Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Uncategorized

Pitkä nainen – käytä korkokenkiä ihan rauhassa

Pitkä nainen kuulee elämänsä aikana useita kertoja: ”Kuinka pitkä sä oikein olet?” Se loukkaa monia, vaikka kysyjä ei edes sitä tarkoittaisi loukkaavaksi. Kuitenkin tilanne on samankaltainen kuin, jos kyseessä olisi pyöreä ihminen.  Heitä loukkaa kysymys: ”Kuinka paljon sä oikein painat?” On selvää, ettei niin saisi kysyä toiselta ihmiseltä.

 

Pituus aiheuttaa helposti naiselle häpeän tunteita, mikä on mielestäni väärin. Nainen saattaa pohtia kelpaako hän naisena. Onko hän ruma, pelottava tai epäsopivan kokoinen? Kelpaamattomuuden tunne johtaa helposti siihen, että ryhti menee kumaraan ja nainen yrittää olla lyhyempi.

 

Olisi tärkeää saada olla ylpeä itsestään kaiken kokoisena. Pitkiä naisia on koko ajan enemmän, mutta silti se on joillekin ongelma.  Voi olla hyvin, että nainen on itse tyytyväinen ulkomuotoonsa, kunnes joku kommentoi ilkeästi hänen pituuttaan. Se voi olla joku ventovieras mummu, joka sanoo: ”Ai kauhee ku sää oot pitkä! Mistäs luulet miehen löytäväs?”

 

Monia pitkiä naisia huolettaakin seurustelukumppanin löytäminen. Moni pelkää kelpaanko, löytyykö minua pidempää kumppania, voinko olla itseäni lyhyemmän kumppanin kanssa tai mitä muut ajattelee. Treffeillä saattaa kuulla typeriä kommentteja pituudesta ja niitä alvariinsa viljelevät kannattaa jättää kahvilan pöytään yksin istumaan. Kengän kokoa tai housujen lahkeen pituutta kyselevät dillet eivät ole useinkaan elämänkumppanimateriaalia. Voit vastata iloisesti, ettet aio kutistua lähivuosina ja sitten vain lähdet.

Olen itse 180 cm pitkä. Olen kuullut monenlaisia kommentteja ja mielipiteitä pituudestani elämäni aikana. Miksi käytän korkokenkiä tai mitä olen oikein syönyt, kun minusta tuli näin pitkä. Baarissa useampi vastakkaista sukupuolta edustava ”känni-urpo” on tullut inttämään, etten saisi käyttää korkokenkiä. Paras kommentti on ollut ehdottomasti: ”Et kuuletko sä ees pieruas?”

 

Toiset taas ovat suorastaan palvoneet pituuttani ja ihailleet pitkiä sääriäni. Heistä pitkä nainen saa sukat pyörimään jaloissa ja kiinnittää huomion paikassa kuin paikassa. Erityisesti on ihana kuulla, kun toinen nainen ihailee rohkeutta näyttää naisellisuutensa 110 prosenttisesti.

 

Murrosiässä ei ole helppo olla pitkä nuori nainen. Pojat laahaavat perässä pituuskasvussa ja suurin osa tytöistäkin on pienempiä. Sitä pohtii helposti, miksi ihmeessä minua rangaistaan pituudella. Tulee olo, ettei kuulu joukkoon tai on jotenkin vääränlainen. Itse kuulin huutelua kirahviksi ja amatsoniksi. Se tuntui todella pahalta ja teki lommon herkkään nuoren naisen itseluottamukseen.

 

Minun onneni oli, että pelasin koripalloa. Siellä pituus oli hyvä asia ja siitä oli hyötyä. Sain olla pitkien naisten ympäröimä positiivisella tavalla. Olen tavannut niin monta upeaa pitkää naista! Kukaan heistä ei varmaan ole aikuiseksi kasvanut ilman omaa kipuilua pituuden kanssa, mutta jokainen heistä on saanut voimaa huomatessaan, ettei ole ainoa.

Viime keväänä kuuntelin ostoksilla ollessani äidin ja teini-ikäisen tyttären keskustelua. Tyttö oli varmaan minun pituiseni ja äiti muistutti häntä koko ajan, ettei kannata ostaa mitään kenkiä, joissa on korkoa. Olin järkyttynyt. Miten tuo äiti ajatteli? Voi olla, että hän ”suojeli” tytärtään. Samaan aikaan hän epäsuorasti sanoi, että tytär ei kelpaa.

 

Minun oli pakko mennä äidin ja tyttären luokse. Sanoin ystävällisesti, että kannattaa ihmeessä ostaa sellaiset kengät, joista tykkää. Pitkät naiset ovat upeita korkokengissä. Kerroin myös, että itsekin ujostelin nuorempana käyttää korkokenkiä, mutta nykyään käytän niitä aina juhlissa ja muulloinkin. Tyttö hymyili minulle arasti, myyjä nyökytteli ja äiti katsoi poispäin.

 

Jokaisella vanhemmalla onkin tärkeä rooli pitkän tytön ja nuoren naisen itsensä hyväksymisen tiellä. Jos kotoa tulee viesti, että sinä olet upea, on muun maailman kommentit helpompi kestää. Vanhemmat voivat myös opettaa oikeanlaista asennetta ottaa vastaan kaikki ”lannistaja-siat”. Kaikkea ei tarvitse sietää eikä kaikkia kannata kuunnella.

 

Älkää siis sisaret ikinä lopettako korkokenkien käyttöä! Ainakaan kenenkään miehen takia.

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvatus suojelee lasta
syyskuu 4, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalisuus
Mitä naapuritkin ajattelisivat
elokuu 24, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Uncategorized

Kolmen lapsen äidin treenaamisen salaisuus

Arjen kiireet luovat lapsiperheessä aivan oman venäläisen ruletin. Kyllä, nyt puhutaan ruuhkavuosista! Kiire ei ole vain tekosyy, kun lapset ovat pieniä. Kotona olevalla vanhemmalla on kädet täynnä hommaa ja lapset ”apuna”. Työssäkäyvät vanhemmat juoksevat päiväkotirumban läpi päivästä toiseen.  Ei kannata silti aina antaa kiireelle periksi.

 

Väsymys on treenivihollisten kruunaamaton kuningas. Yö yön perään, kun nukkuu huonosti ei kiinnosta treenata eikä pystykään. Kun yrittää väsyneenä punnertaa alkaa oksettaa ja kyykkyhypyt meinaa saada pyörtymään. On tärkeää olla itselleen armollinen ja ymmärtää, milloin ei pidä treenata. Sitten taas kun väsymys helpottaa, kannattaa kevyesti aloittaa taas treenaaminen.

Itse olen todennut, että kolmen lapsen äidin treenaaminen vaatii ennen kaikkea TREENI-INTOA eli motivaatiota. Ilman sitä on ihan turha yrittää mitään. Ripaus mielikuvitusta on myös tarpeen. Ajan ja paikan kanssa täytyy käyttää luovuutta.

 

Siksi kerron teille, mistä ihmeestä se minun treeni-intoni syntyy ja mikä pitää sen yllä.

