Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Hyvinvointi

Parisuhde, jossa elää rakastavaiset

”Mua mietityttää että missä kohtaa ruuhkavuosia pitäis huomata se että aletaan olla kaukana toisista? Jos ei ole tukiverkkoa, millä pitää huolta kahdenkeskisestä ajasta? Millä mahdollistaa villi ja vapaa seksi kun pelkona koko ajan että joku yllättää sinut, lukko estää vain ovesta sisääntulon. Millä pitää puheyhteyden kun arki täyttyy kotitöistä, harrastuksista, työstä, vanhempainilloista, lääkärireissuista jne. ?

 

Lukijani kysymys on varmasti tuttu kaikille teille, joilla on lapsia ja ruuhkavuodet. Eikä aina tarvitse edes lapsiperheen arkea siihen, että tuntuu kuin toinen vain loittonisi kaiken kiireen keskellä. Tilanne on yleinen terapia-asiakkaideni keskuudessa.

 

Ihan ensimmäisenä pyytäisin sinua kysymään itseltäsi, mihin rakastuit kumppanissasi? Miksi halusit olla juuri hänen kanssaan? Mikä sai sukat pyörimään jaloissasi ja kehon kihelmöimään?

 

Hän on se sama ihminen edelleen. Mutta tapaamisenne jälkeen elämässänne on varmasti tapahtunut yhtä sun toista.

 

Parisuhdehaasteiden edessä teetän asiakkaillani useimmiten aikajanan heidän parisuhteestaan. Jos molemmat osapuolet ovat motivoituneita, pyydän molempia tekemään omat aikajanat. Käymme ne läpi yhdessä, pohdimme miksi juuri nämä asiat nousivat aikajanalle, mitä ne tarkoittavat, mihin ne vaikuttivat? Mitä kysymyksiä kumppaneille herää puolin ja toisin?

 

Yleensä haasteet eivät ole syntyneet tyhjästä. Jotain on tapahtunut, joskus ihan vaivihkaa. Alkuhuuma loppuu aina aikanaan, eikä se tarkoita automaattisesti matkaa eroon. Onko alkuhuuman jälkeinen, erillistymiseen siirtyminen onnistunut? Miten kumppanit ovat luoneet itselleen ja toisilleen tilan olla yhdessä, mutta samalla tilan missä hengittää?

Parisuhteen janan yksi merkittävä check-point on löytää hetki, jolloin alkoi tuntua että kumppani alkaa loitontua. Mitä silloin tapahtui? Millainen elämäntilanne teillä oli? Pystyitkö sanoittamaan tunteitasi? Voisimmeko palata niihin tunteisiin ja siihen hetkeen, tässä ja nyt?

 

Onnellisen elämän resepti on minusta sinänsä simppeli, mutta välillä niin hemmetin vaikea toteuttaa. Tiedän sen itsekin. Siksi sen voi ajatellakin reseptinä, mikä on hyvä muistaa ulkoa mutta käyttää soveltaen elämäntilanteen mukaan.

 

  1. Oma aika – minä olen arvokas
  2. Parisuhdeaika – vahva tunne meistä
  3. Perheen aika – arkinen yhdessä oleminen
  4. Hyvinvoinnista huolehtiminen (liikunta, syöminen, nukkuminen)
  5. Niiden asioiden tekeminen elämässä, joista minä nautin ja tulen onnelliseksi
  6. Ystävyyssuhteet
  7. Seksuaalinen uteliaisuus
  8. Empaattisuus
  9. Positiiviset odotukset elämältä
  10. Unelmat

 

Keskellä ruuhkavuosia monia painaa loputon, lähes kroonistuva väsymys, urapaineet, työkiireet, stressi milloin mistäkin, erilaiset huolet ja niin kuin kysyjäkin mainitsi, turvaverkon pula. Onhan se aivan eri tilanne, jos mummola on naapurissa, ja siellä on virkeät ja lastenhoidosta pitävät isovanhemmat antamassa apua 24/7. Tai olisipa edes kerran kuussa inhimillisen matkan päässä!

 

Ikävä kyllä monilla perheillä, niin kuin kysyjälläkin, on aivan pattitilanne. Eikä siihen auta sanoa ensimmäiseksi, että ostakaa lastenhoitaja. Rahat voivat olla hyvin tiukassa ja silloin ei välttämättä ole varaa hoitajaan. Saati, että sen jälkeen olisi enää rahaa lähteä mihinkään tai mennä hotelliin.

 

Ennen kuin lähdette tarkistamaan, mitä te asialle voitte tehdä kysyn aina: haluatko sinä olla vielä tässä suhteessa? Onko sinulla sen verran jäljellä rakkauden lankoja kumppaniisi, että olet valmis tekemään kaikkesi?

Koska totuus on, että jos tunteet ovat kuolleet, niiden uudelleen herättäminen voi olla lähes mahdotonta. Kukaan muu kuin ihminen itse ja se oma kumppani, ei voi tuoda rakkauden liekkiä takaisin väliinne. Siihen ei ole mitään taikakeinoja!

 

Jos olette kuitenkin valmiita hommiin, käärikää hihat. Istukaa alas. Laittakaa kalenteriin kaikki menonne kuukaudeksi eteenpäin ja alkakaa miettiä, mistä parisuhteelle voi ottaa aikaa. Se voi alkaa pienestä yhteisestä lenkistä, jossa aidosti ollaan yhdessä, kuunnellaan toista ja kohdataan. Käyttäkää kaikki kikkakolmoset, ystävät ja harrastusajat, jotta voisitte välillä antaa nautinnon viedä teidät ennen klo 23 illalla. En voi luvata, mutta jokainen työnantaja haluaa hyvinvoivan ja energisen työntekijän – eli unohda välillä läppäri kotiin ja treffaa kumppanisi.

 

Parisuhteenne haaste on vain harvoin yhteisen ajan puute. Kiinnittäkää huomiota ja opetelkaa puhumaan toisillenne kunnioittavasti ja rakastavasti arjessa. Kertokaa toisillenne, missä mättää ja mitä toivoitte. Mikä saa olon tuntumaan siltä, että sinua rakastetaan? Entä kumppanisi? Puhukaa seksistä, päivittäkää missä menette. Se mikä saa teidät nyt syttymään, voi olla ihan jotain muuta kuin 5 tai 10 vuotta sitten.

 

Ja hakekaa apua tarvittaessa. Se ei ole häpeä, vaan rohkeutta. Uskaltakaa kääntää kaikki kivet! Uskotte sitten rakkauteen tai päädytte eroon, joka hoidetaan ketään rikkomatta. Rakkautta on myös päästää toinen vapaaksi. <3

 

*Mitä ajatuksia lukijan kysymys sinussa herätti? Olisiko sinulla antaa hänelle jokin hyvä vinkki?

*Kaksi ekaa kuvaa Pixabay, kolmas on oma

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvatus suojelee lasta
syyskuu 4, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalisuus
Mitä naapuritkin ajattelisivat
elokuu 24, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Lifestyle

Puhu muru on podcast miesten salaisuuksista

Kuva: Aleksi Rytkönen

Mitä miehen päässä liikkuu kun ei seiso, miten rajusti erosta johtuva syyllisyys voi miestä piinata, miltä tuntuu kun paniikkikohtaus iskee kaupan kassalla tai miksi mies salaa pornon katsomisen kumppaniltaan?

 

Muru heitti eräänä aamupäivänä ilmoille idean: ”Tee podcast miehistä.” Nappasin heti kiinni ja aloin pyöritellä aiheita. Innostuin lisää ja sen päivän päätteeksi buukattiin kymmenen miestä sarjaan vieraiksi. Aiempi suunnitelmani muuttui siis täysin, mutta helvetin hyvä niin!

