Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Uncategorized

Pelkäsin rakastaa sinua, vauvani

Sain esikoiseni yksin vain 22-vuotiaana. Kaikki tapahtui vähän nurinkurin ja nopeasti. Olen jo aiemmin kirjoittanut Äidiksi yllättäen postauksen, jossa kerron esikoisraskaudestani  ja synnytyksestäni.

 

Eilen sukelsin Sis.klubilla uudelleen elokuuhun 2007, jolloin esikoiseni syntyi. Kaikki se, mitä tapahtui kymmenen vuotta sitten elää edelleen kehossani vahvoina muistoina.

 

Minun muistoissani suurin ja kipein kokemus oli kuolemanpelko. Kätilön sanat ”vauvasi saattaa kuolla ” kirjoitettiin tunnemuistiini, kirjaimet poltettiin ihooni. Ne kirvelivät, aiheuttivat ahdistusta ja hätää. Nuo sanat johtuivat ennenaikaisesta synnytyksestä, raskausviikkoja oli koossa vasta 31+4. 

 

Synnytyksessäni se näkyi etäisyytenä. Olin jollain tavalla irti kehostani ja mielestäni. Suojelin itseäni. Yritin suorittaa synnytyksen mahdollisimman hyvin ja saada epävarmuuden päätökseen. Minulle oli tärkeää, että äitini tuli synnytykseen heti, kun ehti paikalle. Tiesin, että hän pystyy olemaan rinnallani, jos pahin tapahtuu.

 

Kaikki kulminoitui esikoiseni syntymän hetkeen ja hetkeen sen jälkeen, kun sali hiljeni.

 

Pienen pieni vauvan rääkäisy. Niin pieni, että hyvä kun kuulimme sen. Sitten minulle näytettiin nopeasti tuo pieni, puolentoista kilon ihmisen taimi, ennen kuin kätilöt veivät hänet kiireellä vauva-teholle. 

 

Itse jäin syli ja kohtu tyhjänä saliin. Äitini itki hiljaa vähän matkan päässä tuolilla. Olimme ihan hiljaa. Minä en pystynyt edes itkemään. Nielin kyyneleitä, ja taistelin rakkautta vastaan. Pelkäsin ihan helvetisti rakastaa tuota ihanaa pientä vauvaani, koska pelkäsin hänen menettämistään. Se kipu repi sisintäni. Kaikki tuntui epätodelliselta ja vääristyneeltä.

En tiennyt edes saanko olla onnellinen. Olihan juuri saanut vauvan ja tullut äidiksi! Eikö tässä vaiheessa pitäisi olla euforisessa vauvakuplassa?

 

Mietin mielessäni, että kestän paremmin, jos en rakasta vauvaani liikaa.

 

Sis.klubilla tätä kertoessani, itkin jälleen. Padot aukesivat, vaikka taas yritin taistella virtaa vastaan. Nyt taistelin kyyneliä vastaan sen takia, että saisin kerrottua tarinani. Huomaan kuitenkin, että kipu on muuttanut muotoaan. Se ei ole enää niin ankara. Ehkä haava on muuttunut arveksi, osaksi ihoani.

 

Toisaalta ymmärrän itseäni hyvin, toisaalta tekisi mieli ihmetellä ääneen, että mikset vain rakastanut alusta asti täysillä. Onneksi aika auttoi, vauvani oli sitkeä taistelija varustettuna ripauksella onnea. Hän alkoi kasvaa, ja minä aloin rakastaa päivä päivältä enemmän. Nyt hän onkin jo esimurrosikäinen ja maailman rakkain minulle. <3

 

 

*Onko sinulla jokin kipeä muisto synnytyksestäsi? Voit jakaa sen tähän, jos haluat. Jossain vaiheessa elämää se muisto kannattaa yrittää purkaa, ettei se vaivaa läpi elämän. Kuuntele itseäsi, milloin olet siihen valmis. <3

*Kuvat ovat perhealbumistamme. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Hyvinvointi
Kuule minut rakas
lokakuu 7, 2018
Uncategorized

Suru menneisyydestä elää tänäänkin

Äitini eli tavallisen, hyvän lapsuuden maatilalla. Oli äiti, isä ja isoveli. Hänen, ja koko perheen aurinkoinen kesä muuttui kuitenkin synkkien pilvien ilmaannuttua horisonttiin.

 

Isoveli, joka oli juuri päässyt ripiltä, oli kalpea jo kesällä. Ensimmäisen kerran hän pyörtyi syksyllä isopapan hautajaisissa, jolloin äitini muistaa kysyneensä: ”Mikä sulla on broidi?” Äitini oli tuolloin 12-vuotias. 

 

Perheen valtasi huoli. Käynti sairaalassa vahvisti huolen aiheelliseksi. 

 

Isoveljellä oli leukemia eli verisyöpä. Tuolloin elettiin 1970-lukua, eivätkä syöpähoidot olleet vielä samalla tasolla kuin nykyään. Alussa oli toivoa, seuraavana kesänä elämä tuntui jopa olevan lähellä normaalia. Mutta ei kuitenkaan.

 

Tuli joulu. Ja sairaala kutsui taas isoveljeä. Syöpä näytti ruman voimansa nuoren eloisan pojan elämässä. Se luikerteli koko perheen elämään, täyttäen sen huolella, selviämisellä ja hiipuvana toivona. 

 

Mitään ei ollut enää tehtävissä.Oli jäljellä enää viimeiset hetket ennen lopullista luopumista. 

