota,  ettei tartte pukea. Maha on kiintee ja siro suoraan eteenpäin, mutta oon ainut ihminen, joka näkee itteni lihavana, ällöttävänä ja aivan liian suurena. Päivästä toiseen on selviytymistä, jonka jaksaa vaan vauvan takia!”

Eikä muutokset lopu raskauksiin vaan jatkuu läpi aikuisuuden vanhuuteen saakka. Ikä muuttaa kehoa, painon vaihtelu ja se miten pidämme itsestämme huolta. Keho voi muuttua odottamattomalla tavalla myös sairauden takia. Itseluottamus joutuu silloin koville ja muutoksiin tottuminen voi viedä aikaa.

”Kipuoireyhtymä rajoittaa mun liikkumista huomattavasti, eikä laihduttaminen ole onnistunut. Myönnän, että pahimpien masennusoireiden iskiessä lohdutan itseäni välillä herkuilla. Kipuoireyhtymään sairastumisen jälkeen painoni on noussut yhteensä yli 30kg, alipainoisesta ylipainoiseen. Viime kesänä painoni nousi vain parissa kuukaudessa 15kg, josta johtuen mulla on paljon "raskausarpia". Ihoni on todella vaalea, joten arvet erottuvat selvästi. Uuteen kroppaan on ollut vaikea tottua.”

Meidän jokaisen on tärkeää oppia katsomaan omaa kuvaamme lempeämmin. Silloin kaikki nämä muutokset on helpompi hyväksyä. Vaikka se hyväksyminen vaatisi vuosien pureskelua, se kannattaa. Joskus hyväksymistä ja oman kehon rakastamista voi opettaa oma ihana kumppani.

” Yritän olla itselleni armollinen, ja päätinkin pari kuukautta sitten lakata haukkumasta itseäni ja vartaloani. Päätös ei ole ollut helppo pitää, mutta sen avulla itsetuntoni on oikeasti noussut jonkun verran. Tässä mua auttaa tosi paljon myös poikaystäväni, joka päivittäin kehuu ulkonäköäni, vaikken olisi jaksanut käydä moneen päivään suihkussa tai edes katsoa peiliin. Olen tajunnut, ettei kauneus oikeasti riipu siitä minkä kokoinen tai näköinen ihminen on. Kun joku on ystävällinen, ihana ja rakastettava persoona, hänet myös näkee kauniina.”

Niin minä, kuin nämä upeat naiset haluamme toivottaa jokaiselle naiselle ihanaa kesää. Jospa tämä kesä olisi sellainen, että voisit uida kuin lapsena leikkien ja nauraen. Saisit olla lastesi kanssa nauttimassa auringon helliessä ihoa ja mielen hymyillessä rohkeudellesi. Joten lähde rohkeasti rannalle ja nauti elostasi sinä upea nainen! Me tuemme sinua!

” Juuri tänään päätin, että minähän nautin kesästä just niin kuin haluan ja just semmosena kuin olen, arpineni, makkaroineni ja muhkuroineni! Odotan kolmatta lastani, kaikki neljän vuoden sisään ja näkyyhän se kropassa, mutta antaa näkyä.”

” Kantasivat ylpeästi sen oman ruhonsa ihmisten ilmoilla ja kyylääjille näyttäsivät keskisormea!”

” Olen tajunnut, ettei kauneus oikeasti riipu siitä minkä kokoinen tai näköinen ihminen on. Kun joku on ystävällinen, ihana ja rakastettava persoona, hänet myös näkee kauniina.”

<3 <3 <3 <3

You may also like
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
tammikuu 9, 2019
Lifestyle
Meidän kesä <3
elokuu 17, 2018
Hyvinvointi
Karvakriisi
toukokuu 25, 2018
Uncategorized

Kuukautisten vaiettu voima

Vuosisatoja ajateltiin, että nainen on viettelijätär. Naisen mukana tuli synti. Kuukautiset ja synnytys tekivät naisen seksuaalisuudesta mystistä, epäilyttävää. Kuukautisista onkin tehty meille länsimaalaisille naisille riesa, johon liittyy ikäviä oireita ja peittelyä, jopa häpeää. Osa naisista vihaa omia kuukautisiaan.