 

  1. Halusta voida hyvin minun kehossani. Haluan jaksaa leikkiä lasten kanssa, juosta kilpaa ja kantaa kauppakassit kuopus Manducassa. Tahdon olla toimintakykyinen vielä pitkään! On pelottava ajatus, että jos en tee mitään rapistun kiihtyvällä tahdilla. Se tuntuu järjenvastaiselta. Haluan nauttia elämästä vielä pitkään!
  2. Olen lähes koko elämäni ollut timmissä kunnossa ja silloin tunnen olevani oma itseni. Raskauden jälkeen motivaatio saada vanhat pöksyt jalkaan on suuri. Ei farkkukoon tarvitse kasvaa lapsien myötä lopullisesti! Se ei ole turhamaisuutta. On mahtavaa nähdä vaatteista, miten treeni puree ja tuntea kun olo kevenee. Silloin jaksaa painaa kotitreeniä vaikka sohva kuinka huutelisi.
  3. Yksinkertaisesti rakkaus urheiluun. Kun ne tuskaiset ensimmäiset kolme treeniä on tehty, keho muistaa miten ihanaa se on! Melkein kuin moottori hyrähtäisi käyntiin. Ruokahalu kasvaa, tekee mieli urheilla lisää, tulee hyvä mieli ja yöuni paranee. Huomaan myös haluavani seksiä silloin enemmän, koska oloni on itsevarmempi. Keho tuntuu jäntevämmältä ja veri kiertää paremmin kunnon sykkeen noston jälkeen.
  4. Treenaaminen, jos mikä antaa ajatuksille tilaa. Joskus se tyhjentää koko pään ja tunnen vain sydämeni lyönnit. Toisinaan saan mahtavia oivalluksia ja tunnesolmut aukeaa, kun hikoilen oikein kunnolla. Se on parisuhteemme yksi salainen ihmelääke. Suosittelen!
  5. Treenaaminen on mahtava tilaisuus saada edes silloin tällöin omaa aikaa. On ihana mennä treenaamaan esimerkiksi meren rannalle Hietsuun. Tuntuu kuin sielu lepäilisi, kun keho tekee töitä. Samalla tavalla kotona voi luoda tunnelman, mistä nauttii. Kun lapset on laitettu nukkumaan, on ihana laittaa kynttilät palamaan ja alkaa treenaamaan. Aina en tykkää hikoilla hulluna, rakastan myös venytellä ja joogata kehoa kuunnellen.

 

Treeni-into ei kuitenkaan yksin riitä. Vielä pitää käydä tiukat hallitusneuvottelut kumppanin kanssa tai jos olet yksin, kysy apua tukiverkoltasi. Muista perustella hyvin kantasi.

Sinä tarvitset omaa AIKAA treenataksesi. Et tarvitse paljon, puoli tuntia riittää. Olet erittäin onnekas, jos saat tunnin. Perustele se myös sillä, että se on tärkeää ”äidin omaa aikaa”. Kaikki voittaa silloin. Vaikka et saisi apua lastenhoitoon, tilanne ei ole toivoton. Lasten kanssakin voi treenata tai silloin kun lapset nukkuvat.

 

Treenaamiseen panostaminen vaatii aina jonkun verran RAHAA. Se on epäreilua, että raha ikävä kyllä helpottaa treenaamista ja sen puute vaikeuttaa. Ei kannata silti luovuttaa. Voit tsempata itseäsi vähentämällä herkkujen syöntiä ja käyttämällä ne rahat esimerkiksi treenivaatteisiin tai välineisiin. Kannattaa ehdottomasti tsekata facebookin eri kirppisryhmiä. Kaiken ei tarvitse olla uutta eikä pienien tulojen tarvitse olla voittamaton este.

 

Olen itse löytänyt esimerkiksi Mark Laurenin kirjan Kehonpainoharjoittelun käsikirjan. Siellä on valmiit treeniohjelmat ja sinä olet oma ”treenivälineesi”. Treenit ovat sopivan lyhyitä vain 20-30 minuuttia ja ne voi tehdä missä vain. Todennäköisesti kirja löytyy kotipaikkasi kirjastosta ja jos ei löydy, toivo sitä.

On tärkeää asettaa itselleen realistiset TAVOITTEET. Instagram ja facebook luovat maailman, missä näkee toinen toistaan täydellisempiä vartaloita. Sellaisia, mitä ei edes usko olevan olemassa! Totuus on kuitenkin, että maailma on polarisoitumassa. Osa ihmisistä lihoo ja voi huonosti, kun taas toinen ääripää vetää ihan överiksi panostamalla itseensä ja hyvinvointiinsa.

 

Treenimotivaatiosi kuihtuu kokoon varmasti, jos tavoittelet vartaloa, jota treenataan elämäntyönä eli jotain mikä on tavalliselle ihmiselle mahdotonta. Minun tavoitteeni ollut palata omaksi ”timmiksi” itsekseni. Apunani on omat valokuvat, ennen kolmannen lapsemme raskautta. Tiedän, että tavoitteeni on realistinen ja sen saavuttaminen on vain itsestäni kiinni.

 

BONUKSENA ajattelen aina, että olen hyvä esimerkki lapsille. Treenaamisen jälkeen hymyilen naamapunaisena ja puhkun energiaa. Uskon, että se jos mikä tukee omien lasteni hyvää suhdetta urheiluun. Ehkä se jonain päivänä muuttuu vielä rakkaudeksi, niin kuin minullekin kävi. <3

*Mikä on sinun treeni-intosi salaisuus? Syksyn pimetessä kaikki varmasti kaipaavat pientä lisätsemppiä! =)

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Collaborations, Lifestyle
Murun kanssa treffeille leffaan + ARVONTA
huhtikuu 7, 2019
Uncategorized

Äiti unitutkimuksissa

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

”Miksi sulla on äiti piuhoja?” kysyy 4-vuotias tyttäreni hämmentyneenä. 1-vuotias kuopus on tulossa luokseni, mutta kääntyy takaisin murun luo, kun näkee naamani.

 

Näytän siltä, että kaikki ei ole kunnossa. Päässäni on useita piuhoja, jotka valuvat niskaan nipuksi. Kasvoihin on teipattu piuhoja, jotka näyttävät murun mielestä ihan paiseilta. Kaikkien ympäri kehoa olevien piuhojen lisäksi vatsaani on kiinnitetty minitietokone. Mitä ihmettä tapahtuu?

Minua pyydettiin mukaan Oivaunen uniklinikalle testipotilaaksi. Klinikat löytyvät jo Kuopiosta ja Tampereelta, nyt on Helsingin vuoro saada omansa. Kaikki nuo oudot ja lähes pelottavan kuuloiset piuhat asennettiin minuun laaja-alaista unitutkimusta varten. Piuhoja ja antureita asensi kokenut Kuopion uniklinikan lääkäri. Kaksi Helsingin uniklinikan uutta sairaanhoitajaa olivat perehdytyksessä ja seurasivat lääkärin työskentelyä.

 

Lähdin mukaan unitutkimukseen, koska leikkipuistoissa kuulee paljon puhetta unesta ja ennen kaikkea uniongelmista. Osa äideistä ei saa unta lapsen nukahdettua tai pahimmillaan oma nukahtaminen ei onnistu vaikka lapset ovat jo koululaisia. Jonkun kumppani kuorsaa kovaäänisesti ja äiti saattaa olla huolestunut hänestä. Jonkun on vaikea saada unta ollenkaan.

 

Uni on osa hyvinvointiamme. Sen tietää viimeistään siinä vaiheessa, kun ei saa nukuttua riittävästi. Hyvin nukutun yön jälkeen jaksaa ottaa vastaan lasten kiukuttelun, tekee mieli lähteä lenkille ja jaksaa nauttia kumppanista vielä lasten mentyä nukkumaan.

 

Ajattelen itse, että keho on minun kotini. Omassa kehossa on tärkeää voida hyvin. Siksi halusin tietää, miten ihan oikeasti nukun. Vaikka illalla näytin kyllä Star Wars – hahmolta, kun valmistauduin menemään nukkumaan kaikkien pihojen ja antureiden kanssa.

