Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Uncategorized

Muuta kesäloma riitely rakkaudeksi

Kesäkuussa pikku hiljaa koko perhe murua lukuun ottamatta aloitti lomailun. Päivät kuluivat vauhdilla ja olemme tehneet myös muutaman retken. Heinäkuun lähestyessä alamme kaikki jo odottamaan murun loman alkua. Ensimmäinen taka-isku oli kun loman alku siirtyi viikolla. Lapset alkoivat käydä malttamattomiksi ja minä väsyä. Ilmassa leijui hiljaa: ”Koska se pirun loma alkaa. ” Suoraan sanottuna alkoi ketuttaa.

 

Loma alkoi. Ja niin alkoi riitelykin. Lapset aloittivat aamulla kinastellen ja vuoron perään parkuen. Vuoroin minulla paloi pinna ja sitten murulla. Mutta ei sekään riittänyt, riitelimme myös keskenämme. Välillä ”kevyesti” kinaten ja toisinaan jopa huusimme. Tyttömme kysyikin ensin murulta: ”Miksi sinä isi huudat niin paljon?” Ja sitten minulta: ”Miksi sinä äiti olet niin herkkä?”

 

Tilanne harmitti. Aivot olivat puolitehoiset ja pehmeät väsymyksestä. Kuopus on valvottanut ja kolmen kanssa yksin olo on vienyt voimia. Odotin valtavasti murun loman alkua ja lepoa. Ja piru se mitään lepoa ollut! Muru tuli ja sekoitti koko rytmin. Sen päälle piti vielä riidelläkin! Olin valmis ottamaan salaa äkkilähdön etelään aivan yksin.

 

 

Kaksi päivää tappelimme joka välissä. Miksi? Googlailin lomariitely artikkeleita mielenkiinnosta ja niitähän löytyi. Itsekin olisin niitä osannut nimetä, mutta joskus on hyvä lukea muiden neuvoja. Väsymys on yleinen riidan aihe lomilla ja minä olin keskittynyt vellomaan vain omassa väsymyksessäni. Oletukset ja puhumattomat odotukset nousevat myös riidan aiheiden kärkikahinoihin. Sopii meidänkin tilanteeseen.

 

Pieni häpeänpuna nousi poskilleni, kun aloin tajuamaan miten lapsellisesti käyttäydyin. Ei sekään vielä silti auttanut. Muru sanoi erään riidan päätteeksi: ”Anna minunkin olla väsynyt.” Olin ihan raivona, mutta tajusin silti olevani varsin itsekäs. Tanssin intohimoisesti vain oman väsymykseni kanssa.

 

Illalla muru tuli pyytämään anteeksi sanomisiaan ja minä sain kakistettua ulos, että sinäkin saat olla väsynyt. Me molemmat olimme väsyneitä. Sen ääneen sanominen auttoi. Takana on ollut rankka vuosi. Kolmannen lapsen vauva vuosi ja vaikka olin kotona, me molemmat teimme silti töitä. Välillä rahahuolet ovat painaneet harmaita pilviä yllemme ja vyötä on kiristelty. Hoitoapua ei ole ollut liiaksi ja keväällä lapsetkin sairastelivat enemmän. Ei mikään ihme, että olemme väsyneitä!

 

 

Odotimme molemmat lepohetkiä niin kovasti, mutta emme silti puhuneet siitä toisillemme. Me oletimme vain toisen tietävän sekä ymmärtävän. Totuus on kuitenkin se, että pitää puhua ja kolmen lapsen kanssa lepohetkiä pitää järjestää. Ne pitää sopia, vuorotella ja pyytää vielä ulkopuolista apuakin. Päätimme muuttaa ”riitelyloman” oikeaksi lomaksi.

 

Aamuisin muru on antanut minun nukkua, sillä hoidan pääosin yöheräilyt sillä jatkan vielä imetystä. Silti yritän välillä antaa murunkin nukkua pidempään. Aamun pidemmät unet vaikuttavat heti mielialaan. Päivällä on pakko alkaa jakaantua eikä mennä aina yhdessä, jotta saa levättyä. Meillä on kolme lasta ikäjakaumalla 1-vuotiaasta 9-vuotiaaseen. Silloin pitää myös miettiä toden teolla mitä voi tehdä ja miten rytmittää päivä.

 

Päätimme myös lähteä kaupungista mummolaan, jossa elämä on rauhallisempaa. Lapset vain ulos pihalle ja trampoliinille. Välillä pyöräilyä, uimaan tai serkuille kyläilemään. Apuna on mummo, pappa ja välillä isomammakin. Kuopuskin tuntuu nukkuvan pidemmät päiväunet ja yöt paremmin mummolassa. Omakotitalo antaa myös tilaa olla välillä yksin ja ottaa vaikka päiväunet kahden murun kanssa, jos mummo vahtii lapsia.

 

Loputon oletuksien viidakko on pakko selvittää ja olemme puhuneet, puhuneet ja puhuneet mitä haluamme tehdä. Mihin rahat riittävät. Ja mikä oikeasti on meille tärkeää. Mitkä asiat ovat lapsille tärkeitä. Mitä parisuhteemme tarvitsee ja mitä me itse tarvitsemme. Se on auttanut ja tietty kireys on alkanut helpottaa. Selkeästi meille sopii, että loman alussa otetaan ihan rauhassa ja totutella lomaan ennen kuin säntäämme kaiken maailman rientoihin.

 

Emme lähde tänäkään vuonna ulkomaille, ehkä emme edes vuokraa mökkiä mutta syömme paljon mansikoita, herneitä, olemme yhdessä ja nautimme. Lapset haluavat kaikkea, mutta minusta tuntuu, että hauskinta niiden mielestä on kastella aurinkoa ottavat äiti kylmällä vesisuihkulla. Sen he muistavat lopun ikäänsä! Ihan sairaan halpaa huvia!

 

 

Ja mitä muruun, minuun ja rakkauteen tulee on toive olla yksi yö kahden. En tiedä tanssimmeko taas villisti yökerhossa, lähdemmekö minikaupunkilomalle, olemmeko vain kotona alasti vai lähdemmekö metsään patikoimaan. Ei sillä ole edes väliä. Haluan vain saada aidosti murun itselleni, katsoa häntä syvälle silmiin, kuulla jokaisen lauseen loppuun ja uppoutua rakkauteen. Höpöttää niin kauan, että yö pimenee ja aamu taas valkenee. Maistaa viinin murun huulilta ja nukahtaa hänen syliinsä.

 

Yksi yö kahden tekee ihmeitä pienten lasten vanhemmille. Onko se sinunkin toiveesi? Sano se kumppanillesi. Kerro, mitä haluaisit tehdä. Yrittäkää järjestää lapset hoitoon ja olla kahden. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta vaivan näkö kannattaa. Hymyilevät vanhemmat ovat lasten kesälomamuistojen aatelia. <3

You may also like
Hyvinvointi
Tie nautintoon parisuhteessa
joulukuu 21, 2018
Perhe
Mistä kaikesta jouluna voi riidellä
joulukuu 19, 2018
Hyvinvointi
Kuule minut rakas
lokakuu 7, 2018
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 12

Kirjoitukset jäivät taaksemme ja elämä oli edessä. Vapauden hetki kuulostaa hohdokkaalta, mutta ei se ole aina sitä. Marja ja Sami pitivät molemmat välivuoden, jonka aikana kyyneliä ei säästelty. Marjan ja Samin seksisuhde jatkuu ensi kerralla Samin Havaintoja parisuhteesta -blogissa.

 

Marja: Oliko sulla selkeet suunnitelmat kirjoitusten jälkeen?

 

Sami: Ei mulla ole oikein koskaan ollut mitään selviä suunnitelmia. Mua kiinnosti tiedostusoppi ja sosiologia. Eniten mä halusin päästä muuttamaan omilleni. Haaveena oli tuolloinkin Tampere, mutta Jyväskylä olisi ollut yhtä hyvä. Musta tuntui jo varmaan ennen lukiota, että 5000 asukkaan kylä, jossa asuin, oli minulle aivan liian pieni. En mä ekana kesänä käynyt pääsykokeissa. Mä menin syksyllä Jyväskylän avoimeen yliopistoon opiskelemaan tiedostusoppia ja jätin sen sitten kesken, kun tammikuussa menin armeijaan.

 

Sami: Mitä sä ajattelit lukion jälkeisestä elämästä? Päädyitkö opiskelemaan heti sitä, mitä halusitkin opiskella?

 

Marja: Se oli mulle etsikko aikaa. Kirjoitukset ja etenkin tulokset olivat niin iso pettymys, että hautasin jollain tasolla unelmani. Tuntui, ettei musta taida olla mihinkään. Eikä kukaan oikeen tajunnut mun pahaa oloa kun peitin sen tekemällä mallin hommia ja muita "hohdokkaita" juttuja. Päätin mennä kuitenkin kokeilemaan "harrastuksena" kasvatustietä Tampereen avoimeen yliopistoon. Olin aivan innoissani! Silti en uskaltanut haaveilla yliopistoon pääsystä ja hain opiskelemaan lähihoitajaksi. Koulun alettua se tuntui alusta asti mulle väärältä. Mutta sitten syksyn vaihduttua talveksi elämä heitti ympäri ja koulukin jäi kesken. Moni asia muuttui lyhyessä ajassa.