 

Olen aivan superinnoissani!!! Nyt ensimmäinen Puhu muru – podcastin jakso MATTI – Kova kuin kivi on kuunneltavissa mm. Spotifysta, Itunesista ja Soundcloudista. Jatkossa joka torstai tulee uusi jakso kuunteluun! Ja tosiaan luitte oikein, ensimmäisen jakson vieras on  minun muruni.

 

Podcastin teko on ollut yksi unelmani mutta halusin, että se mitä teen on merkityksellistä. Ja kun ihmiset jakavat toisilleen kokemuksia vaikeimmista hetkistään  tai tunteita elämästään, päästään rikkomaan niin häpeän luomaa kärsimystä kuin patriarkaalisen yhteiskunnan rakenteitakin.

Kuva: Aleksi Rytkönen

Miehen salaisuuksien äärelle pysähtyminen antaa naisille mahdollisuuden löytää uusia kulmia kohdata miehiä. Miehille se on mahdollisuus samaistua, saada vertaistukea ja ymmärrystä ettei ole yksin. Vanhemmille, isovanhemmille, varhaiskasvatuksen ammattilaisille, opettajille, nuorisotyöntekijöille ja kaikille jotka ovat tekemisissä lasten kanssa, se antaa mahdollisuuden pohtia poikien kasvua miehiksi.

 

Olen näille miehille seksuaaliterapeutti mutta myös puhtaasti utelias nainen, joka saa luvan kysyä asioita, joita ei yleensä kysellä. Puhu muru –podcastiin on mahtunut naurua, kyyneliä, kylmiä väreitä ja hiljaisia hetkiä täynnä tunnelatausta. En voi kuin ihmetellä näiden miesten rohkeutta. Kiitos kuuluu jokaiselle vieraalleni. <3

 

Ootko sä jo kuunnellut mun podcastia? Mitä pidit? Kenelle suosittelisit Puhu muru podcastia?

Kuva: Aleksi Rytkönen

Kuuntele eka jakso alta upotettuna tai hae omasta podisovelluksestasi nimellä Puhu muru. Sarja löytyy mm. Spotifyista, Itunesista ja Soundcloudista.

Jos et aiemmin ole kuunnellut podcasteja, helpointa on etsiä älypuhelimesi näytöltä Iphonen tai Androidin oma podcast-appsi (oletuksena puhelimessasi), ja kuunnella jakso sieltä.

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvatus suojelee lasta
syyskuu 4, 2019
Hyvinvointi
Miten löytää hyvä terapeutti
syyskuu 1, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalisuus
Mitä naapuritkin ajattelisivat
elokuu 24, 2019
Hyvinvointi

Hae mukaan uuteen parisuhdeohjelmaan!

Oletko valmis tekemään uudenlaisen tutkimusmatkan parisuhteeseesi?

Haemme eri ikäisiä pariskuntia mukaan uuteen parisuhdeohjelmaan, jossa käsitellään kanssani  ja toisten parien avulla parisuhteen kipukohtia lämpimällä ja kunnioittavalla otteella. Ohjelmassa käsitellään parisuhteen haasteita ja mahdollisuuksia inhimillisellä tavalla, joka tukee kunkin parin pyrkimyksiä parempaan suhteeseen.

Haemme mukaan erilaisia ja eri ikäisiä pareja, jotka ovat valmiita avaamaan ikkunan omaan parisuhteeseensa ja sen avulla käsittelemään niin omia voimavaroja kuin mahdollisia ongelmia läheisyyden, kommunikaation tai seksin suhteen.
 
Hae mukaan! Lähetä lyhyt kuvaus itsestäsi ja puolisostasi, jossa kerrot teistä ja tarinanne (kuinka tapasitte, kuinka kauan olette olleet yhdessä, asutteko yhdessä, onko teillä lapsia, mitkä ovat suhteenne suurimmat solmukohdat, mihin toivoisitte apua). Liitä mukaan myös kuva teistä yhdessä. 


Hakemukset löytyvät nelosen sivuilta  ja lisäkysymykset: parisuhdecasting@yellowfilm.fi

*Kuva Aleksi Rytkönen

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.

You may also like
Lifestyle
Puhu muru on podcast miesten salaisuuksista
maaliskuu 10, 2019
Hyvinvointi
”Tämä on kirja, joka jokaisen pitäisi lukea”
lokakuu 21, 2018
Uncategorized
Iso O – matkaopas huipulle + ALEKOODI
maaliskuu 17, 2018
Perhe

Ärtymyksestä rakkauden tulvaan

Pitkästä aikaa muru on taas lähdössä työmatkalle valtameren toiselle puolelle. Hassua sinänsä, että olen jo monta päivää pyöritellyt hänen lähtöään mielessäni. Vaikka kyse ei ole kuin vajaasta viikosta, ovat mielessä risteilleet tunteet kaipauksesta ärtymykseen.

 

Jäin pohtimaan tänään, mitä viestiä nämä tunteet kertovat. Mitä niiden takana on? Voisiko niistä oppia jotain tai ymmärtää itseään paremmin? Mitä tarkoittaa rehellinen tunteiden ja tarpeiden arviointi? Voiko puhuminen ehkäistä riitoja työmatkojen aikana?

 

Hyvä tapa tutkia tunteita on pohtia tunteen rinnalle tarve, ja tarkastella sen jälkeen tilannetta rehellisesti.

 

Otetaan esimerkiksi ärtymys, sen taustalla oleva tarve on minulla tasavertaisuus. Olen paljon ollut sen äärellä, että miksi minä jään aina lastenhoitovastuuseen? Hoidan omat työt, ja toinen reissaa työn puolesta ympäri maailmaa. Rehellisyyden nimissä, minun täytyy ymmärtää töidemme erilaisuus – murun työhön kuuluvat työmatkat. Tähän liittyy myös kateus, minkä olen opetellut sanomaan ääneen, sillä kateus kasvaa vain hiljaisuudessa. Mutta voisiko tilannetta tasapainottaa esimerkiksi minun omilla pienemmillä matkoillani, nyt kun lapset eivät ole enää niin pieniä? Tasapainoa on tuonut omalta osaltaan minun urani, tilanne oli erilainen kun olin vielä kotiäitinä.

 

Kaipauksen takana on tarve kuulla toisesta ja halu jakaa arkea, ”painaa pää toisen olkapäälle” edes vähän, vaikka toinen olisikin kaukana. Kukaan muu ei ole yhtä kiinnostunut minun tai lasten asioista kuin muru. Jos hän ei ole läsnä jakamassa sitä kaikkea, skype ja puhelut voivat tehdä ihmeitä. Sen olemme kuitenkin oppineet, että on parempi pysyä tekstiviesteissä, jos ei ehdi olla läsnä toiselle. Siitä olemme saaneet aikanaan isoja riitoja työmatkojen aikana aikaiseksi. Kaipaukseen saa kuitenkin helpotusta myös läheisten, kuten äidin kanssa juttelemalla tai kääntymällä hyvien ystävien puoleen.

Mustasukkaisuus on kiusannut minua välillä. Sillä on omat juurisyynsä, mutta keskellä pikkulapsiperheen ruuhkavuosia yksi iso tekijä on minun ja murun yhteisen ajan puute. Tuntuu lähes kohtuuttomalta, että muut saavat jakaa murun kanssa matkakokemuksia, mutta minä en. Tarve mustasukkaisuuden takana on yhteinen aika. Meidän kahdenkeskiset hetket ja erityisesti matkat. Hammasta on täytynyt purra ja puhua, sillä tässä asiassa täytyy jaksaa olla kärsivällinen. On eri asia käydä työmatkalla kuin säästää rahoja rakkauslomaan ja kesälomaan samaan aikaan.