Hyvä uni vaikuttaa terveyteemme siinä, missä liikunta ja syöminen. Se ei ole mikään pikku asia. Tiukkaa faktaa on, että joka viides suomalainen kärsii pitkäaikaisesta unihäiriöistä (THL 2014). Se on hurja luku! Voidaankin puhua kansansairaudesta. Eikä unihäiriöt ole vain ”kuorsaavien miesten” tai ”vanhuksien” sairaus, niin kuin joskus vähätellen puhutaan. Se voi olla myös kolmekymppisellä naisella.

 

Kyselin Oivaunen työntekijöiltä kaikkea unitutkimukseen liittyvää. Minua kiinnosti esimerkiksi voidaanko unitutkimus ylipäänsä tehdä raskaana oville naisille tai pienten lasten äideille?  Unitutkimus voidaan tehdä jo raskausaikana tai vauvan ollessa pieni. Selvä viesti lääkäriltä oli, että jos on itse huolissaan tai pelkää unihäiriötä, on aika toimia. Tilannetta ei kannata päästä pahenemaan entisestään.

 

Saan tietää oman laaja-alaisen unitutkimukseni tulokset syyskuun alussa. Silloin minulla on aika lääkäri Vilho Aholalle. Käymme Aholan kanssa läpi tuloksia, mutta myös pitkän esitietolomakkeen terveydentilastani ja elintavoistani. Lupaan tulla vaikka häntä koipien välissä kertomaan teille tuloksistani.

Odotan innolla ja ehkä toisaalta jopa pienellä jännityksellä tuloksia… Minusta tuntuu, etten kärsi unihäiriöistä. Toki olen välillä todella väsynyt niin kuin varmaan kaikki pienten lasten äidit. Mutta mitäs, jos minulla onkin unihäiriö?

 

Kannustan aina ihmisiä pitämään huolta itsestään. Erityisesti äitejä, koska äideillä on kovat työpaineet. Mikäli sinulle yhtään tuli ajatuksia tai jopa huolia uneesi liittyen tai kumppanisi uneen, käy osoitteessa http://www.oivauni.fi/ .  Oivaunen sivuilla on esimerkiksi lyhyt unitesti, josta saat vähän suuntaa antavaa tietoa omasta tilanteestasi.

 

Muista ihana lukijani: Unta kannattaa arvostaa, sillä se on kuin rakkaus. Uni ei ole itsestäänselvyys ja myös se vaatii huolenpitoa.  <3

You may also like
Collaborations, Hyvinvointi
Kirjat, jotka näyttivät suuntaa hyvinvointini ytimeen
elokuu 26, 2019
Perhe
Mistä kaikesta jouluna voi riidellä
joulukuu 19, 2018
Perhe
Imetyksen lopetus tuntuu luopumiselta
syyskuu 2, 2018
Uncategorized

Kotityöt ovat rakkauden töitä <3

Kotitöitä riittää silmän kantamattomiin. Kun katson eteiseen näen pienen sekasorron, keittiössä on aina jotain siivottavaa, olkkarissa on leluja hujan hajan enkä tiedä, uskallanko katsoa lastenhuoneeseen. Minun ja murun makuuhuone on varmasti siistein tila, koska siellä lähinnä nukutaan ja iloitaan elämästä.

 

Tiedät varmaan sen pirullisen ahdistuksen, joka alkaa kasvaa, kun pyykkipino kasvaa? Sama koskee monia muita kotityötä. Minä en ainakaan voi silloin rentoutua ja vain sulkea silmiä, niin kuin neuvotaan. Jossain takaraivossa on ikävä tunne. Toisinaan se saa aikaiseksi turhaa tiuskimista ja marttyyri asenteen. Muru on silloin kohde numero 1.  Pahimmillaan tulee mehevä riita.

 

Voisin sanoa kuitenkin, että meillä on erinomainen tilanne. En ylpeile taloudenhoitajalla tai siivoojalla. Mutta voin sanoa, että olen aidosti ylpeä miehestä, murusta, joka tekee kotitöitä siinä missä minäkin. Se saa sukat pyörimään jaloissa ja rakkauden nousukiitoon!

 

Olen siis etuoikeutettu. Tiedän sen. Ja olen todella kiitollinen.

 

Mutta olen kyllä tavannut monenmoisia miehiä vuosien varrella ennen murua. On ollut ”super-hyper-siivousnipo”, täysin holtiton kotitöihin kykenemätön jannu sekä kaikkea siltä väliltä. Ennen kuin sain omat lapseni, olen kokeillut myös olla uusperheen ”äitipuoli” ja todennut, että mies laittaa minut tekemään kaikki kotityöt muksujen tullessa viikonlopuksi. Mitä v*****?!!!!

 

Tämä ”kotityöasia” ei muuten koske vain heteropareja. Uskon, että kotitöiden kanssa taiteillaan kaikissa suhteissa, joissa jaetaan yhteinen talous jollakin tavalla.  Eikä tämä koske tiettyä sukupuolta, miehiä. Naiset ja muun sukupuoliset voivat olla yhtä hyvin aivan hukassa tai liiankin kartalla kotitöiden kanssa.

 

Pariterapiassa kotitöistä puhutaan yllättävän usein – yllätys, yllätys.

 

Jonkun verran voi yrittää itse auttaa kumppania ymmärtämään kotitöiden merkityksen. Ei kannata syytellä, vaan voit yrittää kertoa, miltä itsestäsi tuntuu. Syyttäminen, haukkuminen ja ilkeily pahentaa vain tilannetta. Puhu mahdollisimman rauhassa, mieluiten johonkin järkevään kellonaikaan. Väsyneenä homma lähtee lapsesta lähes varmasti.

 

Esimerkki:

 

Tapa nro 1

 

”Miksi sinä AINA jätät aamupala astiat pöytään ja oletat, että minä korjaan ne?!!”

 

Tapa nro 2

 

” Olen välillä todella väsynyt aamuisin ja kaipaisin apuasi. Kun jätät aamupalan jälkeen astiat pöytään, minusta tuntuu, ettet välitä minusta.”

 

Tämä esimerkki on hyvä, mutta pirullisen vaikea toteuttaa arjen huiskeessa. Tiedän itsekin, miten kumppanille pitäisi puhua arvostaen. Käytännössä onnistumisprosenttini on ehkä 40%. Riippuen unen ja yleisen väsymyksen määrästä. Vaikka TIEDÄN, miten pitäisi toimia. Pikkulapsiperheessä arki on kotitöiden täytteistä eikä armoa anneta. Jokainen on miinakentällä ja räjähdyksiä tulee vahingossakin.

Puhuminen on tärkeää, vaikka se menisikin välillä metsään. Sillä jos vain nielet kaiken kiukun tekemättömistä kotitöistä ja annat kumppanisi possuilla, sinusta tulee todella vihainen. Sisällesi kasvaa raivo, viha, pettymys, ärtymys ja jopa suru. Saatat tulla kateelliseksi muille heidän kumppaneistaan. Pahimmillaan se voi ajaa sinut pettämään, koska sinusta tuntuu, ettei kumppanisi arvosta sinua.  Haluatko tätä vai haluatko edes yrittää puhua?

 

Älä siis asennoidu kotitöihin kuin asemasotaan, vaan heiluta valkoista lippua rauhan merkiksi. Vaikka kumppanisi olisi minkälainen siipeilijä ja huolimaton kotitöiden kanssa, anna hänelle tilaisuus kuulla, miltä sinusta tuntuu ja mitä toivoisit. Ja loppu onkin kiinni hänestä. Et voi muuttaa ketään, mutta voit olla ihanin, kuumin ja tärkein cheerleader tässä matsissa.