 

Marja: Miltä susta sitten tuntui muuttaa pois kotoa? Nautitko vapaudesta vai tuliko ikävä kotiin? Seurustelitko muuten silloin?

 

Sami: Mä muutin Tamperelle heti armeijan jälkeen. Olin armeijassa Mikkelissä sen lyhyimmän ajan, mikä oli pakko olla. Se oli tuolloin vuonna 1996 yhdeksän kuukautta, Mä muistan, kun komppanjan päällikkö kysyi ensimmäisellä viikolla minulta toiveita armeijan suhteen. Sanoin, että haluan olla sen verran, kun on pakko. Muistan sen katseen, jonka sain. Siskoni opiskeli tuolloin Tampereella ja hän oli muuttamassa silloisen poikakaverinsa kanssa yhteen. Hän soitti minulle päivä sen jälkeen, kun olin päässyt pois armeijasta, että haluaisinko muuttaa hänen kämppäänsä Tampereen keskustaan. Olin aivan fiiliksissä ja kun se vielä kävi vuokraemännälle, niin muutto toteutui viikossa.

 

Mä en muista, että olisin koskaan ollut siihen mennessä niin onnellinen elämässäni. Mun tyttöystävä opiskeli tuolloin Tampereen Yliopistosssa, joten pääsin samaan kaupunkiin. Se vapauden tunne, kun laittoi oven kiinni perässään ja sai ostaa kaupasta mitä tahtoi. Tyttöystäväni asui vajaan kilometrin päässä ja kaupunki oli auki kahdelle rakastavaiselle. Vasta muuton jälkeen sitä alkoi miettiä, että mitähän sitä pitäisi alkaa uudessa kotikaupungissa tekemään, muuta kuin nauttimaan vapaudesta ja rakastamaan.

 

Sami: Mikä sai sinun elämäsi kääntymään ympäri? Mitä sinulle tapahtui sen jälkeen, kun tajusit, että olet aivan väärässä koulussa?

 

Marja: Pinnan alla oli kuplinut jo pitkään. Olin ollut reilut neljä vuotta poikaystäväni kanssa, menimme kihloihin kirjoitusten jälkeen ja asuimme yhdessä. Viimeinen vuosi oli ollut vaikea ja minä kaipasin vapautta. Tappelimme paljon ja tylsyys nakersi suhdettamme. Emme osanneet puhua. Silti samaan aikaan haaveilin jopa vauvasta. Aloimme syksyllä pohtimaan asunnon ostoa ja löysimmekin hyvän. Juuri ennen paperien kirjoittamista tajusin, että tulisin tekemään elämäni virheen. Minun oli pakko lähteä nyt, ennen omaa asuntoa, naimisiin menoa ja vauvaa. Ahdistus oli kasvanut salakavalasti sisälläni ja yksi kaunis päivä en enää kestänyt. Olin yrittänyt puhua, mutta asiat eivät auenneet enkä osannut hakea mistään apua. Kaikki vaan hokivat poikaystäväni olevan "täydellinen mies".

 

Soitin hyvälle ystävälleni kesken koulupäivän ja kerroin, että tänään lähden. Itkin, tärisin ja olin peloissani. Ystävä lohdutti ja tarjosi tupakkaa. Hain kotoamme vain urheilukassillisen vaatteita ja jätin kihlasormuksen pöydälle poikaystäväni ollessa töissä. En voinnut kohdata häntä. En uskaltanut puhua edes äidilleni. Vain ystäväni tiesi minne menin. Olo oli lohduton, kun astuin junaan Tampereen rautatieasemalla. Siinä rytäkässä koulun lopettaminen oli vain helpotus. Kai menin sinne enemmän ollakseni muille mieliksi.

 

Marja: Rakastuit vapauteen, mutta mitä se teki parisuhteellesi? Olitko jo valmis leikkimään kotia?

 

Sami: Mä olin valmis leikkimään kaikkia muita leikkejä kuin kotia. Mun parisuhde alkoi saada outoja piirteitä. Mä olin niin hurmioitunut omaan vuorakämppääni ja vapauteeni, että en halunnut viettää öitä tyttöystäväni luona enkä halunnut, että hän viettää öitä minun luonani. Halusin olla yksin. En ollut oikein koskaan ennen saanut olla. Minun ei tarvinnut huolehtia kenestäkään ja tarkkailla koko ajan jotain merkkejä, Mun eka vuosi Tampereella oli ehkä koko tähän astisen elämäni tärkein vuosi. Mä itsenäistyin ja aloin kaivella esiin sitä Samia, joka minusta oli myöhemmin tuleva. Sen hinta oli nuoruuden rakkauden rikkoutuminen, mutta sain sen tilalle paljon enemmän.

 

Mä asuin Tampereella vajaan vuoden. Mä hain opiskelemaan Tampereen yliopistoon sosiologiaa, mutta en päässyt, mutta pääsin Jyväskylän ammattikorkeakouluun ja lähdin syksyllä sinne. Siinä ei montaa päivää kulunut, kun löysin koulusta nuoren naisen, johon rakastuin. Olin silloin vielä löyhästi yhdessä  Tampereella asuvan tyttöystäväni kanssa. Muistan, kun matkustin eräs viikonloppu hänen luoksensa lopettamaan suhdetta, koska olin rakastunut toiseen.

 

Luin junassa Hermann Hessen Arosutta. Vähän ennen Tampereen asemaa kirjoitin kirjan viimeiselle tyhjälle sivulle tarinan rakkaudesta, joka päättyy. Luin sen ääneen tyttöystävälleni, jota menin jättämään. Takaisin Jyväskylään tultuani, menin suoraan nuoren naisen luokse, johon olin rakastunut ja sanoin hänelle itsevarmuutta puhkuen silloisen lempibändini CMX:n sanoin, että olen sinun jos tahdot niin. Hän tahtoi kolmeksi vuodeksi eteenpäin.

 

Sami: Ero on aina kipeä asia. Joskus pitää tehdä asioita, jotka sattuvat vielä pitkään. Koitko eron jälkeen pitkään syyllisyyttä? Menetit erossa paljon, mutta kerro, että mitä sait sen tilalle?

 

Marja: Sä osuit naulan kantaan. Syyllisyys suorastaan poltti mun sisuskaluja ja siihen lisättiin vaan lisää kierroksia mun nuollessa haavoja. Mun poikaystävä, josta tuli entinen, meni ihan raiteiltaan monessakin mielessä. Hän konttasi perässäni ulvoen räkäposkella ja puhui itsemurhasta. Oli kamalaa nähdä hänet niin huonossa jamassa, välitin hänestä valtavasti. En tiennyt, mitä olisin voinut enää tehdä. Tiesin, että olin jättänyt hänet todella rumasti ja olen siitä pahoillani jollain tavalla edelleen. En muutakaan silloin voinut, en osannut muuta. Oma äitini ja muu perheeni ei ymmärtänyt yhtään, miten saatoin jättää "unelma vävyn". Olin jotenkin aivan yksin, koska en halunnut nähdä perhettänikään syytösten takia.

 

Se mitä sain oli jotain, mikä vaikuttaa minussa edelleen. Jouduin katsomaan peiliin, seisomaan täysin omilla jaloillani ilman äitiä, koripalloa tai poikaystävää. Olin vieraalla paikkakunnalla rahat vähissä ja ilman töitä. Piti kääriä hihat ja etsiä oma paikkansa. Löysin nopeasti mielenkiintoisen työn, vapaus maistui hyvältä, vaikka yksinäisyys oli uutta ja tuntui välillä todella pahalle. Löysin oman voimani, sellaisen alkuvoiman jolla pärjää elämässä. Ja sitten kun olin surrut ja koonnut itseäni aloin pikku hiljaa nauttia elämän iloista ja sinkkuelämästä.

 

Me emme tienneet kirjoitusten jälkeen, mitä olisi tulossa. Sami muutti onnensa kukkuloilla Tampereelle intin jälkeen ja Marja suri pieleen menneitä kirjoituksiaan. Muutto omaan kotiin sai Samissa aikaan vahvan itsenäistymisen, jonka edessä nuoruuden rakkauskin taipui. Marja taas teki päätöksensä ja siitä alkoi uusi itseensä tutustuminen. Ero vavisuttaa ihmisen perustuksia, mutta luo mahdollisuuden myös tarkastella niitä. Yksin jääminen on paikka, jolloin voi aloittaa asioita alusta ja summata mennyttä elämää. Kaiken sen surun, ahdistuksen jälkeen tulee päivä, jolloin aurinko taas paistaa.

You may also like
Hyvinvointi
Kuule minut rakas
lokakuu 7, 2018
Lifestyle
Kaipuun väri on sininen vie omien haavojen äärelle + KIRJA-ARVONTA
syyskuu 20, 2018
Hyvinvointi
Raaka vai kypsä omena poimittavaksi
syyskuu 9, 2018
Uncategorized

Kaapista ulostulo -kirje

Taisitkin jo arvata muru

Pikku hiljaa meillä alkaa olla yhteisiä vuosia takana. Suhteemme on edennyt nopeasti, me aloitimme kaksistaan mutta jo kolmansien treffien jälkeen olimme lapsiperhe. Tutustuit heti poikaani, meidän poikaamme. Ei mennyt kuin muuttama kuukausi ja asuimme jo yhdessä. Ja siitä kahden vuoden kuluttua syntyi tyttäremme ja muutaman vuoden päästä kuopuksemme. Olemme silti ehtineet tutustua toisiimme ja lapsetkin jo tuntevat termin mummolaan hoitoon mennessään ”äiti ja isi hoitavat rakkauttaan kahdestaan”.