Mitä jos kuukautiset olisivat naisen seksuaalisuuden ja luonnon voimannäyte? Osaisimmeko silloin suhtautua niihin eri tavalla. Osaisimmeko jopa riemuita, tuntea voima ja ajatella rakastavasti kuukautisista. Kuukautiset voi nähdä myös puhdistavana ja uudistavana ajanjaksona.

Minua ärsyttää, että kuukautisista on yritetty tehdä kaikin tavoin mahdollisimman huomaamattomat. Ne eivät saa näkyä tai kuulua. Kuukautisten voima piilotetaan sulassa sovussa. Toisaalta minun kouluaikana ne olivat ainoa asia, mitä meille tytöille kerrottiin, kun oli seksuaalikasvatusta.

Kuukautissuojamainoksissa  ydin on valkoisissa housuissa, joissa ei näy tahroja. Samalla kuukautisten kehollisuus jää tahrojen pelon varjoon. Miksi verestä on tehty niin tabu? Nuo mainokset vaikuttavat minuunkin, mutta miten ne vaikuttavat nuoriin tyttöihin. Ne luovat turhaa pelkoa ja mahdollista häpeää ”paljastumisesta”. Se on väärin! Itse muistutan nuoria siitä, että vahinkoja sattuu eikä se ole vaarallista.

Itselleni kävi reilut viisi vuotta sitten vähän nolosti, kun olin Italiassa lomalla. Olin ennakkoluulottomasti ottanut kuukautiskupin käyttööni ensimmäistä kertaan, ja suoraan reissulle. Olin ystäväni kanssa turistikaupassa Napolissa ja tunsin, että nyt vuotaa ohi. Takeltelin miesmyyjälle, että pitää päästä vessaan.

Vessa oli vanha. Kuppi oli täysi ja tyhjensin sen lennokkaasti pönttöön. Paperia ei ollut ja minulla oli vain yksi nenäliina. Ja sitten tajusin, ettei vessa toimi. Pönttö näytti siltä kuin joku olisi teurastettu. Luikin kauppaan takaisin ja sanoin kaverilleni, että meidän olisi syytä lähteä. Ulkona nauroimme kippurassa, emmekä siihen kauppaan enää palanneet, vaikka myyjä olikin söpö.

Voiko piilottelun syy olla vieläkin miesten pelko vuotavaa naista kohtaan? Tiesittekö, että vuotavat naiset ovat joutuneet eristyksiin kylän yhteisöstä esimerkiksi Intiassa? On myös ajateltu, että vuotava nainen on demoni. Eikä tuo ajatus ole kovin kaukana nykyisinkään. Donald Trump sanoi käynnissä olevan presidenttikampanjansa aikana Fox News:n toimittajasta Megyn Kellystä, että tämä vuotaa ties mistä paikoista. Syy solvaukseen oli ärsyyntyminen Kellyn tiukkoihin kysymyksiin haastattelun aikana.

Naureskelin juuri murulle, kun hän ihmetteli, miksi olin niin ärhäkkänä. Muru kyllä tiesi, että minulla oli juuri alkaneet menkat ja hän tietää, että silloin olen herkempi ärsyyntymään. Silti ymmärrys mielialan heittelyille löytyi vasta, kun muistutin syistä. Jos muru ja muutkin miehet olisivat tietoisempia kuukautisten vaikutuksista, naisetkin hyötyisivät siitä. Tällä en tarkoita iän ikuisia ”taas ne kiukkupäivät” -kommentteja, vaan aitoa halua ymmärtää ja kunnioittaa naisia. Jalkahieronta voi tehdä kuukautisten aikaan ihmeitä naiselle.