 

Kumppanin tai kumppanien – voi olla, että teitä on useampikin, on tärkeää nähdä kotiyöt mahdollisuutena. Aitona arjen sankaritekona, joka voi parhaassa tapauksessa pelastaa päivän ja tuoda onnellisuutta suhteeseenne. Vaikka toinen olisi kotona lapsen kanssa, toisen pitäisi aina auttaa. Kotona oleva uupuu ihan varmasti kotitöihin ja silloin turha sivellä reittä iltakymmenen jälkeen toivoen seksiä.

 

Olen monesti paasannut, että ”vessansiivous on rakkauslahja”. Silloin todellakin tiedän, että on muru on ajatellut minua. Vessanpesu kun ei ole hänenkään mielihomma. Ja sen kyllä palkitsen aina rakkaudella ja isolla kiitoksella. 

 

Kehu, kiitä ja huomioi kotiöitä tehnyt kumppanisi. Ole itsellesi reilu, äläkä ruoski itseäsi liikaa, vaikka puhuminen olisi vaikeaa. Voit yrittää pitää mielessä, miten hyvälle tuntuu tiskaamisen  jälkeen aito kiitos, silmiin katsominen ja suudelma. Tekee melkein mieli tiskata heti uudelleen, eikö? <3

 

*Tekeekö teillä kumppanisi kotitöitä? Oletko huomannut, vaikuttaako se onnellisuuteesi?

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Lifestyle, Seksuaalisuus
Viaton seksikissa
toukokuu 15, 2019
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 16

Huoleton muuttuu huolehtimiseksi. Ei ole enää vain minä ja sinä. Alkaa valmistautuminen elämän isoimpaan seikkailuun, jonka jälkeen, mikään ei ole niin kuin ennen.

 

Toisesta tuli äiti. Yksin. Toisesta tuli isä. Yhdessä.  

 

Marja: Mitä tapahtui, kun rakkauden valmennuskurssi oli käyty, hengailut loppuivat ja suuntasit elämässä eteenpäin?

 

Sami: Mä olin kuin tuulen liikuttama lehti ja tuuli vei minut seuraavaan parisuhteeseen. Halusin kiivaasti jäädä johonkin kiinni. Saada elämään pysyvyyttä ja turvaa. Alkaa rakentaa jotain ympärilleni. Jotain, joka olisi enemmän pysyvää kuin kaikki aikaisempi. Muutettiin nopeasti yhteen. Perustettiin koti. Alettiin suunnitella häitä. Kaiken muun lisäksi sisältäni alkoi kuoriutua isä.

 

Elämä meni askel kerrallaan eteenpäin. Kerrostaloasunto muuttui rivitaloasunnoksi. Oli puhetta koirasta. Aamu alkoi kello seitsemältä ja ilta päättyi  ennen yhtätoista. Elämä alkoi saada rytmiä. Tuli suunnitelmia, joita kohti mennä.

 

Kaiken uuden sisällä pysyi vanhakin elämä vahvana. Kuljin kohti arkea ja rutiinia, mutta tietoisesti halusin myös rikkoa niitä. Jos arki meni liian turvalliseksi, tuli halu rikkoa sitä jollakin tavalla. Enkä tarkoita hajoittavalla tavalla, vaan pyrin ainakin toteuttamaan rutiinien rikkomista niin, että se olisi vain piristävää. Halusin samaan aikaan elämääni jotain aivan uutta, mutta samalla en ollut vielä valmis päästämään irti vanhasta.

 

Sami: Miten sinun romanttinen elokuva jatkui kauniin alkukohtaamisen jälkeen?

 

Marja: Se oli alusta asti tunteiden paloa. Intohimo näytteli pääosaa, sivuosissa oli rakkaus, viha ja mustasukkaisuus. Me mentiin kovaa ylämäkeen ja seuraavana päivänä alamäkeen. Elämä oli melkein hengästyttävää jopa niin, että se välillä ahdisti. Sitten taas joku outo voima imaisi mut, kun tuo mies puhui hetken kauniita ja suuteli sen jälkeen läpi yön kunnes annoin kaiken anteeksi.

 

Se taisi olla sitä kuuluisaa vaarallista rakkautta. Erityisen vaarallista siitä teki mustasukkaisuus, mikä oli kuin myrkkyä. Silti syksyn tullen, me muutettiin yhteen. Mä olin saanut opiskelupaikan Mikkelistä ja mies seurasi mua. Hetken oltiin niin ihanaa kotileikkiä, kunnes homma meni entistä hullummaksi.

 

Marja: Sä olit kahden maailman välissä. Valitsitko uuden ja turvallisen elämän vai palasitko vielä vanhaan vähän turvattomaan?

 

Sami: Kyllä mä valitsin turvallisemman elämän. Se tuntui hyvältä. Oli vakituinen työpaikka. Se oli syy tai pakko herätä aamulla. Oli vakituinen suhde. Se herätti halun miettiä tulevaisuutta enemmän kuin päivän tai viikon päähän. Oli vakituinen saunavuoro. Oli vakituinen sulkapallovuoro.

 

Ensimmäistä kertaa elämässä kaikki asiat olivat vain hoitamista vaille valmiina. Toisinaan se aiheutti pelon ja kauhun sekaisia tunteita. Ajatuksia, että rakentaako sitä vapaaehtoisesti muuria itsensä ja elämän välille. Eikä niissä ajatuksissa mitään väärää ollut.

 

Olen sitä mieltä, että jokaisen ihmisen pitääkin toisinaan pohtia sitä, että elääkö elämää, jota haluaa elää. Koska helposti käy niin, että luulee elävänsä haluamaansa elämää. Minulla oli tunne, että suunta johon olin menossa oli oikea. Ensimmäistä kertaa elämässäni aloin rakentaa tulevaisuutta pala kerrallaan.

 

Sami: Mitä Mikkelissä ollessa tapahtui? Olit vieraassa kaupungissa. Kaukana kaikesta. Alkoiko todellisuus lyödä kasvoille?

 

Marja: Ei me vaan osattu olla yhdessä. Mulla oli valtava palo elää opiskelija elämää, tutustua uusiin ihmisiin ja uuteen kaupunkiin. Koripallokin tuli taas elämään ja tuntui, kuin olisin tullut kotiin koripallohallissa. Meidän kodin seinien sisäpuolella ilma oli kuitenkin sakea epäilyistä, painostuksesta, epämääräisestä pelosta ja salaisuuksista. Ehkä siksi oli ihanaa hengittää kodin ulkopuolella.

 

Nyt kun katson tuota aikaa, näen nuoren naisen vieraalla paikkakunnalla täynnä elämän iloa. Suhde, jota kutsuin parisuhteeksi oli kuin rautapallo jalassani. Se piti minut otteessaan, eikä antanut minun ikinä mennä ilman painolastiaan. Silti minä tein siitä rautapallosta niin kovin rakkaan, että annoin sen satuttaa ja kutsuin sitä siltikin rakkaudeksi. Pelkäsin ottaa ohjat omiin käsiini ja olla taas yksin.

 

Marja: Millainen tulevaisuus noista paloista muodostui? Oliko se sitä elämää, mitä halusit elää?