Suhteemme on perustunut vahvaan yhteyteen, rakkauteen ja ystävyyteen. Tuntui heti alussa, että tuntisimme toisemme. Fyysinen yhteys kasvoi ja kehittyi, kehittyy edelleen välillemme. Tuntuu, että pikkulapsivaihe on yhtä muutosta. Olen hirmuisen onnellinen, että olemme nyt entistä tiiviimpi pari myös fyysisesti. Matka halujemme alkulähteille on pitkä mutta nautinnollinen. Sinun kanssa sitä on turvallista käydä.

Yhdessä olemme avanneet ovia, mitkä ovat olleet kiinni seksuaalisuudessamme. Luottamus on kasvanut koko ajan ja siksi nyt kirjoitan sinulle rakkaani tätä kirjettä. Tiedätkin jo, että minulle on usein vaikeimmat asiat helpompi ilmaista kirjoittamalla. Olet saanut minulta ennenkin kirjeitä, joissa avaan tunteitani. Silti minua jännittää.

Olen pohtinut itsekseni vuosien varrella paljon pidänkö vain miehistä vai onko minussa jotain, mikä haluaa ja vetää minua myös toisten naisten luo. Teinisuutelut muiden tyttökavereiden ovat vielä viatonta leikkiä. Tiedät hyvin tarinan siitä, kun vuosia sitten suutelin yökerhossa tuntematonta nuorta naista ja kiihotuin siitä sanoin kuvaamattoman paljon. Muistan edelleen miltä se tuntui, miten näin eroottisia unia tapahtumasta kauan jälkikäteenkin. Ja kuinka monta kertaa mietin, miten tilanne olisi jatkunut ellei naisen poikaystävä olisi repinyt naista kotiin mustasukkaisuuden vallassa.

Aina en ole itsellenikään myöntänyt pohdintaani. Luulen, että kun parikymppisenä kävin yhdessä vaiheessa Helsingin yöelämässä pääasiassa homobaareissa se ei johtunut halustani olla rauhassa miesten lähentelyistä vaan kiinnostuksestani naisiin. Miksi ihmeessä eksyinkin yksin SETA:n sen aikaisiin naisten iltoihin entiseen DTM:n yökerhoon. Ja siellä kuin vahingossa löysin itsesi jälleen suutelemassa naista… Silloin tutkimusmatkani tyssäsi sen aikaiseen avopuolisoon ja hänen mustasukkaisuuteensa. Annoin asian olla, mutta vain julkisesti. Mielessäni asia oli ja nuo baarireissut ovat mielessäni edelleen.

 Haluaisin kertoa sinulle rakkaani, että haluaisin tutkia kiinnostustani naisiin syvemmin. Se, että katselen kauniita naisia kadulla ja muistelen menneitä ei riitä enää. Minua on jäänyt vaivaamaan, miltä naisen kosketus tuntuisi ja miltä tuntuisi koskettaa naista. Haluaisin kokea sen vielä, vaikka me olemme jo naimisissa. Haluaisin kokea sen kahden, jonkun ihanan naisen kanssa joka osaisi opettaa minua hellästi tuossa uudessa maailmassa.

Rakkaus sinua kohtaan ei ole näistä tuntemuksista huolimatta muuttunut. Haluni sinua kohtaan on edelleen sama, en voisi luopua sinusta mieheni. En olekaan lesbo. Minusta tuntuu, että olen bi-seksuaali. En haluaisi aloittaa suhdetta naisen kanssa, vaan saada kokemuksen olla naisen kanssa, jotten kiikkustuolissa muistele menneitä mahdollisuuksia vaan koettuja nautintoja. 

 Uskon, että me yhdessä voimme tämänkin selvittää. Toivoisin, että olisit tukenani. Halusin jakaa ja vihdoin uskalsin jakaa tämänkin salaisuuteni kanssani. Laitetaan lapset hoitoon, juodaan viiniä ja jutellaan tästä rakkaani kun olet miettinyt sitä hetken. Hoidetaan yhdessä meidän rakkauttamme.

*Tämä kirje on osittain totta ja osittain fiktiota. Tein sen ollessani 2013-2014 Sexpo-säätiön seksuaalineuvoja koulutuksessa ja nyt vain päivitin kirjeen. "Kaapista ulostulo -kirje" oli kotitehtävämme, joka herätti minussa paljon ajatuksia. Se myös muutti ajatteluani ja puhuimme aiheesta paljon murun kanssa kotonakin.

Helsinki Pride -viikkoa on vietetty koko kulunut viikko, jossa seksuaali- ja sukupuoli vähemmistöjen ihmisoikeuksia ja kulttuuria tuodaan esille. Rakkaus on ihmisoikeus, joka kuuluu kaikille. Minä ja sinä voimme omilla teoillamme auttaa sen toteutumista. Sillä vielä vuonna 2016 voi heteropari osoittaa julkisesti rakkautta, kun taas homopari miettii uskallammeko edes suudella julkisella paikalla. Aloita itsestäsi ja opeta lapsillesi erilaisuuden olevan rikkaus. Rakkaudellista Helsinki Pride -viikon viimeistä päivää kaikille!

You may also like
Hyvinvointi
Huorittelua, palkintoja ja kiusaamista
tammikuu 25, 2019
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
tammikuu 9, 2019
Hyvinvointi
Kerro kokemuksesi Iso O – harjoituskirjaan
joulukuu 30, 2018
Uncategorized

Korkeasaaressa tyttöjen kanssa

"Hei tuolla on leijona!”  huutaa joku vieras lapsi. Sen seurauksena kaikki lapset juoksevat kilpaa ikkunan luo, josta näkee leijonan häkkiin. Ei mene kauaa, kun oma 4-vuotias tyttönikin innostuu muiden lapsien kanssa eläimien bongailusta. Arvaa missä olemme? No tietenkin Helsingin Korkeasaaressa.

 

Lähdin Helsingin Korkeasaareen päiväretkelle 1-vuotiaan ja 4-vuotiaan tyttäreni kanssa esikoisemme ollessa mummolassa. Mukaan pyysin myös perhetuttumme ja korvaamattoman lastenhoito apurimme Liisan. Lisäksi rattaisiin pakattiin paljon evästä. Itselle varasin proteiinijuoman, banaania sekä karjalanpiirakkaa. Tytöille hedelmäsosepussukoita, karjalanpiirakoita, banaania, välipalakeksiä, pillimehua, rusinoita ja kaikille meille vettä. Vaihtovaatteita ja lämpimät takit pakkasin myös hoitolaukun seuraksi rattaisiin.

 

 

Valitsimme päiväksi arkipäivän ja Korkeasaareen saavuimme ennen puolta päivää. Menimme julkisilla kulkuvälineillä ja loppumatkasta kävelimme Kalasatamasta uutta Isoisänsiltaa pitkin Mustikkamaalle. Päivä oli ihanan aurinkoinen, mutta ei liian kuuma. Juuri sopiva ilma hieman tuuliseen Korkeasaareen.

 

4-vuotiaan rakensi reittiä meille omien toiveidensa mukaan. Aloitimme Kissalaaksosta, joka sai meidät aikuisetkin mietteliäiksi. ”Miksi noilla on noin pienet häkit?” kysyi tyttöni. Luimme myös yhdessä tietoiskuja eläimistä ja pohdimme eläintarhojen merkitystä eläinsuojelutyössä.

 

Vauhtia riitti päivässä, kun 4-vuotias juoksi aina uuden eläimen luokse ja 1-vuotias halusi itsepintaisesti harjoitella kävelyä tai roikkua aidassa. Niinä hetkinä huokaisin onnesta, että pyysin Liisaa mukaan. Yksin olisin ollut pulassa. Rattaat ja kantoreppu olivat myös avainasemassa.

 

Olin ajatellut etukäteen, ettemme söisi ylihinnoiteltua ruokaa Korkeasaaressa. Nälkä kuitenkin meinasi yltyä lapsilla ja etenkin minulla itselläni kiukuksi asti. Joten pysähdyimme syömään. Tarjonta oli odotetunlainen. Söimme kaksi lasten annosta, jotka olivat 8 e/kpl.  Sen päälle ostimme tytöille jäätelöä ja meille aikuisille kahvit. Ruoka ei ollut kummoista, mutta kiukku saatiin nujerrettua. Mahtavaa oli se, että ravintolan edessä oli lasten leikkipaikat ja ruuan odottelu sujui siksi mukavasti.

 

 

Eläimien lisäksi päivän suosikkipaikkoja olikin eläimien lisäksi leikkipaikka ja valtava hiekkalaatikko, joka oli muistaakseni entinen hylkeiden allas. Sinne oli laitettu rottinkimajoja, säkkituoleja ja hiekkaleluja. Tytöt olivat aivan innoissaan ja me saimme juoda kahvia rauhassa. Itsekin vierailin tyttöjen majassa ja leikkikavereita riitti tytöillä.