 

Isoveli kuoli pääsiäislauantaiina mammani ja äitini pidellessä häntä kädestä. Hän oli kuin vaipumassa vain uneen, rauhallisena ja kauniina. Äitini on sanonut, että ei silloin tajunnut, ettei isoveli heräisi enää koskaan. Jäljelle jäi valtava suru. Isoäiti haki apua jumalasta, isoisä itki yksin hiljaa isoveljen huoneessa. Äitini yritti olla vahva nähdessään vanhempiensa tuskan ja ikävän.

 

Uuden suunnan elämään antoi isoäitini raskaus. Se oli kuin valo pimeässä.

 

Äitini on isovanhempieni kanssa muistellut isoveljeä puheissaan läpi elämäni. Äitini isoveljen kuolema on ollut läsnä kauniina, mutta kipeänä muistona. Suru on ollut käsinkosketeltavaa,  ja se on näkynyt kyyneleinä poskilla. Olen itsekin itkenyt tuota minulle tuntematonta enoa, joka poissaolostaan huolimatta tuntuu läheiseltä. Tiedän, miten tärkeä hän oli. Miten paljon rakkautta ja kaipuuta elääkään hänen muistossaan.

Joskus suurin mahdollinen suru voi tuoda mukanaan jotain hyvääkin. Isoveljen kuolema nosti rakkauden merkityksen äitini perheessä uudelle tasolle. Arjessa se tarkoitti rakkauden näyttämistä kumppanille ja lapsille ilman kiirettä. Minulle se on näkynyt koko elämäni. Olen saanut kasvaa isovanhempieni ja äitini rakkaudessa. Syliin on aina päässyt ja iltaisin on annettu hyvänyönsuukot.

 

Isoveljen luona on jo hänen isänsä, minun isoisäni. Siellä jossain, missä te olette – teitä ei ole unohdettu. Suruun sekoittuu aina myös rakkautta. Ja kiitollisuutta yhteisistä hetkistä. Minunkin lapset tietävät, keitä te olette ja miten paljon teitä on rakastettu. <3

 

Voimia kaikille, jotka sitä tarvitsevat surun keskellä. <3

 

*Voit jakaa oman kokemuksesi surusta tähän, jos haluat. Tai voit kommentoida tekstiäni. Muistetaan kaikki aiheen herkkä luonne, ettei loukata toisiamme. 

*Kuvat Pixabay.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Uncategorized

Pitkä nainen ei ole julkista riistaa

Törmäsin pitkien naisten omassa facebook-ryhmässä kirjoitukseen, joka osui johonkin sisälläni. Kommentissa nainen kertoi, miten oli väsynyt nimittelyyn transuksi, etenkin jos hän laittautui. Hän pohti pitäisikö laittaa vain miesten vaatteet ja lopettaa meikkaaminen. Tuo kirjoitus nosti oudon tunteen, joka kirpaisi ja nosti vanhaa kipua esiin. Miten pitkä nuori nainen voikaan saada niin helvetin ikäviä kommentteja osakseen! Olen itsekin 180 cm pitkä ja saanut nuorena, ja aikuisenakin tosi rumiakin kommentteja. Ihmiset eivät varmasti aina edes ymmärrä, että ne sattuvat!

 

Ensimmäisen kerran mua epäiltiin mieheksi 16-vuotiaana. Oltiin kavereiden kanssa rannalla ja olin pukeutunut lökäreihin ja tankkitoppiin, hiukset olivat niin kuin aina lyhyttä pixie-tyyliä. Paikalla oli aikuinen miesporukka, joiden kanssa päädyttiin juomaan. Seuraavana päivänä mentiin taas rannalle ja olin laittanut farkkuhameen ja naisellisen t-paidan, sekä meikannut. Sama miesporukka tuli paikalle ja kommentti mulle oli ”Ootko säkin muka nainen?!” Pituutta oli tuolloin 174 cm. (lukijan kommentti)

 

Nuorena on muutenkin helposti vereslihalla kaikesta muutoksesta.  Kasvu nuoresta tytöstä naiseksi saa jo olon epävarmaksi ja herkäksi muiden kommenteille. Saati sitten, jos joutuu porukan silmätikuksi negatiivisessa valossa. Itse sain kuulla yläkoulussa harva se päivä 8.-luokasta asti, että olen amatsooni pituuteni takia. Nimittely tuntui pahalta vaikka yritin esittää tosi coolia. Nielin vain hiljaa kyyneleeni.

 

Ihailin salaa itsekseni ”puolta pienempiä” ystäviäni, he tuntuivat olevan ”oikeanlaisia tyttöjä”. Onneksi pelasin koripalloa, siellä olin  juuri oikean pituinen, ja se suojasi minua. Toki olen jälkikäteen  oivaltanut, että yksi syy huuteluun oli se, että poikien pituuskasvu oli vielä ihan kesken. Minä olin heille pelottavan pitkä ja lähes aikuisen naisen näköinen. 

 

Nuorten huutelu on väärin, mutta ymmärrän sen vielä jotenkin. Mutta miksi aikuiset ihmiset kommentoivat yhtä rumasti?!!

 

23-vuotiaana kuulin silloisen mieheni ystävältä että näytän aivan ”DDR:n kuulantyöntäjältä”, kysyin tarkennusta ja vastaus oli, ”sellaiselta mieshormoneita vetäneeltä naishirviöltä”. (lukijan kommentti)

 

Miltä sinusta tuntuisi, jos sinulle sanotaan noin? Eikö tuo ihminen tunne ollenkaan empatiaa, joka puhuu toiselle noin? 