 

Sami: Kyllä se siihen kohtaan riitti helposti. Palapeli oli vain yhtä palaa vailla. Se pala alkoi kasvaa vaimoni vatsassa. Minulla oli yhdeksän kuukautta aikaa muuntautua isäksi. Ystävä, joka oli tullut vajaata vuotta aikaisemmin isäksi alkoi opastaa minua, että lapsen tultua elämä muuttuu tyystin. Mikään ei ole kuin ennen ja minkään ei edes halua olla kuin ennen. Hän sanoi nukkuneensa kuukauden ajan kaksi tuntia yössä, mutta näytti siitä huolimatta onnelliselta ja levolliselta.

 

Yhdeksän kuukauden kuluttua minusta kuoritui isä. Oli lokakuu. Kello löi kuusi illalla. Lapsi makasi pienenä ja hentona äitinsä rinnoilla. Minun sisälläni liikahti pala, joka ei ole liikahtanut vieläkään paikoilleen. Se oli se palapelin puuttunut pala, joka on määritellyt elämäni tuosta hetkestä eteenpäin ja tulee määrittelemään elämäni loppuun asti. Pala, joka jo itsessään saa tämän maailman kauniiksi.

 

Sami: Uskalsitko lopulta ottaa ohjat käsiisi ja tehdä ratkaisun?

 

Marja: Elämä antoi mulle yllätyksen. Oudolle väsymykselle löytyi syy ja testiin ilmestyi kaksi palloa kylmänä helmikuisena perjantaina. Tuo hykerryttävä, ihmistä vavisuttava yllätys sai mun päässä asiat järjestymään. Raivasin yllätykselle turvallisen pesän, jossa minun oli hyvä olla ilman, että minua määrättiin.

 

Kävin sen kevään terapiassa, tapasin lastenvalvojaa, tutustuin neuvolaan ja kasvatin onnellisena mahaani. Olin halunnut äidiksi pikku tytöstä asti. Uhosin aina, että haluan nuorena äidiksi. Ennen kuin sain pienen yllätyksen käsivarsilleni, elämä yllätti vielä kerran. Se melkein kysyi haluatko varmasti tulla äidiksi ja ottaa vastuun toisen ihmisen elämästä? Minä halusin, joka solullani.

 

Synnytin kesän kuumimpana päivänä lokakuisen vauvani, kaksi kuukautta liian aikaisin. Koko synnytyssali hiljeni ja sitten kuului pieni vaikeroiva vauvan itku. Kaikki tapahtui nopeasti, vauvaa näytettiin ja sitten se vietiin vauva-teholle. En osannut itkeä. Katsoin vain turtana synnytyksessä mukana ollutta äitiäni. Vauvani ei ollut enää kohdussani, mutta sylinikin oli tyhjä. En halunnut lähetellä viestejä vauvani syntymästä, koska en tiennyt sainko olla onnellinen. En tiennyt edes olinko äiti.

 

Vasta neljän päivän päästä sain tuon pienen, puolentoista kilon ihmistaimen syliini ja lupasin rakastaa häntä aina vaikka minua pelotti. Sillä hetkellä minusta tuli äiti. <3

 

Onko elämässä olemassa oikeaa hetkeä tulla vanhemmaksi? Tai eihän sitä saa edes valita. Se hurja lottoarvonta, missä me olemme ihmisinä edelleen luonnon armoilla. On olemassa toivottuja, kaivattuja, vahinkoja ja yllätyksiä – monenlaisia tapoja tulla raskaaksi. Se pieni ihminen, mikä meille suodaan on meille kuin peili elämästämme. Se karistaa kaikkivoipaisuuden meistä avaamalla suunsa leijonan karjaisuun kerta kerran jälkeen. Sillä on taito löytää heikkoutesi ja opettaa sinulle lisää, jos suostut oppimaan. Pieni ihminen raivaa sydämeesi merkin, joka on kuin tatuoitu sinuun iäksi. Enää vain sinun tulee antautua rakkaudelle, hoivata ja pian taas päästä irti. 

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvatus suojelee lasta
syyskuu 4, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
tammikuu 6, 2019
Uncategorized

Kapteeni Kalsarin koukku saa pojat lukemaan + kirja-arvonta

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

”Me ei voitu mennä kouluun tänään.” Erno sanoi. ”Meidän täytyi pelastaa maailma häijyltä mielipuolelta, joka törmäili ympäriinsä jättimäisissä Robohousuissa. ”Joo”, Huuko sanoi. ”Ollaan koko päivä matkustettu ajassa, juostu dinosauruksia pakoon ja opetettu luolamiehiä puolustautumaan!”

Tässä pätkä superhauskasta ja lennokkaasti kirjoitetusta Kapteeni Kalsari ja pöhöpönttö 2000:n korskea kosto –kirjasta. Esikoiseni kesälukeminen kuuluu osana Dav Pilkeyn kirjoittamaan kirjasarjaa ja se on poikani laskujen mukaan 12. Kapteeni Kalsari -kirja.

Oli hämmästyttävää äitinä nähdä ensimmäisen kerran, miten joku muu kirja kuin Aku Ankan taskukirja vei täysin poikani huomion. Hän omatoimisesti etsi kirjan käsiinsä joka ilta. Luki sitä jopa silloin, kun piti odottaa eikä vinkunut ainaisen pelaamisen perään. Hän oli myös kavereineen keskustellut kirjasta ja muutamalla kaverillakin oli muita Kapteeni Kalsari –kirjoja.

Poikani koki myös ensimmäisen kerran surun tunteen hyvän kirjan loppumisesta, kun viimeiset sivut olivat käsillä. Hän itse sanoi minulle, ettei haluaisi kirjan loppuvan vielä. Ja pohti myös, pitäisikö hänen lukea kirja loppuun ”säästellen”.

Kysyin pojaltani, miksi tämä Kapteeni Kalsari oli NIIN hyvä. Vastaus kuului: ”Kirja oli jännittävä ja koukutti tosi paljon. Tuntui, että kun luki sivun piti lukea seuraavakin.” (Ja tätä lausetta ei ole muokattu!) 

Joten, jos kaipaat pojallesi, tytöllesi, kummilapsellesi tai lapsenlapsellesi hauskaa ja innostavaa luettavaa osallistu kirja-arvontaan. Arvon kolme Kapteeni Kalsari ja pöhöpönttö 2000:n korskea kosto  -kirjaa arvontaan osallistuneiden kesken.

Säännöt ovat helpot. Kerro kommentissa lapsuutesi suosikkikirja. Muista myös laittaa erottuva nimimerkki ja kirjoita se itsellesi muistiin. Voit myös jättää sähköpostiosoitteesi, mikä auttaa voittajan tavoittamisessa. Arvonta alkaa NYT ja loppuu viikon päästä sunnuntaina 21.8. klo 23:59. Ilmoitan kolme voittajaa täällä blogissa. Onnea kaikille arvontaan! =)

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Murun kanssa treffeille leffaan + ARVONTA
huhtikuu 7, 2019
Lifestyle
Kaipuun väri on sininen vie omien haavojen äärelle + KIRJA-ARVONTA
syyskuu 20, 2018
Lifestyle
Henkien saari jättää jäljen + osallistu kirja-arvontaan
elokuu 23, 2018
Uncategorized

Kesän jälkeinen haikeus

On aivan ihanaa, että koulut ja päiväkodit alkoivat taas tänään. Kesän villi ja vapaa meno rauhoittuu arjen alkaessa. Esikoinen meni kouluun ja keskimmäinen päiväkotiin, ainoastaan taapero jää kotiin kanssani. Murukin meni töihin jo viime viikolla.

Kesä oli rankka, tapahtumarikas ja muistoihin jäi paljon onnellisia hetkiä. En olisi uskonut, miten paljon hommaa kolmessa liikkuvassa lapsessa onkaan! Viime kesä oli helppo, kun kuopus oli vielä sylivauva. Toisaalta, tänä kesänä näki miten hauskaa lapsilla on keskenään. Ja miten paljon sisarukset hiovat toistensa kulmia.