 

Erilaisissa häkeissä ja aitauksissa olevien eläimien lisäksi tyttöjä kiinnosti kovasti vapaasti liikkuvat riikinkukot.

 

 

Päivän kohokohta oli varmasti pienen kilpikonnan ja 4-vuotiaan tyttöni ”yhteisuinti”. Tyttöni oli akvaarion reunalla ja kilpikonna tuli katsomaan häntä. Sitten kilpikonna ui yhdessä tyttöni kävellessä vierellä useamman kerran reunaa pitkin. Se oli liikuttavaa ja tyttöni muistaa tuon kyllä varmasti loppuelämänsä ajan. Siitä kerrottiin heti murullekin, kun pääsimme kotiin.

 

 

Päivän aikana näimme muun muassa karhuja, vinsenttejä, peuroja, villisikoja, kilpikonnia, punaniskakenguruita, tunturipöllön, tiikerin, leijonan sekä lumileopardin. Ainoa pettymys oli, että apinalinnassa ei ollut apinoita. Kävimme myös Amazonia ja Africasia – nimisissä trooppisissa taloissa ja kanalassa.  Nähtävää oli paljon ja 4-vuotias alkoi iltapäivällä väsymään. Lähdimme ajoissa ja kotimatkakin sujui iloisissa tunnelmissa. Tyttö puhui taukoamatta pienemmän nukkuessa.

 

Suosittelen lämpimästi reissua Korkeasaareen. Karttaan kannattaa tutustua netissä heidän sivuillaan jo etukäteen, niin lasten toiveiden kuuntelu on helpompaa. Liput saa myös edullisemmin, jos ne ostaa netistä. Tällä kertaa koululaisemme ei ollut mukana, koska hän oli jo keväällä käynyt luokkansa kanssa. Koululaisille Korkeasaari on myös oiva kohde. Ja täytyy sanoa, että Korkeasaaressa Suomen ihmeellinen luonto näyttäytyy upeana. Paikka oli kaunis. <3

You may also like
Perhe
Putkiremontti tulossa – vinkkejä otetaan vastaan!
elokuu 26, 2018
Lifestyle
Meidän kesä <3
elokuu 17, 2018
Hyvinvointi
Karvakriisi
toukokuu 25, 2018
Uncategorized

Päätimme jäädä kaupunkiin –toistaiseksi

Toukokuu tuli ja meni. Päätöksen tekeminen tuntui luissa ja ytimissä. Päättäväisesti veimme muuttoa eteenpäin ja minä hoidin käytännön asioita. Olin jo soittanut päiväkotipaikan tytöllemme ja pojan uuteen kouluun. Tyttö sai paikan yhdestä maailman ihanimmista päiväkodeista. Pojan uusi opekin oli jo tiedossa, hän oli minun vanha openi. Muutto tuntui hetken niin selvältä ja oikealta.

 

Isommat lapset näyttivät omilla tavoillaan pelkonsa ja huolensa. Keskimmäinen pissaili sänkyyn vähän väliä öisin ja koululainen kiukutteli. Hän oli jopa muuttamassa naapuriin kaverinsa luokse. Vauva takertui minuun normaalia enemmän. Ehkä hän ymmärsi puheet lähtemisestä ja pelosta.

 

Epävarmuus alkoi kalvamaan mieltä kuitenkin, vaikka olimme tehneet päätöksen. Enää en nähnyt ihanaa helpompaa elämää maalla vaan liian ison talon, jota siivosin yksin uupuneena murun ollessa töissä. Muru näki itsensä väsyneenä pimeässä ajamassa kohti Karkkilaa. Olisinko yksin lasten kanssa suurimman osan ajasta, kun työmatkat veisivät isän, aviomiehen ja rakkauden?

 

Meillä kummallakin työt painottuvat pääkaupunkiseudulle. Työmatkat olivat huolemme jo alun alkaen. Ne huolettivat edelleen tai jopa enemmän. Itse olin alkanut pohtia, olinko nähnyt itseni vain kotiäitinä. Ensi vuonna minun oli kuitenkin tarkoitus palata työelämään. Miten voisin alkaa yrittäjäksi ja perustaa seksuaaliterapia vastaanoton Helsinkiin, jos asuisin Karkkilassa?

 

Samaan aikaan näin silmissäni tutun Karkkilan liikuntahallin. Siellä lapseni pääsisivät hyvien valmentajien siipien suojassa kasvamaan koripalloilijoiksi ja urheilijoiksi. He saisivat saman ilon ja rakkauden liikuntaa kohtaan kuin me saimme lapsina murun kanssa. Pelko liian totisesta ”otsa kurtussa” urheilusta jäisi Helsinkiin. Maalla jokainen lapsi on arvokas ja kentälle pääsee kaikki, jotka  haluavat pelata.

Me olimme murun kanssa jo etukäteen suunnitelleet muuton. Ennen muuttoa talo olisi kuitenkin pitänyt tyhjentää täysin, siivota putipuhtaaksi. Ja remonttikin olisi pitänyt tehdä. Itse muutto alkoi myös tuntua varsinaiselta painajaiselta. Perheeni oli asunut talossa jo 80-luvulta saakka ja talon tyhjeneminen alkoi näyttää epätodennäköiseltä aikatauluumme nähden. Oli pakko todeta, että emme voi tehdä asialle mitään. Talosta ei tulisi ikinä meidän taloa, jos perheeni tavarat jäisivät sinne pyörimään.

 

Tuntui vaikealta myöntää, että maalle muuttomme päälle alkoi kertyä harmaita pilviä. Toivoin niin monena iltana salaa sitä ihmeellistä kristallipalloa, josta olisi voinut tarkistaa, teemmekö elämämme virheen, jos muutamme. Tai vielä isomman virheen, jos jänistämme. Vai olemmeko niitä pirun jahkaajia, joilta elämä menee ohi niin kuin viimeksi pohdin?

 

Huomasin myös, että minuun vaikuttivat  eri ihmisten mielipiteet. Toiset kannustivat ihanasti muuttamaan maalle, toiset nostivat rehellisesti esiin asioita, jotka puolsivat kaupungissa asumista. Osa pelotteli tai ihmetteli suuresti, miten ihmeessä me muutamme Karkkilaan. Oli todella mielenkiintoista lukea teidän kaikkien kommentteja viestiketjusta. Miten näin jo mielessäni sen helpotuksen ja vapaan olon maalla. Tai toisaalta ahdistuksen ja yksinäisyyden omalla pihalla nököttäessä. Olen palannut lukemaan kommenttejanne monta kertaa.

Teimme päätöksen jäädä vielä Helsinkiin. Peruin päiväkotipaikan ja koulupaikan. Se tuntui melkein tappion myöntämiseltä. Nolotti ja hävetti. Esikoinen oli hyvin onnellinen meidän jäädessä. Keskimmäinen vähän ihmeissään, mutta tyytyväinen ja yöpissailut loppuivat kuin seinään. Vauva tunnusteli muiden fiiliksiä. Meille jäi vieläkin ristiriitainen olo murun kanssa. Ja haikeus. Minä olin jopa turhautunut ja toisaalta helpottunut.

 

Kun olemme käyneet Karkkilassa päätöksen teon jälkeen, on tullut outo tunne. Tunne siitä, että tänne me kuulumme. Aika ei vaan ollut vielä oikea. Siksi olemme jatkaneet muuton suunnittelua rauhallisemmalla tahdilla. Jos remontti saadaan kuntoon ja työkuviot selviävät, voipi olla, että ensi vuonna suuntaamme jo Karkkilaan. Puhtaus, rauha ja hieman lisää tilaa ovat tarpeita, jotka eivät ole hävinneet mihinkään.

Nyt kuitenkin Töölö Helsingin sydämessä on kotimme. Jos jotain opimme ja saimme arkeemme,  niin rakkautta nykyistä eloa kohtaan. Miksi emme nauttisi nyt kaupungin vilinästä, ystävistä täällä, merestä ja kesäisistä leikkipuisto hulinoista täysin rinnoin. Kyllä meidän täytyy murun kanssa varmaan käydä vielä Helsingin yöelämässä ja nauttia hiprakassa aamu auringon noususta, kun kävelemme kotiin lasten ollessa mummolassa. Se on meinaa aika ihanaa. <3

 

*Miten te jotka olette muuttaneet maalle, olette kokeneet työmatkat, jos ne ovat pitkät? Onko lukijoissa, niitä jotka asuvat Helsingissä ennen kaikkea töiden takia? Tai niitä, jotka ovat muuttaneet maalta takaisin kaupunkiin syystä tai toisesta? Kaikki kommentit ovat arvokkaita. Uskon itse siihen, että muiden kokemuksista voi itsekin oppia.

 

Kiitos jo etukäteen! =)

You may also like
Perhe
Putkiremontti tulossa – vinkkejä otetaan vastaan!
elokuu 26, 2018
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
kesäkuu 3, 2018
Hyvinvointi
Oi tissit, tissit
toukokuu 20, 2018
Uncategorized

Ihanat naiset rannalla <3

Olen seurannut mielenkiinnolla jo pidemmän aikaa naisten, erityisesti äitien keskustelua uimarannalle menosta eri keskustelufoorumeilla. Tunteet naisilla heittelevät surun, ilon, kateuden, katkeruuden, ylpeyden ja häpeän ristiaallokossa. Nämä keskustelut ovat koskettaneet minuakin jollain syvällä tavalla. Tuntuu pahalta, että joku ihana nainen jättää menemättä rannalle muiden ihmisten takia kauniina kesäpäivänä.