 

Parasta lääkettä riitojen ennaltaehkäisyssä on puhuminen ja murulta saatu empatia. Kun muru jaksaa kuunnella, halia ja ymmärtää, minunkin oloni tasoittuu. Sitä ei voi tässäkään liikaa alleviivata, sillä juuri oletukset jos mitkä saavat mielikuvituksen laukkaamaan ja raivon kihisemään pahimmillaan. Pienetkin väärinkäsitykset voivat paisua kummasti, kun toinen on kaukana…

 

Olemme opetelleet käymään murun työmatkan läpi etukäteen, samoin meidän arjen täällä Suomessa. Tiedämme niin tarkkaan kuin se on mahdollista, mitä on tulossa ja onko yhteydenpito mahdollista. On parempi itselle ja lapsille, ettei edes odota skypepuhelua, jos se on epävarmaa. Se myös ehkäisee turhaa huolestumista tai väärin ajoitettuja yhteydenottoja. Myös arjen kuviot on käyty läpi, niin viikon ruuat kuin lastenhoitokuviot. Pyykit ja muut siivoushommat minimoidaan ja hoidetaan etukäteen.

 

Etukäteen kannattaa myös pohtia, mitä on tulossa reissujen jälkeen. Jos reissuun kuuluu illanviettoja tai biletystä, miten se vaikuttaa kotiintuloon? Toki on ihanaa antaa toisen nauttia elostaan, mutta tasapaino täytyy säilyttää ja ottaa kotona oleva huomioon. Ja kannattaa muistaa, milloin hehkuttaa mahtavasta ruuasta ja upeista keleistä, jos toinen rämpii loskassa kolmen lapsen kanssa syöden viidettä päivää makaroonilaatikkoa.

 

Ja loppujen lopuksi, en minä voi vastuuttaa murua minun onnestani. Yksinollessani olen kysynyt itseltäni monesti, mitä kaipaan kun muru on kotona iltaisin? Olen siis pitänyt omia ”lukumaratooneja”, soitellut ystäville, ollut vain hiljaa ja siivonnut, käynyt kylvyssä, joogannut ja yrittänyt mennä ajoissa nukkumaan. On ihan hyvä olla vähän yksinkin tämän kaiken hulinan keskellä.

Lopulta kotiinpaluun hetki tuntuu juhlavalta. Voi olla, että hieman riidellään. Lapset ottavat oman tilansa ja paikkansa murun sylistä ja kaikki kaipaavat huomiota.  Mutta kun oman rakkaan syliin pääsee, suudelmat tuntuvat erityisen pehmeiltä ja koko keho kihelmöi kosketuksesta. Ikävä pyyhkiytyy pois ja rakkaus tulvii kotiin. Joka kerta sitä jollain tavalla tajuaa, miten hyvää erossaolo ja kaipaus meille taas tekivätkään. <3

 

Miten sinä ja kumppanisi valmistaudutte, jos jompi kumpi on lähdössä työmatkalle? Onko sinulla hyviä vinkkejä muille, millä minimoida riitoja ja lisätä rakkautta?

*Kuvat ovat omia. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi

Loppu karvanpoistorumballe – ihokarvojen laserointi

*Kaupallinen yhteistyö Siluettin kanssa

Ikuinen karvataisto on ollut osa elämääni siitä asti, kun karvat alkoivat kasvaa murrosiässä. Olen kokeillut ”kreikkalaisiin karvoihini” sheivaamista, vahausta, sokerointia, epilaattoria ja jopa nyppimistä pinseteillä. Uuu, mitä kidutusta se on ollut paikoin… Karvat ovat saaneet myös välillä kasvaa villeinä mutta olen huomannut, ettei se ole juttuni.

 

En suoraan sanottuna halunnut edes tietää paljonko olen laittanut rahaa karvanpoistoon, kunnes rahankäyttö ja aika alkoivat mietityttää todenteolla. Olisiko olemassa muukin vaihtoehto?

 

Viimeiset puolitoista vuotta olen käynyt sokeroinnissa säännöllisesti eri kosmetologeilla noin 6 viikon välein. Syy miksi siirryin sokerointiin oli aikaongelma ja ihon ärtyminen. Sheivaaminen ärsytti ihoa, ja karvat kasvoivat pian takaisin, sheivaaminen piti toistaa kerran pari viikossa. Rahaa kainaloiden, pimpin ja säärien sokerointiin on mennyt 110e – 150e per kerta. Karvat eivät kuitenkaan kasvaa ”synkassa”, mikä on aiheuttanut lisäkäyntejä. Karvat onneksi pysyivät hyvin pois  noin 3-4 viikkoa.

 

Karkeasti laskettuna rahaa on mennyt viimeisen puolentoista vuoden aikana noin 1500e ja todennäköisesti enemmän. Aika hurja määrä rahaa! Silti karvat vain kasvavat, vaikka ovatkin hieman vähentyneet. Eli sokerointiin olisi mennyt rahaa jatkossakin, lisäksi tulee vielä joka käyntikerran kipu, sisäänpäin kasvaneet ihokarvat ja ajanhukka. Siksi aloin pohtia vaihtoehtoja. Karvapoistovaihtoehtona tuli vastaan laserointi, ja löysin Siluetti Spa:n.

 

Laserointi herätti ajatuksia kivusta, kalliista hinnasta, ja jouduin pohtimaan myös sitä, olenko valmis ”luopumaan” karvoista lopullisesti. Innostuin kuitenkin mahdollisuudesta lopettaa koko ”karvarumba”?!! Aikaa säästyisi, iho-ongelmat loppuisivat ja saisin haluamani lopputuloksen PYSYVÄSTI.

Laserointi alue merkataan selkeästi etukäteen ennen hoidon aloitusta.

Vuoden verran mietin laserointivaihtoehtoa ja tulin päätökseen, että kyllä!  Haluan laseroinnin! Menin Siluettiin konsultaatiokäynnille tammikuun alussa, ja kävimme perin pohjin läpi mahdolliset esteet, riskit ja sitä, mistä laseroinnista on kyse. Konsultaatiokäynnin yhteydessä minulle tehtiin myös testilaserointi, jossa kokeiltiin eri tehoja. Testi sujui hyvin, ja kipu oli hyvin siedettävä.

 

Siluettin kosmetologini Samira Belgasem otti puheeksi myös luottamuksen meidän välillä, mikä oli hyvä asia. Sain kysellä rauhassa kaikkea, mitä mieleeni tuli. Tuntui, että etenkin intiimialueiden laserointi vaatii turvallisen olon, jotta hoito ylipäätään on minulle mahdollista.

 

 Huomioitavia asioita tai esteitä laseroinnille:

-Ei saa olla raskaana

-Mahdolliset sairaudet – erityisesti kiinnitettävä huomiota epilepsiaan

-Ihosyöpä tai pahanlaatuiset luomet

-Voi aktivoida genitaali- tai huuliherpeksen (estolääkitys suositeltava)

-Implantit ja metalliosat hoidettavalla alueella

-Tatuoinnit laseroitavissa paikoissa

-Karvan pitää olla riittävän tumma, paras tulos tulee, jos on tumma karva ja vaalea iho (tämän takia jatkan säärikarvojen osalta sokerointia)

– Hormonaalisista syistä kasvaneisiin karvoihin laserointi ei tehoa samalla tavalla eikä lopputulos ole silloin lopullinen, joskus sokerointi on parempi vaihtoehto

 

Valmistautuminen laserointiin ja laseroinnin kulku:

-Vältä auringonottoa kuukauden ajan ennen laserointia tai käytä korkeaa aurinkosuojaa (SPF 30-50) myös kaksi kuukautta hoidon jälkeen

-Ei sokerointia, vahausta ym. vain sheivaus (näin myös hoitosarjan aikana)

-Karvan pitää näkyä, mutta olla lyhyt (tarvittaessa hoitaja poistaa karvat höylällä ennen laserointia)

-Hoitovälit 4-8 viikkoa, hoitoväli pitenee loppua kohden

-Laseroinnin aikana laseroiduille alueille ei suositella auringonottoa

-Ennen hoitoa ja hoitojen välissä kerran viikossa kuorinta ja hyvä kosteutus

-Laseroinnin jälkeen on normaalia, että ihon pinta on turvonnut tai punoittaa (jäädytys auttaa siihen)

Sain Siluettista kokeiluuni Pevonian ihanan kuorinnan ja kosteusvoiteen. Nyt hoitojen ajan pyrin tekemään kuorinnan ja kosteutuksen kerran viikossa.

