Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Perhe

Isäksi tulemisen ihana outous

”Mä haluan vauvan”. Vain kolme sanaa. Kuin Fokkerin sivuovi olisi avattu. Huumaavaa meteli täyttää koneen. Pitäisi nousta seisomaan, mutta jalat eivät tunnu tottelevan. Mekaanisesti, vailla omaa tahtoa vartalo siirtää itsensä Marionetti –nuken lailla kohti ovea. Epäuskoinen mieli yrittää vimmatusti löytää ja löytääkin monia syitä miksi ei kannata hypätä ulos toimivasta koneesta. Sehän on järjenvastaista! Kädet hakeutuvat ovenkarmeihin. Sydämen noustessa kurkkuun ja äänimaailman muuttuessa monotoniseksi sydänlyöntien rihmastoksi katse hakeutuu yläpuolella olevaan punaiseen valoon, joka tuijottaa rävähtämättä takaisin.

 

”Kuulitko? Mä haluan vauvan”. Tavaramerkkini häkeltyessäni, hermostunut naurahdus, karkaa huuliltani. ”Okei”, kuulen sanovani. Pitäisi olla oikeastaan imarreltu. Tuo kaunis ja viisas nainen haluaa lapsen. Ja minun kanssa. En kuitenkaan osaa olla kuin hätääntynyt impala, joka jokea ylittäessään tajuaa kahden vedenpinnalla lilluvan vesikuplan olevan krokotiilin silmät.

 

Olin aina halunnut lapsia. Olinhan suurperheen poika itsekin. Kaksi veljeä ja kolme siskoa. Toisiaan rakastavat vanhemmat. Se tuppaa tekemään tehtävänsä. Perhe on vankka ankkuri. Tieto siitä, että sinua rakastetaan, vaikka mitä. Se tuo onnea. Syvää onnea. Halusin sitä meillekin. Miksi ajatus siitä tuntui yhtäkkiä niin kaukaiselta? Olin kuin mies toisella eksoplaneetalla, jolla oli tietoa muusta elollisesta elämästä vailla kykyä siirtyä sinne. Eikä isyys ollut minulle edes vierasta.

 

Olin löytänyt elämäni rakkauden ja parhaan kaverini netistä -murun. Murun mukana tuli pieni poika. Päätin rakastaa tuota poikaa kuin omaa poikaani. Taisinkin viettää pidemmän kuherruskuukauden pojan kanssa kuin murun. Sellainen crash course isyyteen. Vietin tunteja talvisessa leikkipuistossa pikkuisen pojan kanssa tennareissani hytisten. Siitä tunnistan edelleen ensimmäisen lapsensa saaneet vanhemmat. Liian vähän ja liian hienot vaatteet puistoleikkeihin. Viimeistään toisella kierroksella sitä antautuu ja laittaa kiltisti toppavaatteet päälle.

 

”Tule isin luokse niin mä laitan sulle takin päälle”. Se tapahtui kuin itsestään. Ensimmäinen kerta, kun kutsuin itseäni isäksi. Hetkellisesti säikähdin ja odotin pojalta jonkin reaktion, joka paljastaisi hänen ajatuksensa. ”Et sinä ole minun isäni”. Sitä ei tullut, vaan tuli poika syliin ja minä puin takin päälle. Minä pakahduin onnesta. Niin minusta tuli hiljalleen isä ensimmäisen kerran. Kaikki tapahtui kuin itsestään. Helposti. Elämä oli ihanaa.

 

Punainen valo vaihtuu vihreäksi. Takaa kuuluva komento: ”Mene!” pakottaa ponnistukseen. Vartalo työntyy peruuttamattomasti ulos koneesta ja tuulen raju nykäisy vie hetkellisesti tasapainon tajun. ”Mitä, jos varjo ei aukea!?” Viimeinen epätoivoinen ajatukseni, kunnes alistun. Enää ei ole paluuta.

 

Päätös oli tehty ja yhtäkkiä minusta oli tullut osa ihmiskunnan tehdastuotantoa. Tärkeänä tehtäväni oli tuottaa ja saattaa perille kyvykkäitä siittiösoluja. Ei hassumpi pesti. Siis se perille saattaminen, mutta nyt tilanne oli hyvin erilainen.  Nyt siellä perillä odottikin jokin.

 

Muistan ikuisesti ne ensimmäiset päätöksen jälkeiset rakastelukertamme. Kuin jokin muinainen alkuolento olisi tarttunut kourallaan kiinni selkärangasta, ravistellut kunnolla ja puristanut ydinnesteet ulos. Rakastelun jälkeen, ristiriitaisten tunteiden myllertäessä mielessä, makasin murun vierellä ja tajusin -nyt se tapahtuu. Eikä siinä muuta voi kuin huohottaa ja ihmetellä, kun jokin hyvin ainutlaatuinen ja yli-innokas siittiö rientää kilpaa ja pahaa-aavistamattomana kohti ikiaikaista kohtaloaan –isoa, limaista ja kuitenkin niin vastustamattoman houkuttelevaa munasolua.

 

Raskauden ihme on todellakin ihme. Etenkin miehelle, jolle on osoitettu vaihtopenkin paikka. Siinä on vissi ero. Toinen tuntee ja kokee fyysisesti ja henkisesti oman kehonsa muutoksen ja sikiön liikkeet omassa kehossaan. Ja toinen saa seurata sivusta. Yritä siinä sitten olla samalla levelillä. Ja auta armias, jos sanansa asettaa väärin ja kertoo ymmärtävänsä jotenkin mistä siinä on kyse.

 

Parasta on vain palvella parhaansa mukaan ja hyväksyä tietty ulkopuolisuuden tunne. Voihan sitä tehdä kaikkea mikä leffoista on tuttua. Jokainen meistä on nähnyt ne leffat, jossa mies puhuu sikiölle masun läpi tai ihmetellyt kuinka terhakkaasti se meidän pieni potkii. Olen myös nähnyt sen Alien –elokuvan. Tiedätte mikä siellä myllersi. Niin ei-todellinen se tuleva vauva oli.

 

Näin ja koin toki pesän rakentamisen, masun kasvamisen, mielialojen vaihtelut ja hengitysharjoitukset. Kaikki ne olivat tavallaan kuitenkin leikkiä. Mieli ei vain osannut ymmärtää, että se pieni olento siellä ultrakuvassa on muu kuin photoshopin tulos. Enkö osannut eläytyä oikealla tavalla?

 

Onneksi sain olla todistamassa kauniin tyttö –vauvamme syntymän. Vauva konkretisoitui hyvin kauniilla tavalla suoraan silmieni edessä. En voi koskaan syvällisesti ymmärtää naisen raskautta ja synnytystä. Sen mitä se tarkoittaa, kun luovuttaa oman kehonsa toiselle. Mutta sain kokea ja nähdä kuinka tuo vieras, lähes epätodellinen olento muuttui siinä hetkessä, sillä sekunnilla meidän tyttäreksemme. En tuntenut muuta kuin rakkautta, ylpeyttä ja suurta kunnioitusta muruani kohtaan. Hyppy tuntemattomaan päättyi varjon avautumiseen.

 

 

*Tällä kertaa Puhu muru -blogissa vieraili muru, ihana mieheni, kolmen ihanan lapsemme isä. Kiitos muru. Mä rakastan sua valtavasti. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Puhu murun löydät myös Instagramista, jossa voit kuvien ja storyn kautta seurata, mitä touhuan arjessa. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
tammikuu 6, 2019
Uncategorized

Rakkauskirje vuodelta 1998

Olen äitini kanssa käynyt läpi vanhoja laatikoita, joissa on kirjeitä vuosien takaa. Löysin tämän suloisen rakkauskirjeen Turussa asuneelta nuorelta mieheltä, johon ihastuin koripalloturnauksessa 13-vuotiaana. Hento rakkaus jatkui lankapuhelimen avulla Karkkilan ja Turun välillä muutamia kuukausia, mutta hiipui kesäloman alettua.

 

Silti vieläkin tämä kirje saa minut hymyilemään ja muistamaan, miten korviani myöten ihastunut olin. Olkoon tämä kirjoitus omistettu kaikille nuoruuden kevyille, mutta niin intensiivisille ihastuksille. Omille ja muiden lapsille, jotka haaveilevat nytkin ihastuksen kohteestaan. Ei anneta rakkauskirjeiden hävitä maailmasta. <3

 

 

RAKKAUSKIRJE                17.4.1998

 

Sää et sit kato niitä Karkkilan poikia paitsi ehkä pikkuveljeäs.