Pyysin pari viikkoa sitten Facebookin eri ryhmien kautta naisilta kuvia heidän bikinivartaloistaan ja tarinoita vartaloiden takaa. Mukaan lähti 11 upeaa, rohkeaa ja ainutlaatuista naista. He halusivat antaa kuvansa mukaan tähän, jotta sinä ja minä, me kaikki ymmärtäisimme, että saamme olla kukin oman näköisiämme.

Kehonkuvamme alkaa rakentua jo vauvoina äidin ja isän katseesta sekä kosketuksesta. Kehut ja haukut lapsuudessa rakentavat kuvaamme itsestämme. Jo lapsina olemme erilaisia ja eri kokoisia. Eräs nainen kertoo lapsuudestaan näin:

”Oon koko elämäni ollut aina pienikokoinen ja kaikki päivitellyt sitä kuinka laiha ja hoikka oon.”

Murrosikä muuttaa naisen vartaloa lisäämällä kaaria ja pehmeyttä, mutta myös raskausarpia ja selluliittiä. Samaan aikaan kun joku on ylpeä kehostaan, toinen voi ahdistua ja haluta takaisin lapsen vartaloon. Murrosiän muutokset voivat yllättää nuoren kasvavan naisen, niin kuin eräs tuore äiti kirjoitti:

” Nuoruuden kynnyksellä kroppa alkaa saamaan naisellisia piirteitä. Itsellä tämä tapahtui suht nopeaa tahtia, muistankin tyrmistyneen fiiliksen kun ensikerran huomasin venymä-arven rinnassa. Hyvästi bikinit, hyvästi uiminen julkisilla rannoilla. Ja tämähän piti, vasta 12 vuotta tuon hetken jälkeen olin uimassa julkisella rannalla ja vielä bikineissä! Tosin, turistirannalla Turkissa.”

Moni kokee nuorena hehkeänä naisena valtavia ulkonäköpaineita. Niitä esimerkiksi ruokkii media, somemaailma ja kaveripiiri.  Kunpa tietäisimme, että sen toisen sinua ”arvioivan” naisen mielessä voi olla esimerkiksi tällainen ajatus sinusta:

” Ihailen niitä naisia, ketkä ylpeänä kantavat vartalonsa, vaikkei se median luoman kauneusihanteen sisällä olisikaan. Ne ovat mulle niitä todellisia kaunottaria.”

Naisen vartaloa ja sen kaaria muokataan läpi elämän. Raskaudet ovat oikea tehosekoitin monelle. Iho venyy ja paukkuu, nivelet pehmenevät ja vatsalihakset siirtyvät sivuun vauvan tieltä. Kaiken sen jälkeen vielä synnytys.  Keho palautuu omaa tahtiaan. En ikinä lakkaa ihmettelemästä raskauden ihmettä. Raskaus voi tuoda mukanaan paljon kaunista ja hyvää, joka korjaa rakkaudellaan meitä. Se voi myös aiheuttaa pelkoa, ahdistusta ja jopa epätoivoa.

”Olen aina ollut todella kriittinen itseäni kohtaan, oikeastaan olen suunnilleen vihannut itseäni koko pienen ikäni. Monet syömishäiriötkin on käyty läpi. Pelkäsin kuollakseni miltä tulisin tänä kesänä näyttämään, kun odotin esikoistani joka syntyi 7.4.16, olin varma etten enää kehtaa liikkua missään. Mutta niin siinä sitten vain kävi, että näytän mielestäni elämäni ensimmäistä kertaa oikeasti siedettävältä makkaroineen päivineen. Kannan arpenikin ylpeydellä, sillä kehoni sai aikaan jotain niin upeeta.”

” Itse kärsin kovista itsetunto ongelmista, ja vaikka tiedostin kropan muutokset pitäessäni positiivista raskaustestiä kädessäni, en uskonut silti että asian kanssa on näin paha olla. Jokainen aamu alkaa itkemisellä kun näyttää valaalta kaikissa vaatteissa, ja harvoin tulee vapaapäivinä lähettyä kotoota,  ettei tartte pukea. Maha on kiintee ja siro suoraan eteenpäin, mutta oon ainut ihminen, joka näkee itteni lihavana, ällöttävänä ja aivan liian suurena. Päivästä toiseen on selviytymistä, jonka jaksaa vaan vauvan takia!”

Eikä muutokset lopu raskauksiin vaan jatkuu läpi aikuisuuden vanhuuteen saakka. Ikä muuttaa kehoa, painon vaihtelu ja se miten pidämme itsestämme huolta. Keho voi muuttua odottamattomalla tavalla myös sairauden takia. Itseluottamus joutuu silloin koville ja muutoksiin tottuminen voi viedä aikaa.

”Kipuoireyhtymä rajoittaa mun liikkumista huomattavasti, eikä laihduttaminen ole onnistunut. Myönnän, että pahimpien masennusoireiden iskiessä lohdutan itseäni välillä herkuilla. Kipuoireyhtymään sairastumisen jälkeen painoni on noussut yhteensä yli 30kg, alipainoisesta ylipainoiseen. Viime kesänä painoni nousi vain parissa kuukaudessa 15kg, josta johtuen mulla on paljon "raskausarpia". Ihoni on todella vaalea, joten arvet erottuvat selvästi. Uuteen kroppaan on ollut vaikea tottua.”

Meidän jokaisen on tärkeää oppia katsomaan omaa kuvaamme lempeämmin. Silloin kaikki nämä muutokset on helpompi hyväksyä. Vaikka se hyväksyminen vaatisi vuosien pureskelua, se kannattaa. Joskus hyväksymistä ja oman kehon rakastamista voi opettaa oma ihana kumppani.

” Yritän olla itselleni armollinen, ja päätinkin pari kuukautta sitten lakata haukkumasta itseäni ja vartaloani. Päätös ei ole ollut helppo pitää, mutta sen avulla itsetuntoni on oikeasti noussut jonkun verran. Tässä mua auttaa tosi paljon myös poikaystäväni, joka päivittäin kehuu ulkonäköäni, vaikken olisi jaksanut käydä moneen päivään suihkussa tai edes katsoa peiliin. Olen tajunnut, ettei kauneus oikeasti riipu siitä minkä kokoinen tai näköinen ihminen on. Kun joku on ystävällinen, ihana ja rakastettava persoona, hänet myös näkee kauniina.”

Niin minä, kuin nämä upeat naiset haluamme toivottaa jokaiselle naiselle ihanaa kesää. Jospa tämä kesä olisi sellainen, että voisit uida kuin lapsena leikkien ja nauraen. Saisit olla lastesi kanssa nauttimassa auringon helliessä ihoa ja mielen hymyillessä rohkeudellesi. Joten lähde rohkeasti rannalle ja nauti elostasi sinä upea nainen! Me tuemme sinua!

” Juuri tänään päätin, että minähän nautin kesästä just niin kuin haluan ja just semmosena kuin olen, arpineni, makkaroineni ja muhkuroineni! Odotan kolmatta lastani, kaikki neljän vuoden sisään ja näkyyhän se kropassa, mutta antaa näkyä.”

” Kantasivat ylpeästi sen oman ruhonsa ihmisten ilmoilla ja kyylääjille näyttäsivät keskisormea!”

” Olen tajunnut, ettei kauneus oikeasti riipu siitä minkä kokoinen tai näköinen ihminen on. Kun joku on ystävällinen, ihana ja rakastettava persoona, hänet myös näkee kauniina.”

<3 <3 <3 <3

You may also like
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
tammikuu 9, 2019
Lifestyle
Meidän kesä <3
elokuu 17, 2018
Hyvinvointi
Karvakriisi
toukokuu 25, 2018
Uncategorized

Trampoliinilla pomppimisen ilot ja vaarat –turvaohjeita vanhemmille

Meidän mummolan pihassa on trampoliini, tuttavallisesti ”tramppa”. Se riemu ja ilo, minkä trampoliini sytyttää lapsissa on ihan käsittämätön. Keväällä heti lumien sulettua alkoi inttäminen, koska trampoliini kasataan. Ja kun vihdoin tuli lupa kasata se, meidän lapset ja serkut olivat kaikki reippaina auttamassa. Ketään ei tarvinnut patistaa. Trampoliini on ollut jo useamman vuoden kesän ehdottomia suosikki puuhia ja sitä käytetään pitkälle syksyyn asti.

Trampoliininkäyttöön liittyy tiettyjä asioita, jotka kannattaa ottaa huomioon. Vaikka trampoliini on ennen kaikkea viihdyke ja antaa lapsille loistavan liikuntamahdollisuuden, siinä on omat vaaranpaikat. Suomessa kesäisin näkyy lääkärien vastaanotoilla trampoliinionnettomuuksissa loukkaantuneet lapset. Tyypillisiä vammoja ovat tutkimusten mukaan käsien ja jalkojen murtumat sekä aivotärähdykset. Riskitekijät kannattaa huomioida, mutta olen äitinä todennut, että käytäntö pakottaa soveltamaan.