Muuta tietoa laseroinnista:

-Laserointi vaatii noin viisi käyntikertaa (keskimäärin 4-10)

-Laserin hoitoteho säädetään yksilöllisesti ja sitä seurataan koko hoidon ajan

-Karvat tuhotaan laserilla kasvuvaiheessa eivätkä ne enää kasva

– Käyntikertoja tarvitaan useita, koska karvoilla on kolme kasvuvaihetta

-Asiakkaina käy pääasiassa noin 20 – 60 -vuotiaita naisia (30-40-vuotiaat suurin ryhmä)

-Karvat poistetaan itseä varten, syinä voivat olla harrastus (esim uinti), käytännöllisyys tai karvojen häiritsevyys

 

Kipukokemus:

-Kipua lievennetään jäädyttämällä hoitoaluetta, jotta lämmön vaikutus vähenee

-Kivun kokemus on hyvin yksilöllistä – toisille kipu on hyvin vähäinen, joillekin kokemus on kivuliaampi

-Kukaan ei ole jättänyt laserointihoitoja kesken kivun takia

-Kipua voi kuvailla esimerkiksi nipistelynä tai pistelynä

-Kivuliaimmat paikat ovat klitoriksen lähellä ja häpyhuulien alueella, kainalot voivat tuntua ”ärsyttäviltä”

-Tarvittaessa kipuherkillä ihmisillä ihon pintaosaa voidaan puuduttaa

 

Lopputulokseeen vaikuttavia seikkoja:

-Asiakkaan täytyy itse miettiä paljonko haluaa karvoja jättää

-Laserointilaitteessa pitää olla oikeat tehot (koulutettu ammattilainen tekijänä, kunnolliset laiteet)

-Laserointi on aina asiakkaan valinta, ja siksi käydään läpi tarkkaan mahdolliset esteet, koska laserointi ei sovi kaikille

-Kertojen määrää ei voi tietää etukäteen

 

Asiakastyytyväisyys Siluettissa:

-Pääasiassa asiakkaat ovat olleet todella tyytyväisiä

-Asiakkaan suusta: ”Idioottivarma ratkaisu” ”Helpotus”

 

Hinta Siluettissa:

-Kainalot 200e/ kerta tai 5 x 900e

-Bikini 200e/ kerta tai 5 x 900e

-Brasilialainen 365e / kerta tai 5 x 1500e

-Sääret 365e / kerta tai 5x 1500e

*Katso lisää hintatietoja Siluettin sivuilta

Sain luvan aloittaa laseroinnit, ja olin itsekin siihen valmis. Tällä viikolla laserointihoito sitten alkoi ja minulta laseroitiin kainaloiden sekä pimpin alue. Ennalta jännitin ylivoimaisesti eniten kipua! Hinnat ovat mielestäni tuntuvat ja ilman blogiyhteistyötä olisin varmasti käynyt laseroinneissa hieman ”porrastetusti” eli esimerkiksi ensin kainalot. Laskelmani mukaan laserointi olisi ollut kuitenkin pitkällä aikavälillä viisain ratkaisu hinta-laatu -suhteeltaan.

 

Aikaa käyntiin oli varattu 1,5h ja itse laserointi vei siitä alle tunnin. Kosmetologini Samira aloitti kainaloista ja siirtyi lopuksi pimpin alueelle. Kipua seurattiin yksinkertaisella tavalla. Kosmetologi pyysi seuraamaan kipua asteikolla 1-5. Kun kipu nousee asteikolla neljään (4), on siitä ilmoitettava. Tarvittaessa voidaan pitää taukoja. Lisäksi kosmetologini kyseli tuntemuksistani. Hoidon ohessa puhuimme myös kaikkea muuta, ja nauru varmasti lievitti omalta osaltaan kipua, koska rentouduin.

Laseroinnin voi leikkisästi ottaa pienenä lepohetkenä vaikka välillä vähän nipistääkin. Kuvassa myös Siluettin kosmetologi Samira Belgasem.

Siinä minä sitten makasin suojalasit päässä. Laserointi tuntui nopeilta neulan pistoilta. Kivuliammissa paikoissa se tuntui kuumalta neulalta, ja kipu nousi lähelle 4, mutta vain muutamissa paikoissa. Pääasiassa kipu oli hyvin siedettävää tai sitä ei edes ollut. Pahinkaan kipu ei ollut niin ”paha”, sillä se kestää vain hetken. Minun ihoni reagoi hoitoihin hyvin vähän vain pienellä punoituksella.

 

En odota seuraavaa hoitokertaa enää yhtä jännittyneenä. Enemmänkin minua kiinnostaa, miten tämä nyt etenee ja paljonko hoitokertoja tarvitaan. Ratkaisu tuntuu kaiken kaikkiaan hyvältä. Vaikka kieltämättä oli hyvä pitää tuumaustauko ennenkun aloitin karvojen laserointihoidot.

 

Jos sinä mietit ihokarvojen laserointia omalla kohdallasi, varaa aika rohkeasti maksuttomalle konsultaatiokäynnille PUHUMURU koodilla 28.2.2019 saakka (merkitse koodi Lisätiedot kohtaan). Sen jälkeen voit vielä miettiä ihan rauhassa, mihin päädyt. Siluetti tekee myös sokerointeja.

Kuva heti laseroinnin jälkeen. Kipu ei saanut hymyä hyytymään!

*Heräsikö sinulle vielä jotain kysymyksiä? Voit laittaa kysymyksiä tai muita kommentteja tähän blogin yhteyteen tai laittaa minulle meiliä puhumuru@gmail.com

*Kun hoidot ovat ohi kirjoitan teille toisen postauksen, näytän ennen jälkeen kuvat kainaloista, montako laserointi kertaa tarvittiin ja miten hoidot etenivät kohdallani.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.

 

Hyvinvointi

Huorittelua, palkintoja ja kiusaamista

Kuva: Pixabay

Huorapalkinto kirjoitukseni nosti esiin miten moni on kokenut saman kuin minäkin. On annettu vuoden ”kyläpyörä”-palkinto tai ”kiertopalkinto” –diplomi koko koulun edessä. Omista kokemuksistaan kirjoitti minulle kymmenet ihmiset somen kautta. Moni heistä oli myös koulukiusattu ja kokemuksilla oli ollut kauaskantoisia seurauksia aina aikuisuuteen saakka.

 

Annan äänen nyt muille kiusatuille ja heidän tarinoilleen. Jokainen tarina on julkaistu heidän luvallaan anonyymeina tarinoina. Halusin julkaista ne esimerkkinä siitä, miten samat kiusaamisen kaavat ovat toistuneet eri puolilla Suomea.

 

”Huh kun luin ton sun kirjoituksen tosta slutshaming hommasta ja saamastasi tittelistä. Itse sain lukion ensimmäisellä samanlaisen vuoden huora tittelin. Oli ehdolla minä ja kaksi ystävääni ja vanha pyörä jota oli ”poljettu” muistaakseni 100 000 kilometriä. Tittelini nimi oli vuoden kyläpyörä. Seuraavana päivänä piti mennä koulun eteen tanssimaan vanhojen tanssit. Edelleen tuntuu hieman pahalta ajatella asiaa ja herättää minussa tunteita. Kyseessä oli niin harkittu ja pitkään järjestelty teko ja se, ja yleinen muu huoraksi kiusaaminen, on jättänyt ikuiset jäljet elämääni vaikka onkin kasvanut ja oppinut ymmärtämään asioita aikuisen perspektiivistä. Olen miettinyt myös samaa koskien opettajia – miten he asian ymmärsivät tuolloin, tuon tittelinkin ja kuinka tämä pääsi tapahtumaan? Miksei juhlassa puututtu asiaan? Ja myös – mikä sai silloiset abit niin meitä vihaamaan ja miten nuori aikuinen voi olla niin kostonhimoinen että haluaa tällaista järjestää? Mitä he miettivät asiasta nykyisin? Hienoa kun puhut asiasta – tästä ei taida vielä ole ollut keskustelua hirveämmin.”