Esikoinen ja keskimmäinen oppivat tappelemaan yhdessä. Toisaalta välillä he leikkivät pitkään yhdessä ja puolustivat toisiaan, kun paikalla oli muita lapsia. Kuopuksesta taas on tullut mustasukkaisuuden kohteen sijaan porukan suloinen ja temperamenttinen maskotti. Meidän pikku termiitti!

Murun kanssa yhdessä istutut kesäillat oli kuin rakkautta olisi säilönyt hillopurkkiin. Sokeriksi laitettiin rakastelulle varastetut hetket ja kansi purkille on meidän vahva tiimihenki. Me selvittiin tästäkin savotasta ja entistä isomman pesueen luotsaaminen onnistui meiltä.

Sain viettää hetkiä myös itsekseni, kiitos murun ja mummolan. Otin rauhassa aurinkoa, luin kaksi hyvää kirjaa, urheilin, shoppailin, kävin bilettämässä tyttöjen kanssa, etsin metsässä sieniä ja join rauhassa kahvia. Nukuin jopa muutamat päiväunet. Omat hetket tekivät todella hyvää minulle. Ja sitä kautta koko perheelle.

Olo on vielä vähän kuin olisi saanut iskun palleaan ja ilmat olisi pihalla. Mieli maalailee jo rauhallisia hetkiä kuopuksen kanssa, urheilua keskellä päivää ja lounaita äitituttujen kanssa. Saatan saada nukkua jopa päiväunet kuopuksen kanssa silloin tällöin.

Minulla on silti haikea olo. Melkein kaiho mieli. Välillä itkettää.

Helpotus ja haikeus sekoittuvat ihmeelliseksi ristiriidaksi. Tekee melkein mieli äristä vähän murulle. Tuntuu kuin laumani olisi hajonnut. Minulla on ikävä heitä, välillä tuntuu kuin heidät olisi lähetetty jonnekin paljon kauemmas paljon pidemmäksi aikaa. Illalla on tuntuu hyvälle, kun kaikki ovat kotona viimeistään iltapalalla.

Tuntuu kuin tämä haikeus vaan kasvaisi sisälläni vuosi vuodelta. Mietin jo, miten erilainen kesä meillä on edessä ensi vuonna. Sillä joka kesä huomaa, miten äkkiä lapset kasvavat. Viime kesänä meillä oli pieni vastasyntynyt vauva, nyt pieni 1-vuotias ja ensi kesänä kuopuskin on vauhdikas taapero.

Kesän loppuminen onkin myös luopumista. Haluan täyttää mieli onnellisilla muistoilla, jotka lämmittävät sitten kun on surkea ilma, illat pimenevät ja väsyttää.

Hetket, jolloin katsoin kauniina kesäiltana murua onnellisena elämästä, kun isommat lapset juoksivat veteen ilosta kiljuen tai kun kuopus nukahti syliini kesken iltapalan uupuneena hauskasta päivästä. Ne hetket haluan tallentaa sydämeeni.

Kesästä kannattaa puhua lastenkin kanssa. Muistella iltapalalla ja kertoa, miten ihanaa teidän kanssa oli. Miten hyvä jengi me ollaan! Se kasvattaa lasten itseluottamusta, he ovat osa perhettä, jossa jokaisella on tärkeä tehtävä.

Sano myös kumppanillesi, miten ihanaa hänen kanssaan oli. Rakkaus ei kulu tai laimene hehkutuksesta. Yhteiset muistot liimaavat teidät yhteen.

Minä olen ainakin kaikesta loma kiukuttelusta huolimatta entistä rakastuneempi muruun. Ja tulipahan tänäkin kesänä tehtyä juttuja, jotka hymyilyttävät vielä pitkään. <3

*Onko sinulla ollut samanlaisia haikeuden fiiliksiä kesäloman loputtua?

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Uncategorized

SIITÄ kannattaa puhua

”Mä tiedän, että mun pitäs olla ok, kun mies katsoo pornoa. Mut se jostain syystä satuttaa mua ja saa olon tosiepävarmaksi. Olen omasta mielestä tosi avoin seksin suhteen ja valmis kaikenlaiseen ja haluan seksiä lähes joka päivä. Mies on paljon töissä eikä aina ole aikaa kahden lapsen takia. Mies ei katso usein pornoa, mut en tiedä miksi musta tuntuu, etten riitä tai kelpaa?!!! Porno sinänsä ei haittaa, voitas katsoa yhdessä, mut se et mies katsoo yksin alastomia naisia harrastamassa seksiä satuttaa mua ja haluaisin päästä yli tästä tunteesta.”

 

Tässä osa erään naisen kysymyksestä. Sain tämän kysymyksen netin kautta ja pyysin häneltä luvan jakaa se blogissakin. Tämä viisas nainen ei syyttänyt miestään, vaan halusi tutkia omia tunteitaan ja etenkin niitä ikäviä tunteita, mitä miehen pornon katselu herätti. Siksi halusin vastata hänelle, vaikka usein nettivastaus ei riitä näin laajassa aiheessa.

 

Porno koskettaa meitä kaikkia jollain tavalla, koska nettiporno on niin helposti kaikkien saatavilla. Se tunkee parisuhteisiin, puhuttiin sitä tai ei. Tunteet heittelevät laidasta laitaan, toiset nauttivat siitä salaa ja toiset vain keskittyvät tuomitsemaan. Seksuaaliterapeutin työssä kartoitan lähes poikkeuksetta asiakkaan pornon käytön.

 

”Ennen vanhaan” porno tuntui olevan vain miesten juttu, mutta ei enää. Itsekin katson pornoa silloin tällöin ja olemme murun kanssa puhuneet, mikä asema pornolla on meidän parisuhteessa. Kaikista suurimman mörön pornosta saa kätkemällä sen, kuvittelemalla mitä toinen siitä saa ja raivoamalla kertomatta todellista syytä.

 

 

Vastaukseni saamaani kysymykseen:

 

” Sinä kerroit, että miehesi satunnainen pornon katselu satuttaa ja tekee olosi epävarmaksi. Sinulle tulee tunne, ettet riitä tai kelpaa. Se on ihan normaalia, että sinulla on edellä mainittuja tuntemuksia. Hienoa, että otat ne nyt puheeksi.

 

Voisiko miehesi toiminta uhata jollain tavalla turvallisuuden kokemustasi teidän suhteessa? Teillä on menossa erityinen vaihe elämässä. Sinä olet kotona lasten kanssa ja teillä on ensimmäinen yhteinen vauva. Sinä kerroit, että olet tottunut olemaan toimelias, työssäkäyvä uranainen. Nyt sinulla on uusi, hieno, tärkeä rooli kotiäitinä. Uusi roolisi voi itsessään lisätä epävarmuuden ja kelpaamattomuuden tuntemuksia. Se voi myös aiheuttaa ristiriitaa, mikä purkautuu esimerkiksi juuri epävarmuutena parisuhteessa.

 

Pikkulapsiperhe vaihe on haastava vaihe parisuhteen kannalta, kun aikaa on vähän ja väsymys painaa. Mahdollisuudet rakastelulle voivat olla vain aamulla aikaisin tai illalla myöhään. Voisiko miehesi pornon käyttöön vaikuttaa yksinkertaisesti se, ettei teillä ole aina aikaa rakastella? Jos porno onkin hänelle enemmän vain "paineiden purkuun"?