 

Mä kirjoittelen nyt Makken luona. Koska mun pikkuveli harjoitteli ruotsia. Ei tänne olisi pitänyt tulla, koska Makke räyhää täällä mutsilleen ja aikoo lähettää kirjeen Riikalle. Sähän pidät Makkesta NIIN paljon. Musta tuntuu, että sä et voita mua juoksussa. Paitsi et sä oot niin kaunis ja mä häviän aina kauniille naisille. Nyt Makke aikoo myös lähettää hänen valokuvasa Riikalle. Sä oot vakussa kauhean pienen näköinen (paitsi pituudelta.). Enkä mä oo katellu Turun tyttöjä, koska ne ei ole niin kivoja, kauniita ja viisaita kuin sä. Kesällä mä sitten pyörittelen sua koripallossa. Sori vaan mutta mä en ole löytänyt hyvää valokuvaa itsestäni. Koulussa otetusta kuvasta tuli ihan huono. Tässä koulun alkamis- ja loppumisajat:

Maanantai: 8-15               Torstai: 9-16

Tiistai: 8-15                       Perjantai: 9-13

Keskiviikko: 8-14

 

Mulla tuli aika paljon kirjoitusvirheitä.

 

Hyvää yötä ja Pusi Pusi.

 

Toivoo: TPT

 

 

 

*Onko sinulla tallessa rakkauskirjeitä vuosien takaa? 

You may also like
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
tammikuu 9, 2019
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
kesäkuu 3, 2018
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 14

 ”Haavat kirvellen istun meren rannalla

   yksin katsellen.

   Nyt ymmärrän paremmin kivuliasta

   kulkuamme;

   vasta tyynen tultua erottuvat karikot.”

    Tommy Taberman

 

Sami: Kerroit aiemmin vapaasta suhteesta ja sen tuomasta vapaudesta tavata muita. Kauanko tuota vaihetta kesti? Alkoiko vapaus muuttua taakaksi?

 

Marja: Vapautta kesti talvesta seuraavaan syksyyn. Kevään muuttuessa valoisammaksi minäkin avauduin maailmalle. Se kesä oli yhtä kuumaa leikkiä ilman rajoja. Haastoin mukaan sinkkuja, varattuja, nuoria, vanhoja yksin tai yhdessä. En halunnut rakastua vaan tutkin maailmaa ilman sitoumuksia.

 

Muistan kun naapurini, perheen äiti läksytti minua, ettei saa kajota varattuihin miehiin. Esitin, ettei tuntunut missään. Mutta se kolahti. En halunnut olla perheenrikkoja "huvin vuoksi". Vapauden merkitys muuttui erään mökkireissun jälkeen. Se muutti koko naiseuttani loppuelämäksi.

 

Marja: Sä opiskelit ja seurustelit opiskelukaverin kanssa. Vaikuttiko se sun opiskelu motivaatioon? Mitä teit kun teillä myrskysi?

 

Sami: Ei mun opiskelumotivaation vaikuttanut mikään ulkoinen seikka. Motivaationi oli sen suhteen muutenkin alhaisella tasolla. Mä tunsin välillä olevani kuin höyhen, joka vain leijailee tuulen mukana milloin minnekin. Ihmisenä olin niin rikki, että olin huono poikaystävä, vaikka olinkin varmasti hyvin kiltti ja rakastettava.

 

Ehkä suhteeseen vaikutti enemmänkin ulkoiset seikat, kuten huoli isästäni, joka joi silloin enemmän kuin koskaan, jopa niin, että pelkäsin hänen henkensä puolesta.

 

Sami: Mitä mökkireissullasi, joka sanojesi mukaan muutti naiseuttasi loppuelämäksi, tapahtui?

 

Marja: Lähdin eräänä kesäiltana ystäväni kanssa mökille. Sinkkuilu kuohutti mieltä ja olin mieli maassa. Kaunis kesäilta ei tuntunut missään, vaan kuulin vain huokailuni. Ystäväni ja miespuolinen tuttava yrittivät piristää minua koko illan. Aloin olla jotenkin täynnä vapautta, vapaatasuhdetta ja rakkaudettomuutta.

 

Ystäväni meni nukkumaan aikaisin työpäivän takia ja minä jäin vielä tutun miehen kanssa istuskelemaan. Hänen olemuksensa oli niin vilpitön ja lohduttava, että oloni jopa parani. Menin hänen viereensä nukkumaan vain sillä ajatuksella, että nukun toisen ihmisen lähellä.

 

Yöllä kuitenkin heräsin siihen, että hänellä oli ihan erilainen näkemys siitä, miksi tulin hänen viereensä kun hän yritti raiskata minut. Mies oli riisunut kaikki housuni nukkuessani ja oli ryhtymässä tosi toimiin, kun heräsin. Onneksi heräsin ajoissa. Silti tuo mies rikkoi kehoni rajoja tavalla, josta jää aina arpi ihmiseen.

 

Marja: Sulla oli paha olo. Ja sun isällä oli paha olo. Olitko sä sun isän tukipilari? Miten sä jaksoit kantaa kaiken?

 

Sami: Mun isä soitti mulle sairaalasta yksi ilta. Oli kaatunut portaat humalassa ja melkein halvaantunut. Toivoi, että menisin käymään. Isän kädet eivät toimineet, joten pidin hänen huulillaan tupakkaa, että hän sai poltettua. Hän lupasi lopettaa juomisen siihen paikkaan. Kahden viikon jälkeen hänet kotiutettiin. Samana iltana hän soitti minulle kännissä. Se oli viimeinen niitti. En enää vastannut puheluihin. Päätin olla puuttumatta millään muotoa. Juokoon itsensä hengiltä, muistan ajatelleeni.

 

Seurustelusuhteeni oli päättynyt. Se oli kaunis, mutta mahdoton suhde. Olin liian takertuva. Halusin turvaa, jota hain väärällä tavalla. Tuntui, että elämässäni ei ollut kiintopistettä, tavoitetta ei mitään. Aloin käyttää liikaa alkoholia. Olin ahdistunut ja peloissani. En tiennyt mitä tehdä. Halusin vain, että joku tulisi ja rakastaisi minua. Halusin sitä enemmän kuin mitään muuta.

 

Sami: Mitä tunteita mökkiyö sinussa herätti? Muuttuiko suhtautumisesi miehiin tai jopa elämään?

 

Marja: Pumpulinen maailma muuttui kovaksi betoniksi hetkellisesti. Ei kenenkään tutun, minun luottamuksen ansainneen ihmisen olisi pitänyt tehdä minulle pahaa. Tapahtuma hetkellä olisi tehnyt mieli huutaa: "Mitä v****?!" Mutta tiesin heti, ettei ystäväni uskoisi minua. Hänen ensi ajatuksensa olisi ollut kuitenkin, että minä viettelin mies paran. Hän kun oli tuon miehen avovaimon paras ystävä.

 

Tukin siis suuni. Olin peloissani, raivoissani, turhautunut ja umpikujassa. Jälkeen tajusin, että olin kolme päivää jonkinlaisessa shokissa ja vasta sitten puhuin. Paikalla ollut ystäväni kielsi puhumasta tapahtumasta, mikä teki minusta pahan. Se painoi minua enemmän ja vähemmän siitä seuranneet vuodet.

 

Tapahtumaan liittyi monia ikäviä piirteitä ilkeine poliiseineen, ymmärtämättömien ystävien ja baarissa huoraksi huutelevien miesten muodossa. Silloin tuli myös isää ikävä. Olisin kaivannut isää, joka olisi ollut todella vihainen siitä, että hänen rakkaalle tyttärelleen tehtiin pahaa ja jonka olkapäätä vasten olisin saanut itkeä.

 

Marja: Miten täytit surullisen, ahdistuneen ja pelokkaan rakkauden nälkäsi? Ajoiko se sinut "väärin suhteisiin"?

 

Sami: Aloin pelastaa maailmaa. Yksi sielu kerrallaan. Tapasin baarissa naisen, joka halusi samaa kuin minä. Jonkun, jonka ottaa viereen ja pitää edes hetken turvassa. Hän kertoi minulle heti ensimmäisenä yönä, että hänet on muutama vuosi sitten joukkoraiskattu. Ensimmäinen ajatus oli, että minä haluan pelastaa hänet. Haluan olla hänelle turva. Miten minä olisin voinut. Rikkinäinen ja turvaton nuori mies. Yhtenä iltana hän ei enää tullut. Hän laittoi viestin, että ei vain pysty suhteeseen. Menin vain enemmän rikki.