 

On hämmentävää, että joku voi sanoa noin toiselle ihmiselle päin naamaa. Itse olen saanut kuulla olevani, kirahvi, liian pitkä nainen käyttämään korkokenkiä ja nainen, jolla on ladonoven kokoiset hartiat. Kerran kotibileissä eräs mies laittoi salaa korkokenkäni jalkaansa ja alkoi leikkiä minua niin,  että kaikki nauroivat. Se oli kuin aikahyppy yläkouluun. Olisi tehnyt mieli lähteä kotiin itkemään tyynyä vasten. 

 

Helsingissä 25-vuotiaana, kokonainen pöytäseurue seurasi minua tupakkakoppiin ja kertoivat lyöneensä vetoa siitä oonko transu. Lähdin pois kyyneleet silmissä. (lukijan kommentti)

 

Pitkien naisten facebook -ryhmän keskustelussa kävi myös ilmi, miten moni nainen oli kuullut olevansa transu. Tai että häntä oli epäilty transuksi. Ensinnäkin toisen sukupuolen arvailu tai sen kääntäminen haukkumiseksi on törkeää. Ihmisen sukupuoli on hänen asiansa, ei muiden. Me emme voi ylipäätään olettaa tai määritellä toista. Mutta mikä saa meidät haukkumaan sukupuoli  aseenamme?

Olen itsekin saanut kokea hetken, jossa kaveri sanoi minulle: ” Näytät kyllä ihan transulta!” Olin siinä vaiheessa saanut pikku joulumeikin valmiiksi ja olimme lähdössä radalle. Kaverini sitten päätti ampua vitsikkäästi nilkkaani.

 

Onneksi vuodet ovat vierineet. Enkä enää ole niin herkkä. Sanon takaisin, haastan kommentoijan ja annan kommenttien valua kuin vesi hanhen selästä. Ja kaikki kauniit kommentit säilön itseeni ja nautin niistä.

 

Kotona yritän jo nyt murun kanssa kasvattaa tyttäriämme – joista tulee pitkiä – olemaan itsevarmoja,  pituudestaan ylpeitä tyttöjä ja tulevia nuoria naisia. 

 

Älä sinä ole se, joka haukkuu pitkää naista. Ole mieluummin se, joka kehuu pitkää naista! Ja jos sinä olet pitkä nainen, lue aiempi tekstini Pitkä nainen – käytä korkokenkiä ihan rauhassa. Ja laita ihmeessä liittymispyyntö suljettuun Pitkien naisten (yli 170cm) Facebook -ryhmään. Siellä on mahtava voima vertaistuessa! Pitkät naiset ovat niin upeita kuin itse haluavat olla. Ei anneta maailman tai rumien kommenttien latistaa meidän itsevarmuutta. <3

 

 

*Oletko sinä saanut pitkänä naisena kuulla rumia kommentteja? Jos haluat, voit kirjoittaa ne tähän. Toivottavasti tämän postaukseni lukisi mahdollisimman moni, jotta ajatus haukkua toisen pituutta tai ulkonäköä häviäisi iäksi. Voit myös kirjoittaa kauniita ja ihania kommenttaja tähän, mitä olet kuullut pituudestasi! 

*Kiitoksia lukijalleni, hänen henkilökohtaisten kokemusten jakamisesta! Lukija on sama viisas, kaunis nainen, joka aloitti bongaamani keskustelun Facebookin Pitkien naisten ryhmässä. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
tammikuu 9, 2019
Uncategorized
Puhu muru -blogi muuttaa!
joulukuu 29, 2017
Uncategorized
Suru menneisyydestä elää tänäänkin
marraskuu 5, 2017
Uncategorized

Koska leski saa rakastua?

Tuttu tarina monelle suomalaiselle. Nyt se tapahtui ystävälleni. Äiti ja isä ja jo aikuiset lapset, lapsenlapsia. Äiti kuolee, ja isä jää leskeksi. 

 

Aluksi perhe suree yhdessä menetettyä äitiään. Suru on yhteinen ja yhdistää kaikkia. Isä, joka on myös isoisä, hoitaa lapsenlapsia ja kaipaa elämää ympärilleen. 

 

Kaikki heittää kuitenkin häränpyllyä vain reilun puoli vuotta äidin kuoleman jälkeen. 

 

Isällä alkaa olla kokoajan menoa. Hän tuntuu salailevan jotain. Lapset ovat välillä jopa huolissaan onko kaikki hyvin. Mutta mikään salaisuus ei pysy salassa. Niin ei tämäkään.

 

Salamyhkäisyyden taustalla on uusi naisystävä. Viriilit seitsemänkymppiset ovat löytäneet toisensa netin tähtitaivaan alta. Ja romanssi on roihahtanut. He puhuvat rakkaudesta. Se saa aikuisten lasten karvat pystyyn.

 

Lapset ovat järkyttyneitä. Nyt jo??!!!!

 

Juurihan äiti kuoli. Lapsilla on surutyö vielä menossa eikä äidin paikka ole vielä vapaana. Ja nyt isällä on UUSI NAINEN! Järki sanoo, että rakkaushan on ihana asia. Ja isällä on oikeus rakastua. Mutta silti se sattuu. Onko isä jo unohtanut äidin? Oliko hänellä tuo nainen jo aiemmin? Miksi hän ei enää halua hoitaa lapsenlapsia?

Viimeinen niitti on, kun isä ilmoittaa puolen vuoden seurustelun jälkeen menevänsä naimisiin kuukauden päästä. Vaikka kukaan ole nähnyt edes koko naista! Isään ei tahdo saada mitään kontaktia, ja tilanne on monimutkainen kuin sotkuinen lankakerä.

 

Pinnalla on hirveä raivo, ketutus, pettymys ja tarve tulla kuulluksi.