 

Yritä katsoa tunteidesi taakse. Mistä ne voivat juontaa juurensa? Mitkä asiat sinua satuttavat erityisesti? Mitkä asiat tekevät sinut epävarmaksi? Entä mistä johtuu riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteesi? Millainen on oma suhteesi pornoon?

 

Onko sinulla aiempia ikäviä kokemuksia liittyen kumppanin pornon katseluun ja parisuhteeseen? Jos on, niin niitä on syytä tutkia tarkemmin ja pohtia voisiko ne vaikuttaa nyky-hetkeen. Jos ei ole, niin hyvä niin.

 

Oletko puhunut miehesi kanssa hänen pornon katselustaan ja sinun tuntemuksistasi? Yritä kertoa hänelle avoimesti tunteistasi ilman syytöksiä. Uskalla olla epävarma ja herkkä. Kysy, voisiko hän selittää tarvettaan katsoa pornoa yksin. Jo pelkästään se, ettei sinun tarvitse arvailla ja olettaa, miksi hän tekee niin helpottaa todennäköisesti oloasi. Tässä kohtaa voit myös mainita, että voisitte katsoa yhdessäkin pornoa.

 

Pornoon voi liittyä myös miehesi fantasiat. Kumppanille ei ole aina helppo kertoa kaikkein kiihottavimpia fantasioita tai seksuaalisia ärsykkeitä, vaikka haluaisikin. Voi olla niin, että hän pelkää sinun suuttuvan, nauravan, ihmettelevän, ärsyyntyvän, ahdistuvan tai kokevan juuri riittämättömyyttä. Esimerkiksi, jos hän tykkää katsoa pornoa missä on isorintaisia naisia, homopornoa tai pissa- & kakkaleikkejä. Vähän erikoisemmista jutuista voi olla vielä vaikeampi puhua omalle rakkaalle.

 

Tai jos tykkää jostain, mitä omassa rakkaassa ei ole. Se ei silti tarkoita sitä, ettetkö sinä riittäisi hänelle. Tässä kohtaa voi myös pohtia, tarvitseeko ihan kaikkea omasta seksuaalisuudesta jakaa oman kumppanin kanssa.

 

Voi olla myös, että yhteinen vauvanne ja roolisi hänen lapsensa äitinä on muuttanut hänen tapaansa nähdä sinut naisena. Millainen nainen äiti saa olla hänen mielestään?

 

Puhuminen voi helpottaa oloasi ja lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Porno on muuttunut jonkinlaiseksi uhaksi parisuhteessanne, mikä ei ole hyvä asia. Keskusteluun kannattaa yrittää varata hetki jolloin lapset nukkuu, eikä ole liian väsynyt tai kiire mihinkään. Usein nämä tulee sanottua juuri, kun toinen on menossa töihin.

 

Yksi keskustelukerta ei välttämättä riitä. Voi olla, että tämä on yksi teidän "vakiriidoista", mutta silti siitä pitää jaksaa puhua, kuunnella toisen tuntemuksia ja välittää. Se ei häviä, mutta muuttuu siedettäväksi ja sinut kuullaan. Tämä voi olla myös tutkimusmatka itseesi. Tästä voi vaikeuden ja erkaantumisen tunteiden sijaan tulla teitä opettava ja yhdistävä asia, kun se on käsitelty.

 

Tämä teidän tilanne on myös hyvin normaali "tulosyy" tulla seksuaali- ja pariterapiaan. Se on joskus hyvä vaihtoehto. Ulkopuolinen ihminen, voi olla joskus tarpeen. Sitä ei kannata hävetä vaan ottaa yhtenä mahdollisuutena. Voimia ja rohkeutta pohdintaan ja puhumiseen.”

Halusin jakaa tämän kysymyksen ja vastauksen teidän kanssanne, koska tiedän että tämä nainen ei ole yksin tuntemustensa kanssa. Parisuhteessa ei kannata antaa pelkojen vallata tilaa joka kuuluu rakkaudelle. En tiedä onko porno hyvä vai paha asia, sillä siinä on molempia ja paljon muuta. Ajattelen itse pornosta samoin kuin isäni opetti suhtautumaan tuleen: "Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä." Tosielämän seksuaaliset ilot kannattaa pitää arvossaan ja nähdä vaivaakin vähän. Porno voi olla sitten se yksi lisuke muiden joukossa.

 

Sain tältä naiselta viestin vielä jälkeenpäin, missä hän kertoi että oli uskaltanut ottaa tunteensa puheeksi. Keskustelu oli nostanut esille paljon uusia tunteita, herkistänyt molemmat ja ennen kaikkea se oli purkanut olettamuksia. Ja sitä kautta keskustelu oli vahvistanut heidän parisuhdettaan. Se ei varmasti ollut heidän viimeinen keskustelu pornosta, mutta se vähensi naisen ahdistusta ja lisäsi rakkautta. <3

 

*Onko porno häirinnyt teidän parisuhdetta? Apua voi hakea esimerkiksi Sexpo-säätiöltä ja Väestöliitolta tai yksityisiltä seksuaalineuvojilta ja seksuaaliterapeuteilta.

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvatus suojelee lasta
syyskuu 4, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalisuus
Mitä naapuritkin ajattelisivat
elokuu 24, 2019
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Perhe

Isäksi tulemisen ihana outous

”Mä haluan vauvan”. Vain kolme sanaa. Kuin Fokkerin sivuovi olisi avattu. Huumaavaa meteli täyttää koneen. Pitäisi nousta seisomaan, mutta jalat eivät tunnu tottelevan. Mekaanisesti, vailla omaa tahtoa vartalo siirtää itsensä Marionetti –nuken lailla kohti ovea. Epäuskoinen mieli yrittää vimmatusti löytää ja löytääkin monia syitä miksi ei kannata hypätä ulos toimivasta koneesta. Sehän on järjenvastaista! Kädet hakeutuvat ovenkarmeihin. Sydämen noustessa kurkkuun ja äänimaailman muuttuessa monotoniseksi sydänlyöntien rihmastoksi katse hakeutuu yläpuolella olevaan punaiseen valoon, joka tuijottaa rävähtämättä takaisin.

 

”Kuulitko? Mä haluan vauvan”. Tavaramerkkini häkeltyessäni, hermostunut naurahdus, karkaa huuliltani. ”Okei”, kuulen sanovani. Pitäisi olla oikeastaan imarreltu. Tuo kaunis ja viisas nainen haluaa lapsen. Ja minun kanssa. En kuitenkaan osaa olla kuin hätääntynyt impala, joka jokea ylittäessään tajuaa kahden vedenpinnalla lilluvan vesikuplan olevan krokotiilin silmät.

 

Olin aina halunnut lapsia. Olinhan suurperheen poika itsekin. Kaksi veljeä ja kolme siskoa. Toisiaan rakastavat vanhemmat. Se tuppaa tekemään tehtävänsä. Perhe on vankka ankkuri. Tieto siitä, että sinua rakastetaan, vaikka mitä. Se tuo onnea. Syvää onnea. Halusin sitä meillekin. Miksi ajatus siitä tuntui yhtäkkiä niin kaukaiselta? Olin kuin mies toisella eksoplaneetalla, jolla oli tietoa muusta elollisesta elämästä vailla kykyä siirtyä sinne. Eikä isyys ollut minulle edes vierasta.