 

Seuraavaksi tapasin ihanan nuoren naisen, joka oksensi kaiken syömänsä ulos. Taas huomaisin tilaisuuden koittaneen. Yksi uusi sielu pelastettavaksi. Miten minä sen tein. Tarjosin hänelle pitsan, jonka hän kävi pizzerian vessassa oksentamassa ulos. Sanoin hänelle vihaisesti, että jos minä opintotuella tarjoan sinulle pizzan, niin sinä et vittu sitä ulos oksenna.  Lopputulos oli sama.

 

En  minä ketään pystynyt rakkaudellani pelastamaan. Vähiten itseäni, joka minun olisi pitänyt ihan ensimmäiseksi pelastaa. Oli pakko päästä elämässä jotenkin muulla tavoin eteenpäin. Muuten olisi käynyt hyvin huonosti.

 

Sami: Miten pääsit eteenpäin traumaattisesta kokemuksestasi mökillä? Aloitko haluta rinnallesi jonkun, jota rakastaa? Aloitko kaivata vierellesi ihmistä, jonka kanssa olisit voinut kokea turvaa ja rakkautta?

 

Marja: Minut oli lyöty hetkellisesti pahasti, mutta päätin nousta. Halusin päästä eteenpäin. Pikku hiljaa tuo pieni kylä alkoi tuntua väärältä paikalta asua. En silloin tajunnut, että mökin tapahtumat olivat tahrineet kaiken.

 

Ja kyllä. Hain rakkautta, turvaa ja isää. Minut 20-vuotiaan nuoren tytön hurmasi 40-vuotias kahden lapsen isä. Siinä oli kai jotain turvaa ja uudet ympyrät.  Ei siinä rakkautta ollut vaikka sitä kuvittelin, mutta jonkinlainen pakopaikka. Suhde jäi, kun löysin uuden lohduttajan.

 

Hänen kanssaan revin itseni irti pikku kylästä ja muutin Helsinkiin. Koirani tappoi miehen kissan ja maailmamme eivät kohdanneet. Päädyimme eroamaan. Olin kuitenkin päässyt taas jaloilleni ja etäisyys auttoi pahaan oloon.

 

Paha olo kuohahti viimeisen kerran oikein voimalla, kun sain tiedon että syytettä ei nosteta. Tarinamme olivat eriävät eikä ollut todisteita. Rakkaus oli kuitenkin voittanut. En vihannut miehiä enkä itseäni. Ehkä olin piirun verran kovempi, mutta edelleen avoin rakkaudelle.

 

Marja: Haavoja haavojen perään. Kaipasit parantavaa rakkautta, mutta mikä nosti sinut jaloilleen oikeasti?

 

Sami: Oli lauantai-ilta. Olin baarissa kavereiden ja muutama viikko ennen tapaamani tytön kanssa. Olin häneen syvästi rakastunut. Tai ainakin kuvittelin niin. Ehkä se oli enemmän turvan ja lohdutuksen hakemista. Hän oli koko illan hiljainen, kunnes sanoi, että häntä ei vaan kiinnosta. Romahdin kunnolla.

 

Muistan, kun menin baarin nurkkapöytään itkemään. Eräs naispuolinen ystäväni saattoi minut kotiin. Jäi nukkumaan kanssani. Oli vain vierelläni. Se oli jälkikäteen ajateltuna niin kultainen teko.

 

Seuraavana iltana muistan, kun  kirjoitin vihkon sivulle, että en aio olla enää kenenkään terveyskeskus. Ei helvetti enää kiinnosta. Päätin tehdä jonkun radikaalin muutoksen. Ja teinkin. Päätin jättää Jyväskylän taakseni ja muuttaa taas Tampereelle. Seuraavalla viikolla muutin. Minulla oli mukana vajaa henkilöautollinen tavaraa ja Tampereen Pispalassa odotti vuokra-asunto. Sillä reissulla olen edelleen.

 

Ehkä ymmärsin silloin baari-illan jälkeen jotain itse. Ehkä nainen, joka nukkui vierelläni oli minulle lupaus jostain paremmasta. En tiedä, mutta päätös, jonka silloin tein, on ollut elämäni parhaimpia.

 

On päiviä jolloin elämä tuntuu karkaavan käsistä, silmät itkevät ilman kyyneliä ja nauru karkaa muille maille. Toisina päivinä nauru saa sinut loistamaan, rakkaus hehkumaan ja mikään murhe ei ole esteenäsi. Marjan elämä muuttui yhdellä mökkireissulla toisen ihmisen väärän teon tähden, mutta silti hänen piti itse nousta pahasta olosta. Sami kantoi aivan liian painavaa reppua, joka oli täynnä huolia isästä. Se kaatoi rakkauden, melkein hänetkin, mutta Sami päätti opetella pitämään huolta itsestään. Noina hetkinä olisi ihanaa, kun olisi se viisaus, minkä saamme vasta kaiken kokemamme jälkeen. Mutta ainoa tapa elää, on rämpiä, toisinaan tanssia ja jatkaa eteenpäin. 

You may also like
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Hyvinvointi
Kuule minut rakas
lokakuu 7, 2018
Uncategorized

Mikä pirun kesäLOMA?

Lomamme alkoi heinäkuun toisella viikolla, kun mies aloitti lomansa. Kotona on kolme lasta 8v., 4v. ja 1v. Kulunut viikko oli meidän ”mökkiviikko”, kun vuokrasimme mökin Himokselta. Tässä kuvaus yhden ”lomapäivän” ohjelmasta:

 

Klo 6. Esikoinen alkaa huutamaan: ”Pissahätä!” Hän ei uskalla mennä vieraassa paikassa yksin alakertaan. Huutoon herää myös pikkusiskot. Se aamu-unista. Minä nousen silmät sikkuralla, äänettömästi kiroillen. On murun vuoro jäädä nukkumaan.

 

Klo 7. Kuopus käy läpi mökkiä sellaisella intensiteetillä, että en voi kuin kävellä perässä ja olla silmä kovana. Milloin hän meinaa syödä jotain sopimatonta, kiivetä jonnekin, mistä meinaa pudota tai rikkoa jonkin mökin koriste-esineen. Mietin, miksi ihmeessä hän ei voi edes hetkeä olla paikallaan.

 

Klo 8. Isommat lapset tappelevat täyttä päätä mitä kanavaa katsotaan. Toinen haluaa Pikku Kakkosen ja toinen Foxin. Huuto vaan yltyy ja kaukosäädin on kovilla. Tässä vaiheessa mun pinna alkaa kiristymään.

 

Klo 11.  Mökimme terassin pikku uima-allas on täytetty ja täysi meno on päällä. Kolme mussukkaamme uivat iloisesti. Yksi potku väärän paikkaan ja taas isommat tappelevat. ”Tuon jalka on väärässä paikassa!” ”Miksi se tulee mun puolelle?!” ”Äiti, nyt se läpsii!” ”Toi vie kaiken tilan!”

 

Klo 14.  Kuopus on saatu nukkumaan päiväunia. Hetken rauha. Isommilla pyörii leffa.

 

Klo 16. Nyt on aika mennä uimaan koko poppoolla 200 metrin päähän uimarannalle. Muru menee muksujen kanssa edellä puoli juoksua. Mä pakkaan pyyhkeet kassin ja lähden perään. Rannassa 1-vuotiaan perässä on mentävä taas koko ajan, koska kuopus ei todellakaan pelkää vettä. Aluksi isommat ovat isommat ovat rauhassa ja sitten alkaa vesisota, joka päättyy kyyneliin.

 

Klo 18. Terassin ”uima-altaalla” on taas kuhina. Muru on vahti vuorossa ja minä siivoilen sisällä paikkoja. Ulkoa alkaa kuulua huutoa. 4-vuotias on kierähtänyt veteen pudonneen maamehiläisen päälle ja saanut neljä pistoa. Kaivamme ensiapulaukkua ja suklaata esiin ja lääkitsemme potilasta. Kuopus ja esikoinen pyörivät ympärillä hieman hädissään, kun sisko itkee.

 

Klo 20. Iltapala on syöty. Nälkä on taltutettu, mutta väsymys painaa. Kuopus vikisee, mutta ei halua olla sylissäkään. 4-vuotias ei millään suostu iltapissalle. Esikoinen haluaisi pelata vaikka hyvin tietää, että ennen nukkumaan menoa ei saa pelata. Kokoajan joku huutaa: ”Isiiiii!!!” ”Äitiiiii!” ”Ääätiii!!!”