 

Miksi isä ei halua edes kuulla aikuisten lastensa fiiliksiä? Pelko siitä, että hajoaako koko perhe tähän, leijuu ilmassa? Häviääkö lastenlasten rakas mummola? Olo on ihan kädetön. Ja häät tulevat vastaan kuin pimeä talvi, halusit tai et.

 

Itse pystyn seuraamaan tilannetta ulkopuolelta, eikä minulla ole tunteet pelissä. Se antaa järjelle tilaa. Ammattilaisena haluan katsoa asioiden taakse ja avata sekä tutkia pelkojen, pettymyksen ja ärtymyksen syitä. Kaikkien osapuolien olisi tärkeä saada kertoa omista tunteistaan, mutta muistaa että se ei tarkoita syyttelyä.

 

Kyse on silti tarinan isän elämästä. Hän on aikuinen, joka saa nauttia omasta elämästään. Voi olla myös tärkeää hengähtää hetkeksi ja miettiä, jos olisi isän pöksyissä. Ja toisaalta, isä ja tuleva vaimo voisivat miettiä, miltä aikuisista lapsista tuntuu. Tai miltä tuntuu lapsenlapsista, kun pappa ei enää ehdi leikkimään heidän kanssaan? Suru on läsnä äidin kuolemasta perheessä loppuelämän. Jollain tavalla haluan nähdä rakkauden elämän rikkautena ja kannustaa muitakin siihen. Vaikka sitten pienin askelin. <3

 

 

*Mitä mieltä olet tilanteesta? Oletko ollut itse vastaavassa tilanteessa? Osaisitko antaa jonkun hyvän neuvon ystävälleni? Uskon, että vertaistuella olisi tässäkin hetkessä tärkeä rooli. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

*Kuvat Pixabay

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Uncategorized

Kerro kokemuksesi tulevaa orgasmikirjaani varten

”Joku valtava voima kasvoi sisälläni ja räjähti niin, että irtauduin tästä todellisuudesta. Se nautinnon määrä sai minut valtaansa kuin sisälläni olisi räjähtänyt tulivuori.” 

 

Naisen orgasmi, tuo ikuinen mysteeri, on tulevan kirjani aihe. Käsittelen kirjassa aihetta seksuaaliterapeutin näkökulmasta, ja se on suunnattu jokaiselle naiselle, joka miettii, miten orgasmin voisi saavuttaa aina halutessaan. Kirja antaa lohtua ja opettaa armollisuutta muistuttamalla, kuinka moni asia vaikuttaa naisen orgasmiin.

 

Toivon kokemuksia kaikilta naisilta: niiltä, joille orgasmin maailma on jo auennut, sekä niiltä, jotka vielä tavoittelevat sitä. Oma kokemus voi olla oivallus, tarina todellisesta tilanteesta, pettymys tai mikä tahansa hetki, joka tuntuu tärkeältä jakaa. Se voi liittyä itsetyydytykseen tai kumppanin kanssa koettuun orgasmiin. Jokaisen kokemus on tärkeä ja voi auttaa muitakin ymmärtämään itseään paremmin. 

 

Vaikka kaiken ytimessä on nainen, toivoisin vastauksia myös miehiltä. Oletko kenties oivaltanut naisista jotain, mitä muidenkin olisi hyvä tietää? Vai onko joku asia jäänyt vaivaamaan tai tuntuu epäselvältä? Millaisia kokemuksia sinulla on naisten orgasmeista?

Kaikki tarinat ja kokemukset käsitellään luottamuksellisesti, ja ne pysyvät kirjassa anonyymeinä lainauksina. Halutessasi voit liittää mukaan ikäsi. Olisi mahtavaa saada kokemuksia eri-ikäisiltä naisilta, eri elämänvaiheista. Kirja julkaistaan keväällä 2018.

 

Voit lähettää kokemuksesi sähköpostiosoitteeseeni puhumuru@gmail.com. Vastaan mielelläni myös kysymyksiin eikä tyhmiä kysymyksiä ei ole. Toivon vastauksia viimeistään perjantaihin 31.12.2017 mennessä. Lähde mukaan tekemään kirjastani vielä entistäkin koskettavampi! <3

 

Terveisin Puhu muru bloggari,

Marja Kihlström

Kiitos kaikille tuleville pyyntööni vastaajille jo etukäteen! =)

 

*Kommentoi rohkeasti, jos kirjani tai naisen orgasmi aiheena herättää sinussa ajatuksia. 

*Avauskuva kuva on omasta kännykästäni, toinen Pixabay

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Lifestyle
Puhu muru on podcast miesten salaisuuksista
maaliskuu 10, 2019
Hyvinvointi
Huorittelua, palkintoja ja kiusaamista
tammikuu 25, 2019
Uncategorized

#MeToo –pala lihaa

”Kyllä tuollaista herkkua tekis mieli lipaista.” (huutelija +40v. mies)

”?!!!!!” (minä 14v.)

 

Tällä viikolla somessa naiset ovat ympäri maailman kertoneet kokemuksistaan, tullessaan seksuaalisesti häirityiksi #metoo kampanjan myötä. Useat suomalaiset julkkisnaiset  ovat kertoneet oman tarinansa, muun muassa juontaja Anne Kukkohovi (IL), radiojuontaja Jenni Alexandrova (IL) ja Miss Plus Size Marjaana Lehtinen (IL). Tässä pala minun tarinaani.

 

Seksuaalinen häirintä on ollut elämässäni läsnä siitä asti, kun aloin  näyttämään yhtään naiselta 11-vuotiaana. Olin tuolloin ystäväni kanssa keräämässä pulloja kotokyläni kesäjuhlilla. Menin metsän rajaa pitkin, koska siellä nuoret usein joivat. Yhtäkkiä kaksi miestä kaatoi meidät metsään mielessään jotain hyvin ikävää. Onneksi sillä kertaa järjestyksenvalvojat huomasivat tilanteen ja tulivat heti apuun. Hullua se silti oli ja säikäytti meidät.