Vaaranpaikka 1

SUOSITUS Yksi syy lasten trampoliini onnettomuuksien taustalla on se, että trampoliinilla on monta lasta samaan aikaan. Myös eri painoiset hyppijät ovat riski. Turvallisuuden kannalta olisi tärkeää, että lapset hyppivät yksitellen.

TODELLISUUS Villit huudot raikuvat ja pienet ihmiset hyppivät taukoamatta. On ollut pakko todeta, että yksi kerrallaan hyppely ei meillä onnistu millään kokoaikaisena ratkaisuina. Sen sijaan olemme yrittäneet järjestää erilaisia hyppyvuoroja. Kohta 9-vuotias esikoinen tarvitsee omaa hyppyaikaa, sillä temput ovat jo hurjia.  9-vuotias ja 4-vuotias voivat jo hyppiä yhdessä, kunhan aikuinen seuraa tilannetta. Myös 4-vuotias tarvitsee omaa hyppyaikaa omille tempuilleen ja leikeilleen. Ja jos 1-vuotias on mukana, meillä aina joku aikuinen on myös trampoliinilla. Pakkohan hänenkin on mukaan päästä!

Vaaranpaikka 2

SUOSITUS Trampoliinille olisi tärkeä hankkia turvaverkko. Se ei kuitenkaan ole pakollinen, eivätkä kaikki hanki sitä. Turvaverkko on yksi tärkeimpiä tapoja ennaltaehkäistä mahdollisia onnettomuuksia.

TODELLISUUS Monta kertaa olemme kiittäneet turvaverkkoa. Se on pelastanut holtittoman hypyn tehneen lapsen, ilman että olisi sattunut. Olen itsekin kokeillut hyppiä trampoliinilla, jossa ei ole turvaverkkoa ja olo on aivan erilainen. Se on turvaton. Turvaverkko täytyy myös uusi, jos se menee rikki. Meillä on menossa mummolassa jo toinen tai kolmas turvaverkko. Älkää rakkaat ihmiset säästäkö tässä kohtaa!

Vaaranpaikka 3

SUOSITUS Aikuisten tulisi aina valvoa lasten hyppimistä trampoliinilla. Se on erinomainen tapa ennaltaehkäistä onnettomuuksia.

TODELLISUUS Mummolassa on oma kotitalo. Kerrostalossa asuvat lapsemme kirmaavat onnesta sekaisin ulos aina kun mahdollista. Ja totta kai suorinta tietä trampoliinille. Aina ei aikuinen ehdi syystä tai toisesta perässä ulos. Joskus olemme juoneet kahvia ja katsoneet ikkunasta lasten hyppelyä trampoliinilla. Etenkin, jos kyse on isommista lapsista. Kyse on välillä myös aikuisen jaksamisesta. Välillä on pakko saada levähtää tai on muuta pakollista tehtävää. Lapsilla energiaa riittää ihan loputtomasti!

Vaaranpaikka 4

SUOSITUS Volttien ja muiden vaativien temppujen tekoa tulisi välttää trampoliinilla. Esimerkiksi kaularankavammoja voi ennaltaehkäistä jättämällä voltit tekemättä trampoliinilla.

TODELLISUUS Esikoinen rakastaa tehdä voltteja trampoliinilla. Hän ja isommat serkut oikein kisailevat temppujen kanssa. Vielä 4-vuotias ei ole tehnyt volttia, mutta kyllä hänkin perässä tulee. Olemme murun kanssa rauhoitelleet toisiamme tiedolla, että lapset ovat käyneet temppuklubissa, missä nuo kaikki opetetaan tekemään oikein. Lapsien tehdessä temppuja on erittäin tärkeää olla valvomassa ja katsoa, ettei trampoliinilla ole liikaa lapsia. En itse usko liikaan kieltämiseen ja pumpulissa kasvamiseen. Aikuisen tehtävä on silti pitää turvallisuudesta huolta.

Vaaranpaikka 5

SUOSITUS Liian väsyneenä ei kannata hyppiä, sillä tasapainon hallinta voi olla vaikeaa. Silloin on kasvaa riski, että sattuu onnettomuus.

TODELLISUUS Aina ei huomaa, koska lapset väsyvät. Olemme alkaneet kiinnittää tähän enemmän huomiota, sillä tämä on kyllä täysin totta. Niin monet kerrat on tullut turhia itkuja, kun liian väsynyt hyppijä on satuttanut itsensä. Silloin tulee helposti virhearviointeja isommillekin hyppijöille ja pienemmistä tulee holtittomia. Virkeät lapset osaavat yleensä paremmin pitää taukojakin, väsyneenä taas ei haluta juoda eikä lopettaa hyppimistä.

Tämän postauksen kirjoitusidea lähti Elintapalääkäri Vilho Aholan linkittämästä artikkelista ”Lasten ja nuorten vakavat trampoliinivammat ja niiden riskitekijät”. Ahola toi huolensa esiin lasten ja nuorten trampoliinivammoista. Päivystystyössä lääkäri näkee erilaisia trampoliinilla itsensä satuttaneita lapsia ja nuoria lähes päivittäin kesäaikaan. Ahola peräänkuuluttaa aikuisten vastuuta pitää huolta turvallisuudesta trampoliinilla.

Suosittelen sinuakin pohtimaan hetken turvallisuusohjeita ja sitten nauttimaan lasten kanssa ihanasta trampoliinikesästä. Parhaimmillaan trampoliini on yksi kesän parhaista jutuista, josta koko perhe voi nauttia!

*Elintapalääkäri Vilho Aholaa voit seurata myös facebookista. Puhu muru suosittelee!

Ohessa mielenkiintoisia artikkeleita aiheeseen liittyen:

http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/uusinnumero;jsessionid=4FEAE9F764616774147BE1C09A09B33A?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_viewType=viewArticle&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_tunnus=duo13167

http://www.tukes.fi/fi/Kuluttajille/Lasten-tuotteet/Trampoliinit/

http://www.tukes.fi/tiedostot/tuoteturva/kuluttajavirasto/070711%20trampoliinit%20lääkärilehti.pdf

You may also like
Uncategorized
Koska leski saa rakastua?
lokakuu 29, 2017
Uncategorized
Seksuaalikasvatus suojaa – kerro lapsille ja nuorille sextortionista  
kesäkuu 20, 2017
Uncategorized
Jalkapallo, temppukoulu vai karate? – Miten lapseni löysi rakkaan harrastuksen
maaliskuu 15, 2017
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 10

Marjan ja Samin seksisuhde tulee vaiheeseen, jossa seksiä on, mutta niin on harjoiteltavaakin. Harjoittelun hyvät tulokset motivoivat harjoittelemaan lisää. Mutta tekevälle sattuu ja vieläkin punastuttaa vuosien takaiset kommellukset. Ja samaan aikaan naurattaa, niin että lapset ihmettelee äidin tai isän outoa käytöstä. Marjan ja Samin seksisuhde jatkuu ensi kerralla Samin Havaintoja parisuhteesta -blogissa.

 

 

Marja: Muuttuiko suhteesi ystäviisi kun seurustelit nuorena? Olivatko ystävät innoissaan vai mustasukkaisia?

 

Sami: Mulla oli muutama hyvä ystävä. En kaivannut ympärilleni paljoa ihmisiä. Suhteen heihin ei muuttunut mitenkään. Meillä jatkui kaikki ennallaan. Lukiossa vietin aikaa heidän kanssaan ihan normaalista. Mun tyttöystävä oli toisessa koulussa. He suhtautuivat seurusteluuni neutraalisti. Eivät olleet innoissaan eikä mustasukkaisia.

 

Sami: Seurusteliko sun ystävätkin vai olitko siinä suhteessa eturintamassa? Miten he asian ottivat?

 

Marja: Osa ystävistä oli seurustellut jo jonkun aikaa. Muutama läheisin ei seurustellut ja ystävyys alkoi muuttua. Mun poikaystävä oli toisella paikkakunnalla, joten mua ei enää viikonloppuisin paljoa näkynyt. Toki tuli äärettömän hauskoja yhteisiä reissujakin tehtyä, mun bestiksen kanssa. Mä yritin jopa parittaa häntä ja poikaystävän parasta kaveria. Harmi vaan, se ei onnistunut. Mutta tuli siinä myös mustasukkaisuutta, mikä sanottiin suoraan ja toisaalta etäännytti. Poikaystävän lisäksi mun elämästä vei silloin leijonan osan koripallo.

 

Marja: Kävikö teille ikinä mitään hassuja kommelluksia seksin saralla? Ekassa suhteessa kun usein harjoitellaan aikalailla.

 

Sami: Mä vähän luulen, että seksiä harjoitellaan koko elämä. Muistan, kun iskä antoi mun kokeilla auton ajamista ensimmäisen kerran. Eihän siitä mitään tullut, kun piti katsoa niitä polkimia, että mistä pitää painaa milloinkin. Se oli verrannollista seksiin, joka tapahtui alle kaksikymppisenä. Eihän sitä tiennyt, että mitä kohtaa oli painettava ja mitä olla painamatta. Samalla piti vilkuilla huoneen ovea, että kukaan ei tule sieltä kesken harjoituksen. Seksi oli ihan kaikkea muuta kuin yhdyntää. Jos sai napin avattua, oli jo seksi onnistunutta.