 

Klo 22. Vihdoin kaikki lapset nukkuvat varmuudella. Istumme mökin verrannalla ja pohdimme lomaamme. Luuleeko joku todella, että tämä on lomaa? Kolmilapsisen perheen pikku lapsi vaiheessa LOMA on vain helvetin kaukainen haave. Siinä murun kainalossa voin silti olla onnellinen,  vaikka olen aivan poikki. 

Lomamme alkoi heinäkuun toisella viikolla, kun mies aloitti lomansa. Kotona on kolme lasta 8v., 4v. ja 1v. Kulunut viikko oli meidän ”mökkiviikko”, kun vuokrasimme mökin Himokselta. Tässä kuvaus yhden ”lomapäivän” ohjelmasta:

 

Klo 6. Esikoinen alkaa huutamaan: ”Pissahätä!” Hän ei uskalla mennä vieraassa paikassa yksin alakertaan. Huutoon herää myös pikkusiskot. Se aamu-unista. Minä nousen silmät sikkuralla, äänettömästi kiroillen. On murun vuoro jäädä nukkumaan.

 

Klo 7. Kuopus käy läpi mökkiä sellaisella intensiteetillä, että en voi kuin kävellä perässä ja olla silmä kovana. Milloin hän meinaa syödä jotain sopimatonta, kiivetä jonnekin, mistä meinaa pudota tai rikkoa jonkin mökin koriste-esineen. Mietin, miksi ihmeessä hän ei voi edes hetkeä olla paikallaan.

 

Klo 8. Isommat lapset tappelevat täyttä päätä mitä kanavaa katsotaan. Toinen haluaa Pikku Kakkosen ja toinen Foxin. Huuto vaan yltyy ja kaukosäädin on kovilla. Tässä vaiheessa mun pinna alkaa kiristymään.

 

Klo 11.  Mökimme terassin pikku uima-allas on täytetty ja täysi meno on päällä. Kolme mussukkaamme uivat iloisesti. Yksi potku väärän paikkaan ja taas isommat tappelevat. ”Tuon jalka on väärässä paikassa!” ”Miksi se tulee mun puolelle?!” ”Äiti, nyt se läpsii!” ”Toi vie kaiken tilan!”

 

Klo 14.  Kuopus on saatu nukkumaan päiväunia. Hetken rauha. Isommilla pyörii leffa.

 

Klo 16. Nyt on aika mennä uimaan koko poppoolla 200 metrin päähän uimarannalle. Muru menee muksujen kanssa edellä puoli juoksua. Mä pakkaan pyyhkeet kassin ja lähden perään. Rannassa 1-vuotiaan perässä on mentävä taas koko ajan, koska kuopus ei todellakaan pelkää vettä. Aluksi isommat ovat isommat ovat rauhassa ja sitten alkaa vesisota, joka päättyy kyyneliin.

 

Klo 18. Terassin ”uima-altaalla” on taas kuhina. Muru on vahti vuorossa ja minä siivoilen sisällä paikkoja. Ulkoa alkaa kuulua huutoa. 4-vuotias on kierähtänyt veteen pudonneen maamehiläisen päälle ja saanut neljä pistoa. Kaivamme ensiapulaukkua ja suklaata esiin ja lääkitsemme potilasta. Kuopus ja esikoinen pyörivät ympärillä hieman hädissään, kun sisko itkee.

 

Klo 20. Iltapala on syöty. Nälkä on taltutettu, mutta väsymys painaa. Kuopus vikisee, mutta ei halua olla sylissäkään. 4-vuotias ei millään suostu iltapissalle. Esikoinen haluaisi pelata vaikka hyvin tietää, että ennen nukkumaan menoa ei saa pelata. Kokoajan joku huutaa: ”Isiiiii!!!” ”Äitiiiii!” ”Ääätiii!!!”

 

Klo 22. Vihdoin kaikki lapset nukkuvat varmuudella. Istumme mökin verrannalla ja pohdimme lomaamme. Luuleeko joku todella, että tämä on lomaa? Kolmilapsisen perheen pikku lapsi vaiheessa LOMA on vain helvetin kaukainen haave. Siinä murun kainalossa voin silti olla onnellinen,  vaikka olen aivan poikki. 

Rentouttavaa kesälomaa kaikille lukijoilleni! =)

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Perhe
Mistä kaikesta jouluna voi riidellä
joulukuu 19, 2018
Uncategorized

Kesän parhaat – äidin omaa aikaa

Kesällä kannattaa nauttia lomasta perheen kanssa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö äiti voisi välillä ottaa omaa aikaa ja ladata akkuja kunnolla syksyä varten. 

Lukeminen

Kesällä minuun iskee vastustamaton vimma lukea. Löysin tämän kesän tajunnan räjäyttävän kirjan ohikulku matkalla eräältä huoltoaseman pokkarihyllyltä. Tiesin heti tässä se on, minun ”lomaromanssini”. Luin sitä seisoessani trampoliinin vierellä, pidentämällä vessassa oloa, illalla lasten mentyä nukkumaan tai pyytämällä murulta tunnin omaa aikaa mummolan takapihalla. Tuo ihana kirja loppui jo, vaikka kuinka yritin jarrutella, ettei se loppuisi. Se avasi minulle taas uuden maailman.

Auringonotto

Minä tiedän, että auringonotto on pahasta. Mutta se on niiiiiin ihanaa. Auringon lämpö iholla antaa jotain ”ihme energiaa”, mikä auttaa syksyn pimetessäkin jaksamaan. Auringonotto vaan ei ole kolmen lapsen kanssa kovin helppoa! Enemmänkin se on sitä, että niska ja selkä palaa, kun koko ajan seuraa lapsia ja kyykkii niiden perässä – niin kuin ystäväni tiivisti. Makoilu on silloin vain haave, jonka muru voi toteuttaa viemällä lapset vaikka jätskille minun jäädessä rannalle. Parhaimmillaan auringonotto on, kun kädessä on hyvä hömppä-lehti tai kirja. Toisinaan on vain ihana levätä lämmössä.

Treenaaminen

Aamuinen juoksulenkki, hikinen kahvakuulla treeni, sykkeen nostava mäkitreeni, kundaliinijoogaa mökin terassilla, katukorista Hietsussa, kuntopiiri mummolassa, uintia järvessä tai trampoliinitreeni lapsilta salassa. Kesä on täynnä mahdollisuuksia! Jos vain edes vähän saisi treenattua väsymyksen ja loman tiimellyksessä olen onnellinen. Ja kehokin kiittää, mutta en halua ottaa stressiä. Ja siksi tämä lista on vain inspiraatiota varten.

Tyttöjen kanssa bilettäminen

Kesämekko, kevyt meikki ja ihana rusketus. Ympärillä upeita naisia, syviä ja kevyitä keskusteluita herkkujen sekä kuoharin äärellä. Illalla lähdetään johonkin aurinkoiselle terassille, tanssitaan villisti, pieni flirtti päällä ja hymy huulilla. Yksi tyttöjen illan parhaita hetkiä on kävellä auringon noustessa Helsingin keskustan läpi kohti kotia ja kömpiä sitten murun viereen. Silloin on ihan pakahtua siitä rakkaudesta, mikä meillä on.

Shoppailu kesäalessa

Raha on tiukalla hoitovapaalla, mutta jos vain suinkin mahdollista ”karkaan” kesäaleen yksin, ilman lapsia. Muru on kyllä loistavaa shoppailuseuraa, jos vain lapset saadaan hoitoon. Tänä kesänä olen metsästänyt alesta laadukkaita, luonnonmateriaaleista tehtyjä vaatteita lempimerkeiltäni. Listalla on myös ihana kesämekko. Voi kun sen löytäisin! Lapsille katselen myös vaatteita sen mukaan, mitä seuraavaksi tarvitaan. Ostoksia ennakoidessa voi säästää pitkän pennin.

You may also like
Lifestyle
Meidän kesä <3
elokuu 17, 2018
Hyvinvointi
Karvakriisi
toukokuu 25, 2018
Hyvinvointi
Mieli kesäkuntoon
toukokuu 13, 2018
Uncategorized

Linnanmäki Suomen huvipuisto nro 1 <3

Olimme Linnanmäellä ystäväni kanssa heinäkuun alussa. Mukaan otettiin ystäväni lapset 9-vuotias tyttö ja 5-vuotias poika. Minulla oli mukana kaksi vanhempaa lasta eli 8-vuotias poika ja 4-vuotias tyttö. Kuopus jäi kotiin murun kanssa, mikä tuntui ihanan vapauttavalle.