 

Välähdys teini-ikään,  naapurin äijä yritti kouria minua pimeällä kotikadullani, kun pyysin hakemaan muutamaa siideriä. Hölmistyin täysin ja kävelin äkkiä pois.

 

Kaksikymppisenä puolituttu mies yritti raiskata minut, kun nukuin. Hän oli jo ehtinyt riisumaan housuni ja oli alkamassa hommiin, kun havahduin unesta. Poliisille tuo törkimys sanoi aivan muuta. Syyte raiskausyrityksestä hylättiin. Onko muka vieressä nukkuminen lupa seksiin?

 

22-vuotiaana Roomassa metrovaunussa outo käsi yritti mennä hameeni alle ruuhkassa. Mitä tein. Jäin äkkiä pois seuraavalla pysäkillä ja kävelin. Ahdistelija sai jäädä metroon.

 

Ja kaikki ne lukemattomat kerran baareissa, kun tuntemattomat miehet ovat ottaneet asiakseen puristaa pyllystä, painaa seisokkinsa minua vasten, puristaa tissiä… Ja vaikka sanoisi ei, osa jatkaa edelleen!

On väärin, että naisena joudun tarkoituksella pohtimaan mitä laitan päälleni, etten herätä vääriä mielikuvia ja ”lietso” miehiä. Yksikin ihminen, joka rikkoo rajojani on liikaa. En halua olla pala lihaa, vaan ihminen. 

 

Kenenkään rajoja ei saisi rikkoa sukupuoleen katsomatta. Se on yksinkertaisesti väärin. Muista, että jos rajojasi on rikottu sinulla on oikeus apuun. Voit soittaa esimerkiksi Sexpo-säätiöön maksuttomaan seksuaalineuvonta puhelimeen, oli kokemuksesi sitten tuore tai jo vanhempi. 

#metoo

 

 

*Voit kirjoittaa kommentteihin, jonkin oman kokemuksesi tai mitä ajatuksia tämä kirjoitus tai koko ”MeToo kampanja sinussa herättää. 

*Tsekkaa haastatteluni Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä

*Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri. (Tasa-arvovaltuutettu)

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)

*Toinen on oma kuvani, toinen Pixabay

You may also like
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Lifestyle
Puhu muru on podcast miesten salaisuuksista
maaliskuu 10, 2019
Hyvinvointi
Huorittelua, palkintoja ja kiusaamista
tammikuu 25, 2019
Uncategorized

Nenäliinamytyt ja sähköhammasharja

Sillä yhtenä hetkenä olet pikkuinen piltti, ihmisjyvä joka kieppuu ympäriinsä tuoksuen märältä villalta, syysomenilta, lastenshampoolta, mudalta ja hiekalta.

Ja seuraavassa hetkessä olet näppylänaamainen kapinallisenplanttu, joka haisee jalkahieltä ja runkkaukselta ja haluaa repiä maan tasalle kaikki koulut. Minusta olisi kuitenkin mukavaa että joku rakastaisi minua, vaikka olen varsinainen Hessu Hopo ja hontelon varteni päässä keikkuu nolostuttavan omapäinen kulli.
– Kjell Westön romaanista Leijat Helsingin yllä

 

Miten varautua siihen, että oma pikku muru ei ole enää niin pieni? Aikuinen on voinut monta vuotta lempeästi hymyillä lapsen hassuille kysymyksille pimpistä ja pippelistä tai siitä mistä lapset tulevat. Mutta sitten tapahtuu jotain, lapsi kaivautuu huoneeseensa ja ovi on lukossa. Se hetki voi olla tyttären kuukautisten alku, pojan nenäliinamytyistä täyttynyt roskis, ainainen sähköhammasharjan surina lukitun oven takana tai nuoren ensimmäisen seurustelukumppani.

 

Tässä kohtaa saattaa iskeä paniikki. Se on voinut iskeä jo aiemmin, kun lapsi on taaperona julkisella paikalla intoutunut leikkimään vehkeillään. Mutta nyt moni vanhempi viimeistään miettii, että pitäisi varmaan puhua murrosiästä ja seksiasioista.

 

Samaan aikaan pään voivat täyttää monenlaiset kysymykset. Tumputtaako nuori liikaa? Mitä jos minun lapseni on homo? Mitä jos nuoripari harrastaa seksiä? Tai katsooko nuori salaa pornoa?

 

Voi olla, että vanhemman omassa lapsuuskodissa seksiasiat olivat täysin vaiettu asia tai omaan seksuaalisuuteen liittyy syystä tai toisesta ristiriitaisia tunteita. Eikä koulussa terveystiedon kirjassa ollut kuin yksi kappale ihmisen biologiaa, joka annettiin kotiläksyksi. Toisaalta osa vanhemmista suhtautuu avoimesti seksuaalisuuteen ja etsii lisää tietoa, kun sitä tarvitaan.

 

Tässä vaiheessa ollaan jo myöhässä asioista puhumisen suhteen. Mutta asioihin voi silti vielä vaikuttaa. Seksuaalimyönteinen kasvatustapa ei tarkoita vain seksiasioista puhumista, vaan seksuaalisuuden huomioimista ja tiedon antoa kaikissa lapsen ikävaiheissa ikään sopivalla tavalla.

 

Onneksi seksuaalikasvatusta tapahtuu läpi elämän, vaikkei sitä suunnittelisikaan. Jokainen kerta, kun vanhemmat pitivät omaa vauvaansa hellästi sylissään, hurrasivat taaperon pottapissalle tai kertoivat 5-vuotiaalle kolmannen kerran, miten vauva syntyy, oli seksuaalikasvatusta.