 

Sami: Näin jälkikäteen ajateltuna, nuoruusajan seksissä oli tosi paljon huumoria ja leikkiä. Oletko samaa mieltä? Mitä tahtoisit siirtää siitä ajasta seksin suhteen nykyiseen seksielämääsi? Kerro joku konkreettisen tapahtuman kautta.

 

Marja: Mä tapasin toisen pojan aika pian kun erosin ekasta poikaystävästäni. Hänen kanssaan taivaat alkoivat avautua lisää ja kaikenlaista leikkiä oli ilmassa. Meidän yhteinen ilo, hullutus ja nautinto oli tehdä tuhmuuksia milloin missäkin. Mikä vimma siitä tuleekaan, kun miettii jääkö kiinni vai ei. Ratikkapysäkki, bussitakapenkki, leffateatteri, rappukäytävä, puisto, uimaranta…. Me naurettiin välillä ihan kippurassa!

 

Nyt meillä on murun kanssa kolme lasta, niin me "huiputetaan" lapsia ja napataan välillä aikaa rakkaudelle uusin keinoin.  Se on erilaista, mutta en sanoisi että se on yhtään sen tylsempää. Kekseliäisyys on vain lisääntynyt samoin nauru. Täytyy toivoo, et ne ei ikinä häviäisi. "Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa." Onko tää sit sitä?

 

Marja: Kävikö sulle ikinä mitään mikä jäi nolottamaan sängyssä?

 

Sami: Huhhuh Marja! Lukiessani sun vastausta mun päässä alkoi pyöriä eroottinen filmi sun nuoruudesta. Mä alan tuntea kateutta sun nuoruuteen. Olihan niitä noloja hetkiä. Nuorena on ehdoton jopa itselle, joten hyvin useinkin sattuneet lurpsahdukset hävettivät päiviä tapahtuneen jälkeen. Olin vihainen pippelilleni ja toisinaan puhuin sille jyrkin äänensävyin, että eihän se saa nukkua silloin kun on toiminnan aika. Tosi usein se nukkui. Sitä latasi itsensä täyteen paineita ja se ei ikinä ole se paras tapa saada itseä toimimaan. Sitä ajatteli, että onko minussa jokin vakava vika ja joskus päässä pyöri ajatus, että enkö voi ikinä harrastaa seksiä ja että olenko saanut rikkinäisen pippelin. Kenelle siitä olisi voinut puhua. Ei kenellekään.

 

Nyt osaa jo nauraa asialle, sillä en osaa ottaa asiaa enää niin vakavasti. Tiedän, että on aivan normaalia, että mies ei aina toimi silloin kun pitäisi toimia. En ole enää itselleni armoton ja ehdoton. Onneksi seksi on muutakin kuin sisäänulos jumppaa ja vaikka ei aina toimisi, niin seksiä voi silti harrastaa.

 

Sami: No paljasta sä mulle joku nolo hetki samoissa tunnelmissa? Mikä juttu saa sut vieläkin punastumaan?

 

Marja: Hi-hii. Ei sun muuten tarvitse kokee kateutta. Kaikilla on omat polkunsa. Mä tulin niin nuorena äidiksi, et hyvä kun sain viilettää villinä yössä ennen sitä.

 

Mun noloin hetki on ollut varmaan se kun pieraisin ekan kerran sänkypuuhissa. Vieläkin melkein alkaa hävettää vaikka osaan jo nauraa sille. Tämän mun silloin suhteellisen tuoreen poikaystävän kanssa multa pääsi pieru, kun se hääri mun alapäätä hellimässä. Ja mikäs siinä. Itkeä vai nauraa? Juosta karkuun? Huutaa äitiä? Vai tajuta, et se on vaan elämää ja nauraa hulluna. Mä menin siitä niin solmuun, että kerroin tapahtuneesta vasta tuhannen tuiskeessa ystävälleni juuri ennen valomerkkiä. Sillä vaikka kuinka pinnistelee, niin joskus käy vahinko ja se voi hävettää ihan pirusti. Mulle kävi. Eli rakkaat kanssa sisaret, jos sulle on käynyt näin. Et ole ainoa. Ja rakkaat urhot, naiset piereskelevät. Joskus myös vahingossa sängyssä.

 

Meillä ei ystävät unohtuneet seurustellessa, vaikka Marjalla ystävyyssuhteet hieman muuttuivatkin. Joskus voi käydä niinkin, että tuore rakkaus saa muun elämän menettämään merkityksensä hetkellisesti. Onneksi rakkauden superhuumasta pulpahtaa pinnalle aina jossain vaiheessa. Silloin olisi hyvä, että olisi ystäviä kuuntelemassa niitä onnellisia, hauskoja, surullisia ja jopa vihantäytteisiä tarinoita. Sami koki, ettei oman tahtonsa omaavasta pippelistä voinut puhua kenellekään. Samaan aikaan suurin osa nuorista ja aikuisistakin miehistä kipuilee saman asian kanssa. Heillä ei ole rikkinäiset pippelit vaan se on aivan normaalia. Kunpa he eivät kaikki olisi hiljaa. Marja myönsi vasta humalassa ystävälleen intiimillä hetkellä sattuneen pierumokansa. Ja silloinkin oli vaikea katsoa edes ystävää silmiin. Häpeä saa meidät nielemään sanat ja puhumaan vasta alkoholin voimalla.

 

Mitä, jos tietäisimme miten paljon helpottaa, kun ystävä sanoo: ”Mulle on käynyt ihan samalla tavalla. Se on vaikea sanoa miehelle, mikä on iholla: ”Et kuule, pidetään pieni tauko tai multa pääsee pieru. Yleensä sitä vaan yrittää kiemurrella karkuun ja sitten joku epäonninen kerta se pieni pahan hajuinen sissipieru pääsee vapaaksi… Ehkä se mies ei ollut ikinä kokenut sitä, mutta sä et ole ainoa upea nainen, mille on niin käynyt.” Nämä sanat voivat pyyhkiä sen surkeuden, ahdistuksen ja ”super-nolouden” tunteen. Ne saavat ymmärtämään, että minulle sattui megamoka seksipuuhissa, mutta en ole sen takia yhtään vähemmän ihana kuin aiemmin. Hurraa pierevät naiset, miesten omapäiset kikkelit ja turvalliset ystävät! 

You may also like
Hyvinvointi
Huorittelua, palkintoja ja kiusaamista
tammikuu 25, 2019
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
tammikuu 9, 2019
Hyvinvointi
Kerro kokemuksesi Iso O – harjoituskirjaan
joulukuu 30, 2018
Uncategorized

Raha vaikuttaa rakkauteen – mutta miten paljon?

Alkuhuumassa raha hädin tuskin on olemassa. Huomaat vain ihanan kumppanisi, hänen kiinnostavan persoonansa ja puoleensa vetävä ulkokuori vievät sinua. Saatat törmätä raha-asiaan vain ohimennen, kun käytte syömässä ulkona. Käytännön asiat eivät kiinnosta lemmen sokaisemaa tuoretta paria usein lainkaan.

Rahasta puhuminen on kuitenkin tärkeä osa parisuhteen pelisääntöjen läpikäymistä. Se voi tuntua romantiikan pilaavalta aiheelta tai toisen epäilemiseltä. Raha vaikuttaa jokaiseen parisuhteeseen tavalla tai toisella. Viimeistään, kun suhteessa tulee haasteita, se nousee esiin.

Seurusteluvaiheessa voi molemmilla olla oma tapa hoitaa raha-asioita. Viimeistään ennen yhteiseen kotiin muuttoa olisi hyvä käydä läpi, miten kulut jakaantuvat. Voi olla, että toinen on hyvinkin selvillä rahankäytöstään ja toinen vain elää hetkessä vailla huolen häivää. Rahaa kuitenkin kuluu asumiseen, ruokaan ja yllättäviin laskuihin.

Kuuluuko lääkärikulut molempien omiin kustannuksiin tai miten toimitaan, kun auto on toisen omistama? Jaetaanko kaikki peruskulut puoliksi ja loput ovat omaa rahaa? Tai entä jos toisen tulot ovat selkeästi suuremmat kuin toisen?  Ja elämä heittelee muutenkin. Voi jäädä työttömäksi, vammautua onnettomuudessa tai tapahtua jotain muuta yllättävää.

Olen asunut vuosien varrella viiden eri miehen kanssa yhdessä. Rahankäyttö on sujunut välillä hyvin ja helposti, kun kulutustottumukset ovat olleet samanlaiset. Silloin yhteisesti asioiden sopiminen on ollut sujuvaa ja rahasta on riidelty vähän. Ikävimmillään se on kuitenkin tarkoittanut toisen tekemisten kyttäämistä, nalkutusta ja jatkuvaa epäilyä.

Olen jopa kokenut sen, että eron sattuessa kaikki yhteisen kodin laskut jää maksettavakseni. Minä olin tehnyt asuntoon liittyvät sopimukset vain omiin nimiini, joten en  voinut kuin maksaa. Opiskelijalle se oli kova taloudellinen kolaus.

Rakastamisen lisäksi parisuhteeseen kuuluvat myös riidat. Rahankäyttö on yksi yleisimpiä riidanaiheita parisuhteissa. Se voi pahimmillaan olla repivää valtataistelua näkyvästi tai taitavaa toisen piilohallintaa. Usein sillä, jolla on enemmän rahaa, on myös enemmän valtaa. Onko se oikein? Pieni nalkutus voi olla jopa tärkeä muistutus, ettei tuhlaile. Mutta loputon nalkutus tai toisen komentelu alkaa lannistaa kumppania tai rikkoo parin yhteyden.  