 

Päiväksi valitsimme tarkoituksella hieman pilvisen päivän, mikä on osoittautunut hyväksi. Olimme samalla porukalla viime vuonna ja silloinkin päivä oli jopa viileä. Ihmisiä on pilvisenä päivänä vähemmän ja laitteisiin pääsee helpommin. Linnanmäellä voi olla kuumana päivänä valtavasti porukkaa ja pienemmille lapsille liiankin kuuma.

Aamu on aina yhtä sekasortoa, kun tiedossa on meno Linnanmäelle. Jännitys kasaantui ja lapset olivat aivan ylikierroksilla. Minua meinasi alkaa ärsyttämään, mutta sitten tajusin ottaa rauhassa. Äkkiä vain ovesta ulos, kauppaan hakemaan eväät ja ratikalla Linnanmäelle. Lapset olivat niin innoissaan, että innostus tarttui minuunkin. Ratikassa fiilis vain parani, kun vaunussa oli muitakin Lintsille menijöitä. Tuli ihan oma lapsuus mieleen.

 

Otimme kaikki rannekkeet vaikka Linnanmäellä on osa laitteista ilmaisia. Tänä vuonna en ollut raskaana eikä mukana ollut pientä vauvaa. Olin salaa odottanut, että saan taas nauttia pelosta, jännityksestä ja salaa hiipivästä pahasta olosta hurjimmissa laitteissa.

Lähdimme valloittamaan Linnanmäkeä lasten ehdoilla ja minä karkailin ”salaa” hurjimpiin laitteisiin. Isommat lapset, meidän koululaiset menivät aluksi kahden ja me menimme pienempien kanssa. Lapsuuden ystävän kanssa oli helppo olla. Naurettiin päivän aikana moneen kertaan, että lomareissuja ei kannata kaikkia tehdä aviomiehen kanssa.

 

Minun päiväni koho kohta oli Kingi, joka on yksi Lintsin hurjimmista laitteista. Ihan mahtava! Tunne vapaasta pudotuksesta oli huumaava. Kävin päivän aikana myös Ukko-Pekassa ja Kirnussakin, mutta Kingi oli parhain. Ehdottomasti. Suosittelen kaikille hurjapäille.

Isommat lapset halusivat meitä myös mukaan heidän suosikki laitteisiin ja vien isot Vuoristorataan. Saimme myös mukaamme Linnanmäen maskotin Rolle-pellen ja jarrumies ei turhaan jarrutellut. Vauhtia oli aika hurjaa! Ukkosen takia toinen kierros vuoristoradassa keskeytyi, mutta menimme myöhemmin uudelleen. Koko porukalla kävimme Vekkulassa, mikä oli pienille jännittävää ja isot näyttivät ylpeinä, mistä mennään.

 

Välillä kävimme syömässä hampurilaisateriat Lintsiburgerissa. Aikaa ei kulunut turhaan ruuan odotteluun ja kaikki olivat hyvällä tuulella. Ruoka, juoma ja pienet herkut ovatkin tärkeitä, kun on koko päivän Linnanmäellä. Hattaraa ja popcornia oli pakko saada ja äideille kahvia. Ihmettelimme etenkin pienempien lasten jaksamista.

Päivä kääntyi iltaan ja murukin tuli käymään kuopuksen kanssa Linnanmäellä. 1-vuotias kuopuskin pääsi murun kanssa ilmaislaitteeseen ja hän oli aivan onnessaan.

 

Lähdimme kotiinpäin melkein kahdeksan tunnin huvittelun jälkeen. Kaikki alkoivat olla jo väsyneitä, mutta lapset puhuivat jo ensi vuoden Lintsin reissusta. Onneksi meillä äideillä on vuosi aikaa levätä. Vaikka täytyy myöntää, että olin itsekin vähintään yhtä innoissani päivästä kuin lapset.

*Tiesitkö, että Linnanmäeltä saa ostettua tamponeita ja siteitä yksittäisinä Muumitalosta, hintaan 50 senttiä kappale. Sieltä saa ostettua myös yksittäisiä vaippoja lapsille. Lintsin tamponit pelasti mut tällä kertaa. Minusta tämä on mahtavaa palvelua. =)

Mikä on sinun suosikki huvipuistosi Suomessa? Miksi se on sinusta paras? Kerro ihmeessä minulle ja muille lukijoille lempparistasi. Ehkä siitä tulee meidän perheen ensi kesän retkikohde. 

You may also like
Uncategorized
Koska leski saa rakastua?
lokakuu 29, 2017
Uncategorized
Seksuaalikasvatus suojaa – kerro lapsille ja nuorille sextortionista  
kesäkuu 20, 2017
Uncategorized
Jalkapallo, temppukoulu vai karate? – Miten lapseni löysi rakkaan harrastuksen
maaliskuu 15, 2017
Uncategorized

Muuta kesäloma riitely rakkaudeksi

Kesäkuussa pikku hiljaa koko perhe murua lukuun ottamatta aloitti lomailun. Päivät kuluivat vauhdilla ja olemme tehneet myös muutaman retken. Heinäkuun lähestyessä alamme kaikki jo odottamaan murun loman alkua. Ensimmäinen taka-isku oli kun loman alku siirtyi viikolla. Lapset alkoivat käydä malttamattomiksi ja minä väsyä. Ilmassa leijui hiljaa: ”Koska se pirun loma alkaa. ” Suoraan sanottuna alkoi ketuttaa.

 

Loma alkoi. Ja niin alkoi riitelykin. Lapset aloittivat aamulla kinastellen ja vuoron perään parkuen. Vuoroin minulla paloi pinna ja sitten murulla. Mutta ei sekään riittänyt, riitelimme myös keskenämme. Välillä ”kevyesti” kinaten ja toisinaan jopa huusimme. Tyttömme kysyikin ensin murulta: ”Miksi sinä isi huudat niin paljon?” Ja sitten minulta: ”Miksi sinä äiti olet niin herkkä?”

 

Tilanne harmitti. Aivot olivat puolitehoiset ja pehmeät väsymyksestä. Kuopus on valvottanut ja kolmen kanssa yksin olo on vienyt voimia. Odotin valtavasti murun loman alkua ja lepoa. Ja piru se mitään lepoa ollut! Muru tuli ja sekoitti koko rytmin. Sen päälle piti vielä riidelläkin! Olin valmis ottamaan salaa äkkilähdön etelään aivan yksin.

 

 

Kaksi päivää tappelimme joka välissä. Miksi? Googlailin lomariitely artikkeleita mielenkiinnosta ja niitähän löytyi. Itsekin olisin niitä osannut nimetä, mutta joskus on hyvä lukea muiden neuvoja. Väsymys on yleinen riidan aihe lomilla ja minä olin keskittynyt vellomaan vain omassa väsymyksessäni. Oletukset ja puhumattomat odotukset nousevat myös riidan aiheiden kärkikahinoihin. Sopii meidänkin tilanteeseen.

 

Pieni häpeänpuna nousi poskilleni, kun aloin tajuamaan miten lapsellisesti käyttäydyin. Ei sekään vielä silti auttanut. Muru sanoi erään riidan päätteeksi: ”Anna minunkin olla väsynyt.” Olin ihan raivona, mutta tajusin silti olevani varsin itsekäs. Tanssin intohimoisesti vain oman väsymykseni kanssa.

 

Illalla muru tuli pyytämään anteeksi sanomisiaan ja minä sain kakistettua ulos, että sinäkin saat olla väsynyt. Me molemmat olimme väsyneitä. Sen ääneen sanominen auttoi. Takana on ollut rankka vuosi. Kolmannen lapsen vauva vuosi ja vaikka olin kotona, me molemmat teimme silti töitä. Välillä rahahuolet ovat painaneet harmaita pilviä yllemme ja vyötä on kiristelty. Hoitoapua ei ole ollut liiaksi ja keväällä lapsetkin sairastelivat enemmän. Ei mikään ihme, että olemme väsyneitä!

 

 

Odotimme molemmat lepohetkiä niin kovasti, mutta emme silti puhuneet siitä toisillemme. Me oletimme vain toisen tietävän sekä ymmärtävän. Totuus on kuitenkin se, että pitää puhua ja kolmen lapsen kanssa lepohetkiä pitää järjestää. Ne pitää sopia, vuorotella ja pyytää vielä ulkopuolista apuakin. Päätimme muuttaa ”riitelyloman” oikeaksi lomaksi.