 

”Hyvä että tästä tuli keskustelua julkisesti… Itselläni on kokemusta myös näistä kouluperinteistä (sekä kohteena että aikoinaan opettajana, joka näitä pyrki nostamaan pöydälle ja poistamaan), joilla ylläpidetään ja uusinnetaan mielestäni jonkinlaista yhteiskunnallista häpeäkulttuuria. Ajattelen, että siinä jotenkin kai kollektiivisesti siirretään häpeää pois itsestä, ja jotenkin muka yhteisesti hyväksytyllä ”hauskalla” tavalla. Ja joka ei sitä hyväksy on ehkä vähän nipo ja ilonpilaaja, kun pitää sitä kiusaamisena ja toisten ihmisten yhteisöllisenä häpäisemisenä. Vaikka yleisesti myös halutaan julistaa, että ”kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia” hienoissa koulun (tai oli sitten mikä yhteisö hyvänsä) arvoissa ja toimintaperiaatteissa ja että kiusaamista ei hyväksytä. En hyväksy tällaista yhteistä juhlimista muiden persoonaa ja arvoa loukkaamalla. Voisiko juhla olla tapahtuma, johon jokainen voi osallistua olematta toisten naurun kohde?”

Kuva: Pixabay

”Oon itse jo aiemmin ja nyt varsinkin miettinyt omaa samanlaista kokemusta ala-asteella (5. ja 6.luokka), kun lähes kaikki meidän luokan pojat alkoi yhdessä haukkua mua huoraksi. Välitunneilla ryhmässä huutivat ”huora, huora, huora”. Pahin oli, että luokassa tultiin mun viereisille paikoille tekemään galluppia ”Onko ***** mielestäsi huora?” Oli tosi paha olo siitä ja sanoinkin opettajalle, joka otti osan luokan pojista puhutteluun ja sopimaan asiasta. Mutta en muista kenenkään pyytäneen anteeksi, saatika osanneen selittää miksi tekivät näin. Mutta se loppui siihen. Tosin se on kyllä vaikuttanut mun itsetuntoon tosi pitkälle aikuisuuteen ja olen tajunnut sen vasta aikuisena. Olen myös ymmärtänyt miksi olen joskus käyttäytynyt miesten kanssa tietyllä tavalla, silloin kun on tuntunut, että en ole kunnioittanut itseäni. Mutta onneksi olen saanut käsitellä asiaa, mutta olen kyllä vieläkin aika katkera niille pojille, jotka tätä teki mulle. Joskus mietin, muistaakohan ne edes. Toivoisin, että ne pyytäisivät aikuisena anteeksi. Mutta en mä niiden kanssa ole tekemisissä, mutta ei hirveästi kiinnostakaan… Voi olla tosi vaurioittavaa. Isoin shokki on ollut aikuisena tajuta kuinka väärin se on ollut, vaikka silloinkin sen tiedosti, mutta jotenki ei saa puolustautua. Se kaikki viha purkautui vasta aikuisena, kun sitä on osannut käsitellä oikein. Olen kyllä kiitollinen, että meidän opettaja puuttui siihen. Hulluinta on, että aikuisena on miettinyt, että olikohan se vaan unta, että oisin kuvitellut kaiken. Niin kuin oma mieli taistelee vieläkin sitä vastaan, että sitä ei tapahtunut ja se ei vaikuttanut muhun.”

Eikä kokemukset lopu nuoruuden muisteluihin. Eräs yläkoulua käyvä 15-vuotias nuori nainen lähetti minulle viestiä ja halusi kertoa, miten tämän päivän koulumaailmassa toimii slutshaming.

Lueskelin noita sun postauksia siitä kuinka naiset leimataan tosi helposti huoriksi/lutkiksi. Ja oon kyllä itsekin huomannut ihan saman. Esimerkiksi meidän naispuolinen opettaja tuli huomauttamaan mun kaverille siitä, että hän on alusvaatteissa tunnilla, vaikka hän oli vain pukeutunut muodissa olevaan toppiin, joka oli myös kolmella muullakin samaan aikaan. Ystävälläni vain on isommat rinnat kuin monella muulla meidän luokalla. Muille opettaja ei sanonut asiasta mitään. Tänään aamulla laitoin päälleni vähän napaaidan ja tämä sama opettaja tuli sanomaan siitä minulle, mutta pojat saavat kulkea ilman paitaa esimerkiksi liikuntatunneilla. Ei poikien pukeutumisesta huomautella. Ja tytöt leimataan tosi helposti huoriksi tai lutkiksi, mutta jos pojat harrastavat seksiä useamman kanssa he saavat siitä tavallaan ”palkinnon” ja saavat suosiota.

Olisiko aika käsitellä ikävät nuoruuden kokemukset ja jättää ne osaksi omaa menneisyyttä? Olisiko aika pyytää nyt vihdoin anteeksi, jos on itse ollut kiusaaja? Olisiko aika lopettaa koulumaailmassa slutshaming? Olisiko aika tarjota ja ottaa vastaan seksuaalikasvatusta? Me emme voi vaikuttaa menneeseen, mutta voimme toimia nyt ja tulevaisuudessa eri tavoin. Oli hienoa huomata, että niin moni teistä sanoi julkisesti ettei huorittelu, erilaisten ”huorapalkintojen” jako ja kiusaaminen ole hyväksyttävää. Kiitos tuestanne. <3

*Loppuun vielä Murun ottama kuva #hutsustipukeutuminen -päivältä 11.1.2019! Oli muuten vapauttavaa pukeutua rikkoen ”normia” siitä, miten nainen saa pukeutua ja ilmaista itseään! <3 <3 <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvatus suojelee lasta
syyskuu 4, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalisuus
Mitä naapuritkin ajattelisivat
elokuu 24, 2019
Lifestyle, Seksuaalisuus
Viaton seksikissa
toukokuu 15, 2019
Lifestyle

Miten minusta tuli kirjailija

Kuva: Meri Björn

”Pylly penkkiin ja kirjoittamaan!” Joku viisas neuvoi minua kirjailijanuran alkumetreillä, enkä sitä voi kiistää. Mutta on kirjoittaminen onneksi paljon muutakin.

 

Kelataan kuitenkin vähän ajassa taaksepäin. Rakastin lapsena kirjoja ja kirjastoa! Koripallotreenien välissä suorastaan nuohosin Karkkilan kirjastoa ja luin monet kirjasarjat pariinkin kertaan. Mielikuvitus sai siivet ja maailma hahmottui uudella tavalla.

 

Yläasteella haaveilin toimittajan ammatista, näin itseni sieluni silmin viilettämässä maailmalla raportoimassa ihmisten elämästä. Äidinkielen opettajani kuitenkin katkaisi unelmaltani siivet  sanoen: ”Ei lukihäiriöinen voi olla toimittaja.” Toisaalta tuo samainen opettaja sanoi, että lukihäiriön paras parannuskeino on lukea ja kirjoittaa mahdollisimman paljon.

 

Normaalista poiketen nielin tuon opettajan lauseen, hautasin toimittajan unelmani ja suuntasin haaveet muualle. Jonnekin minuun se silti jäi – halu kirjoittaa.