Jotta voi puhua nuoren kanssa rakkaudesta, murrosiästä ja seksiasioista, vanhemman olisi hyvä tehdä ”pieni suuri itsetutkiskelu”: Mitä minä ajattelen rakkaudesta? Miten hyvin tunnen murrosiän vaiheet? Onko itsetyydytys hyvä vai huono asia? Saako nuoren tyttö- tai poikaystävä olla yötä meillä? Mikä on kantani nuorten seksikokeiluihin? Mitä porno minulle merkitsee? Mitä ajattelen sukupuolen- ja seksuaalisuuden moninaisuudesta?

 

Oman pohdiskelun jälkeen näistä asioista olisi hyvä puhua mahdollisten muiden perheeseen kuuluvien aikuisten kesken. Mitä me ajattelemme? Erilaiset ajatukset ja arvot olisi hyvä puhua auki. Sillä yhteinen linja luo turvaa nuorelle.

 

Ei vanhemman tarvitse tietää kaikkea. Kirjastosta ja netistä löytyy nuorten seksuaalisuuteen liittyvää tietoa niin nuorta kuin itseäkin varten. Myös seksologian ammattilaisilta voi kysyä neuvoa mieltä painavista asioista. Nuori kaipaa ennen kaikkea turvallista aikuista, joka on läsnä ja antaa silti tilaa olla rauhassa.

 

 

*Tämä kirjoitus on ihka ensimmäinen blogipostaukseni ja se on julkaistu Sexpon nuorille suunnatussa Seksiboxi -blogissa 14.8.2014. Olin tuolloin yksi Seksiboxi blogin kirjoittajista ja työskentelin Sexpo-säätiöllä vapaaehtoistyön ohjaajana ja seksuaalineuvojana.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)

*Kuvat Pixabay

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
tammikuu 9, 2019
Perhe
Vinkit lasten seksuaalikasvatukseen
marraskuu 18, 2018
Uncategorized

Kun rakkaus loppui

”Yhtenä päivä tajusin, että en tunne enää mitään häntä kohtaan.” 

 

Näin eräs tuttavani sanoi minulle, ennen kuin jätti kumppaninsa. Vastaavanlaisia lauseita olen kuullut myös terapiavastaanotollani. Niiden äärelle kannattaa aina pysähtyä ennen kuin jatkaa eteenpäin. Muuten saattaa toistaa samoja ”virheitä” uudelleen ja uudelleen. 

 

Rakkauden alkuhuumassa ei voi kuvitellakaan, että eläisi ilman toista. Saati, että rakkaus loppuisi joskus. Jotain kuitenkin tapahtuu, usein monia pieniä asioita, ja pikkuhiljaa tunneyhteys katkeaa. Ne kuuluisat rakkauden langat katkeavat, mistä olen aiemminkin puhunut postauksessani Uudelleen toisen luokse <3.

 

Olen itsekin kituutellut suhteessa, jossa rakkaus on hiipunut hiljalleen, kunnes se on sammunut. En tiedä, onko syy ollut pelko olla yksin vai tottumus, että eroaminen on pitkittynyt. Vai enkö vain  ole halunnut huomata koko tilannetta? 

 

Kerran olen jopa lopettanut suhteen ja samana päivänä sännännyt toisen syliin. Niin järjettömän peloissani olin. Tekisi mieli sanoa, niin tyhmä olin! En kohdannut pelkoani. Enkä myöskään saanut korjattua ongelmaa. Siitä seurasi monta pettymystä ja särjettyjä sydämiä. 

 Eron lähestyessä voi kohdata monenlaisia pelkoja. Joku pelkää, ettei ikinä enää löydä ketään. Oma kumppani saattaa tunteidenkin hiipumisen jälkeen tuntua niin tutulta ja turvalliselta, että hänestä luopuminen tuntuu mahdottomalta. 

 

Mieli täyttyy kaikenlaisista selityksistä liittyen yhteisiin huonekaluihin, sukulaissuhteisiin, talouteen tai lomasuunnitelmiin. Pelko, että kumppani romahtaa, jos hänet jättää,  valtaa mielen. Toisen kivun näkeminen voi ahdistaa jo etukäteen suunnattoman paljon.

 

Kehotan ystäviänikin usein käymään edes kerran juttelemassa ammattilaisen kanssa eroon liittyvistä ajatuksista. Heille pystyn itsekin olemaan vain ystävä. Ammattilaiselle puhuminen kannattaa, sillä kukaan läheisesi ei pysty pitämään omia tunteitaan ja ajatuksiaan neutraaleina eroasiaan liittyen. Ammattilaisen kanssa voi rauhassa tuulettaa tunteita ja viisaiden kysymysten kautta saada uusia oivalluksia. 