 

Aamuisin muru on antanut minun nukkua, sillä hoidan pääosin yöheräilyt sillä jatkan vielä imetystä. Silti yritän välillä antaa murunkin nukkua pidempään. Aamun pidemmät unet vaikuttavat heti mielialaan. Päivällä on pakko alkaa jakaantua eikä mennä aina yhdessä, jotta saa levättyä. Meillä on kolme lasta ikäjakaumalla 1-vuotiaasta 9-vuotiaaseen. Silloin pitää myös miettiä toden teolla mitä voi tehdä ja miten rytmittää päivä.

 

Päätimme myös lähteä kaupungista mummolaan, jossa elämä on rauhallisempaa. Lapset vain ulos pihalle ja trampoliinille. Välillä pyöräilyä, uimaan tai serkuille kyläilemään. Apuna on mummo, pappa ja välillä isomammakin. Kuopuskin tuntuu nukkuvan pidemmät päiväunet ja yöt paremmin mummolassa. Omakotitalo antaa myös tilaa olla välillä yksin ja ottaa vaikka päiväunet kahden murun kanssa, jos mummo vahtii lapsia.

 

Loputon oletuksien viidakko on pakko selvittää ja olemme puhuneet, puhuneet ja puhuneet mitä haluamme tehdä. Mihin rahat riittävät. Ja mikä oikeasti on meille tärkeää. Mitkä asiat ovat lapsille tärkeitä. Mitä parisuhteemme tarvitsee ja mitä me itse tarvitsemme. Se on auttanut ja tietty kireys on alkanut helpottaa. Selkeästi meille sopii, että loman alussa otetaan ihan rauhassa ja totutella lomaan ennen kuin säntäämme kaiken maailman rientoihin.

 

Emme lähde tänäkään vuonna ulkomaille, ehkä emme edes vuokraa mökkiä mutta syömme paljon mansikoita, herneitä, olemme yhdessä ja nautimme. Lapset haluavat kaikkea, mutta minusta tuntuu, että hauskinta niiden mielestä on kastella aurinkoa ottavat äiti kylmällä vesisuihkulla. Sen he muistavat lopun ikäänsä! Ihan sairaan halpaa huvia!

 

 

Ja mitä muruun, minuun ja rakkauteen tulee on toive olla yksi yö kahden. En tiedä tanssimmeko taas villisti yökerhossa, lähdemmekö minikaupunkilomalle, olemmeko vain kotona alasti vai lähdemmekö metsään patikoimaan. Ei sillä ole edes väliä. Haluan vain saada aidosti murun itselleni, katsoa häntä syvälle silmiin, kuulla jokaisen lauseen loppuun ja uppoutua rakkauteen. Höpöttää niin kauan, että yö pimenee ja aamu taas valkenee. Maistaa viinin murun huulilta ja nukahtaa hänen syliinsä.

 

Yksi yö kahden tekee ihmeitä pienten lasten vanhemmille. Onko se sinunkin toiveesi? Sano se kumppanillesi. Kerro, mitä haluaisit tehdä. Yrittäkää järjestää lapset hoitoon ja olla kahden. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta vaivan näkö kannattaa. Hymyilevät vanhemmat ovat lasten kesälomamuistojen aatelia. <3

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 12

Kirjoitukset jäivät taaksemme ja elämä oli edessä. Vapauden hetki kuulostaa hohdokkaalta, mutta ei se ole aina sitä. Marja ja Sami pitivät molemmat välivuoden, jonka aikana kyyneliä ei säästelty. Marjan ja Samin seksisuhde jatkuu ensi kerralla Samin Havaintoja parisuhteesta -blogissa.

 

Marja: Oliko sulla selkeet suunnitelmat kirjoitusten jälkeen?

 

Sami: Ei mulla ole oikein koskaan ollut mitään selviä suunnitelmia. Mua kiinnosti tiedostusoppi ja sosiologia. Eniten mä halusin päästä muuttamaan omilleni. Haaveena oli tuolloinkin Tampere, mutta Jyväskylä olisi ollut yhtä hyvä. Musta tuntui jo varmaan ennen lukiota, että 5000 asukkaan kylä, jossa asuin, oli minulle aivan liian pieni. En mä ekana kesänä käynyt pääsykokeissa. Mä menin syksyllä Jyväskylän avoimeen yliopistoon opiskelemaan tiedostusoppia ja jätin sen sitten kesken, kun tammikuussa menin armeijaan.

 

Sami: Mitä sä ajattelit lukion jälkeisestä elämästä? Päädyitkö opiskelemaan heti sitä, mitä halusitkin opiskella?

 

Marja: Se oli mulle etsikko aikaa. Kirjoitukset ja etenkin tulokset olivat niin iso pettymys, että hautasin jollain tasolla unelmani. Tuntui, ettei musta taida olla mihinkään. Eikä kukaan oikeen tajunnut mun pahaa oloa kun peitin sen tekemällä mallin hommia ja muita "hohdokkaita" juttuja. Päätin mennä kuitenkin kokeilemaan "harrastuksena" kasvatustietä Tampereen avoimeen yliopistoon. Olin aivan innoissani! Silti en uskaltanut haaveilla yliopistoon pääsystä ja hain opiskelemaan lähihoitajaksi. Koulun alettua se tuntui alusta asti mulle väärältä. Mutta sitten syksyn vaihduttua talveksi elämä heitti ympäri ja koulukin jäi kesken. Moni asia muuttui lyhyessä ajassa.

 

Marja: Miltä susta sitten tuntui muuttaa pois kotoa? Nautitko vapaudesta vai tuliko ikävä kotiin? Seurustelitko muuten silloin?

 

Sami: Mä muutin Tamperelle heti armeijan jälkeen. Olin armeijassa Mikkelissä sen lyhyimmän ajan, mikä oli pakko olla. Se oli tuolloin vuonna 1996 yhdeksän kuukautta, Mä muistan, kun komppanjan päällikkö kysyi ensimmäisellä viikolla minulta toiveita armeijan suhteen. Sanoin, että haluan olla sen verran, kun on pakko. Muistan sen katseen, jonka sain. Siskoni opiskeli tuolloin Tampereella ja hän oli muuttamassa silloisen poikakaverinsa kanssa yhteen. Hän soitti minulle päivä sen jälkeen, kun olin päässyt pois armeijasta, että haluaisinko muuttaa hänen kämppäänsä Tampereen keskustaan. Olin aivan fiiliksissä ja kun se vielä kävi vuokraemännälle, niin muutto toteutui viikossa.

 

Mä en muista, että olisin koskaan ollut siihen mennessä niin onnellinen elämässäni. Mun tyttöystävä opiskeli tuolloin Tampereen Yliopistosssa, joten pääsin samaan kaupunkiin. Se vapauden tunne, kun laittoi oven kiinni perässään ja sai ostaa kaupasta mitä tahtoi. Tyttöystäväni asui vajaan kilometrin päässä ja kaupunki oli auki kahdelle rakastavaiselle. Vasta muuton jälkeen sitä alkoi miettiä, että mitähän sitä pitäisi alkaa uudessa kotikaupungissa tekemään, muuta kuin nauttimaan vapaudesta ja rakastamaan.

 

Sami: Mikä sai sinun elämäsi kääntymään ympäri? Mitä sinulle tapahtui sen jälkeen, kun tajusit, että olet aivan väärässä koulussa?

 

Marja: Pinnan alla oli kuplinut jo pitkään. Olin ollut reilut neljä vuotta poikaystäväni kanssa, menimme kihloihin kirjoitusten jälkeen ja asuimme yhdessä. Viimeinen vuosi oli ollut vaikea ja minä kaipasin vapautta. Tappelimme paljon ja tylsyys nakersi suhdettamme. Emme osanneet puhua. Silti samaan aikaan haaveilin jopa vauvasta. Aloimme syksyllä pohtimaan asunnon ostoa ja löysimmekin hyvän. Juuri ennen paperien kirjoittamista tajusin, että tulisin tekemään elämäni virheen. Minun oli pakko lähteä nyt, ennen omaa asuntoa, naimisiin menoa ja vauvaa. Ahdistus oli kasvanut salakavalasti sisälläni ja yksi kaunis päivä en enää kestänyt. Olin yrittänyt puhua, mutta asiat eivät auenneet enkä osannut hakea mistään apua. Kaikki vaan hokivat poikaystäväni olevan "täydellinen mies".