 

Olin löytänyt elämäni rakkauden ja parhaan kaverini netistä -murun. Murun mukana tuli pieni poika. Päätin rakastaa tuota poikaa kuin omaa poikaani. Taisinkin viettää pidemmän kuherruskuukauden pojan kanssa kuin murun. Sellainen crash course isyyteen. Vietin tunteja talvisessa leikkipuistossa pikkuisen pojan kanssa tennareissani hytisten. Siitä tunnistan edelleen ensimmäisen lapsensa saaneet vanhemmat. Liian vähän ja liian hienot vaatteet puistoleikkeihin. Viimeistään toisella kierroksella sitä antautuu ja laittaa kiltisti toppavaatteet päälle.

 

”Tule isin luokse niin mä laitan sulle takin päälle”. Se tapahtui kuin itsestään. Ensimmäinen kerta, kun kutsuin itseäni isäksi. Hetkellisesti säikähdin ja odotin pojalta jonkin reaktion, joka paljastaisi hänen ajatuksensa. ”Et sinä ole minun isäni”. Sitä ei tullut, vaan tuli poika syliin ja minä puin takin päälle. Minä pakahduin onnesta. Niin minusta tuli hiljalleen isä ensimmäisen kerran. Kaikki tapahtui kuin itsestään. Helposti. Elämä oli ihanaa.

 

Punainen valo vaihtuu vihreäksi. Takaa kuuluva komento: ”Mene!” pakottaa ponnistukseen. Vartalo työntyy peruuttamattomasti ulos koneesta ja tuulen raju nykäisy vie hetkellisesti tasapainon tajun. ”Mitä, jos varjo ei aukea!?” Viimeinen epätoivoinen ajatukseni, kunnes alistun. Enää ei ole paluuta.

 

Päätös oli tehty ja yhtäkkiä minusta oli tullut osa ihmiskunnan tehdastuotantoa. Tärkeänä tehtäväni oli tuottaa ja saattaa perille kyvykkäitä siittiösoluja. Ei hassumpi pesti. Siis se perille saattaminen, mutta nyt tilanne oli hyvin erilainen.  Nyt siellä perillä odottikin jokin.

 

Muistan ikuisesti ne ensimmäiset päätöksen jälkeiset rakastelukertamme. Kuin jokin muinainen alkuolento olisi tarttunut kourallaan kiinni selkärangasta, ravistellut kunnolla ja puristanut ydinnesteet ulos. Rakastelun jälkeen, ristiriitaisten tunteiden myllertäessä mielessä, makasin murun vierellä ja tajusin -nyt se tapahtuu. Eikä siinä muuta voi kuin huohottaa ja ihmetellä, kun jokin hyvin ainutlaatuinen ja yli-innokas siittiö rientää kilpaa ja pahaa-aavistamattomana kohti ikiaikaista kohtaloaan –isoa, limaista ja kuitenkin niin vastustamattoman houkuttelevaa munasolua.

 

Raskauden ihme on todellakin ihme. Etenkin miehelle, jolle on osoitettu vaihtopenkin paikka. Siinä on vissi ero. Toinen tuntee ja kokee fyysisesti ja henkisesti oman kehonsa muutoksen ja sikiön liikkeet omassa kehossaan. Ja toinen saa seurata sivusta. Yritä siinä sitten olla samalla levelillä. Ja auta armias, jos sanansa asettaa väärin ja kertoo ymmärtävänsä jotenkin mistä siinä on kyse.

 

Parasta on vain palvella parhaansa mukaan ja hyväksyä tietty ulkopuolisuuden tunne. Voihan sitä tehdä kaikkea mikä leffoista on tuttua. Jokainen meistä on nähnyt ne leffat, jossa mies puhuu sikiölle masun läpi tai ihmetellyt kuinka terhakkaasti se meidän pieni potkii. Olen myös nähnyt sen Alien –elokuvan. Tiedätte mikä siellä myllersi. Niin ei-todellinen se tuleva vauva oli.

 

Näin ja koin toki pesän rakentamisen, masun kasvamisen, mielialojen vaihtelut ja hengitysharjoitukset. Kaikki ne olivat tavallaan kuitenkin leikkiä. Mieli ei vain osannut ymmärtää, että se pieni olento siellä ultrakuvassa on muu kuin photoshopin tulos. Enkö osannut eläytyä oikealla tavalla?

 

Onneksi sain olla todistamassa kauniin tyttö –vauvamme syntymän. Vauva konkretisoitui hyvin kauniilla tavalla suoraan silmieni edessä. En voi koskaan syvällisesti ymmärtää naisen raskautta ja synnytystä. Sen mitä se tarkoittaa, kun luovuttaa oman kehonsa toiselle. Mutta sain kokea ja nähdä kuinka tuo vieras, lähes epätodellinen olento muuttui siinä hetkessä, sillä sekunnilla meidän tyttäreksemme. En tuntenut muuta kuin rakkautta, ylpeyttä ja suurta kunnioitusta muruani kohtaan. Hyppy tuntemattomaan päättyi varjon avautumiseen.

 

 

*Tällä kertaa Puhu muru -blogissa vieraili muru, ihana mieheni, kolmen ihanan lapsemme isä. Kiitos muru. Mä rakastan sua valtavasti. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Puhu murun löydät myös Instagramista, jossa voit kuvien ja storyn kautta seurata, mitä touhuan arjessa. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Uncategorized

Rakkauskirje vuodelta 1998

Olen äitini kanssa käynyt läpi vanhoja laatikoita, joissa on kirjeitä vuosien takaa. Löysin tämän suloisen rakkauskirjeen Turussa asuneelta nuorelta mieheltä, johon ihastuin koripalloturnauksessa 13-vuotiaana. Hento rakkaus jatkui lankapuhelimen avulla Karkkilan ja Turun välillä muutamia kuukausia, mutta hiipui kesäloman alettua.

 

Silti vieläkin tämä kirje saa minut hymyilemään ja muistamaan, miten korviani myöten ihastunut olin. Olkoon tämä kirjoitus omistettu kaikille nuoruuden kevyille, mutta niin intensiivisille ihastuksille. Omille ja muiden lapsille, jotka haaveilevat nytkin ihastuksen kohteestaan. Ei anneta rakkauskirjeiden hävitä maailmasta. <3

 

 

RAKKAUSKIRJE                17.4.1998

 

Sää et sit kato niitä Karkkilan poikia paitsi ehkä pikkuveljeäs.

 

Mä kirjoittelen nyt Makken luona. Koska mun pikkuveli harjoitteli ruotsia. Ei tänne olisi pitänyt tulla, koska Makke räyhää täällä mutsilleen ja aikoo lähettää kirjeen Riikalle. Sähän pidät Makkesta NIIN paljon. Musta tuntuu, että sä et voita mua juoksussa. Paitsi et sä oot niin kaunis ja mä häviän aina kauniille naisille. Nyt Makke aikoo myös lähettää hänen valokuvasa Riikalle. Sä oot vakussa kauhean pienen näköinen (paitsi pituudelta.). Enkä mä oo katellu Turun tyttöjä, koska ne ei ole niin kivoja, kauniita ja viisaita kuin sä. Kesällä mä sitten pyörittelen sua koripallossa. Sori vaan mutta mä en ole löytänyt hyvää valokuvaa itsestäni. Koulussa otetusta kuvasta tuli ihan huono. Tässä koulun alkamis- ja loppumisajat:

Maanantai: 8-15               Torstai: 9-16

Tiistai: 8-15                       Perjantai: 9-13

Keskiviikko: 8-14

 

Mulla tuli aika paljon kirjoitusvirheitä.

 

Hyvää yötä ja Pusi Pusi.

 

Toivoo: TPT

 

 

 

*Onko sinulla tallessa rakkauskirjeitä vuosien takaa? 

You may also like
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
tammikuu 9, 2019
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
kesäkuu 3, 2018
Close