Kuva: Aleksi Rytkönen

Reilut kolme vuotta sitten istuin palaverissa, jonka päätteeksi olin tullut luvanneeksi perustaa Puhu muru –blogin Vauva.fi alustalle. Täysin puskista, ilman sen suurempaa suunnittelua tupsahdin bloggaajaksi. Lukihäiriöstäni sain alkuvaiheessa kuulla lukijoiltani mutta onneksi eräs työtuttuni laittoi viestiä ja sanoi voivansa auttaa oikoluvussa, olihan hän äidinkielen opettaja. Nykyään anoppini on oikolukijani, entinen opettaja hänkin. Olemme bloggaaja-tiimi, minä todella tarvitsen häntä.

 

Bloggaajana lukihäiriö muuttui ensimmäisen kerran esteestä haasteeksi. Se ei siis ollut enää ylitsepääsemätön ongelma.

 

Samaisena keväänä tutustuin myös Havaintoja parisuhteesta –bloggari Sami Minkkiseen, ja me aloitimme yhteiset postaukset ”Marjan ja Samin seksisuhde” – joissa kävimme läpi seksuaalihistorioitamme, niinkuin käyn niitä läpi seksuaaliterapeuttina asiakkaideni kanssa. Jo alusta asti haaveilimme, että tästä pitäisi tehdä kirja. Ja kun tapasin Samin kustantajan Mikko Aarneen, pidin hyvin intohimoisen mainospuheen ideastani ja kustantaja lupasi siltä seisomalta, että kirja tehdään.

Kuva: Miikka Pirinen / Kosmos

Niin minusta sitten tuli kirjailija, rintarinnan Samin kanssa. Pääsin maistamaan ensi kerran niitä tuskan hetkiä, kun läppäri vain tuijottaa minua,  mutta se pitäisi silti kesyttää ja aloittaa kirjoittaminen. Tutustuin ahdistukseen, kun oma teksti tuntuu ihan hevon******.  Keväällä 2017 kuitenkin ilmestyi minun ensimmäinen kirjani, yhdessä Samin kanssa kirjoitettu Pannaan menemään – Kaksi tarinaa rakkaudesta (Kosmos).

 

Mikä fiilis! Ilo, pelko, ahdistus, innostus, kauhu, huuma, epävarmuus, nautinto, onni – voi sitä tunteiden ristiriitaa! On hurjan pelottavaa antaa oma kirja kaikkien nähtäville. Tuossa hetkessä olin todella onnellinen, että Sami oli rinnallani ja mahtava kustannustiimi taustatukena.

Kuva: Bifu

Kirjan julkkareissa kerroin sitten ääneen sen vielä suuremman unelmani: haluni  kirjoittaa OMA KIRJA. Silloin tällöin olen kyllä miettinyt, miksi sanon kaiken ääneen. Niin mietin nytkin, vaikka tuota pinkkiä kirjaa katsellessa olen pirun tyytyväinen. Haasteet tuovat elämääni intohimoa!

 

Kustantaja näytti taas vihreää valoa, ja niinpä lähdin liikkeelle. Nyt jälkikäteen voin sanoa, että oli hetkiä jolloin tuntui, että olin ihan hukassa. Miten tehdään sisällysluettelo? Miten jaksotan tämän? Miten rakennan kirjan punaisen langan ja oman hienon ajatukseni?

 

Onneksi kustannustoimittajani Anni Moilanen tuki, vastaili kysymyksiini ja korjasi kaikki kirjoitusvirheeni. Muru, lapset ja perheeni kannustivat päivästä toiseen. Ystävät tsemppasivat ja kuuntelivat loputtomia kirjajuttujani. Kollegat antoivat neuvoja ja lukivat raakaversioita. Ja minä pidin pyllyn penkissä, vaikka olenkin yleensä  aika menijä.

Kuva: Anni Moilanen – Hetki kun kirjailija saa kirjansa ensimmäisen kerran.

Iso O – matkaopas huipulle (Kosmos) näki päivänvalon viime keväänä, ja samalla toteutui unelma, joka minulla oli ollut jo parikymppisestä. Se oli ehkä vieläkin pelottavampaa kuin ensimmäinen kerta: tiesi mitä oli tulossa – kuin synnytyksessä- mutta nyt olin yksin. Toisaalta tiesin, että osaan. Tunsin, että asiani oli tärkeä. Minä halusin antaa tietoa naisen nautinnosta ja nostaa keskusteluun klitoriksen kutitteluvinkkien rinnalle mielen ja sen vaikutuksen nautintoon. Halusin sanoa, että te kaikki naiset olette nautinnon arvoisia!

2018-04-13 Iso O -kirjan julkkarit, Salon Helin, Helsinki Photo: Jaakko Jaskari

Mielestäni onnistuin. Kirjan julkkarit olivat ikimuistoiset, ja minkä  onnellisuusbuustin  ja jännitysnäytelmän koinkaan, kun kävin eri tv- ja radio-ohjelmissa. Vieläkin ihmettelen sitä menoa! Lupasin kuitenkin kirjan julkkareissa, että kirjoitan kyllä lisää mutta ensi keväänä ei kirjaa tule… Ja kuinkas siinä kävikään.

 

Syksyllä kävin erään keskustelun kustantajani kanssa ja siinä ”lipsautin”, että Iso O – matkaopas huipulle tarvitsisi jatko-osan, pikkusiskon, oman harjoituskirjan. Ja taas mentiin! Ai kauhee! sanoisi isoäitini!

 

Keskustelu murun kanssa, sain vihreää valoa. Ja pylly penkkiin! Taistelua väsymyksen ja huono äiti –fiilisten kanssa, tuttuja tuskan ja ahdistuksen tunteita, onnen välähdyksiä ja lisää tuntien istumista. Ja kuitenkin, jokin siinä on, että melkein humaltuu tunteesta saada upota johonkin asiaan tuntikausiksi. Se on se minun kirjankirjoitus flow –tilani.

Kuva: Muru halusi ottaa tämän kuvan muistoksi kirjailijan glamourista.

En kuitenkaan kirjoita itselleni. Kirjoitan ennen kaikkea  teille lukijoilleni, oman asiantuntemukseni ja elämänkokemukseni kautta. On ollut huikeaa saada teiltä palautetta, kuulla tarinoita siitä, kun nautinto on löytynyt tai kun pitkiin avioliittoihin on saatu uusia värejä.  Olette kertoneet kipeistäkin hetkistä, jotka  ovat johtaneet muutokseen: haluun ottaa oma nautinto haltuun.

 

Matkan varrella olen saanut kuulla epäilyä taidoistani, hetkittäin ikävääkin palautetta, päiden pyörittelyä ja jopa vähättelyä. Mutta onneksi enemmän on ollut  kannustusta, uskoa minuun ja voimauttavaa palautetta. Epäilyt ovat tehneet minusta entistä sisukkaamman, vaikka ne hetkittäin ovatkin sattuneet.

 

Haluan ja aion jatkossakin kirjoittaa sillä ajatuksella, että kirjat kuuluvat kaikille. Ja niiden kautta voi aidosti myös lisätä omaa hyvinvointiaan aina nautintoon saakka.

 

Minulta kysytään säännöllisesti, miten voisi lähteä liikkeelle, jos haluaa kirjoittaa kirjan. En ole ehkä paras ihminen vastaamaan mutta sanon aina, että luo itsellesi idea johon sinä uskot. Kirjoita siitä aihio tai enemmän. Ja lähesty rohkeasti kustantajia, älä pelkää ensimmäistä ei -sanaa. Tarvitset vain yhden ihmisen, joka uskoo ideaasi ja loppu voikin olla historiaa. <3

Kuva: Meri Björn

*Iso O – harjoituskirja julkaistaan kevät hiipiessä esiin huhtikuussa 2019. Olen edelleen Kustannusosakeyhtiö Kosmoksen kirjailija, sillä tuo mahtava tuttavallisemmin Kosmoksen jengi Mikko, Anni ja Heini – ovat vaan huikeita tyyppejä. Heidän kanssaan kirjailijan työ nousee ihan uudelle tasolle! <3

*Oletko sinä haaveillut kirjailijan urasta?