 

Pieni hengähdys ja harkinta on paikallaan ennen suuria päätöksiä. Ja jos rakkaus on todella loppunut, eteenpäinmeno voi olla palvelus teille molemmille. Se voi olla kaunein rakkauden teko, kun antaa toisen mennä ja rakastua vielä uudelleen toiseen ihmiseen. Vaikka irtipäästäminen sattuisi alussa ihan helvetin paljon. <3

 

 

*Oletko kokenut rakkauden loppumisen? Kaikki rakkauden langat ovat vain katkenneet ja tunneyhteys on kadonnut? Miten olet ratkaissut tilanteen? Oletko löytänyt vielä tien toisen luo? Vai ovatko tienne eronneet.? Voit jakaa kokemuksesi tähän, jos haluat. Sinun tarinasi, voi olla jollekin toiselle hyvin tärkeä. Ja muistetaanhan lempeys muita kohtaan, vaikka jonkun tarina ärsyttäisi sinua – blogini ei ole paikka, jossa tuomitaan muita.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)

*Kuvat Pixabey

You may also like
Hyvinvointi
Parisuhde, jossa elää rakastavaiset
maaliskuu 26, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Hyvinvointi
Kuule minut rakas
lokakuu 7, 2018
Uncategorized

Äidinvaisto pelasti vauvani hengen

Sinä vanhempi, oletko koskaan miettinyt lapsen sairastuessa pitäisikö lähteä lääkäriin, kun lapsen yleistilaan tulee muutos? Vanhemmat käyvät päässään läpi erilaisia ristiriitaisiakin tunteita: lähdenkö turhaan, huolehdinko turhaan, nauraako joku minulle tai tulkitseeko joku huoleni ylihysteriaksi? Tämän vieraskynä postauksen kirjoittanut äiti pohti myös tätä. Onneksi hän lähti sairaalaan pienen vauvansa kanssa.

 

Tarinallani haluan rohkaista muita vanhempia lähtemään herkästi lapsen kanssa lääkäriin, varsinkin pienen lapsen kanssa, jos yhtään on sellainen tunne, että jotakin on pielessä. 

 

Hieman ennenaikaisesti syntynyt tyttäremme oli tapahtuman aikaan paria päivää vaille kuukauden ikäinen. Laskettu aika olisi virallisesti vasta viikon kuluttua. Olimme syntymän jälkeen kotiutuneet sairaalasta nenämahaletkun kanssa, ja se oli lopulta poistettu, kun tyttö jaksoi jo syödä itse, ja paino oli noussut yli vaaditun kolmen kilon. Kontrollit oli lopetettu.

 

Ensimmäinen asia johon vauvan voinninmuutoksessa kiinnitin huomiota oli, että vauva on todella väsynyt. Aamupäivällä hän oli vielä virkeä ja normaali oma itsensä. Päivän kääntyessä iltapäivän puolelle, vauva vain nukkui, eikä herännyt itse syömään, kuten hän tavallisesti oli tehnyt. Yritin syöttää lastani, jopa vähän väkisin, mutta hän ei jaksanut syödä, oli vetelä eikä reagoinut käsittelylle. Lapseni ei itkenyt. Mitään muuta oiretta ei ollut.

 

Mietin, että pitäisikö lähteä lastenpäivystykseen näytille, tarvittaisiinko sittenkin nenämahaletku takaisin? Onko kyse siitä, että vauva ei ole syönyt tarpeeksi ja on sen takia väsyneen oloinen? Odottaisinko kuitenkin seuraavaan päivään ja seurailisin vielä? Olin kahden vaiheilla. Lopulta päätin noin kuuden aikaan illalla, että kyllä me lähdetään käymään lastenpäivystyksessä. Ihan sama, vaikka ne nauraisi meidät ulos sieltä.  

 

Pakkasin tytön autoon ja lähdin köröttelemään kohti sairaalaa. Sairaalalla otin tytön autosta, kaikki oli normaalisti. Laskin kaukalon vaunuverhon alas, koska ulkona oli viileää. Päivystykseen päästyäni menin kanslian eteen ja painoin soittokelloa. Odota-valo paloi, kun hoitajalla oli toisen potilaan paperit kesken. Ajattelin, että alan riisua tyttöä valmiiksi. Avasin vaunuverhon ja kauhukseni huomasin, että rakas pieni tyttäreni oli eloton, hengittämätön ja sininen

 

Ryntäsin odotusvalosta huolimatta kansliaan ja työnsin vauvan kaukaloineen päivineen ilmoittautumisluukusta sisään hoitajan syliin ja huusin, että nyt on muuten kiire! Apua, auttakaa!

 

Hoitaja juoksi tytön kanssa lääkärin huoneeseen ja hälytti elvytystiimin. Tyttö saatiin virkoamaan ja tilanne laukeamaan tehokkaan elvytyksen ja henkilökunnan toimesta. Oli hienoa huomata, että hätätilanteen sattuessa henkilökunta tiesi täysin, mitä pitää tehdä.

Päivystyksestä lapseni joutui suoraan teholle hoitajan ja lääkärin saattelemana. Vauva oli todella huonossa kunnossa. Hänen pienet keuhkonsa eivät jaksaneet kovasta hengitystyöstä huolimatta tuulettua ja tästä syystä elimistössä oli liikaa hiilidioksidia eli hänellä oli respiratorinen asidoosi. Siirryttiin tehokkaampiin viiksiin ja sen jälkeen vielä ylipainenasaaliin eli cpapiin. Oli viittä vaille, että pieni lapseni olisi joutunut hengityskoneeseen.

 

Vauva sai usein apneoita eli hengityskatkoksia, joiden aikana saturaatio ja syke laskivat liian matalalle. Välillä apnea saatiin korjattua herättelemällä ja koskettamalla, mutta useamman kerran jouduttiin ventiloimaan eli käyttämään hengityspalkeita, joilla hoitaja manuaalisesti puhalsi ilmaa vauvan keuhkoihin. 

 

Lapsella ei missään vaiheessa ollut kuumetta ja limaisuus sekä muut huomattavat oireet alkoivat vasta myöhemmin sairaalassa.

 

Mikä oli aiheuttanut vauvalleni näin vakavan, jopa henkeä uhkaavan tilanteen? Kyseessä oli rhinoviruksen aiheuttama infektio eli aivan tavanomainen flunssa.

