Kaupallinen yhteistyö Kustannusosakeyhtiö Kosmoksen kanssa

 

Olin ensi sivuista asti myyty! Miksi tämä kirja ei ilmestynyt jo vuonna 2007, kun minä tulin yllättäen äidiksi. Olisin todella tarvinnut tätä. Tätä olisi voinut lukea väsyneenäkin, toisin kun jotain tylsää opasta.

 

Ami Lindholmin Vauvakirjassa on kaikki olennainen tiivistettynä hauskoihin, mutta koskettaviin kuviin. Kolmen lapsen äitinä nauroin ääneen kuville. Toisaalta osa koskettaa joitain tunnemuistoja niin syvältä, että meinaan alkaa itkeä.

 

Tämä kirja ei pihtaa, vaan näyttää koko totuuden. Ruusunpunaisista unelmista päästään suoraan helvettiin vauvavuoden aikana. Välillä hyvinkin lyhyen ajan sisällä.

Ihana vauva on usein rakkauden ilmentymä , mutta joinain hetkinä (tai useampinakin) vauvavuonna, voi tuntua että vauva repii vanhemmat erilleen.

 

Ehdotan jälleen kunnon kirjaa äitiyspakkaukseen opasvihkojen rinnalle täydentämään perheiden tietopakettia vanhemmuudesta ja vauvanhoidosta. Aiemmin suosittelin esimerkiksi Ina Westamanin Syliin kirjaa äitiyspakkaukseen. Tämä Vauvakirja täydentäisi sitä hyvin. Vielä kun löytyisi jotain, joka ei olisi heteronormatiivista, olisi jokaiselle jotakin, sillä perheitä on monenlaisia.

 

Voisiko tällä jopa alentaa pikkulapsiperheiden erolukuja? Ihan oikeasti. Voisi tietty realismi ja toisaalta vertaistuki auttaa perheitä? Neuvolassakin voisi aloittaa keskustelun näyttämällä kuvaa kirjan sivulta. Kertoa, että väsyttää niin paljon ettei meinaa osaa keittää kahvia. Tai miten parisuhde tuntuu oudolta, kun ei olla enää kahden.

Minusta pikkulapsiperheen yksi suurimpia voimavaroja on myös rakkaus. Ami Lindholm tuo Vauvakirjassaan kauniisti esille rakkauden erilaisia vaiheita vauvavuoden aikana, mikä on tärkeää. Kirja muistuttaa lempeästi, että vauvavuosi ei ole rakkauden hehkeintä aikaa mutta tulee aika toinenkin.

 

VAHVA lukusuositus Vauvakirjaan – äitinä, vaimona ja seksuaaliterapeuttina. Suositus lahjaksi esimerkiksi babyshoweriin ystävälle. Sopii myös lahjaksi isovanhemmille. Ja lahjaksi itselle tai kumppanille, kun bebe on tulossa. Tämän voi antaa sitten vaikka omille lapsille eteenpäin, kun he saavat lapsia. <3

 

*Sain kunnian arpoa Ami Lindholmin Vauvakirjaa kolme kappaletta blogini lukijoiden kesken. Käy kommentoimassa nimimerkin ja sähköpostin kera, mitä odotat vauvavuodelta tai mitä olisit siitä halunnut tietää etukäteen. Arvonta päättyy ensi sunnuntaina 9.4.2017 klo 23:59. Ilmoitan täällä kommenteissa voittajat ja laitan heille kaikille myös henkilökohtaisesti sähköpostia. Kirja voidaan lähettää myös suoraan ystävälle yllätyslahjaksi, jos niin toivot. Onnea kaikille arvontaan! =)