*Tsekkaa lisää minusta Puhu murun Facebook sivuilta ja seuraa Puhu murun instagramista elämääni kuvien ja videoiden kautta. Jos sinulle ikinä tulee mieleen joku aihe, mistä toivoisit kirjoitusta – laitathan minulle rohkeasti meiliä puhumuru@gmail.com .

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvatus suojelee lasta
syyskuu 4, 2019
Hyvinvointi
Miten löytää hyvä terapeutti
syyskuu 1, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Hyvinvointi

Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen

”Elettiin vuotta 1999. Koulumme vietti hurjaa mainetta nauttinutta vuotuista abigaalaa, jossa abit saivat palkita nuorempia oppilaita yläasteelta ja lukiosta. Olin silloin 13-vuotias eli 7.luokalla Karkkilan yläasteella. Yhtäkkiä nimeni  sanottiin gaalassa ja sain huorapalkinnon koko koulun edessä. Palkinnon jaon yhteydessä perusteltiin, miksi palkinnon sain ja minusta näytettiin salaa kuvattu video, jonka päälle tuli lopuksi teksti: SAKKOLIHAA. Palkinnoksi tuli pala kangasta, kondomeja ja jonkin sortin kunniakirja. Muistan miten minulle naurettiin. ”

 

Voin kertoa, että se oli nöyryyttävä kokemus ja sisälläni huusinkin heille ”Haistakaa vittu!”. Olin täysin hämilläni, nolona ja koko koulun edessä leimattavana. Siinä ne opettajatkin katsoivat ympärillä eivätkä tehneet mitään. Jäin aivan yksin muiden naurettavaksi. Tälle kaikelle on termikin *slutshaming. 

 

Onko oikein salakuvata toista kesken koulupäivän? Onko oikein antaa huorapalkinto 13-vuotiaalle? Onko oikein, että palkinnon saa, koska on muiden mielestä pukeutunut ”hutsahtavasti”? Nämä kysymykset ovat ajankohtaisempia kuin koskaan, kun Sysmän peruskoulun rehtori antoi oikeutuksen koulukiusaamiselle ”hutsahtavan pukeutumistyylin” nimissä Yle:n haastattelussa.

 

Oli kyse heteroista tai homoista, kyse on ihmisistä. Ja minun ja sysmäläisten nuorten tapauksessa vielä alaikäisistä. Nuorten leimaamista ulkonäön tai käytöksen takia ei voi perustella millään tavalla, se on yksinkertaisesti väärin. Nuoruuteen kuuluu kokeilu, leikki, revittely ja vahva itsensä ilmaiseminen!

Arvata saattaa, että sain kuulla huorittelua läpi yläasteen. Olin jo muutenkin saanut sitä osakseni typerän juorun seurauksena ja huorapalkinto oli omiaan vahvistaman sitä. Mikä sinänsä on ironista, koska olin neitsyt tuolloin kun sain ”palkinnon”.

 

Tein lupauksen itselleni. Päätin, etten harrasta seksiä kenenkään ”oman kylän pojan” kanssa, ja se lupaus piti läpi nuoruuden.

 

Olin niin vihainen, kun minut häpäistiin tuolla tavalla. Viha onneksi myös suojeli minua, sillä se kovetti.  Myöhemmin olen tosin joutunut opettelemaan pehmeämmäksi, kasvatetut muurit oli opeteltava laskemaan.

 

Sain vielä kaikkien iloksi 9.luokalla jälleen palkinnon abigaalassa. Sillä kertaa minut palkittiin siitä, että olin ”parantanut tapani”. Enää en muista, mikä tuon palkinnon nimi oli. Visioin silloin mieleni jo tulevaisuuteen, kauas pois koko hiton koulurakennuksesta. Nahkani oli kasvanut jo paksuksi enkä enää välittänyt.

Lukioon mennessä, olin ”helvetin” helpottunut. Lähdin lukioon Helsinkiin. Pikkukaupunki ja huono maineeni jäivät taakseni. Henkisesti näytin keskisormea kaikille huorittelijoille.

 

En ole enää vihainen koulukavereilleni tai palkinnon antajille. Ymmärrän, että he olivat aivan keskenkasvuisia niin kuin minäkin. Me olisimme kaikki tarvinneet seksuaalikasvatusta, jota emme saaneet.

 

En ole vihainen opettajille, mutta heitä kohtaan herää edelleen kysymys: ”Eikö kukaan ajatellut, että tuo oli väärin? Miksei kukaan puuttunut?”

 

*Slutshaming= Slutshamingin perusta on patriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa miehillä on enemmän oikeuksia kuin naisilla. Se perustuu moraaliseen kahtiajakoon, jossa ihmisillä on kahdet erilaiset säännöt. Mies saa olla seksuaalisesti halukas, sensijaan jos nainen on seksuaalisesti halukas hänet leimataan huoraksi. Se voi ilmetä myös esimerkiksi syyllistävänä puheena seksuaaliväkivaltarikoksen yhteydessä naista kohtaan.

*Onko sinulla vastaavanlaisia kokemuksia? Onko sinut leimattu nuoruudessa ulkonäkösi tai pukeutumisesi takia?

*Perjantaina 11.1 voit osallistua Miila Halosen aloittamaan #hutsahtavapukeutuminen mielenilmaukseen ja somettaa hulluna. Jaoin tapahtuma kutsun Facebookista myös Puhu murun sivuille.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.

*Kaksi ylintä kuvaa Pixabay, alin omasta albumista

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvatus suojelee lasta
syyskuu 4, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalisuus
Mitä naapuritkin ajattelisivat
elokuu 24, 2019
Lifestyle, Seksuaalisuus
Viaton seksikissa
toukokuu 15, 2019
Hyvinvointi

Olenko raskaana?

Miten monta kertaa olenkaan elämäni aikana luullut olevani raskaana? Monta, liian monta kertaa! Vaikka menkkani ovat olleet suhteellisen säännölliset aina, ovat ne silti heitelleet ja olen säikähtänyt itse  ja säikytellyt poikaystäviäni. Ja kerran tuo säikähdys osuikin kohdallani oikeaan, ja minusta tuli yllättäen äiti vasta 22-vuotiaana.

 

Kuluneet yhdeksän vuotta ovat olleet siinä mielessä erilaiset, että vauvaa on välillä myös toivottu ja odotettu innolla murun kanssa. Silloin on joutunut kohtaamaan menkkojen alkamisen erityisen karvaana pettymyksenä, joka on aiheuttanut jopa kunnon ärtymyksen. Sitä on ollut niin varma kehon viesteistä: pienistä pahoinvoinnin aalloista, vatsan nipistyksenomaisista kivuista tai terästäytyneestä hajuaistista.

 

Viimeksi tähän hienoon paniikin ja ilon aallokkoon ajauduttiin vuoden viimeisinä päivinä. Murun totesikin, että taasko?! Minä sain itseni niin kierroksille, että parina yönä jäi yöunetkin varsin ohuiksi, kun kävin läpi mielessäni erilaisia skenaarioita. Neljäs lapsi muuttaisi taas elämää aikalailla, tarvitsisimmeko uuden auton, asunto olisi ainakin liian pieni… Miten minun urani?

 

”Olin jo antanut kaikki vauvantarvikkeetkin pois! Olin jo luullut, että kuoleman laakso on kohta ohi! Olimme jo päässeet lähes 100% varmuuteen, että lapsilukumme on täynnä! Meidän piti lähteä surffaamaan koko perheen voimin ilman vauvahässäkkää!”