Kun aloimme toivoa toista lastamme pääsin aikuisiällä nauttimaan kehoni voimasta. Se yllätti minut. Ei ollut enää vieraita hormoneja, oli vain minun hormonini. Huomasin miten seksuaalinen haluni kasvoi kuukautiskierron mukana ovulaation lähestyessä. Ja miten kuukautisten lähestyessä olin miltei välinpitämätön seksin suhteen. Mutta samaan aikaan sain hullun himon siivota vessan ja saada keskeneräisiä asioita valmiiksi. Uusi kierto tuntui konkreettisesti uudelta alulta.

Kehoni reaktioiden seuraaminen avasi silmiäni. Miten paljon vaihtelua ja eri vaiheita kehoni kävi läpi yhden kuukauden aikana. Kuukaudet myös erosivat toisistaan, mikä oli minulle uutta. Kokemus myös teki todelliseksi sen, miten ihmeellinen naisen keho on. Minulla oli ollut aiemmin hormonikierukka, jonka vuoksi menkat jäivät pois. Keho tuntui luonnollisessa tilassaan terveeltä ja toimivalta.

Minun ja murun suhde myös muuttui. Tuntui kuin rakkaudellinen suhteeni murun kanssa olisi alkanut elämään kehoni rytmiä. Välillä muru oli melkein hämmentynyt vimmastani sulkea hänet makuuhuoneeseen tai voimasta, millä työnsi vanhaa pois ja loin uutta tilalle. Olin luovempi ja vahvempi kuin aiemmin! Voima tuntui myös henkisenä voimana.

Keskustelin kerran minua reilusti vanhemman naisen kanssa, kun odotin kuopustamme. Puhuimme raskaudestani ja mainitsin, että on niin ihanaa, kun ei ole menkkojakaan. Hän sanoi minulle: ”Sinä ymmärrät vasta kuukautisten loputtua, miten tärkeät ne olivat sinulle. Kuukautisia tulee ikävä.” Jospa opettelisimme olemaan ylpeämpiä naiseutemme yhdestä ihmeellisyydestä, kuukautisista, jo silloin kun meillä vielä on ne?

Kun me osaamme olla ylpeitä, oppivat tulevat sukupolvet olemaan ylpeitä kuukautisistaan. Äitini onnitteli ja halasi minua, kun minulla alkoi kuukautiset 11-vuotiaana. Se oli vahva viesti siitä, että naiseksi tulo on upea juttu! <3

You may also like
Lifestyle, Seksuaalisuus
Viaton seksikissa
toukokuu 15, 2019
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Lifestyle
Puhu muru on podcast miesten salaisuuksista
maaliskuu 10, 2019
Uncategorized

Minäkin olen tärkeä osa 2 – kampaajalla muutun taas kuningattareksi

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Olin kaksi viikko sitten kampaajalla. Rakastan kampaajalla käyntiä. Se on minulle tärkeää hemmottelua ja itsestä huolenpitoa arjen hulinan keskellä. Opin kampaajalla käynnin äidiltäni jo lapsena. Hänelle oli tärkeää päästä kampaajalle ja siihen liittyi jotain sellaista, mitä pieni tyttö ihaili. Äiti tuli aina kotiin niin hymyilevänä ja iloisena.

 

Poikani synnyttyä tajusin paremmin, miksi äidit aina hehkuttavat kampaajalla käynneistään toisilleen. Kampaajalla käynti antoi minulle kaksi tuntia aikaa hengähtää, lukea naisten lehtiä ja jutella ystävän kanssa. Ja kun lähden, tukka on hyvin ja olo on uudesti syntynyt.  Olin jollain tavalla enemmän taas minä, enkä vain äiti. Uskalsin katsoa taas peiliin, enkä nähnyt vain likaista tukkaa ja tummia silmänalusia.

 

Vuosien varrella olen käynyt kampaajalla eikä se aina ole ollut rentoutumista. Joskus olen tullut itku kurkussa takaisin kotiin. Tukkani on ollut joskus vihertävä, kerran harmaa ja se on poltettu pilalle. Onneksi nuo vuodet ovat takana. Silloin olin niin nuori, etten uskaltanut sanoa kampaajalle, mitä toivoin. Olin vain hiljaa ja nielin pettymykseni. Rentouduinko? No en todellakaan.