 

Vanhemmat, luottakaa vaistoonne! Älkää jääkö odottamaan kuumetta, koska kuume ei välttämättä nouse. Menkää herkästi näytille, jos lapsenne yleisvointi äkillisesti huononee. Jos itse olisin jäänyt seurailemaan tai odottamaan, olisi lapseni mahdollisesti kuollut kotiin. Tutustukaa lasten elvytysohjeisiin, että tilanteen vaatiessa osaatte toimia, koska aina apu ei ole lähellä ja ambulanssin tulo voi kestää.

 

Meidän tarinamme päättyi onnellisesti. Pahin on jo ohi ja vauva toipuu. Odotamme pääsyä osaston puolelle jatkamaan paranemista ja ennen kaikkea odotamme, että pääsemme kotiin perheen luokse. 

 

<3 Niinamari ja Aamu-vauva <3

*Kiitos vieraskynä kirjoituksen tehneelle Niinamarille kokemuksenne jakamisesta. Tämä aihe on hyvin tärkeä. Kaikkea hyvää pienen parantumiseen ja voimia koko perheelle. <3

*Kaksi kuvaa Niinamarin perhealbumista ja yksi kuva Pixabay

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Perhe
Putkiremontti tulossa – vinkkejä otetaan vastaan!
elokuu 26, 2018
Uncategorized

Meidän perheen Rodoksen suosikit

Teimme elokuun lopussa omatoimimatkan 

Meillä oli iso perhehuone, iloinen henkilökunta ja sopivan kokoinen uima-allas. Hotellin paras puoli oli, että saimme syödä aamupalaa lasten altaan vieressä, mikä helpotti pienten vesipetojemme kanssa. Toisella puolella tietä oli supermarketti ja lähimpään rantaan oli 500m. Eli toimiva paketti lapsiperheelle! Momondon kautta otimme suorat Finnairin lennot Rodokselle.

 

Matka oli kaikin puolin ihana, onnistunut ja täynnä aurinkoa sekä uimista. Lapsiin Rodos teki unohtumattoman vaikutuksen. Meidän matkaporukka koostui meistä vanhemmista ja 2v., 5v. ja 10v. lapsista. Lapset olivat sitä mieltä, että ensi vuonna uudelleen.

Meidän perheen Rodoksen suosikit:

 

Agathi Beach – Mietimme pitkään menemmekö auton vuokrauspäivänä Tsambika Beachille vai Agatha Beachille. Kysyimme neuvoa paikallisilta muutamassakin eri paikassa ja he olivat ehdottomasti sitä mieltä, että kokeilkaa Agathi Beachia. Ja onneksi kokeilimme.

Ranta oli juuri sopivan kokoinen ja henkeäsalpaavan kaunis. Palveluita oli ihan riittävästi oli ravintoloita ja vessat, suihkut sekä pukukoppeja. Ei ollut sellaista ”turistirysä” –meininkiä. Ranta syveni hyvin loivasti ja hiekka oli hienoa. Paikka teki meihin niin suuren vaikutuksen, että kävimme kahtena eri päivänä Agathi beachilla.

Faliraki Water Park – Googletin kovasti onko vesipuisto liian hurja pienten lasten kanssa. Netin kommenttiketjuista tuli ristiriitainen olo, mutta päätimme antaa vesipedoillemme mahdollisuuden. 

Vesipuisto oli ISO. Kaiken ikäisille jotakin. Pienten alueella oli yhtä sun toista ja koululainenkin viihtyi siellä. Kävimme myös valtavan isoissa vesiliukumäissä ja aalto-altaassa. Kaikkialle emme edes ehtineet. Vesipuistossa olisi hyvin voinut olla kaksi päivää, mutta se olisi ollut liian kallista meidän lomabudjettiin.

Lindos – Rodoksen yksi tunnetuimpia kohteita, eikä ihme. Kuumuus vähän jännitti, emmekä olleet kovin kauan Lindoksessa. Jos olisimme olleet murun kanssa kaksin, pysähdys olisi ollut varmasti pidempi.

Kaunis, näkemisen arvoinen paikka. Ravintolatarjontaa on monenlaista. Sopii etenkin jos on isompia lapsia tai lomailee vain aikuisten kesken. Kannattaa kysellä vähän paikallisilta, mitkä ovat ruuhkaisimmat ovat. Menimme itse aika ruuhkaiseen aikaan ja kuulimme, että paikka olisi voinut olla kivempi illalla. Lindoksessa on myös kaksi kivaa uimarantaa.

SUOSITUS – Rodoksella on paljon nähtävää, joten ehdottomasti kannattaa harkita auton vuokrausta. Me vuokrasimme auton kahtena päivänä ja hinta oli 55e/pv. Siihen kuului vakuutukset. Ilman autoa olisimme missanneet parhaan ruokapaikan, upean Agathi Beachin, Lindoksen ja monta muuta upeaa paikkaa. Saimme autoillessa aivan eri kuvan Rodoksesta. Vanhakaupunki olisi ollut mahtavaa nähdä, mutta se jäi ensi kertaan. Onneksi lapset ovat jo päättäneet, että me lähdemme uudelleen Rodokselle. =)

Jo pelkkä haaveilu auringosta pimeinä syysiltoina tekee hyvää. Sinulle joka olet lähdössä Rodokselle, ihanaa lomaa. Nauti ja rentoudu. <3

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)

*Oletko sinä käynyt Rodoksella? Mitkä oli sinun suosikit Rodoksella? Kerro ihmeessä niistä lukijoilleni. =)

*HUOM! Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan kaikki on maksettu omasta pussista. 

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
huhtikuu 14, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Hyvinvointi
Lomapaineita makuuhuoneessa – miten ratkaista tilanne?
lokakuu 18, 2018
Close