Tiedän, etten todellakaan ole ainoa tämän aihepiirin kanssa painiva nainen. Niin monet ystäväni ovat soitelleet vuosien varrella ”hätäpuheluita” minulle, kun menkat ovat olleet tipotiessään. Yhdessä ollaan puhuttu asiat halki, poikki ja pinoon aina melkein lapsen nimiäisiin saakka. Ajatus abortista on usein ahdistanut, mutta ollut silti tärkeä turva ja osa keskustelua. Kunnes ollaan taas muistettu, että eihän kukaan ole vielä raskaana  ”virallisesti”.

 

Useimmiten  menkat ovat alkaneet aina jossain vaiheessa. Toki on tullut myös iloisen hämmentyneitä vauvauutisia ja on päädytty aborttiinkin, jota on surtu yhdessä.

 

Google on suorastaan sauhunnut hakusanoista ”ensimmäiset raskausoireet” , ”oudot raskausoireet”, ”koska huomasin olevani raskaana” ja ”lasketun ajan laskuri”. Jo pelkkä asian selvittäminen on rauhoittanut mieltä (se voi tietenkin myös pahentaa tilannetta). Mutta mieli ei tahdo millään rauhoittua ennen kuukautisten alkua tai raskaustestin tulosta. Toisinaan testejä on mennyt muutamakin…

 

Mutta miksi sitten, kaikesta paniikista huolimatta – joka kerta läsnä on pettymys? Vaikka en haluaisi olla raskaana, olen samalla pettynyt, etten ole. Seurauksena voi olla jopa surua. Eihän siinä ole järjen hiventäkään?!!!

 

Jokin outo ja ihana ilo siinä uuden raskauden mahdollisuudessa on läsnä, vaikka järki sanoisi ettei siinä ole mitään mieltä. Tuon rakkaudentäyteisen tunteen edessä tulevat ongelmat ovat vain haasteita, joista jotenkin aina selvitään.

 

Kunnes tulee realismi.

 

Olisinko ollut ensimmäisen kerran elämässäni tilanteessa, jossa abortti olisi ollut ainoa oikea ratkaisu? Resurssit ovat elämässä rajalliset, enkä tiedä olisimmeko voineet ottaa vastaan neljättä lasta. Omien resurssiemme lisäksi olen alkanut miettiä viime vuosina aivan uudella tavalla myös maapallon resursseja. Olemme jo kuormittanut maapalloa reilusti oman osamme yli!

Luonto teki kuitenkin asiasta päätöksen, ja menkat  alkoivat juhlallisesti vuoden vaihduttua melkein viikon myöhässä. Olo oli helpottunut vaikkakin hieman surumielinen. Mietin itsekseni, että montakohan kertaa vielä panikoin mahdollista raskautta ennen vaihdevuosia? Ja sitten suren ehkä sitä, kun tätä paniikkia ei enää ole? Vai tuuletanko onnesta?

 

Kallistun siihen, että tästä kaikesta kannattaa nauttia, laittaa ehkäisy kuntoon (meillä on kunnossa) ja tarvittaessa hakea ajoissa se raskaustesti – jotta voi nukkua rauhassa. <3

 

*Oletko sinä panikoinut, koska olet pohtinut että olet raskaana? Tapahtuuko sinulle tätä usein? Miten kumppanisi suhtautuu siihen?

*Tsekkaa myös aiempia kirjoituksiani aiheesta:

Raskauden keskeytys olosuhteiden pakosta

Kupari kierukka – ystävä vai vihollinen?

Kun äidin ehkäisy pettää – on kiire tehdä valintoja

Lisää lapsia vai kohti urahaaveita?

Lapsiluku täynnä(kö)?

Äidiksi yllättäen

*Kuvat by Muru

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni. =)

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Perhe
Mistä kaikesta jouluna voi riidellä
joulukuu 19, 2018
Perhe
Vinkit lasten seksuaalikasvatukseen
marraskuu 18, 2018
Hyvinvointi

Kerro kokemuksesi Iso O – harjoituskirjaan

”Sanoisin, että kannattaa opetella ensin yksin ja rauhassa, sitten kaksin ja rauhassa.”

Nainen 64v.

(Lainaus kirjastani: Iso O – matkaopas huipulle)

 

Sinä ihana nainen – tarvitsen sinua jälleen! Kirjoitan ensi kevääksi Iso O – matkaopas huipulle- kirjalle ”pikkusiskoa” eli Iso O –harjoituskirjaa. Naisten kokemukset saivat suuren merkityksen, paljon kiitosta ja niitä toivottiin myös uuteen kirjaani, siksi käännyn teidän puoleenne.

 

Kirjani tulee lähestymään jokaista naista ja hänen kumppaniaan seksuaaliterapeutin näkökulmasta. Harjoituksien avulla jokainen nainen voi yksin tai yhdessä kumppanin kanssa käydä matkaa kohti nautintoa ja orgasmia. Monien harjoitusten on tarkoitus sopia jokaiselle sukupuoleen katsomatta. Kirja tulee pitämään sisällään myös lohtua ja armollisuutta, tietoa niistä monista asioista, joilla on vaikutusta naisen orgasmiin. Tarkoitus on niinikään antaa ohjeita siitä, millaiset tilanteet edellyttävät seksuaaliterapeutin tai psykoterapeutin apua.

Kirjaan tulee oma harjoitusosio myös kumppaneita varten. Toivon, että etenkin heterosuhteissa elävien ihmisten kumppanit saisivat lisää tietoa naisen nautinnosta.

 

Kaiken ytimessä on kuitenkin nainen itse. Sinä, nainen tai naisena itseään pitävä ihminen. Sinä olet nautintosi paras asiantuntija ja siksi toivon, että kerrot minulle omista kokemuksistasi.

 

”Olit sitten nainen, jolle orgasmin maailma on jo auennut tai nainen joka vielä miettii, miten saisin orgasmin. Oma kokemus voi olla oivallus, tarina jostain tilanteesta, pettymys tai mikä tahansa hetki, mikä on sinusta tärkeä kertoa. Jokaisen kokemus on tärkeä ja voi auttaa muita ymmärtämään itseään paremmin. Orgasmikokemus voi olla itsetyydytyksen kautta saatu tai kumppanin kanssa koettu.”

 

Myös miehet voivat kirjoittaa minulle kokemuksistaan. Oletko kenties oivaltanut naisista jotain, mitä muidenkin olisi hyvä tietää? Vai onko joku asia jäänyt vaivaamaan sinua tai on sinulle epäselvä? Millaisia kokemuksia sinulla on naisen nautinnosta ja orgasmeista?

 

Kaikki kirjaan tulevat kokemukset julkaistaan anonyymisti. Käsittelen ne kaikki luottamuksellisesti. Toivon, että kerrot kokemuksesi lisäksi ikäsi mutta tämä ei ole välttämätöntä, jos et halua. Olisi mahtavaa saada eri-ikäisten naisten kokemuksia, kokemuksia eri eämänvaiheista kuin myös eri-ikäisten kumppaneiden kertomuksia. Lähetäthän kokemuksesi minulle 15.1.2019mennessä.

 

Voit kirjoittaa sähköpostiini osoitteella puhumuru@gmail.com. Kirjani ilmestyy keväällä 2019. Jos haluat kysyä asiasta tarkemmin, voit laittaa myös kysymykset sähköpostiin.

 

Olisin iloinen, jos lähtisit mukaan tekemään ”pikkusiskosta” eli Iso O – harjoituskirjasta vielä entistä koskettavamman! <3

 

 

*Kommentoi rohkeasti, jos kirjani tai naisen orgasmi aiheena herättää sinussa ajatuksia.

*Kuva kirjastani Anni Moilanen, minun kuva by Muru

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni. =)

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvatus suojelee lasta
syyskuu 4, 2019
Hyvinvointi
Miten löytää hyvä terapeutti
syyskuu 1, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalisuus
Mitä naapuritkin ajattelisivat
elokuu 24, 2019
Close