 

Soitin hyvälle ystävälleni kesken koulupäivän ja kerroin, että tänään lähden. Itkin, tärisin ja olin peloissani. Ystävä lohdutti ja tarjosi tupakkaa. Hain kotoamme vain urheilukassillisen vaatteita ja jätin kihlasormuksen pöydälle poikaystäväni ollessa töissä. En voinnut kohdata häntä. En uskaltanut puhua edes äidilleni. Vain ystäväni tiesi minne menin. Olo oli lohduton, kun astuin junaan Tampereen rautatieasemalla. Siinä rytäkässä koulun lopettaminen oli vain helpotus. Kai menin sinne enemmän ollakseni muille mieliksi.

 

Marja: Rakastuit vapauteen, mutta mitä se teki parisuhteellesi? Olitko jo valmis leikkimään kotia?

 

Sami: Mä olin valmis leikkimään kaikkia muita leikkejä kuin kotia. Mun parisuhde alkoi saada outoja piirteitä. Mä olin niin hurmioitunut omaan vuorakämppääni ja vapauteeni, että en halunnut viettää öitä tyttöystäväni luona enkä halunnut, että hän viettää öitä minun luonani. Halusin olla yksin. En ollut oikein koskaan ennen saanut olla. Minun ei tarvinnut huolehtia kenestäkään ja tarkkailla koko ajan jotain merkkejä, Mun eka vuosi Tampereella oli ehkä koko tähän astisen elämäni tärkein vuosi. Mä itsenäistyin ja aloin kaivella esiin sitä Samia, joka minusta oli myöhemmin tuleva. Sen hinta oli nuoruuden rakkauden rikkoutuminen, mutta sain sen tilalle paljon enemmän.

 

Mä asuin Tampereella vajaan vuoden. Mä hain opiskelemaan Tampereen yliopistoon sosiologiaa, mutta en päässyt, mutta pääsin Jyväskylän ammattikorkeakouluun ja lähdin syksyllä sinne. Siinä ei montaa päivää kulunut, kun löysin koulusta nuoren naisen, johon rakastuin. Olin silloin vielä löyhästi yhdessä  Tampereella asuvan tyttöystäväni kanssa. Muistan, kun matkustin eräs viikonloppu hänen luoksensa lopettamaan suhdetta, koska olin rakastunut toiseen.

 

Luin junassa Hermann Hessen Arosutta. Vähän ennen Tampereen asemaa kirjoitin kirjan viimeiselle tyhjälle sivulle tarinan rakkaudesta, joka päättyy. Luin sen ääneen tyttöystävälleni, jota menin jättämään. Takaisin Jyväskylään tultuani, menin suoraan nuoren naisen luokse, johon olin rakastunut ja sanoin hänelle itsevarmuutta puhkuen silloisen lempibändini CMX:n sanoin, että olen sinun jos tahdot niin. Hän tahtoi kolmeksi vuodeksi eteenpäin.

 

Sami: Ero on aina kipeä asia. Joskus pitää tehdä asioita, jotka sattuvat vielä pitkään. Koitko eron jälkeen pitkään syyllisyyttä? Menetit erossa paljon, mutta kerro, että mitä sait sen tilalle?

 

Marja: Sä osuit naulan kantaan. Syyllisyys suorastaan poltti mun sisuskaluja ja siihen lisättiin vaan lisää kierroksia mun nuollessa haavoja. Mun poikaystävä, josta tuli entinen, meni ihan raiteiltaan monessakin mielessä. Hän konttasi perässäni ulvoen räkäposkella ja puhui itsemurhasta. Oli kamalaa nähdä hänet niin huonossa jamassa, välitin hänestä valtavasti. En tiennyt, mitä olisin voinut enää tehdä. Tiesin, että olin jättänyt hänet todella rumasti ja olen siitä pahoillani jollain tavalla edelleen. En muutakaan silloin voinut, en osannut muuta. Oma äitini ja muu perheeni ei ymmärtänyt yhtään, miten saatoin jättää "unelma vävyn". Olin jotenkin aivan yksin, koska en halunnut nähdä perhettänikään syytösten takia.

 

Se mitä sain oli jotain, mikä vaikuttaa minussa edelleen. Jouduin katsomaan peiliin, seisomaan täysin omilla jaloillani ilman äitiä, koripalloa tai poikaystävää. Olin vieraalla paikkakunnalla rahat vähissä ja ilman töitä. Piti kääriä hihat ja etsiä oma paikkansa. Löysin nopeasti mielenkiintoisen työn, vapaus maistui hyvältä, vaikka yksinäisyys oli uutta ja tuntui välillä todella pahalle. Löysin oman voimani, sellaisen alkuvoiman jolla pärjää elämässä. Ja sitten kun olin surrut ja koonnut itseäni aloin pikku hiljaa nauttia elämän iloista ja sinkkuelämästä.

 

Me emme tienneet kirjoitusten jälkeen, mitä olisi tulossa. Sami muutti onnensa kukkuloilla Tampereelle intin jälkeen ja Marja suri pieleen menneitä kirjoituksiaan. Muutto omaan kotiin sai Samissa aikaan vahvan itsenäistymisen, jonka edessä nuoruuden rakkauskin taipui. Marja taas teki päätöksensä ja siitä alkoi uusi itseensä tutustuminen. Ero vavisuttaa ihmisen perustuksia, mutta luo mahdollisuuden myös tarkastella niitä. Yksin jääminen on paikka, jolloin voi aloittaa asioita alusta ja summata mennyttä elämää. Kaiken sen surun, ahdistuksen jälkeen tulee päivä, jolloin aurinko taas paistaa.

You may also like
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Hyvinvointi
Kuule minut rakas
lokakuu 7, 2018
Uncategorized

Kaapista ulostulo -kirje

Taisitkin jo arvata muru

Pikku hiljaa meillä alkaa olla yhteisiä vuosia takana. Suhteemme on edennyt nopeasti, me aloitimme kaksistaan mutta jo kolmansien treffien jälkeen olimme lapsiperhe. Tutustuit heti poikaani, meidän poikaamme. Ei mennyt kuin muuttama kuukausi ja asuimme jo yhdessä. Ja siitä kahden vuoden kuluttua syntyi tyttäremme ja muutaman vuoden päästä kuopuksemme. Olemme silti ehtineet tutustua toisiimme ja lapsetkin jo tuntevat termin mummolaan hoitoon mennessään ”äiti ja isi hoitavat rakkauttaan kahdestaan”.

Suhteemme on perustunut vahvaan yhteyteen, rakkauteen ja ystävyyteen. Tuntui heti alussa, että tuntisimme toisemme. Fyysinen yhteys kasvoi ja kehittyi, kehittyy edelleen välillemme. Tuntuu, että pikkulapsivaihe on yhtä muutosta. Olen hirmuisen onnellinen, että olemme nyt entistä tiiviimpi pari myös fyysisesti. Matka halujemme alkulähteille on pitkä mutta nautinnollinen. Sinun kanssa sitä on turvallista käydä.

Yhdessä olemme avanneet ovia, mitkä ovat olleet kiinni seksuaalisuudessamme. Luottamus on kasvanut koko ajan ja siksi nyt kirjoitan sinulle rakkaani tätä kirjettä. Tiedätkin jo, että minulle on usein vaikeimmat asiat helpompi ilmaista kirjoittamalla. Olet saanut minulta ennenkin kirjeitä, joissa avaan tunteitani. Silti minua jännittää.

Olen pohtinut itsekseni vuosien varrella paljon pidänkö vain miehistä vai onko minussa jotain, mikä haluaa ja vetää minua myös toisten naisten luo. Teinisuutelut muiden tyttökavereiden ovat vielä viatonta leikkiä. Tiedät hyvin tarinan siitä, kun vuosia sitten suutelin yökerhossa tuntematonta nuorta naista ja kiihotuin siitä sanoin kuvaamattoman paljon. Muistan edelleen miltä se tuntui, miten näin eroottisia unia tapahtumasta kauan jälkikäteenkin. Ja kuinka monta kertaa mietin, miten tilanne olisi jatkunut ellei naisen poikaystävä olisi repinyt naista kotiin mustasukkaisuuden vallassa.

Aina en ole itsellenikään myöntänyt pohdintaani. Luulen, että kun parikymppisenä kävin yhdessä vaiheessa Helsingin yöelämässä pääasiassa homobaareissa se ei johtunut halustani olla rauhassa miesten lähentelyistä vaan kiinnostuksestani naisiin. Miksi ihmeessä eksyinkin yksin SETA:n sen aikaisiin naisten iltoihin entiseen DTM:n yökerhoon. Ja siellä kuin vahingossa löysin itsesi jälleen suutelemassa naista… Silloin tutkimusmatkani tyssäsi sen aikaiseen avopuolisoon ja hänen mustasukkaisuuteensa. Annoin asian olla, mutta vain julkisesti. Mielessäni asia oli ja nuo baarireissut ovat mielessäni edelleen.