Rahankäyttöön liittyvien riitojen taakse kannattaakin kurkistaa tarkemmin. Itse olen kokenut murun ajoittaiset ”tenttaamiset” epäilynä ja se on nostanut tunteen, ettei hän luota minuun. Se jos mikä tuntuu pahalle. Se pahimmillaan tekee olon, etten minä kelpaa, vaikka yritän parhaani. Onneksi puhuminen auttaa. Kannattaa myös avata nettipankit ja ottaa paperi sekä kynät esille. Rahankäytössä faktat kannattaa selvittää. Turhat oletukset vain pahentaa riitoja, joten kokeilkaa yhteistä taloussuunnitelma. Mekin olemme tätä opetelleet ja olemme huomanneet siitä olevan höytyä.

Siinä vaiheessa kun ensimmäinen lapsi syntyy, rahankäytön merkitys korostuu entisestään. Rahaa alkaa kulua enemmän jo ennen kuin vauva syntyy. Lapselle pitää vuosien varrella hankkia yhtä sun toista ja asunnon voi joutua vaihtamaan isompaan. Samaan aikaan oman perheen mallit vaikuttavat meihin enemmän. Oletko miettinyt ääneen kumppanisi kanssa? miten sinun ja hänen perheessään rahaa on käytetty? Panostetaanko enemmän asumiseen vai esimerkiksi lasten harrastuksiin? Entä aikuisten hyvinvointi ja parisuhde?

On tärkeää myös miettiä, miten kulut jakaantuu, kun toinen jatkaa työelämässä ja toinen jää kotiin. Olen kuullut perheistä, missä töissä käyvä kumppani säästää kotona olevalle eläkettä. Jos toinen on pitkään, jopa kymmenen vuotta, lasten kanssa kotona, tekee se eläkkeeseen ison loven.

Olen kipuillut paljon sen kanssa, kun omat tuloni ovat alhaiset etenkin hoitovapaalla. Saan vain muutamia satasia ja olen murun rahojen varassa. Se on aiheuttanut tunteen, ettei rahat ole minun. Tuntuu, ettei ole oikeutta ostaa mitään ”turhaa” tai vain jotain itselle tärkeää. Omassa mielessäni alkaa hiipiä syyllisyys, jo ennen kuin muru tietää edes suunnitelmistani.  Kun yritän kertoa, että asia vaivaa, ärisen jo valmiiksi. Kun tarvitsisi esittää vain kysymys: ”Saisinko tuhlata vähän itseeni muru?”

Toisaalta meillä on ollut välillä tiukkaa, niin kuin lähes kaikilla pikkulapsiperheillä. Penniä on venytetty ja säästötiliä tyhjennetty. Sitten tulee taas kausia, kun ei ole niin tiukkaa. Tiukat kaudet kiristävät helposti parisuhdetta, mutta me olemme päättäneet, ettei raha saa tulla meidän väliin. Yksi yhteinen iso päätöksemme on ollut asua vuokralla, nyt kun lapsia on syntynyt. Iso asuntolaina on tuntunut pelottavalta taakalta juuri nyt.

Rahaan liittyy tunteita, kun puhutaan parisuhteen rahankäytöstä. Jos teillä on haasteita tai jopa myrskyisää, pohtikaa tahoillanne, mistä riidat kumpuaa. Kun kysymykset on kysytty ja oletukset purettu, on aika punnita, voiko toiseen luottaa. Joskus luottamuspula johtuu ihan muusta kuin rahakäytöstä. Kaikille ei sovi yhteiset tilit ja on monia tapoja hoitaa raha-asiat. Tärkeää on kuitenkin, ettei raha ala hallita rakkauttanne. Sillä kun raha-asiat sujuu, ei niitä meinaa edes huomata suhteessa. Ja silloin jää aikaa paljon mukavammille asioille,  kuten sohvalla suutelulle, riitelyn sijaan.

Kalliit ulkomaan matkat ja lahjat eivät tee onnelliseksi, vaan aito yhdessä olo sekä toisen huomioiminen. Olen itse joutunut opettelemaan, että nyt ollaan kotona enemmän ja isommat matkat tulevat sitten, kun minäkin olen taas kunnolla työelämässä ja rahaa jää säästöön. Todennäköisesti muistelen näitä ”kotimaan” vuosia rakkaudella ja kaihomielin vielä joskus. <3

You may also like
Perhe
Mistä kaikesta jouluna voi riidellä
joulukuu 19, 2018
Hyvinvointi
Kuule minut rakas
lokakuu 7, 2018
Lifestyle
Kaipuun väri on sininen vie omien haavojen äärelle + KIRJA-ARVONTA
syyskuu 20, 2018
Uncategorized

Ihanaa ja koskettavaa kesälukemista –Minun suosikkini

Ilma on ollut ihan mieletön ja on ollut ihana lukea taas hyviä kirjoja. Etenkin kun loma alkaa ja murukin on  taas kotona, tiedän pääseväni lukemaan. Nytkin kuopuksen päiväuni aikaan tai illalla lasten mentyä nukkumaan voin syventyä hetkeksi hyvään kirjaan.

Haluan esitellä teille muutamia kirjasuosikkejani. Niitä on vaikea laittaa lopulliseen paremmuusjärjestykseen. Jokainen näistä on minulle rakas omalla tavallaan ja suosittelen niitä kaikkia teille. Kesän aikana saatte lisää hyviä lukuvinkkejä ja kommenteissa saat jakaa niitä myös muille.

Katja Kettu – Kätilö

Luin Katjan Ketun Kätilö–kirjan jo toissa kesänä. Ajattelin, että lukisin sen uudelleen, sillä tämä kirja on huikea. Se on vahva kuvaus naisesta, mutta myös rujo ja koskettava. Elämä on läsnä kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan. Katja Ketun upea taiturimainen suomen kielen käyttö kruunaa kaiken. En voi muuta sanoa kuin, että älä luovuta alussa, vaikka et heti ymmärrä. Kun pääset loppuun, tiedät, että kirja on jättänyt pysyvän jäljen sinuun.

Emma Hooper –Etta ja Otto ja Russel ja James

Elämässä tapahtuu yhtä ja toista. Kaikki vaikuttaa siihen, minne me lopulta päädymme. Kirja kuvaa kauniisti, jopa kaihomielisesti ja äärimmäisen koskettavasti erään naisen tarinan. Luin tämän ihan hetkessä, sillä minun piti saada tietää, mitä sitten tapahtui ja sitten…


Ina Westman – Syliin

Luin tämän kirjan muutama viikko sitten loppuun kyyneleet silmissä. Ehkä kyse on äitiydestä ja elämäntilanteesta, mutta tämä kirja puhutteli minua. Se melkein lohdutti, halasi ja sanoi kuin paras ystävä: ”Kyllä väsymys vielä helpottaa, minä tiedän miltä sinusta tuntuu. Kaikki on hyvin. Sinä olet kyllin hyvä.” Sain myös nauraa ja hymyillä ilkikurisesti kirja kädessä. Tämä on juuri sopivan syvällinen ja silti myös kepeä kesäkirja. Vahva suositus!

Pauliina Rauhala – Taivaslaulu

Lähes jokainen äiti miettii, riittääkö rakkaus kaikille lapsille. Riitänkö minä kaikille, itselle, miehelle ja lapsille? Taivaslaulu on puhutteleva ja aito tarina rakkaudesta. Se on myös rohkea avaus naisen maailmaan, jossa ehkäisyllä ei ole sijaa. Olen suositellut tätä Pauliina Rauhalan kirjaa kaikille ystävilleni, sillä vaikka suru ja tuska tulee tutuksi, myös toivo on läsnä.

Kjell Westö – Missä kuljimme kerran

Westön Missä kuljimme kerran on ikisuosikkini. Sain tämän kirjan jo kymmenen vuotta sitten isovanhemmiltani. Se tempaisi minut heti mukaansa ja koukutti lukemaan. Olen lukenut kirjan kaksi kertaa ja ehkä tänä kesänä olisi kolmas kerta. Tarinassa on kiinnostavat hahmot, hieno kuvaus Helsingin historiasta ja elämästä. Sen jälkeen olen katsonut Töölön kivitaloja ja Kallion katuja ihan uusin silmin. Kirja muistuttaa vahvasti siitä, miten paljon jo ennen meitä on tapahtunut ja miten se kaikki vaikuttaa meihin edelleen.

Toivottavasti lukukärpänen puraisi sinua, edes pikkuisen. Kirjastoon vaan tai sitten ihanien kesäkirppiksien valikoimista kirjoja metsästämään. Lukeminen antaa hyvän hetken nauttia äitinä ihan omasta ajasta. Se on itsestä huolehtimista. Samalla saat annetaa lapsille hyvää esimerkkiä. =)

Ihania, hauskoja ja koskettavia lukuhetkiä! <3

You may also like
Uncategorized
Viisi yötä poissa kotoa – Miksi koen lähdöstäni syyllisyyttä?
toukokuu 24, 2017
Uncategorized
Kesän parhaat – äidin omaa aikaa
heinäkuu 21, 2016
Close