 

Hyvän kampaajan löytäminen on kuin löytäisi uuden ystävän. Se ei ole helppoa. Minä löysin sattumalta uuden hyvän kampaajan ”hovikampaajani” jäätyä äitiyslomalle. Ensimmäisellä kerralla jännitti istua Piian tuoliin, mutta lopputulos oli mahtava. Olin niin innoissani ja onnellinen. Tiesin löytäneeni uuden ystävän. Luottamus löytyi väliltämme pikku hiljaa. Hän ymmärsi, mitä toivoin ja antoi päättää. Paikka oli ihana, rauhallinen ja viihtyisä. Oli hyvää kahvia, musaa ja herkkuja. Jäin odottamaan ensimmäisen kerran jälkeen jo seuraavaa käyntiä.

 

 

Kampaajan kanssa onkin tärkeää, että luottamus saa syntyä rauhassa. Ensimmäisellä kerralla kannattaa olla esimerkiksi kuva mukana. Päälle kannattaa laittaa lempivaatteet, jotta kampaaja näkee sinun oman tyylisi. Kaikki mikä tulee mieleen, kannattaa sanoa ja aina kannattaa kysyä, jos jokin asia vaivaa.

 

Hyvä fiilis syntyy monista asioista. Totta kai kampaajan taidot ovat tärkeät, mutta myös tapa olla ja ajatella maailmasta. Mistä ihmeestä puhuisin, jos ajattelisimme kaikesta aivan eri tavalla? Yhteiset näkemykset lisäävät myös luottamusta. Piia osasi heti kysellä oikeita kysymyksiä ja vaati minua kertomaan toiveeni. Hän osasi antaa tilaa. Puhuimme hiusten lisäksi perheasiat, vaatehankinnat ja tyttöjenillat läpi. Ehkä menisimme joku kerta nauttimaan kuoharilasilliset perjantain viimeisen ajan jälkeen.

 

Halusin dokumentoida käynnin, jotta tekin lukijat näkisitte, mitä tapahtui. Toivon paljon vaaleita raitoja ja hyvää leikkausta. Tykkään siitä, että tukassani on useita vaalean sävyjä. Kokeilimme myös vaaleille hiuksille sopivaa Olaplex-hoitoa, mitä ystäväni oli suositellut.

 

Oli jännä nähdä, miten ”uusi tukka” muutti koko ilmettäni. Se myös tuntuu erilaiselta ja uusi Olaplex-hoito teki hiuksista heti jotenkin paksumman oloiset.  Sävy oli hyvä, luonnollinen ja sopii ihonväriini. Tykkään aavistuksen kylmästä vaalean sävystä. Piia laittoi siihen hyvä pohjan, koska olimme seuraavana päivänä lähdössä Tampereelle humputtelemaan. Halusin olla reissussa kauniina ja ilman turhaa tukkapaniikkia.

 

 

Saatan huomata kampaajan käyntien välillä, että tukkani on ollut viikon löysällä nutturalla vain koska, en ehdi tehdä itselleni mitään. Kampaajalla käynnin jälkeen haluan pitää hiuksia auki ja huomaan, miten hyvä olo itsestä huolehtimisesta tuleekaan. Oli niin kiva ottaa itsestä kuviakin!  

 

Ensi kerralla kun sinulla on sopivasti muutama ylimääräinen lantti taskussa, panosta se itseesi. Hemmottele itseäsi ostamalla joku ihana palvelu, mikä rentouttaa ja tekee olon hyväksi. Jokainen äiti on hemmottelunsa ansainnut ja oman elämänsä kuningatar. <3

 

*Suurkiitokset vielä uusi hovikampaamoni Salon Helin by Piia. Jos haluat Piian asiakkaaksi löydät tämän ihanan kampaamon Helsingistä Töölön sydämestä. Heitä suosittelen ilolla kaikille niin aikuisille kuin lapsillekin. Meidän lapsetkin käyvät Piialla.

You may also like
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
tammikuu 9, 2019
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
kesäkuu 3, 2018
Perhe
Millaisena äitinä sinut muistetaan
toukokuu 11, 2018
Close