 Haluaisin kertoa sinulle rakkaani, että haluaisin tutkia kiinnostustani naisiin syvemmin. Se, että katselen kauniita naisia kadulla ja muistelen menneitä ei riitä enää. Minua on jäänyt vaivaamaan, miltä naisen kosketus tuntuisi ja miltä tuntuisi koskettaa naista. Haluaisin kokea sen vielä, vaikka me olemme jo naimisissa. Haluaisin kokea sen kahden, jonkun ihanan naisen kanssa joka osaisi opettaa minua hellästi tuossa uudessa maailmassa.

Rakkaus sinua kohtaan ei ole näistä tuntemuksista huolimatta muuttunut. Haluni sinua kohtaan on edelleen sama, en voisi luopua sinusta mieheni. En olekaan lesbo. Minusta tuntuu, että olen bi-seksuaali. En haluaisi aloittaa suhdetta naisen kanssa, vaan saada kokemuksen olla naisen kanssa, jotten kiikkustuolissa muistele menneitä mahdollisuuksia vaan koettuja nautintoja. 

 Uskon, että me yhdessä voimme tämänkin selvittää. Toivoisin, että olisit tukenani. Halusin jakaa ja vihdoin uskalsin jakaa tämänkin salaisuuteni kanssani. Laitetaan lapset hoitoon, juodaan viiniä ja jutellaan tästä rakkaani kun olet miettinyt sitä hetken. Hoidetaan yhdessä meidän rakkauttamme.

*Tämä kirje on osittain totta ja osittain fiktiota. Tein sen ollessani 2013-2014 Sexpo-säätiön seksuaalineuvoja koulutuksessa ja nyt vain päivitin kirjeen. "Kaapista ulostulo -kirje" oli kotitehtävämme, joka herätti minussa paljon ajatuksia. Se myös muutti ajatteluani ja puhuimme aiheesta paljon murun kanssa kotonakin.

Helsinki Pride -viikkoa on vietetty koko kulunut viikko, jossa seksuaali- ja sukupuoli vähemmistöjen ihmisoikeuksia ja kulttuuria tuodaan esille. Rakkaus on ihmisoikeus, joka kuuluu kaikille. Minä ja sinä voimme omilla teoillamme auttaa sen toteutumista. Sillä vielä vuonna 2016 voi heteropari osoittaa julkisesti rakkautta, kun taas homopari miettii uskallammeko edes suudella julkisella paikalla. Aloita itsestäsi ja opeta lapsillesi erilaisuuden olevan rikkaus. Rakkaudellista Helsinki Pride -viikon viimeistä päivää kaikille!

You may also like
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Lifestyle
Puhu muru on podcast miesten salaisuuksista
maaliskuu 10, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Uncategorized

Korkeasaaressa tyttöjen kanssa

"Hei tuolla on leijona!”  huutaa joku vieras lapsi. Sen seurauksena kaikki lapset juoksevat kilpaa ikkunan luo, josta näkee leijonan häkkiin. Ei mene kauaa, kun oma 4-vuotias tyttönikin innostuu muiden lapsien kanssa eläimien bongailusta. Arvaa missä olemme? No tietenkin Helsingin Korkeasaaressa.

 

Lähdin Helsingin Korkeasaareen päiväretkelle 1-vuotiaan ja 4-vuotiaan tyttäreni kanssa esikoisemme ollessa mummolassa. Mukaan pyysin myös perhetuttumme ja korvaamattoman lastenhoito apurimme Liisan. Lisäksi rattaisiin pakattiin paljon evästä. Itselle varasin proteiinijuoman, banaania sekä karjalanpiirakkaa. Tytöille hedelmäsosepussukoita, karjalanpiirakoita, banaania, välipalakeksiä, pillimehua, rusinoita ja kaikille meille vettä. Vaihtovaatteita ja lämpimät takit pakkasin myös hoitolaukun seuraksi rattaisiin.

 

 

Valitsimme päiväksi arkipäivän ja Korkeasaareen saavuimme ennen puolta päivää. Menimme julkisilla kulkuvälineillä ja loppumatkasta kävelimme Kalasatamasta uutta Isoisänsiltaa pitkin Mustikkamaalle. Päivä oli ihanan aurinkoinen, mutta ei liian kuuma. Juuri sopiva ilma hieman tuuliseen Korkeasaareen.

 

4-vuotiaan rakensi reittiä meille omien toiveidensa mukaan. Aloitimme Kissalaaksosta, joka sai meidät aikuisetkin mietteliäiksi. ”Miksi noilla on noin pienet häkit?” kysyi tyttöni. Luimme myös yhdessä tietoiskuja eläimistä ja pohdimme eläintarhojen merkitystä eläinsuojelutyössä.

 

Vauhtia riitti päivässä, kun 4-vuotias juoksi aina uuden eläimen luokse ja 1-vuotias halusi itsepintaisesti harjoitella kävelyä tai roikkua aidassa. Niinä hetkinä huokaisin onnesta, että pyysin Liisaa mukaan. Yksin olisin ollut pulassa. Rattaat ja kantoreppu olivat myös avainasemassa.

 

Olin ajatellut etukäteen, ettemme söisi ylihinnoiteltua ruokaa Korkeasaaressa. Nälkä kuitenkin meinasi yltyä lapsilla ja etenkin minulla itselläni kiukuksi asti. Joten pysähdyimme syömään. Tarjonta oli odotetunlainen. Söimme kaksi lasten annosta, jotka olivat 8 e/kpl.  Sen päälle ostimme tytöille jäätelöä ja meille aikuisille kahvit. Ruoka ei ollut kummoista, mutta kiukku saatiin nujerrettua. Mahtavaa oli se, että ravintolan edessä oli lasten leikkipaikat ja ruuan odottelu sujui siksi mukavasti.

 

 

Eläimien lisäksi päivän suosikkipaikkoja olikin eläimien lisäksi leikkipaikka ja valtava hiekkalaatikko, joka oli muistaakseni entinen hylkeiden allas. Sinne oli laitettu rottinkimajoja, säkkituoleja ja hiekkaleluja. Tytöt olivat aivan innoissaan ja me saimme juoda kahvia rauhassa. Itsekin vierailin tyttöjen majassa ja leikkikavereita riitti tytöillä.

 

Erilaisissa häkeissä ja aitauksissa olevien eläimien lisäksi tyttöjä kiinnosti kovasti vapaasti liikkuvat riikinkukot.

 

 

Päivän kohokohta oli varmasti pienen kilpikonnan ja 4-vuotiaan tyttöni ”yhteisuinti”. Tyttöni oli akvaarion reunalla ja kilpikonna tuli katsomaan häntä. Sitten kilpikonna ui yhdessä tyttöni kävellessä vierellä useamman kerran reunaa pitkin. Se oli liikuttavaa ja tyttöni muistaa tuon kyllä varmasti loppuelämänsä ajan. Siitä kerrottiin heti murullekin, kun pääsimme kotiin.

 

 

Päivän aikana näimme muun muassa karhuja, vinsenttejä, peuroja, villisikoja, kilpikonnia, punaniskakenguruita, tunturipöllön, tiikerin, leijonan sekä lumileopardin. Ainoa pettymys oli, että apinalinnassa ei ollut apinoita. Kävimme myös Amazonia ja Africasia – nimisissä trooppisissa taloissa ja kanalassa.  Nähtävää oli paljon ja 4-vuotias alkoi iltapäivällä väsymään. Lähdimme ajoissa ja kotimatkakin sujui iloisissa tunnelmissa. Tyttö puhui taukoamatta pienemmän nukkuessa.

 

Suosittelen lämpimästi reissua Korkeasaareen. Karttaan kannattaa tutustua netissä heidän sivuillaan jo etukäteen, niin lasten toiveiden kuuntelu on helpompaa. Liput saa myös edullisemmin, jos ne ostaa netistä. Tällä kertaa koululaisemme ei ollut mukana, koska hän oli jo keväällä käynyt luokkansa kanssa. Koululaisille Korkeasaari on myös oiva kohde. Ja täytyy sanoa, että Korkeasaaressa Suomen ihmeellinen luonto näyttäytyy upeana. Paikka oli kaunis. <3

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Perhe
Putkiremontti tulossa – vinkkejä otetaan vastaan!
elokuu 26, 2018
Close